Rouva Niskanen

Pikaiset iltaterveiset "toipumispenkistä" vaan! Rva & Naakka viettivät tänään tuntikausia Messukeskukseen järjestetyssä sisäleikkipuistossa!  Jos rva jostakin kaupallisesta lapsiaktiviteetista tykkää, niin sitten sisäleikkipuistoista =) Niissä tulee aikuisenkin liikuttua, ja esimerkiksi venyteltyä itseään huomaamatta asentoihin, joita ei yleensä harrasta. Naakkaa vaivasi alkuun suuruudenpula - hän ei osannut asettua oikein mihinkään. Vähitellen hän huomasi, mitä kaikkea paikassa voi tehdä, ja sitten meno olikin oikein vauhdikasta. Huomasin, että Naakka tykkää aktiviteeteista, joissa on jonkinlainen rata, josta pitää suoriutua.  Naakka ei tykännyt...epäonnistumisesta. Kriisi oli lähellä, kun hän ei ensimmäistä kertaa keppariesteitä kokeiltuaan päässytkään kaikista yli. Naakan, 4, maailmaan ei ihan vielä mahdu harjoituksen kautta tullut onnistumisen ilo. Hulppeaa sisäleikkipuistoa katsellesaa n rva:n valtasi myös tietty nostalgia. Rva varttui maaseud

Välipäivinä meillä on ollut hulinaa. Onneksi kaikki ovat kuitenkin terveitä! 27.12.: Heräsin 10.30 nukuttuani 14 tunnin yöunet - olin vissiin tosi väsynyt! Päivällä lähinnä purettiin kaikenlaisia nyssäköitä ja viihdytettiin lapsia. Naakan kanssa käytiin kyseisenä päivänä ruokavääntö - sen tuloksena Naakka söi puoli lautasellista keittoa ( :D ) Touhi pääsi iskän matkassa akvaarioliikkeeseen ja Naakka minun mukanani kaverille (minä olen kaverin äidin kaveri). Siellä lähinnä istuin ja join kahvia. Vierailun loppupuolella soitimme vähän duettoa (minä pianoa, kappale oli täysin tuntematon ja ystäväni poikkihuilua). Naakkaakin opetin soittamaan, kappaleena oli "Tuiki tuiki tähtönen". Jos vähän enemmän vielä harjoittelisi, Naakka osaisi homman itsenäisesti. 28.12. Heräsin vaivoin puoli kymmeneltä... puhelimessa oli jo viesti eräältä ystävältäni, johon muuten tutustuin Naakan perhevalmennuksessa. Hän pyysi meitä tyttöjä leikkipuistoon. Kykenimme siirtymään puistoon klo 10.45,

Puuh , olipas meillä joulu! Hyväksyttävä se kai on, että lasten kanssa sattuu ja tapahuu. Touhi oli jouluviikolla flunssassa...se alkoi helpottaa, ja Touhi sai yskän. Jouluaattona, kun olimme jo pakkautuneet autoon, alkoi touhi yskiä "haukkuvasti". Automatkan aikana tulimme siihen tulokseen, että on poikettava päivystyksessä määränpäämme lähellä. Ei siinä mitään...olimme jo aika nälkäisiä, mutta onneksi sairaalan päivystyksessä oli tarjolla glögiä ja pipareita! Touhi voi yskästään huolimatta suhteellisen hyvin. Hän kirmasi Naakan kanssa pitkin käytävää, ja odottelun aikana luettiin kirja jos toinenkin. Tilanne alkoi mennä tiukoille, kun odotus lääkärille kesti 1,5 tuntia, ja joulupukin oli määrä saapua kohteeseemme tiettyyn kellonaikaan... Kyllä siinä tuli vuodatettua tuskanhikeä, jota lisäsi huoli pojan terveydestä ja toisaalta siitä, saako tyttäremme nähdä joulupukin vai ei. Pääsimme viimein lääkärille. Lääkäri totesi kurkunpään tulehduksen, ja hoidoksi Touhi sai a

Olen viime päivinä katsellut ihmeissäni monia asioita - esimerkiksi meidän Naakkaa. Hän on jotenkin jo niin uskomattoman iso. Balettinäytös oli oma lukunsa, mutta on muutakin. Äsken hän koristeli itse joulukuusen - vain tähti jäi aikuisille. Herään joka päivä ihmettelemään, miten minulla voi olla jo noin iso tytär, hän käy jo ihmisestä. No, koristeet kyllä painottuvat muutamille oksille ja kuusen alaosaan, mutta jakkaran kanssa hän onnistui asettelemaan koristeita myös ylemmille oksille. Minä istuin toimituksen ajan nojatuolissa ja availin joulukoristeiden ripustusnauhoja - ne olivat iloisessa solmussa aina useampi keskenään. Viimeisen kohdalla hermostuin, ja Naakka katsoi parhaaksi ripustaa kuuseen kaksi toisiinsa kiinnittynyttä koristetta, koska äiti ei enää jaksa. Iloa on tällä viikolla tuottanut lyhyt (ja varmasti helppo) joogaharjoitus, joka on alkanut sujua vähän paremmin. Liikkeestä toiseen siirtyminen on hallitumpaa, ja jaksan liikkeet paremmin. Lisäsin sarjan päätteeks

