Rouva Niskanen

Iso muutos näyttäisi lähes poikkeuksetta käynnistävän pienempien muutosten sarjan. Muutosten laatua on vaikea arvioida ennalta. Kun vuonna 2009 ajauduin yhtäkkiä lähes sänkypotilaaksi ennaltamääräämättömäksi ajaksi, huomasin, että yksi muutoksen aalto osui ystäviini. Se oli minua lähellä olleiden ihmisten parissa sitä aikaa, kun lopeteltiin opiskeluja, muutettiin yhteen, mentiin naimisiin, hankittiin lapsia (ja taloja, autoja jne.). Aikaa, jolloin ikäiseni rakensivat aikuisen elämää, kukin omalla tavallaan, mutta kuitenkin toisiaan muistuttavasti. Minä sen sijaan sain yhtäkkiä kropan, joka ei enää toiminut millään muotoa haluamallani tavalla. Sain myös joukon kummallisia tehtäviä, kuten järjettömän haasteen kaivaa esille tietoja, joilla ehkä löytyisi jokin diagnoosi, selitys kaikelle. Sain myös huomata, että olen keskellä järjestöntä byrokratiakoneistoa, terveyden- ja sairaanhoidon labyrinttia jne. 27-vuotiaana edes käsitteet Kela (muuten kuin opintotuen maksajana), TE-toimisto,

Kun minulla alkoi raskausvaivojeni kanssa suhteellisen liikkumaton kausi puolisen vuotta sitten, olin aika epätoivoinen. Takana oli puolitoista liikkuvaa vuotta, ja luja usko siihen, että kaikki menee ainakin pilalle, jos en toimi niin - olin ihan väärässä. Nyt kevään aikana olen löytänyt ihan uuden "treenin", asennon korjauksen. Sekä seisoma- että istuma-asentoni ovat vääntyneet niskavaivojen takia aikamoiseen kiemuraan. En oikeastaan ole ollut kovin tietoinen tästä, ainakaan lantion osalta.  Kun istun, olen näköjään vuosikaudet istuut lantio vinossa siten, että oikea pakara (ja sitä mukaa jalka) on paljon edempänä kuin vasen. Luulen, että juurikin se aiheuttaa nikamalukon alaselässäni.  Myös oikea puoli yläselkää työntyy niinikään liian eteen, ja hartia ei edes työnny eteen vaan alaviistoon, voi ei!  Onni onnettomuudessa, että rva liikkuu nykyään niin vähän. En olisi "vauhtiaikanani" huomannut tällaisia asento-ongelmia, jotka ovat olemassa myös, k

Havahduin eilen tosiasiaan: Naakka täyttää kolmen viikon päästä kolme vuotta! Kun hän oli vastasyntynyt, yksivuotias jne., tuo päivä tuntui hyvin kaukaiselta. 3-vuotias ei enää ole vauva - hän on jo pieni tyttö omine juttuineen. Jos Naakkaa pitäisi kuvailla, niin kyllä hän varsin puhuvainen on! Saamme päivittäin kuulla mitä omaperäisempiä ajatuksia (kaiken selostuksen lomassa). Kun toissapäivänä sanoin, että nyt on sunnuntai, hän halusi välttämättä tietää, mikä on sunnuntain merkki. Merkki...hmm...en edes muista, mitä vastasin. Nostelu ja kantaminen ovat vähentyneet todella paljon, suuri osa pisuista osuu pottaan ja ruokailukin alkaa sujua (päiväkodissa kuulemma paremmin). Öisin lapsemme on vielä tuttisuu, syliin hän hakeutuu kiitettävän usein. Tämä vuosi tuo Naakalle isoja muutoksia. Loppukesästä kuvioihin astuu pienempi sisarus, se vauva, jota Naakka käy joka päivä mahan päältä halaamassa ja antamassa välillä myös pusun. Nappe-vauvan potkuja Naakka ei jostakin syystä halua kä

