sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kylässä isovanhemmilla - mitä mä nyt teen?

Väsyneen viikon jälkeen olen saanut nukkua hyvin jopa kahtena yönä peräkkäin. Perjantain- ja lauantain välisenä yönä menin suht aikaisin nukkumaan, ja herätys oli vasta vähän oli seitsemältä. Viime yönä nukuin melkein 11 tuntia.

Nukun kyllä usein viikoillakin lähes sen, mikä on tarpeellista. Kuitenkin, aina jää puuttumaan vähän. Aktiivinen aikani arjessa on noin 15 tuntia, eli kyllä minua väsyttää alkuillasta aivan valtavasti.

Pirteänä on hassua olla. Pää ei paina, päiväunet eivät mietitytä, ja olo on rauhallinen. On mukavaa suunnitella, että tehdäänpä jotain kivaa :)

Syy suunnitelmiini on, että sekä Naakka että Touhi ovat viettäneet yötä isovanhemmillaan! Touhille tämä on ensimmäinen kerta, kun hän jää yöksi ilman äitiä. Hyvin on kuulemma mennyt, ja tänään kaksikko palaa takaisin kotiin Niskasille.

Naakka on viettänyt satunnaisesti yötä isovanhemmilla melkein vauvasta asti. Tosin parin viime vuoden aikana hänkin on reissannut siellä aika vähän, kun ihan pientä lasta on yksinkertaisesti helpompi hoitaa kotosalla.

Touhi-pieni mietti reissua pitkin viikkoa. Joka toinen päivä hän sanoi, että aikoo mennä, joka toinen päivä hän ei aikonut. Kuitenkin, kun lauantai koitti, hän pakkasi tyytyväisenä tavaroitaan (lopulta hän unohti ottaa esimerkiksi lusikan ja lasin mukaan :D

Puhelut ovat kertoneet, että hyvin siellä on mennyt. Oma lapsuuteni kului siten, että isovanhemmille mentiin yökylään vasta isompana. Molemmat isovanhempani asuivat toisessa kaupungissa, mutta keskenään melkein saman kadun varrella.

Isovanhemmille mentiin yökylään vähän pidemmäksi aikaa, kyläilyt aloitin 8-9-vuotiaana. Muistelisin, että olen viettänyt isovanhemmilla aikaa erityisesti syys- ja hiihtolomilla.

Minulla on isovanhempieni luona vietetystä ajasta hyvät muistot. Siellä tehtiin oikeastaan ihan tavallisia asioita: käytiin kaupassa, torilla ja leikkipaikoilla. Talvella käytiin joskus luistelemassa, hiihtämässä ja laskemassa mäkeä.

Ne lyhyet poissaolot, kun lapset ovat jossakin muualla, ovat oudokseltaan vähän kummallisia. Olen niin tottunut, että kuljemme äänekkäästi ruokahetkestä toiseen ja elämme täyttä elämää ihan perustasolla.

Kuitenkin, myös rva:n täytyy hyväksyä, että jopa Touhilla on jo jonkinlainen, minusta erillinen sosiaalinen elämä. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tukea sen kehitystä :)

PS. Kyllä minä tekemistä keksin - kamppeita pitäisi taas karsia.

PPS. Oli aikaa sitten 20 minuuttia tai 8 tuntia, jahkailen näköjään päivittäistä jumppaani yhtä paljon.

PPPS. Kävely olisi aivan mahtavaa, mutta keuhkot eivät meinaa vieläkään toimia kunnolla.



lauantai 21. syyskuuta 2019

Järkeä imetyskeskusteluun ja muistoja tuttipulloista

Jos Rva:ta katsoisi konservatiivisen imetyksen tukijan näkökulmasta, hän olisi varmaankin karmiva näky. Se äiti, joka kaivaa pirun esineen, tuttipullon esille julkisessa paikassa ja kaataa siihen kiellettyä eliksiiriä, korviketta.

Sillä p***keleellisten pitojen juhlajuomalla on pilattu Niskasilla jo kaksi lasta, Naakka, vielä alle 120 cm ja noin 20 kg, eskarilainen ja Touhi, 3v,  102 cm ja 18 kg.

Touhi on tosin saanut lypsettyä äidinmaitoa vauvana kymmenenkuiseksi asti. Arvatkaapa, kumpi lapsi meillä sairastui korvatulehduskierteeseen, tarvitsee Ventolinea ja, putket on asennettu kaksi kertaa ja kitarisat on poistettu?

