Rouva Niskanen

Uusi rytmimme , kuuden aamut ja aikaiset nukkumaanmenot ovat asettuneet taloksi meille. Nyt on tätä tehty kuukausi, ja totuttu, vaikka voisivathan ne aamut toki tuntia myöhemminkin alkaa. Koska työmatkani on pitkä, ei voi herätä myöhemminkään. Rva on parin kuluneen viikon aikana nukahtanut kerran bussiin (en onneksi ajanut pysäkkini ohi) ja useamman kerran sohvalle illalla. Luen siis illalla ennen nukkumaanmenoa sohvalla, etten herättäisi Touhia, joka nukkuu yhä kanssani samassa huoneessa. Uudesta menevästä rytmistämme huolimatta rva:n väsymys on pääasiassa ollut hyvää väsymystä. On ihanaa, kun nukahtaa illalla helposti ja olo on unelias. Oikeastaan erillistä rauhoittumista ei ole illalla tarvinnut, kun joinakin päivinä voisi nukahtaa jo puoli seitsemältä :D Unettomuutta paljon elämässäni kokeneena osaan arvostaa sitä, ettei illalla nukahtamista tarvitse erikseen ajatella. Vaikka tilanne ei olisi pysyvä, olen iloinen, että nukun nyt hyvin. Lapsistani Touhi on ollut viime aikoin

Tällä viikolla on edelleen kirppistelty - olen onnellinen, kun homma ensi perjantaina päättyy. Olin viimeksi järjestelemässä pöytää tänään ja menen huomenna uudelleen. Maanantaina kirppis on onneksi kiinni. Tänään kirppikseltä lähti mukaan muutama tuote meille. Olen käynyt järjestelyreissullani myös kiertämässä kirppiksen silmäillen, jos joitakin etsimiäni tuotteitani löytyisi. Tänään tärppäsi: löysin Naakalle gore tex -kengät, siis talveksi, tyttöväreissä. Kengät ovat kokoa 29, eli ehkä numeroa liian isot, mutta talvikengissä se ei haittaa. Maksoin hyväkuntoisista kengistä viisi euroa. Touhille taas löytyi pyjama. Pyjamat ovat jotenkin hankalia löydettäviä ihan kaupoistakin. En oikein käsitä, missä ne muiden lapset nukkuvat, mutta tuntuu, että yöasuja on jotenkin hankala löytää. Nyt olin iloinen, että sellainen löytyi hyvin huokeaan kirppishintaan. Sitten... syrjäytyminen on yhteiskunnassamme iso ongelma ja vakava aihe. Itse haluan tänään lähestyä aihetta itseni kautta. Vaikka

Tällä viikolla rva on lähinnä käynyt töissä. Niska on temppuillut, aika rankastikin, mutta mitään tavallisesta poikkeavaa ei ole tapahtunut. Eilen oli harvinaisen veemäinen päivä - niska, oikea kaulajänne ja molemmat lavat alkoivat vetää totaaliseen jumiin. Ongelmien aaltoilevuus on eräs kroppani spesialiteetti. Kun elän eilisen kaltaista vaihetta, kroppa jumittuu, ja niskan oikea puoli menee ikäänkuin tunnottomaksi. Olo on hiukan huippaava ja ennen kaikkea tosi ikävä. Normaalit asiat eivät meinaa luonnistua. Eilen minulla oli valtavasti tekemistä. Lähdin kotoa seitsemältä aamulla ja tulin kotiin kuudelta illalla. Töissä oli liikkuvaa hommaa - askelmittarini näytti illalla 14 500 askelta, jotka oli pakko ottaa, kun askareita oli niin paljon. Illalla oli tarkoitus mennä vielä ostoksille Prismaan, mutta oloni oli niin hutera, että jouduin skippaamaan. Sinä aikana vietin useamman tunnin vetreyttävien harjoitteiden parissa. Onnistuin siinä mielessä, että tuntoaisti palasi oikealle p

Ensimmäiseksi rva haluaa kertoa, että lähipiiriini on odotettu heinä-elokuuksi yhteensä kolmea vauvaa. Nyt he ovat maailmassa, kaksi poikaa ja yksi tyttö - sydämelliset onnittelut kaikkien perheille uuden elämän alkamisesta :) Seuraavaksi, olen kirjoittanut aiemmin päivärytmiäni useaan otteeseen, ja nyt olisi jälleen luvassa sellainen kirjoitus. Oman päiväni sisältö on muuttunut niin mullistavasti, että rauhallisena hetkenä on hyvä kelailla, mitä päivisin teen. 6.00: herätys. Toivon lasten jatkavan uniaan, mutta varsinkin Touhi herää usein, eikä halua enää nukkua, kun nousen. Laitan lapset katsomaan aamuohjelmaa (joo, ei ne edes vielä kuudelta ala) ja juon kahvia ja syön vähän. 6.45: exä saapuu paikalle hoitamaan lasten aamutoimia. 7.00: Minä lähden liikkeelle ja bussiin. 7.20: Vaihdan metroon. 7.45: Kävelen työpaikalleni. 8.00 - 15.00 olen työpaikallani. Työssä myös liikun, eli paikallaan ei tule paljon oltua. 15.06 lähtee bussi kotiinpäin. 15.16 : edessä on vaihto t

