Rouva Niskanen

Minulla on ollut lemmikkinä useampi marsu. Ensimmäinen marsu oli nimeltään Pilkku. Hän tuli meille muistaakseni vuonna -89. Pilkku oli pienikokoinen poika, joka asui samassa häkissä Kukka-kanin kanssa (nykytietämyksellä en samaan häkkiin kania ja marsua laittaisi). Pilkun jälkeen tuli marsutauko. No, sen tauon aikana meille tuli toinen koira ja akvaario. Sitten meille tuli taas marsu tai oikeastaan kaksi. Nämä marsut, Minni ja Nana, tulivat meille vuonna 1994, mikäli en väärin muista. Näistä Nana-marsu eli pisimpään, aina vuoteen 2004 saakka. Sitten tuli taas marsutauko (asuin opiskelija-asunnoissa, joissa ei ollut sijaa lemmikeille). Olisin kyllä varmaankin ottanut jonkin eläimen, jos se olisi ollut mahdollista. Taukoa kesti vuoteen 2008 saakka. Sitten meille muutti Nasu ja vähän myöhemmin Nipsu. Nipsu eli aina viime vuoteen asti, jonka jälkeen meille muutti uusin tulokas, Matilda-marsu. Nasu ja Matilda ovat molemmat "seniorikansalaisia" eli keski-iässä tai vähän vanhe

Rva on todella hyvä kehittämään assosiaatioita vähän kaikesta. Ortonin liikuntahetkissä ajattelin välittömästi koulun liikuntatunteja (rva ei kouluaikanaan oppinut tykkäämään moisista). Ne olivat useimmiten aika pelottavia. Mikä niissä liikuntatunneissa sitten oli pelottavaa? No, ehkäpä ainakin se jatkuva kilpailuttaminen (rva ei ollut liikkeissään kovin nopea, enemmänkin harkitsevainen). Onhan se hyvä treenata sellaistakin, mikä ei ole kivaa, mutta... Joukkuepelien aloittaminen ei koskaan ollut kovin motivoivaa, kun usein ne kaksi joukkuetta vilkuilivat nyrpeinä toisiaan, kuka tällä kertaa ottaa joukkueeseensa rva:n ja pari muuta hänen kaltaistaan. Sen sijaan rva tykkäsi lajeista, joissa oli mukana luonto. Se rauhoitti. Siksi rva odotti hiihto- ja suunnistustunteja. Niissäkin oltiin sosiaalisia, mutta ne eivät olleet niin pelottavia. Lisäksi rva:lle ovat sopineet sellaiset lajit, joissa luonto on jollakin tavalla mukana - tai musiikki. Koiralenkkejäkään ei pidä unohtaa - koira

Niskaset ovat olleet viime aikoina kovin kiireisiä. Meillä on edessä elämänmuutos, jonka parisssa työskentelemme kaiken sen ajan, joka meille vauvanhoidolta jää. Välillä tuntuu, ettei missään välissä rentoutua, välillä se taas onnistuu paremmin. Niskan suhteen asiat menevät suurin piirtein kuten ennenkin. Tänään niska on vihoitellut, eikä lounastamisesta ravintolassa meinannut tulla mitään. Ainakaan sitä lounashetkeä ei huimauksen takia voinut sanoa kovin nautinnolliseksi. Viikonloppuna niskaa, oikeaa kättä ja jalkaa särki enemmän. Nyt särky on onneksi laantunut. Olen huomannut, että perhekahviloissa ja sen sellaisissa paikoissa myös aistiyliherkkyyteni toimii tutulla tavalla. Tänään visiteerasimme tytön kanssa perhekahvilassa, kun mielestämme siellä on kivaa (siis myös tytön mielestä). Kun tulimme paikan päälle, siellä oli täyttä ja kova meteli. Värikäs tila täynnä isoja ja pieniä ihmisiä sekä meteliä laukaisi oireeni välittömästi. Kun aistit toimivat liian voimakkaast

Nyt on kulunut melkein viikko viimeisen Orton-jaksoni päättymisestä. Viikko vierähti flunssaisena, mutta onneksi taudista ei tullut ihan kamala. Parina päivänä en kyllä voinut osallistua juuri mihinkään. Kuntoutuksen (siis Kelan) päättyminen aiheuttaa hieman ristiriitaisia tunteita. Nyt rva:n pitäisi ilmeisesti olla täysin oppinut kuntoutuja, joka tietää minne on menossa ja mikä on suunta. Olo ei kuitenkaan ole ihan sellainen. Joka tapauksessa, jatkokuntoutuksestani sovittiin lääkärin ja fysioterapeutin kanssa, ja kai ne paperitkin sieltä jossakin vaiheessa tulevat. Rva käy jatkossa Ortonissa eräällä whiplash-osaajalla noin kerran kuussa (niin, se vaatisi varmastikin ensimmäisen ajan varaamista) ja yrittää päästä jälleen osalliseksi julkisen puolen fysioterapiapalveluihin. Itse asiassa rva:lle on epäselvää, onko hän edelleen asiakas vai ei! Kehon epätasapaino Kehoni on kuulemma edelleen siinä epätasapainossa, johon se on osaksi hakeutunut jo ennen onnettomuutta, mutta suureks