Syksyn mittaan olen sanonut lukemattomia rumia sanoja, kun olen yrittänyt luotsata 4-vuotiasta (ja Touhia matkaseurana) viikoittaiselle balettitunnille. Olen edelleenkin sitä mieltä, että onneksi emme aloittaneet yhtään aikaisemmin. Siitäkin olen edelleen samaa mieltä, että yksi harrastus riittää. En oikeastaan ymmärrä, miten jotkut jaksavat kulkea alle kouluikäisten kanssa harrastamassa useamman kerran viikossa. En myöskään tiedä, onko tämä välttämätöntä lapsen kehitykselle. Leikkiminen sen sijaan on. Naakka on ollut verrattaen vaitelias harrastuksestaan...monella lapsella baletin aloittaminen on merkinnyt askeleiden harjoittelua, tukanlaittoa ja balettitamineiden vapaaehtoista käyttöä myös kotioloissa. Ei meidän Naakalla - ei todellakaan! Hän on ollut hyvin pedantti, ja ilmoittanut, että sellainen kuuluu vain balettitunnille. Kotona hän on ottanut esiin ponit, barbit, kirjan tai ihan mitä vaan, mutta ei kuitenkaan balettitarvikkeita. Eilisen lelu oli muuten Squirtle-pokemon.

Rva:pa oli eilen ravintolassa..ihan tästä samasta talosta olevan, samanlaisessa elämäntilanteessa olevan henkilön kanssa (ihanaa <3 ) sinne rva kiirehti hierojalta. Tänään, aamulla, rva oli jälleen lähdössä asioille. Lähtökiireessä rva huomasi, että pipo jäi johonkin...asioilla käynnin päätteeksi rva porhalsi läpi sekä hierontapaikan että ravintolan. Sieltähän se pipo löytyi, tuli kiitollinen olo. Asioilla käynnin tuloksena Niskasilta löytyy nyt varusteet Naakan balettiesitystä varten. Hankinta tapahtui vähän viime tipassa, mutta vältyinpähän kaupungille lähdöltä Touhin kanssa. Sinne perkuleen balettitunnille Naakka täytyy kuitenkin viedä Touhin kanssa. Mitä pidemmälle joulukuu kuluu , sitä vaihtelevammiksi päivät (ja yöt) ovat Niskasilla tulleet. Flunssa on iskenyt itse kuhunkin perheenjäseneen, mikä taas on lisännyt valveillaolotunteja öiseen aikaan. Nyt taudit näyttäisivät kuitenkin helpottavan. Iloksemme sää on pikkuhiljaa parantunut, ja sitä kautta ulkoilukin on mukava

Niskasille kuuluu vaihtelevan loskaista. Ai että, kun rva vihaa nimenomaan loskakeliä. Tiistaina täällä oli ihan varsinainen myräkkä. Sitä roikaletta satoi taivaalta koko päivän, ja Naakanhakureissulla Touhin rattaat juuttuivat keskelle risteystä.  Mitä sitten kävi? No, juurikin se, jota Helsingissä oletin - heti löytyi useampi vapaaehtoinen auttaja, joiden kanssa jyräsimme rattaat turvallisempaan paikkaan. Minun kokemukseni kotikaupungistani on tämä, enkä pettynyt nytkään =)  Seuraavaan risteykseen sompailimme 15 sentin vesilätäkössä - no, eteneminen oli kieltämättä helpompaa. Seuraava risteystä ennen taisin jupista jo itsekseni kaikkia kirosanoja, jotka osaan. Sitten, tai ehkä juuri siksi, sain jälleen apua rattaiden kanssa! Kun pääsimme päiväkodille, olivat rva:n kengät ja housut oikein kivasti vettyneet. Touhi...no hän oli taivaalta sataneen suojalumen peitossa. Kaiken keskellä loisti onnellinen hymy! Kerrankin jotakin jännittävää, kuten räntäsade, tapahtui. Takaisi