Rva:n mielestä mediaa seuraten pulloruokinnasta muodostuu kuva, että pulloruokkivat vanhemmat (äidit) ovat mainonnan orjia ja luovuttajia, ovat osanneet seurata huonosti Imetyksen tuki ry:n viestiä.

Jos asia on todella niin, niin miksi ainoat rva:n tapaamat pulloruokkivat vanhemmat ovat vanhempia, joiden vauvojen kanssa muu ei ole onnistunut? Haluaisin nähdä vanhemman, joka on valinnut pulloruokinnan huvikseen, kun en ole vielä nähnyt :)

Minä yritin imetystä lasteni kanssa todella (kävin ohjauksessa useamman kertaa). Maitoa tuli suihkuamalla, mutta kumpikaan lapsi ei jostain syystä tykännyt tisseistäni. Esikoisella oli tosin syy: niistä tuli synnytyslaitoksella lähinnä verta hoitamattoman rintatulehduksen vuoksi. Kun veri muuttui viikossa maidoksi, ei rinta enää kelvannut. Tyttäreni tiedosti kai, ettei ole vampyyri (nykyään hän itse asiassa pitää kovasti vampyyreista).

Haluaisin vauvan ruokintakeskusteluihin inhimillisyyttä. Sitä, että pulloruokintakin muuttuisi positiiviseksi asiaksi ja pulloruokkijaa kehuttaisiin vauvan vanhempana samalla tavalla kuin imettäjiä. En todellakaan usko tämän vähentävän imetystä.

Imetyskeskustelussa ollaan huolissaan siitä, että äidin itsetunto imettäjänä horjuu milloin mistäkin. Ei minun ainakaan horjunut - imetys ei vain onnistunut ja olisi varmaankin ollut todella huono vaihtoehto näännyttää lapsi ravinnonpuutteeseen.

Olisin todella kaivannut, että identiteettiäni pulloruokkijana olisi voimistettu. Olisi sanottu, että olet ihana äiti, pidät vauvaa sylissä ja annat lapselle, mitä hän tarvitsee: hellyyttä ja ravintoa.

Lisäksi, onko missään koskaan kuvaa pienen vauvan isästä, joka istuu keinutuolissa ilman paitaa ja syöttää pientä vauvaa tuttipullosta kello kolme yöllä? Ei minullakaan ole, harmi <3

PS: Minusta oli hauskaa annostella maitoa (niin, maidoksi me sitä kutsuimme) tuttipulloihin. Oli hauska tuntea nykiminen pullossa, kun vauvalla oli kamala nälkä.

PPS. Oli hauskaa sekoittaa mallasuutetta maitoon (se vei vatsavaivat esikoiseltamme, vanhemman neuvolatädin neuvo)

PPPS. Oli helpottavaa, kun tiesi tarkkaan, kuinka paljon vauva söi - tiesin aina, onko se syönyt tarpeeksi vai ei ole.


perjantai 20. syyskuuta 2019

Ota kartta esille, etsi aarteita ja tee tärkeitä asioita

Tänään vietimme lasten kanssa hyvin rauhallista perjantai-iltaa. Homma alkoi hyvin jo hakumatkalla :) Naakka sai kehuja, kun kaikki sujuu niin mainiosti eskarissa. Hän on kuulemma nyt aivan kuin eri tyttö kuin viime vuonna päiväkodin puolella.

Sitä ei ole vaikea uskoa. Naakka on pienestä saakka ollut tiedonhaluinen. Eskarissa otetaan valtavasti selvää asioista ja retkeillään ties missä. Se, että rakennus on täynnä myös isoja koululaisia, on Naakan mielestä aivan huippua.

Takaisin tähän iltaan...olin tapani mukaan töistä puhki, mutta lupasin Naakalle, että vietämme askartelupaja-tyyppistä iltaa. Syötyäni sain kootuksi itseni, ja parkkeerasimme keittiön pöydän äärelle askareineni (Touhi puuhasi omiaan).