Nyt on vierähtänyt jo kaksi viikkoa uudessa työpaikassa. Onneksi olen pikkuhiljaa sisäistänyt edes murto-osan kaikesta uudesta informaatiosta, vaikka sitä tulee lisää joka päivä. Työssäni olisi myös valtavasti hyötyä, jos pystyisin omalla ajallani hankkimaan tietoa erinäisistä asioista. Koska tätä aikaa ei nykyisessä elämäntilanteessani juuri ole, joudun etenemään työssä oppimisen kautta. Olen edelleen viihtynyt valtavan hyvin. Töihin on kiva lähteä aamulla, ja homma on mielenkiintoista. Olen valtavan kiitollinen, kun on työ, mihin mennä. Olen tässä asiassa ollut niin monta vuotta juuri ja juuri jossakin sivuraiteella, että on mukava ajella vaihteeksi ihan päärataa pitkin! Kroppani kanssa olen temppuillut perinteiden mukaan. Olen nyt liikkeellä paljon enemmän kuin aiemmin, mikä on luultavasti hyvä asia. Aamuisin niska ja selkä jaksavat ihan hyvin, iltapäivää kohden molemmat alkavat väsyä. Parhaillaan olen siinä pisteessä, että tarvitsen lyhyen lihasrelaksanttikuurin. Normikip

Työviikon jälkeen tulee tietenkin viikonloppu, jonka olen viettänyt Naakan ja Touhin kanssa pääasiassa kolmisin. Tänään tuntui, että on oikeasti nukuttu pitkään - herättiin vähän yli seitsemän, kun tavallisesti nousen kuudelta. Yllättävän äkkiä totuin kuitenkin uuteen rytmiin...noin niin kuin periaatteessa. Eilen olisin halunnut illalla lueskella vielä kymmenen jälkeen, mutta silmät menivät kiinni :D Pakko kertoa, mitä luin: Hesarin kuukausiliitteessä oli juttu kadonneesta nunna Elisabetista. Olen yrittänyt useaan kertaan aloittaa sitä hemmetin artikkelia (tykkään lukea näitä hyvin tehtyjä lehtiartikkeleita, ja toki plussaa on, jos aihe kuuluu vielä omiin kiinnostuksenkohteisiin), mutta kotona on aina tullut joku keskeytys. Olen aina ollut kiinnostunut erilaisista yhteisöistä - siis säännellystä elämästä, joka poikkeaa merkittävästi omastani. Siksi näen luostarit (ja esimerkiksi sisäoppilaitokset, vaihtoehtoyhteisöt jne.) mielenkiintoisina ilmiöinä. Toisaalta luen aina kaikki

Yllätykset eivät elämästä lopu, näin on saanut rva kuluneen viikon aikana todeta. Olin totuttamassa Touhia päiväkotiin, kun sain viestin, että minun kannattaisi hakea yhtä työpaikkaa. Sen enempää ajattelematta näpyttelin viestin (Touhi oli päiväunilla) työnantajalle. Kului pari päivää, rva suoriutui työhaastattelusta ja sai paikan. Maanantaina se alkoi. Työllistymiseni tapahtui siis lähes alta aikayksikön, työttömänä en kerennyt kauan olla. Se oli suuri yllätys. Olin nimittäin jo taustallani henkisesti valmistautunut siihen, että suoritan aktiivimallia hiki hatussa ja ahdistun, kun en pääse tilanteesta pois. Nytkin kerkesin tosiaan näpyttelemään lomakkeet Kelaan ja te-toimistolle...ja perumaan ne muutaman päivän päästä. Kaikki on todella edennyt niin että huh! Työkin on sisällöltään hyvin erilaista kuin olen tähän asti tehnyt. Olen tavallaan koulutukseni mukaisessa työssä, mutta kuitenkin vähän toisaalle suuntautunut. Olen innoissani, vaikka opeteltavaa on valtavasti. Päivät o

Tasan kaksi vuotta sitten makasin sairaalasängyllä aika raatona. Takana oli huima 54 tunnin rutistus, kuopuspoikani syntymä ja ensimmäiset totuttelut imetykseen. Olin päässyt etenemään kävellen käytävälle, mutta en vielä vessaan asti... Voi että, miten pikkuinen ja ihana poikani oli! Touhilla oli tummat nappisilmät, tukkaa ja hän oli siinä vaiheessa oikein pikkuinen. Tuntui heti luontevalta ja rennolta olla hänen äitinsä. Nyt on kulunut kaksi vuotta, ja jopas niihin vuosiin onkin mahtunut tapahtumia. Touhi kotiutui sairaalasta ja kärryttelin pientä nyyttiä päiväkodille Naakkaa hakemaan. Asuimme hetken maaseudulla ja palasimme takaisin...ja sen sellaista. Äkkiä huomasin, että minulla on kaksivuotias, pellavapäinen poika, joka tykkää eniten autoista, muumeista ja palomies Samista. Hän osaa puhua, kiivetä kiipeilytelineeseen ja syödä jätskipuikon. Oikean hissin napin painaminen, tanssiminen ja isosiskon kanssa riitely onnistuvat myös. Nyt uusia taitoja tulee oikein ryöppynä. Kaks