Rva:han iskee välillä lasten kanssa puuhatessa ihan fyysinen väsymys. Yleensä se alkaa vasta iltapäivän puolella, kun olen nostellut Touhia parikymmentä kertaa johonkin ja jostakin pois. Olen myös yleensä siinä vaiheessa kontannut lattialla, kiivennyt johonkin ja heittänyt ulkoilukeikan Touhin ja rattaiden kanssa (tänään Naakan, Touhin, rattaiden ja ruokaostosten kanssa). Lapsillani on myös salamannopea refleksi huomata, että äiti on istuutunut. Silloin nyt ainakin täytyy nousta ylös ja mennä auttamaan jossakin, ihan missä tahansa. Jos äiti menee ihan makuulleen, esimerkiksi nuoremman päiväunien aikaan, siitä täytyy nousta kolmen minuutin välein ylös, kun 4-vuotiaalla on joku kriisi, huh! Siksipä, kun lapset ovat menneet nukkumaan, rva pääasiassa istuu...tai lojuu jossakin. Noin kymmenen minuutin jumppahetki on ok, onneksi siinä ajassa ehtii tehdä yllättävän paljon. Venytellä voin kyllä sen lisäksi...ainakin joskus. Henkinenkin väsymys on tuttua rva:lle. Pysyn edelleen kannassan

Isoisäni syntyi Suomen suuriruhtinaskuntaan. Kun hän oli 1-vuotias, Suomi itsenäistyi. Tänään, sukupolvia myöhemmin, juhlii 100-vuotiasta Suomea eräs toinen yksivuotias poika perheineen. Hyvää itsenäisyyspäivää, 100-vuotias Suomi! Tänään kävin Touhin kanssa ulkona. Olipa hienon sään pakkasherra antanut tälle päivälle. Touhi liikkui oikein toden teolla, sen verran vaikeaa 1-vuotiaan kulku paksussa toppapuvussa on. Itse en päässyt kovin paljon liikkumaan, aikuiselle kulkumme oli varsin hidasta. Tänään suunnitelmissa on ainakin joulukoristeiden asettelu. En tosin ole varma, onnistuuko se juuri tänään (se on erityisesti Touhin hoidosta kiinni), kuten on moni muukin asia perheessä nykyään. Poika itse on kyllä älyttömän hyväntuulinen :) Siivosin pari päivää sitten akvaarion. Odotin mielenkiinnolla, tulisiko lappoämpäriin kalanpoikasia. Olin muutamaa päivää aikaisemmin nähnyt yhden kalanpoikasen pintatiheikössä, mutta seuraavana päivänä en enää nähnytkään. Meillä on tuo intiaaninsulk

Rva otti tänään suunnan kohti tavaraloa - ja sai matkalla yhden aiheen kirjoitukseensa: huimaus iski! Huimaus on nykyisin jo aika harvinainen vaiva, rva:n niska on tainnut toipua siinä suhteessa ihan hyvin (no eihän sinä mennyt kuin melkein vuosikymmen, Suomi oli melkein 92-vuotias, kun rva niskansa satutti)... Nyt huimaus liittyi suoraan jumitukseen - edellisestä hieronnassa käynnistä on lähes kaksi viikkoa, seuraava sessio täytyy varata pikimmiten. Se liittyy pään kääntämiseen...kun kääntelin päätäni, tuli tuntemuksia, kuin maa olisi uponnut jalkojen alla alemmas ja palannut äkkiä ylöspäin...aika inhaa! Kyllä se jumitus vaivaa muutenkin, on kipeä ja tukkoinen olo, siis lihaksissa. Olen viime päivinä (tai oikeastaan iltoina) harjoittanut oikeaa kättäni. Olen Touhin sijaan nostellut kahvakuulaa. Käsi väsyy normaalisti, mutta sitä en ihan tajua, miksi se myös puutuu. Ah, tavaratalosta ...rva ei ole mikään antaumuksellinen shoppailija. Käyn oikeasti tavaratalossa tosi harvoin. Tän

Niskaset alkavat päästä pahimmasta tautivaiheesta ohi. Tällä hetkellä Naakka on jo päiväkodissa, Touhi on kotosalla, missä hän olisi muutenkin. Touhilla on nyt näppylöitä siellä täällä, mutta ne eivät tunnu kutisevan, tai ainakaan hän ei raavi. Kahden lapsen taudit olivat tässä tapauksessa erilaisia, Touhi sai enterorokosta paljon lievemmän version. Kotipäivät sairaiden lasten kanssa olivat intressantteja: piti yrittää keksiä tekemistä tekemisen perään. Naakka katseli ohjelmia, väritti värityskirjaa, leikki paljon legoilla (pikkulegot ovat portin takana olohuoneessa) jne. Touhi touhotti sitä kaikkea tavallista, mitä 1-vuotias yleensäkin touhottaa. Usein homma toimi neljän seinän sisällä oikein hyvin. Sitten oli niitä toisenlaisia hetkiä ...katselimme ikkunasta ulos, yritin keksiä, miten kustakin yksittäisestä kitinästä päästään ja minulla oli rehellisesti sanottuna kuolettavan tylsää! Ulospääsy on arvokas asia, kun ulos ei voi mennä. Naakan ja Touhin tautien välissä oli yksi p

