Rouva Niskanen

Omasta vammautumisestani on jo vuosia, itse asiassa pari viikkoa sitten täyteen tuli 7 vuotta. Ne vuodet ovat kuluneet hujauksessa, kuten tahtoo tapahtua muillekin, jotka ovat ohittaneet noin 20 vuoden iän. Ennen kuin rasautin niskani, en totta puhuen tiennyt kuntoutuksesta mitään. Olin muutenkin vielä siinä iässä, jolloin liikuntaa harrastetaan huvin tai jossakin lajissa kehittymisen vuoksi, ei siksi, että keho säilyisi jotakuinkin kunnossa. Käsitykseni kuntoutuksesta oli mielikuva selkäydinvammaisesta autokolaripotilaasta, joka opettelee kävelemään sellaisten tukipuiden avulla, joita television dokumenteissa joskus näkyy. Sitten potilas joko oppii kävelemään tai käyttää pyörätuolia lopun ikäänsä. En aloittanut kuntoutumisen tietä alaraajahalvaantuneena, onneksi. Ei se tilanne silti huippuhauskalta tuntunut. Aloitin tilasta, jossa huimasi ja heikotti joka asennossa. Oksensin monta kertaa päivässä, sillä tavallinen oleilu esimerkiksi istuma-asennossa aiheutti autopahoinvoinnin

Rva:lla oli eilen harvinaisen liikkuva päivä, kun Naakan isovanhemmat saapuivat kaupunkin, ja toinen heistä lähti rva:n kanssa raskausvaateostoksille (toinen meni kotiimme päivähoitoon Naakan ja puolison luokse). Astmaattinen yskä on kiusannut, ja rva jännitti siksi tätäkin kaupunkireissua. Toinen jännityksen aihe on sitten tämä perinteinen niskavamma. Nytkin, oireet lisääntyivät ostosreissun edetessä. Ihmispaljous, kirkkaat värit ja objektien paljous aiheuttavat huimausta kuten ennenkin. Vaatteiden katselu, kurkottelu rekeistä ja sovittelu sujuvat vähän aikaa. Käytännöllisesti ratkaistuna homma hoitui niin, että ensiksi suunnattiin sinne, mistä tärkeimmät hankinnat, raskausvaatteet piti tehdä. Rva:lle löytyi neljä kivaa paitaa (3 lyhythihaista esimerkiksi villatakin kanssa pidettäviksi sekä yksi pitkähihainen). Lisäksi löytyivät mustat housut (jess, viimeinkin voin laittaa farkkuni pyykkiin kahden viikon käytön jälkeen!!!). Mukana ollut vanhempani on monessa mielessä täyd

Välillä voisi toki kirjoittaa jonkin verran liikunnastakin...kävin toissaviikolla lopettamassa kuntosalijäsenyyteni toistaiseksi, kun siitä liikuntamuodosta ei nyt toistaiseksi tule mitään. Ajattelin, että jatkaisin salilla käyntiä jossakin vaiheessa loppuvuotta. Suurimpana ongelmana säännölliseen saliharjoitteluun ovat pahoinvointi ja suurimmaksi osaksi siitä johtuva väsymys. Vaikka harjoittelun edut kropalle ovat olleet selkeitä, olen tullut siihen tulokseen, että aktiivinen voimaharjoittelu saa nyt jäädä tauolle. Tauko treenissä on kuitenkin harmittanut yllättävän vähän. Kulunut vuosi töineen ja treeneineen on ollut raskas, kun kaikki on pitänyt tiukasti aikatauluttaa. On hyvä, että nyt on mahdollisuus ottaa vähän rauhallisemmin ja levätä. Lepo on jo siinä mielessä tärkeää, että kun uusi tulokas mahdollisesti saapuu, on mahdollisuuksia lepoon hyvin vähän. Se , mikä olisi nyt mahdollista, ovat joogaharjoitteet, joita löytyy runsaasti netistä. Rva ajatteli pitäytyä "kev

Välillä blogia kirjoittaessani pohdin toistavani vuosikausia samaa asiaa - milloin on kipua missäkin tai huimausta, ja miten se vaikuttaa elämääni. Elämänikin on aika taviselämää toistoineen ja satunnaisine muutoksineen. Toisaalta, mikäli kroonisen sairauden kanssa elävä kirjoittaa sairautensa ympärille perustettua blogia, toistoa tulee väkisinkin. Sellaista tosielämäkin sairauden/vamman kanssa on - samat ongelmat toistuvat, jotkut vaivat lievenevät ja prosessi kohti mahdollisesti parempaa tilannetta on koko ajan meneillään. Onneksi lukijalla on sentään mahdollisuus valita, seuraako blogiani vai ei, sillä tällaisena tämä näyttää pysyvän :D Keskiviikkoillan vietimme puolisoni kanssa päiväkodin vanhempainillassa. Tulimme ajatelleeksi, että sehän on melkein kuin treffeillä kävisi. Yleensä vanhemmista on vain toinen paikalla (yllättävän usein ei kumpikaan), me taas haluamme kumpikin osallistua, mikäli se vain on mahdollista. Vanhempainilta oli oikein mukava ja mielenkiintoinen, s

Niskaset viettivät osan viikonlopusta Naakan isovanhempien luona. Naakka oli todella innostunut retkestä, eräs syy innostumiseen oli auto, jonka saimme viimein käyttöömme sen vietettyä melkein kolme viikkoa korjaamolla. Viimein vika löytyi, ja auto kulki oikein hyvin. Autottomina viikkoina tuli ajateltua, millaista olisi, jos meillä ei olisi autoa käytössämme. Auto on kuitenkin iso menoerä, ja Niskasten koti on kaupungissa hyvän joukkoliikenteen varrella. Ainakin joku Niskasista käyttää joukkoliikennetä päivittäin. Kuitenkin, on kyläreissuja, mökkimatkoja ja asiointia, joka on helpompi hoitaa, kun käytössä on oma auto. Pitkässä juoksussa rva pärjää autossa paremmin kuin joukkoliikenteessä - ergonominen asento on helpompi järjestää henkilöautossa kuin esimerkiksi ratikassa tai metrossa. Joukkoliikenteen kyydissä rva pärjää melko hyvin, ainakin jos pääsee istumaan. Taannoin rva matkasi kaupungille täpötäynnä olevassa ratikassa ja meni kysymään invapaikoilla istuvilta, ovatko he ka

Tällainen pieni rimpula on kuulunut rva:n elämään aina loppuvuodesta 2015 alkaen! Toisin sanoen, mikäli kaikki sujuu hyvin, minusta ja puolisosta tulee tänä vuonna toisenkin lapsen vanhempia ja Naakasta isosisko. Alku ei ole ollut ihan helppo. Rva:ta on vaivannut aivan jäätävä raskauspahoinvointi, jonka takia rva oli käytännössä poissa pelistä lähes kaksi kuukautta. Tilanne on muistuttanut lähinnä parin kuukauden yrjötautia, onneksi pahoinvointi on nyt vähän tasaantunut. Samaisesta syystä rva on ollut koko tammikuun sairauslomalla. Tällä viikolla vointi on jo tasoittunut sen verran, että rva on voinut palata töihin. Vieläkin yököttää, mutta en varsinaisesti oksenna kuin kerran, korkeintaan kaksi päivässä. Kuntosalilta ja kaikenlaisesta treenistä olen pysytellyt poissa pari kuukautta, voimat eivät ole yksinkertaisesti riittäneet. Tauosta tulee vieläkin pidempi, eipä ole oikein energiaa vieläkään. Se, millaista liikuntaa seuraavina kuukausina harrastan, on vielä pohdinnan al