Minä neuloin pitkästä aikaa. Harrastuksessa näyttää olevan pitkääkin pidempiä taukoja. Nyt olisi taas vähän tilausta, ja haluan myös opetella vähän uutta. Taidanpa laittaa kuvia vasta, kun tulee valmista :)

Naakka maalasi kaksi juttua. Toisesta haluankin laittaa tähän kuvan. Hänellä on välillä niin isoja ajatuksia, että tunnen olevani yksinkertaisempi persoona kuin omat lapseni ;)


Touhi taasen...hän on saanut viime päivinä kehuja varsinkin vessa-asioiden onnistumisesta. Touhi otti hieman takapakkia asiassa, ja vaippoihin palaaminen alkoi olla lähellä. Nyt hän on taas petrannut ja ansaitsee paljon kehuja.

Huomaan päivä päivältä selvemmin, miten iloinen olen tästä pojasta. Hän on todella hauska persoona, enkä ole kuullut kenenkään nauravan niin katketakseen, kuin Touhi tekee päivittäin. Hän ymmärtää hyvin vitsejä ja osaa luoda naurattavia tilanteita itsekin.

Naakkaan verrattuna hän on aivan oma persoonansa. Hän on todella paljon isänsä perään, ja ikävä tulee lähes aina, kun isiä ei näy. Tosin hänellä on kuulemma äitiä ikävä, kun hän on yötä isällään.

Luulen, että tästä vuodesta tulee Touhille jälleen suuren kasvun vuosi. Päiväkoti rullaa omillaan, Touhi viihtyy siellä todella hyvin. Kotona hän ajelee traktorillaan ja varusteisiin kuului myös pehmomiekka, ennen kuin se hajosi....palomieskypärää unohtamatta. Legot ovat tällä hetkellä tärkeämpiä kuin autot.



PS. Kysyin huvikseni myös Touhilta, mitä elämässä pitää tehdä. "Täytyy ottaa kartta ja etsiä aarteita", kolmevuotiaani vastasi <3

PPS. Huomenna on varsin mukavaa ohjelmaa tiedossa. Tapaan ihmisiä, jee!

PPPS. ZZZZ ZZZZ ZZZZ...

torstai 19. syyskuuta 2019

Kaikenlaisia kiusoja ja tavoitteita

Tällä viikolla temppuilu sekä astman että niskan kanssa on jatkunut. Olen sinänsä ollut työkunnossa, mutta hieman hankalaa on ollut. Töissä on kiirettä vähän kaiken kanssa. Lähden seitsemältä kotoa, ja olen neljän tai viiden aikaan kotona. Kun pääsen kotiin, olen kertakaikkisen väsynyt.

Maanantaina tein vikan täipesun Naakan tukkaan - luulen että ongelma on nyt voitettu. Ensi maanantaina yritämme kampaajalla käyntiä uudestaan.

Viikkoa on helpottanut, että Naakka ja Touhi ovat olleet naapurin poikien kanssa leikkimässä ja päinvastoin. Tämä tarkoittaa, ettei lapsille tarvitse järkätä mitään erityistä ohjelmaa, vaan saavat rehata keskenään.

Eilen, kun lapset olivat vastavierailulla naapurissa, huomasin, miten helppoa on järkkäillä koti, kirjoittaa kauppalista ja pakata reput & suunnitella vaatteet seuraavalle päivälle, kun lapset ovat arki-iltana vähän aikaa muualla.

Tänään aion yrittää puutarhapalstalle menoa, jos nyt osuisi edes lyhyt sateeton väli. Ei siellä enää ole kitkemistä kummempaa, taidan hakea viimeiset punajuuret ja kurkut pois. Harrastus taitaa olla tältä kaudelta ohi - sitten keväällä uudestaan.

Olen jumpannut päivittäin ihan normaalisti. Mielestäni kroppa toisaalta tykkää ja toisaalta ei. Esimerkiksi jumeihin (niihin, jotka ovat itselläni keskeisiä) jumppa ei näytä juuri vaikuttavan. Olen ehkä jopa enemmän jumissa kuin tavallisesti.

Toisaalta, luulen että kehoni on hieman paremmassa kunnossa kuin aiemmin - en nyt osaa eritella, mistä huomaan sen :D Eilen olivat vuorossa pakarat, palstareissun jälkeen jumppaan yläselän.

Seuraavilla viikoilla on luvassa sekalaista ohjelmaa. Töissä siirryn muutamaksi viikoksi vähän erilaisiin tehtäviin kuin tavallisesti. Meillä on tulossa myös molempien lasten Vasu-keskustelut sekä eskarin vanhempainilta.

Luvassa on myös yksi tai jopa kaksi reissua naapurimaihin risteilyjen merkeissä. Yksin en ole reissaamassa, vaan osana porukkaa. Kuulostaa virkistävältä, että ohjelmassa on hieman vaihteluakin.