Rva:n kotona on perjantaista saakka "lehmitty". Termi tulee isoäitini äidiltä, joka kuulemma aina sanoi näin, kun lapset kotona leikkivät tuoleissa ja ympäriinsä, käsittääkseni tähän kuuluu myös ajoittainen loikoilu. Myöskään rva ei ole muuta voinut, sillä Naakka, joka sai torstaina vesirokkorokotteen, sai huonoksi onneksi vielä enterorokon rokotusoireiden päälle. Ensin tuli kuume, sitten oksennus (sänkyyn tietty). Noin vuorokauden päästä alkoi nousta pirkuleen kutisevia näppyjä käsiin, naamaan, suuhun ja jalkapohjiin. Rva ei eilen oireiden koventuessa tajunnut, että kyse on toisesta rokosta, ei vesirokkorokotteen oireista, jotka suurelta osalta sopivat myös kuvioon. Kun kutina paheni ja rakkulat nousivat myös suuhun, lähti hra heittämään Naakan kanssa lastenklinikan-keikan puolen yön aikaan eilen. Kotipäiviä tulee varmasti koko alkuviikko. Tämä tarkoittaa, että myöskään rva ei juuri poistu kotosalta. Luulen, että Touhi on seuraavana "tulilinjalla". Toivottav

Uusien taitojen opettelu on hankalaa. Koska toiminta ohjautuu juurikin totuttujen mallien mukaisesti, on aikuisen, kuten rva:n, oltava erityisen sinnikäs, mikäli halajaa muutoksia. Sain hierojalla (jälleen kerran) moitteita olkapäideni asennosta. Yläselän tilanne on Touhin ansiosta päässyt repsahtamaan siten, että käytän lähinnä vasenta kättäni, jonka puoleinen hartia on sitten huomattavasti ylempänä kuin toinen. Tämä kiristää lihaksia molemmilla puolilla yläselkää. Ohjeistus on yksinkertaisesti käyttää oikeaa kättä enemmän kuin vasenta. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Oikea käteni on reippaasti heikompi kuin vasen, olen vieläpä vasenkätinen, mikä kärjistää tilannetta. Tässä kirjoituksessa kuvaan päivääni, ja sitä, miten oikea käsi paremmin huomioidaan... klo 9.00: menen nostamaan Touhin ylös sängystä. Pirkule sentään, se piti tehdä oikealla kädellä. Kädenvaihto, ja nostosta tulee oikein rivakka ja laskusta nopea, kun voimaa ei ole. Touhi saa kävellä itse makkarista keittiö

Olen viime päivinä (ja viikkoina) harrastanut lavankohottajalihaksen venyttelyä. Se taitaa nimittäin olla se pirulainen, joka yläkroppaani tällä hetkellä häiritsee. Suurempi jumi on oikealla puolella, pienempi vasemmalla. Olen jo vuosia sitten todennut, ettei hartioiden ja niskan tavanomaisilla venytyksillä ole mitään vaikutusta yläkropan jumeihin. Silti saan ohjeistuksia, joihin niitä sisältyy. Aivan viime aikoina, tänä vuonna, olen saanut ohjeistuksia suunnata huomio lavan toimintaan. Tuo kyseinen lavankohottajalihas nostaa sananmukaisesti lavan ylös jumittuessaan, mikä taas ylläpitää yläselän ja niskan jumeja. Venyttely...no, se sattuu. Onneksi minulle on neuvottu muutama tehokas venytys. Eilinen projektini oli joulukorttien tilaus. Olen päättänyt tilata joulukortit Ifolorilta (vaihdan kohta firmaa). No, lauantaikiireiden keskellä käytin tunnin kortteja äheltäessä, tulos: se joulukorttikuvaksi tarkoitettu kuva jättiläiskokoisena läppärimme näytön taustakuvana..älkää kysykö,

Rva on viettänyt kuluneen viikon pääasiassa itsekseen lasten kanssa puolison tehdessä ylitöitä ja työmatkoja. Tämä on rva:lle osittain uutta, siis säännöllinen "ilta- ja yövuorossa" oleminen. Meillä on sujunut pääsääntöisesti ihan hyvin. ...paitsi, että hengähdystaukoja ei juuri ole. Onneksi kaikki ovat kuitenkin olleet terveinä. Tänään ja eilen on Touhikin noussut aikaisin (hän on normaalisti aika myöhäinen herääjä aamuisin). Eilen tungin hänet mukaan päiväkotikuvaukseen (nuori herra oli kauhuissaan, ehkä muutama melkein hymykuva saatiin silti). Tänä aamuna kävelimme Naakan ja Touhin kanssa päiväkodille, ja Naakka jäi sinne ihan tyytyväisenä. Huomenna puoliso vie Naakan, eli saamme Touhin kanssa vähän rauhallisemman aamun. Touhi menee nykyisin nukkumaan noin 20.15 ilman ongelmia. Minä istun lattialla pimeässä huoneessa ja juotan Touhille maidon, sen jälkeen Touhi nukahtaa useimmiten heti. Koska Naakka ei halua olla itsekseen Touhin nukuttamisen aikana, hän istuu hi