Melkein ennen kuin kuntoutusviikko alkoi, se on jo lopuillaan. Tänään minulla on Ortonissa vielä fysioterapeutin yksilötapaaminen, koekäytössä olleen niskatuen palautus sekä loppukeskustelu. Flunssa tuli nyt vähän kuntoutusviikkoni tielle - jos ei raskaana, niin sitten ainakin flunssassa! Näin tuoreena äitinä sanoisin vielä, että oma stressitekijänsä on olla päivät poissa kotoa, kun on ollut niin kiinni lapsessa monta kuukautta. Ei ole ihan helppoa tehdä jotakin, joka tulee vain itselle. Ei, vaikka äidin kuntoutuminen on myös lapsen etu. Silti minulla on aivan selvästi huono omatunto, etten ole paikalla koko ajan. Järki sanoo sitten toista. Fysioterapeutin tapaamisissa ei ole oikein ehditty käydä läpi edellisiä harjoitteita ja niiden toimivuutta. Kun henkilö vaihtui tämän viikon aikana ja myös jaksojen välillä, ei oikein voi puhua jatkuvuudesta. Jokaisella fysioterapeutilla on oma tyylinsä, vaikka 4. jakson fyssarit ovatkin olleet oikein hyviä. Keskiviikon tapaamisessa sain u

Eilen kurkku oli vähän kipeä ja päätä särki. Sitten se särky muuttui pistävämmäksi ja nenä alkoi mennä tukkoon. Yöllä heräsin juomaan lämmintä hunajavettä, joka auttoi kipeään kurkkuun. Sitten nukahdin uudestaan. Tänä aamuna heräsinkin sitten flunssaisena. Mainiota...sain flunssan keskellä kuntoutusviikkoa! En kyllä ihmettele, sitä on nyt niin paljon liikkeellä. Sinänsä tämä on harmillista, kun kuntoutusviikon kuntoilut taitavat nyt jäädä suurilta osin väliin. Toisaalta, minun vammani kohdalla ne ryhmäliikunnat ovat sellaisia, että suuri osa niistä ei kumminkaan varsinaisesti hyödytä. Sen sijaan olisi sääli, jos henkilökohtaisia fyssariaikoja ei voisi käyttää. Ne ovat kumminkin se kuntoutuksen keskeisin osa. Minulla ei onneksi ole tässä aamupäivästä mitään erityistä, joten menen paikalle vasta vähän myöhemmin. Se uusi seikka tällä (eli viimeisellä) kuntoutusjaksolla on, että sekä fysioterapeutti että lääkäri vaihtuivat. Se uusi fysioterapeutti kerkesi kyllä vaihtua jo nytkin ke

Kuntoutusviikko lähenee - se onkin tästä kuntoutusrupeamasta viimeinen jakso - viisipäiväinen sellainen. Päivät tulevat olemaan pitkiä ja raskaita, mutta toivottavasti myös antoisia. Viikon ohjelma selviää vasta maanantaiaamuna, kun saavun paikalle. Se, mitä odotan innolla, on tuttujen näkeminen. Olen oikein iloinen, kun heidän kuntoutuksensa on sattunut samalle viikolle kanssani. Muut taitavat asua paikan päällä, minä aion jälleen käydä kuntoutuksessa kotoa käsin. Haasteeni tällä kertaa on varmaankin keskittyä siihen, mitä kulloinkin tehdään eikä koko ajan murehtia tulevia hetkiä. Toivon, että ohjelmassa olisi tälläkin kertaa ainakin vesivoimistelua yksityisesti ohjaajan kanssa. En olekaan päässyt uimahalliin pitkään aikaan - vesivoimistelun jätin keväällä, kun synnytykseeni oli aikaa noin kuukausi. Vesivoimistelu ryhmässä, Ortonissakin, on niillä rajoilla, pystynkö sellaista tekemään. Rauhalliset liikkeet oman fysioterapeutin kanssa onnistuvat kenties paremmin. Hmm...täytyy v

Eilinen aamu näytti synkältä, sateiselta ja kotipäivältä. Perheemme aloitti aamun verkkaiseen tapaansa - aamutoimet olivat valmiit n. 12.30 alkuiltapäivästä (olemme me toki välillä päiväkunnossa vähän aikaisemminkin). Suoraan sanottuna, viimeiset päivät ovat olleet aika kamalia. Huimaus on ollut pahempaa kuin vähään aikaan, ja kivut niskassa ja yläselässä ovat olleet tosi kurjia. Ne ovat sentään liikkeeseen ja istumiseen/seisomiseen liittyviä. Lisänä minua on viime päivinä kiusannut oikean jalan leposärky, mitä on vaikea kestää, kun se häiritsee lepäämistä. Nukkua pitäisi silloin kun vauva nukkuu, mutta mitenkäs nukut, kun koko ajan jomottaa. Nukahtaa voi käytännössä vasta silloin, kun särky hellittää. Käsittääkseni se lihas, joka särkee, sijaitsee sellaisessa paikassa, jota ei oikein voi itse venytellä (siis niin syvällä lonkan sisällä). Jalkani eivät tykkää lisääntyneestä kävelyn määrästä. Myös sääriin sattuu pidempien kävelyiden jälkeen. Nyt täytyy taas pakostikin olla pari