Lähdimme keskiviikkona puolison kanssa melkein ex tempore -matkalle Tallinnaan. Kyseessä oli päiväristeily, laiva lähti yhdeltätoista ja palasi takasin kahdeksalta illalla. Ennen lähtöä, aamukahdeksalta kävimme viemässä Naakan päiväkotiin ja kävimme vielä uuden tulokkaan, "Nappe-vauvan" neuvolassa. Kuten olin arvellutkin, matkasimme monisatapäisen eläkeläisjoukon kanssa. Olimme varanneet pöydän a la carté -ravintolasta heti yhdeksitoista. Hassu puolisoni tilasi kokonaisen menyyn (ja minäkin sitten), vaikka lounaan piti olla kevyt, jotta jaksaisimme vielä syödä Tallinnassa. Kun ravintola on hiljainen pöytäseurue ei ole kovin iso, rva:lla sujuu nykyisin syöminen ihan hyvin. Yläselän asentoa piti korjata pitkin istunnon, mutta eipä niitä suuria ongelmia ilmennyt. Ai mitä söin? No, alkupalaksi oli vasikancarpaccio, pääruuaksi nieriää ja jälkiruuaksi jääkarpaloita kinuskikastikkeella - ateria poikkesi siis varsin räikeästi arkiruokailustamme, mikä oli tarkoituskin! Kun ru

Aina on jotakin kirjoitettavaa... Isossa kaupungissa asuvana olen tarkkaillut (ja käyttänyt) paljon erilaisia liikenneyhteyksiä. Autot, ratikat, metrot, taksit (autoja nekin toki) ja junat kuljettavat päivisin ja öisinkin matkustajia paikasta toiseen. Harvinaisimmat kulkuvälineet, joita rva on käyttänyt, lienevät yhteyslautat saarille. Myös vesitakseja löytyy kesäaikaan, niitä rva ei ole ainakaan toistaiseksi kokeillut. Matka vesitaksilla voisikin olla hauska kokemus, ainakin erilainen. Meilläpäin kulkeminen julkisilla kulkuvälineillä näyttäisi olevan tavallista iästä tai sukupuolesta riippumatta. Pienillä paikkakunnillahan on kummallista, jos ei omista sitä autoa (tai kahta). Kärjistettynä juna- ja bussiliikenne vetävät puoleensa lähinnä alaikäisiä, vanhuksia ja jos joku siltä väliltä käyttää julkisia, on hän useammin nainen kuin mies (kuinkas muuten). Meilläpäin puhutaan paljon autottomuudesta. Keskusta tulisi saada autottomaksi, yksityisautoilua tulisi vähentää ja erityisest

Eilen koin henkisesti todella virkistävän hetken, sillä luonani vieraili vertaistuki. Ei yhtään haitannut, vaikka keskustelumme välissä istui Naakka (kuin tatti, onneksi Pieni Merenneito ja Helinä-keiju on keksitty). On melkein ainutlaatuista keskustella henkilön kanssa, joka ymmärtää, mitä tarkoittaa kun yläniska väsyy niin että pää meinaa retkahtaa, ja aiheuttaa alempiin niskan lihaksiin kestokrampin. Hänellä oli myös hauska tilanne-ehdotus, jossa yläniskan lihakset osaavat toimia eli muodostaa minimaalisen jännityksen - meikkaaminen :D Puhuimme myös paljon matkustamisesta (ja muista poikkeustilanteista) sekä sen aiheuttamasta kuormituksesta. Totesimme, että auto on useiden toipumisvuosienkin jälkeen hankala, lentokone samaten. Ratikka, bussi ja metro ovat aika kamalia ja juna on oikeastaan vaivattomin. Yhdessä ihmettelimme myös, kuinka paljon lepoa huonosti toimiva kroppa tarvitsee toipuakseen pienistäkin poikkeustilanteista. Meille molemmille on myös tuttua, että niskaa täy

Eilen oli onneksi hierontapäivä. Pääsin kuin pääsinkin vielä hierontapenkkiin mahalleni, se onni loppuu varmaankin muutaman viikon päästä. Haaste hieronnassa oli tällä kertaa tuo yskiessä kipeytynyt kylkiluu, jonka kanssa piti olla vähän varovainen. Hieroja myös huomasi saman kuin minä, myös sama puoli niskasta oli jämähtänyt todella jumiin. Tunnin hieronnan jälkeen olo helpottui, vaikka sitten vaivasi tietysti huimaus lopun päivää. Lisähaasteita tuotti iltayö, kun juuri nukkumaan päästyäni Naakka näki painajaisen eikä uskaltanut nukkua omassa sängyssään - puoliso kantoi hänet meidän sänkyymme. Suoraan sanottuna täytyy myöntää, etten ole olenkaan perhepeti-ihminen. Hellyys ja läheisyys ovat ihania asioita - hereillä ollessa. Kun oikeasti nukun, tarvitsen oman tilani. Iso maha ja kipeä kylki eivät tietenkään auttaneet asiaa. Sain nukuttua pari tuntia sen jälkeen, kun puoliso kantoi taas rauhallisesti nukkuvan Naakan omaan sänkyynsä. Keskiviikkona pääsin ilokseni käymään akvaari