Tavallisuudesta poikkeavaa - no se on kyllä mökkivuorokausi marraskuussa. Rva on kokenut mökkeilijä. Vanhemmillani on ollut mökki koko elämäni ajan. Siellä on vietetty monina vuosina paljonkin aikaa. Tuo aika on kuitenkin pääasiassa sijoittunut kesäkuukausiin. Hyvin harvoin mökillä on vietetty aikaa touko-, kesä-, ja elokuun ulkopuolella. No, kerran olimme mökillä hiihtolomaviikon - olin silloin ala-asteella. Vasta aikuisiällä olen mökkeillyt enemmän muulloinkin, käytännössä tämä on tarkoittanut syksyä. Lokakuussa olin erään ystäväni kanssa meidän mökillä, nyt vierailin ystävän mökillä. Luonnossa on loka- ja marraskuussa jotakin aivan erityistä. Nehän ovat ne "vihatuimmat" kuukaudet, eli pimeyttä, kuraa ja loskaakin (jälkimmäistä ei nyt näkynyt). Tosiasiassa rva lukeutuu niihin, jotka näkevät pimeydessä oman hohtonsa. Ystäväni vei minut pienelle "sienestysretkelle" metsään. Tosiasiassa se oli sienten bongailua. Sienestys ei ole minulle tuttua alaa oikein mil

Tulevaisuus ...mikä jännä aihe! Sen, mistä emme tiedä, voi ottaa niin monella tavalla. Rva on huomannut, ettei ole kovin hyvä miettimään tulevaisuutta. Sitä täytyy oikein pureskella, jotta jonkinlainen visio näkyy. Huomaan olevani putkessa, jossa pikkulapsiarkea on jäljellä vielä monen monta vuotta. Silti ne kasvavat, ja joka vuosi (ja jopa kuukausi) tilanne muuttuu jonkin verran. Välillä se muutos on hätkähdyttävää: Naakka on syönyt tuttia yöllä aina näihin päiviin asti. Hän on kuitenkin jutellut tutin syömisen lopettamisesta jo pitkän aikaa. Viikko sitten se päätös tehtiin. Eka yö itkettiin sydäntäsärkevästi. Toisena yönä itkettiin vähemmän. Nyt tilanne on jo kutistunut siihen, että Naakka on levoton iltaisin, eikä haluaisi mennä nukkumaan. Hän ei halua aikuista nukuttamaan, mutta kuitenkin tarvitsee sen. Touhi, luojan kiitos, sammuu maitopullollisella ja pimeällä makuuhuoneella! Kun Naakka pääsi tutista, hän haki vanhan aapisen kirjahyllystä ja halusi opetella lukemaan. Mi

Kukapa ei joskus tuijottaisi ulkonäköään...niin tekee välillä myös 35-vuotias rva. Julkisuuden kuvien maailma on luonut meille mielenkiintoisen tavoitelistan: pitäisi olla freesinä päästä varpaisiin, ja näyttää siltä, miltä joissain kuvissa sosiaalisessa- tai muussa mediassa näytetään. Esimerkiksi, jos tekaisee pari lasta, se ei saisi näkyä kropassa mitenkään. Jos näkyy, ja lisäksi ilmenee vieläpä jotakin ikääntymiseen liittyvää, se on hirveää se. Rva oli peruskoulussa koulukiusattu. Se ilmeni esimerkiksi niin, että koko kroppani varpaisiin, arvosteltiin lukemattomia kertoja sen pirullisen oppivelvollisuuden aikana. Sanoisin, että pääsin yli niistä kommenteista noin 27-vuotiaana. Sitten "hehkuin" monta vuotta. Nyt, kuluneen vuoden aikana olen kohdannut uuden kriisivaiheen. Kroppani palautui esikoisesta melko hyvin. Toki rintani tulivat täyteen raskausarpia, mutta mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Kuopuksesta sen sijaan, kroppani ei enää palautunut läheskään samalla

Rva on suhannut viime aikoina paikasta toiseen kuin päätön kana.  Mistä se kiire sitten johtuu? No ei mistään ihmeellisestä, tietääkseni. Arjessa vain tulee vastaan monenlaista. Perjantaina kävimme kaupungilla (Naakka, puoliso ja ukki olivat sirkuksessa ja minä Touhin kanssa). Tapasin "ruotsinserkkuni", jonka kanssa teen jonkin verran yhteisiä töitä. Koska Touhi nukkui myöhään päiväunia, en ehtinyt tarpeeksi aikaisin tapaamispaikkaamme, Ateneumin ankkanäyttelyyn. Koska treffiseurani laiva puolestaan lähti kohti Tukholmaa, kerkesin Touhin kanssa lähinnä vilkaisemaan näyttelyä. Menemme museokorttini turvin joku toinen päivä uudestaan Ateneumiin, niin nähdään ankat kunnolla. Ateneumista hieman...siellä on hissejä, luiskia ja sen sellaista, jotta kulku olisi mahdollisimman esteetöntä. Silti, esteettömät kulkureitit oli hieman hankalaa hahmottaa. Luulen, että toinen kerta rattaiden kanssa olisi helpompi, mutta nyt eksyttiin Touhin kanssa monesti. Ehkäpä selvemmistä opasteis

Rva:n hieronnassa käyminen jatkuu oikein säännöllisenä. Välillä käyn joka viikko, välillä joka toinen viikko. Kun kerron meneväni hierontaan, moni sanoo: "Oi, ihanaa, pääsisinpä minäkin joskus"...no, Rva on käynyt niin paljon ja pakon edessä, että ajattelee pikemminkin, että voi, kun joskus ei tarvitsisi mennä. Ei sillä, että se olisi epämiellyttävää, päinvastoin. On vaan niin, että kun siedettävää tilaa joutuu pitämään vuosikausia yllä jollakin toimenpiteellä, joka on lisäksi maksullinen, se ärsyttää aina joskus. No, onneksi ärsytys ei ole elämää suurempi asia. Viime viikolla työskentelin Touhin kotihoidon (ja lasten iltahoidon) ohella kolmisenkymmentä tuntia. Tällä viikolla tuntimäärä on huomattavasti vähäisempi, noin seitsemän tuntia. Tunti päivässä hoituu illalla, kun puoliso on tullut kotiin. Tänään olen menossa Touhin kanssa Ateneumiin katsomaan ankkanäyttelyä. Odotan näyttelyä innolla, mutta myös erään henkilön tapaamista siellä. Kyseessä on osaksi epävirallinen

Viime aikojen keskustelu työttömyystukien käytöstä ja väärinkäytöstä sai myös rva:n tarttumaan kynän ja ruutuvihkon sijasta läppäriinsä.  Rva aikoo tässä kirjoituksessa avata, miten työnteko on whiplashin aikana (vuodesta 2009 näihin päiviin) onnistunut. Ihan alussa, vuosina 2009 - 2010 tein vielä opintojani, käytännössä gradua loppuun. Kovan huimauksen ja niskakivun kanssa kirjoitin gradua sängyssä, puolimakaavassa asennossa. Työ pitkittyi jonkin verran, mutta onnistui. Maisterin paperit sain lokakuussa 2010. Siitä eteenpäin sairastin ensiksi sairauspäivärahalla. Se evättiin, kun sairauden syytä ei löytynyt. Myöhemmin en sairauspäivärahaa hakenut, koska minulla ei ollut voimia hakemiseen. Vuonna 2011 lähdin kokeilemaan työntekoa työkokeilun avulla. Se onnistui kolmisen kuukautta, jonka jälkeen jouduin lopettamaan. En muista , miten raha-asiani siitä eteenpäin menivät, mutta vuoden 2011 ja 2012 välissä tein jälleen työkokeilun, tällä kerralla kolmen kuukauden mittaisen. Pari tun

Olen viettänyt kuluneen viikon poikkeuksellisesti työn touhussa (lastenhoitohan ei mitään varsinaista työtä ole ;) Minulle tipahti iloisena yllätyksenä kaksi työkeikkaa, joista toinen on niin työläs, että nuorimmaiseni on viettänyt merkittävän osan viikkoa isovanhempiensa hyvässä hoidossa. Viimeksi tein oman alani työksi kutsuttavia juttuja viime keväänä, eli taukoa on ollut kuukausia. Aika hyvin se työhön ja toimeen tarttuminen on sujunut, vaikka alkuviikosta tuntui, että enhän minä nyt voi tehdä muuta kuin hoitaa Touhia... Loppuviikosta olen jo niin vihkiytynyt osapäivätyöhöni, että olen luultavasti ensi viikolla alkuviikosta surullinen, kun merkittävä osa työstä on tehty. Toinen, pienempi työ jatkuu luultavasti ainakin kuukauden, mutta ne tunnit saan sijoiteltua sinnetänne iltoihin ja viikonloppuihin. Mitä kroppani on tykännyt? No, onhan se ollut aika kovilla. Koska hoidan Naakkaa ja Touhia sen ajan kun en tee töitä, kerkeän lepuuttamaan/venyttelemään/jumppaamaan vasta il

"Ei se ole yhtään paha , putkiremppa olisi paljon pahempi!" "Hyvä että remontti tulee, oppii lapsi nukkumaan metelissä, niin ei tarvitse hissutella". Nämä kommentit rva sai seinälleen, kun ilmaisi yli vuosi sitten huolensa vauvavuodesta julkisivuremontin keskellä. Minä hullu olin odottanut osaaottavia tsemppikommentteja, mutta sainkin tuollaisia. Nyt se remonttivuosi on kulunut, ja juuri tällä viikolla voin sanoa, että meidän kohdalla ei enää remontoida. Remontti jatkuu vielä 50 prosentissa taloa, ja kuuluu meille kyllä sieltäkin. Piha on rakennusjätteessä, eikä pihan leikkipaikkaa ole voinut koko vuonna käyttää. Nyt on ensimmäistä kertaa hiljaisia päiviä, ihanaa! Touhi , joka saapui meille elokuisena päivänä vuonna 2016, eli pari ensimmäistä kuukauttaan ilman remonttiääniä. Tavallisiin ääniin hän ilmeisesti tottui. Tammikuussa julkisivuremontti alkoi kohdallamme. Kun pauke alkoi, Touhi lopetti kotona nukkumisen. Lenkille oli säästä ja muista tilanteista läh

Osteopaatti oli ihan mielenkiintoinen! Minulta jäi tosiaankin tutustumatta aiheeseen etukäteen, sinkouduin vain vastaanotolle ja ei kun toimeksi! Vuosien varrella on tullut tutuksi, että eri "hoitajat" kiinnittävät huomiota erilaisiin asioihin. Osteopaatti oli kiinnostunut lantiostani sekä alaselästäni. Hän kysyi, koska takareiteni on viimeksi hierottu. Minä vastasin, että "hmm, sen perinteen voisi vaikkapa aloittaa..." Siitä seurasi takareisen sekä lonkkien käsittely. Käsittely sattui aina välillä, mutta se suoritettiin siten, ettei kipu yltynyt missään vaiheessa sietämättömäksi. Kylkien käsittely oli varsin inhaa, mutta hokasin, että se oli myös hyväksi. Alaselässä oli pari kohtaa, joita manipuloitiin eli suomeksi sanottuna rusauteltiin. Yläselässä rusauteltavia kohtia oli sitten enemmän, ja ihan kunnolliset raksahdukset herra osteopaatti sai aikaan. Lopuksi sain ohjeistuksen vain yhteen liikkeeseen, mitä olenkin toistanut pari kertaa päivässä. Liike on

Parikymppisenä maalailin urbaanin tulevaisuuteni muun muassa näin: Ruokani hankin vain pienistä kivijalkakaupoista ja luomuna, ehdottomasti kangaskasseissa. Hävikkiä ei käytännössä ole, sillä kaikki hankitaan ja syödään huolella harkiten. Totta toinen puoli...no, useimmiten ne kangaskassit (tai melkein, ne isot kestokassit, joita s-ryhmän kaupoissa myydään..ne, joissa on ruokien kuvia, meillä ainakin lime, appelsiini ja mansikka). Minä 35-vuotiaana: kuljen jättikärryn kanssa pitkin jättikaupan käytäviä. Vieressäni kävelee (onneksi hän ei useimmiten kiukuttele) Naakka, Touhi istuu toisissa ostoskärryissä tai rattaissa. Metrin mittaisessa kauppalapussa on ostoksia laatikonnupeista kosteuspyyhkeisiin, ja ruokia siltä väliltä. Nostelen tottuneesti 15 litraa maitoa kärryihin (siellä on jo toistasataa purkkia vauvanruokaa). Ostoksia on varmaan kaikista osastoista, ja loppujen lopuksi se perkuleen kärry on niin painava, että kääntämiseen saa todella käyttää voimia. Romanttinen kommu

Terveiset kuulaanraikkaalta syysretkeltä mökiltä! Rva tapaa käydä mökillä vuosittain erään ystävänsä kanssa. Tämä ystävä on myös oikein kokenut mökkeilijä juurikin meidän mökin suhteen - hän oli mukanamme jo joskus ala-asteaikoina. Elämme nyt kumpikin hektistä lapsiperhearkea, ja jo melkein kymmenen vuoden ajan olemme viettäneet loppukesästä yhden yhden yön mökillä. Nyt yöpyminen venähti pitkälle syksyyn, mutta mikäs siinä, syysretki on aivan yhtä nautinnollinen. Minä matkustin ensiksi junalla kaupunkiin x. Ystäväni nappasi minut siitä kyytiin. Sen jälkeen ajoimme hänen autollaan kaupunkiin y, jossa kävimme syömässä ja kaupassa (retken ideana on, että saamme syödä, mitä haluamme). Mökillä kaikki sujui melkeinpä totutun kaavan mukaan. Oikeastaan suurimman osan ajasta vietimme sohvalla sukankutomisen parissa takkatuleen tuijotellen. Saunan kerkesimme lämmittämään, ja siinä se sitten olikin! Rva on aina rakastanut näitä mökkireissuja! Varsinkin lasten syntymät ovat kirkastaneet,

Rva oli eilen lähdössä Touhin kanssa kotiin leikkikentältä (vaatekeskusteluja samanikäisen lapsen äidin kanssa ja paljon, paljon hiekkaa). Sitten soi puhelin. Hahaa, se oli päiväkodin johtaja. Asia koski Touhin hakemusta. Touhihan hakee päivähoitopaikkaa tammikuun alusta alkaen. Nyt on kuulemma ruuhkaa. Sen olinkin arvannut, sillä päiväkodin väistötilat ovat pienemmät kuin ne varsinaiset tilat. Nyt käsitellään kuulemma lokakuun lopun hakemuksia. Vuodenvaihteen hakemukset tulevat käsittelyyn joskus marraskuussa. Kysymys kuului, onko päiväkoti vai aloitusajankohta meille tärkeämpi. Vastausta ei tarvinnut miettiä kauan: päiväkoti. Se, että lapset olisivat eri päiväkodeissa, on Niskasten kannalta ihan mahdoton idea. Se tietäisi pidennystä sekä aamuihin sekä iltapäiviin, että muodostuisi perheen molemmille aikuisille liian raskaaksi. Touhin kannalta haluaisin myös, että hän aloittaa siellä, missä tuleekin seuraavat vuodet arkipäivänsä viettämään. Mehän hakisimme kuitenkin hänelle l

Niskasten polskahtelu kylpylässä sujui oikein hyvin! Tykkäsimme kaikki Flamingosta, vaikka satuimme paikalle päivänä, jolloin siellä oli jotkut halvatun syyshulinat (plussaa oli alhaisempi pääsymaksu), ja altaissa oltiin todellakin porukalla! Flamingossa oli mukavasti ajateltu perheitä rakentamalla "perheliukumäki", jossa saattoi liukua vierekkäin, eikä vauhti ollut liian kova. Liu`uista tykkäävät rva ja hra ihastuivat perheliukumäkeen, mutta Naakan mielestä se oli ihan kamala ja liian hurja. No, suurin osa loppuaikaa menikin lastenaltaassa (syvyys luultavasti 40cm). Voi että, kun Naakkamme oli onnellinen! Hän syöksähteli, ui käsipohjaa ja laski pienestä liukumäestä. Suurta hupia tuotti skenaario, jossa rva yrittäisi laskea, ja jäisi pyllystään kiinni mäkeen...! Minä kävin vähän uimassa "matkaa" syvemmässä altaassa. Ei siitä oikeastaan mitään tullut, väkimäärän takia...eli polskahtelemiseksi meni sekin yritys! Kuitenkin, allasosasto oli rakennettu silmää miel

Kun rva on päässyt sanomasta , ettei enää huimaa, niin eikös huimausta ole esiintynyt ihan riittävästi (liikaa) edellisinä päivinä! Se alkoi torstaina, kun niska jämähti jumiin. Oli oikein psykedeelistä kävellä kotiin päiväkodista lasten kanssa, kun kiintopistettä ei meinannut löytää mistään. Voi että, kun inhoan huimausta! Eilen Naakkakin oli kotona, ja muutenkin päivä oli hektinen, joten mahdollisuudet makuulle pääsyyn olivat olemattomat. Kävin sitkeästi lenkillä (ihan vain oman ajan puutteessa), ja se oli oikein pirullista. Henkisesti se on rasittavaa myös, sillä "ei taas"-fiilis iskee helposti, kun melkein vuosikymmenen vaivannut huimaustila yllättäen pahenee. Tuntuu, että eikö se jo riittäisi, tämä hampaan pureminen ja sietokyvyn venytys. Joka tapauksessa, tämä päivä näyttää, mitä tuleman pitää. Iltapäivällä meille saapuu Touhin seuraksi ukki. Sitten lähdemme Naakan kanssa "palkintomatkalle" kylpylä Flamingoon! Naakka on suoriutunut eräästä tehtävästä

Rva ja hra palasivat häämatkaltaan oikein hyväkuntoisina! Kommelluksilta ihme kyllä vältyttiin, käytännössä kaikki sujui oikein hyvin. Rva joutui tosin hankkimaan lämpöcrocksit (ovatpas hassut kengät), kun sai rakon kantapäähänsä. Oli hienoa huomata, kuinka olimme molemmat kaivanneet kahdenkeskeistä lomaa! Olemme nyt olleet naimisissa n. puoli vuotta, emmekä olleet vielä viettäneet yhtäkään yötä yhdessä ja erossa lapsista. Jo oli aikakin. Häämatkalle pääsimme kuitenkin, ja olimme hieman panostaneet matkaan, jotta se tuntuisi erilaiselta kuin muut matkat. Kentältä saavuimme hotellille limusiinilla. Hotellissa meitä odotti kaksikerroksinen sviitti poreammineen. Rva ei voi kieltää, etteikö olisi nauttinut kaikesta täysin siemauksin! Muuten teimme lomallamme vähän "normaalimpia" loma-asioita. Kävelimme paljon ympäri Prahaa, ja minä innostuin kuvaamaan vanhaa kaupunkia, kun kerrankin oli mahdollisuus keskittyä kuvaamiseen. Tosin kuvasin myös puhelimeni kameralla. Tu