Tekemistä on ollut viime aikoina niin paljon, etten ole kerennyt suunnitella loppuvuotta saati sitten ensi vuotta kokonaisuutena. Sanotaanko, että minulla on tietyissä asioisssa monia vaihtoehtoisia reittejä, enkä ole tehnyt selkeitä päätöksiä loppuvuoden tai vuoden 2020 suhteen.

En oikeastaan tykkää muutoksista - joko kyse on mielipiteestä, tai sitten elämässäni on ollut niin paljon liikkuvia tekijöitä, etten jaksaisi koko ajan liikkua. Siksi olen päättänyt, että en mieti liikaa. Pääsen jopa ehkä kaikkiin tavoitteisiini, mutta toteutumisjärjestys on vielä hämärän peitossa.



PS. Habitare-messut olivat yllättävän kivat. En olisi kenties eksynyt messuille itsekseni, mutta päädyinpä niille kuitenkin.

PPS. Nyt on sitten varmaan pakko korkata myös I love me -messut ensi kuussa ;)

PPPS. Lukemieni kirjojen lukumäärä vuonna 2019 on tällä hetkellä 32. Katsotaan, mihin asti pääsen.


lauantai 14. syyskuuta 2019

Teinit - mietityttääkö jo?

En suoraan sanottuna ole vielä tiedostanut, että lapsistani tulee joskus teini-ikäisiä. Tai olen kyllä, mutta teinivaiheen kannalta epäolennaisilla tavoilla: haluaisin usein hypätä tilanteeseen, jolloin sisäsiisteys olisi taattu ja ruokaakin osattaisiin ottaa kaapista itse.

Kuitenkin, tyttäreni haparoiva lukutaito on saanut minut ajattelemaan, etteivät leikki-iän kultaiset päivät kestä loputtomiin. Tyttö lähtee kohta kouluun, kauppaan ja kavereille...poika seuraa muutaman vuoden päästä perässä.

Nyt niillä ei ole kännyköitä, se ainoa Gugguu-merkkinen vaate kuulemma nipistää kaulaa ja luulen, ettei sosiaalisesta mediasta ole vielä havaintoa. Tytsyn mielestä mahdolliset rakastumisen kohteet kuten pojat, ovat hauskoja siksi, kun niiden kanssa saa riehua ja rakentaa majan.

Ennen pitkää herään kuitenkin teini-ikäisen (tai jopa monikossa) vanhempana. Vielä seitsemän vuotta, niin tyttäreni täyttää 13. Kun itse täytin kolmetoista, oli vuosi 1994. Lopetin juuri barbileikit ja aloitin yläasteen.

Maailma oli erilainen. Oli toki terrorismia, mutta ei vielä puhettakaan lentokoneiden törmäyksistä pilvenpiirtäjiin tai joukkopuukotuksista täällä pohjoisessa. Kaikki eivät tienneet kaikesta kaikkea, kun ei ollut nettiä.

Sen verran kun politiikasta ymmärsin, elettiin nousukautta. Lama oli vihdoinkin voitettu ja hyvin pian koettaisiin Nokian läpimurto. Oltiin jo lähellä niitä omia matkapuhelimia.

Olin teininä todella epävarma. Epävarmuutta lisäsi koulukiusaaminen. Toisaalta, teininä oli mukavaakin. Oli ihastuksia, Suosikki-lehti, koiralenkit, ripari ja jopa isoskoulutus (keskeytin sen). Jossain vaiheessa siirryin yläasteelta lukioon.

Sittemmin aikuisena ymmärsin, että en ollut vääränlainen. Epävarmuus kuuluu teinivaiheeseen, ja koskettaa ihan kaikkia. Nykyteinit ovat todella fiksuja. Kun vähän kaivelee, kiinnostuksenkohteita löytyy vaikka kuinka paljon.

Aikuisena pääsin eroon teinitavoistani, kuten karkin syömisestä ja pitkään nukkumisesta :D Luulen, että murrosiällä ja teinivaiheella on paikkansa. Muutos lapsesta aikuiseksi on todella suuri, ja kestää vuosia.

Miten haluaisin varustautua teini-ikään? Ensimmäisenä tulee mieleen, että haluan säilyttää keskusteluyhteyden lapsiini. Sen eteen voin helposti tehdä töitä jo nyt. Varsinkin tyttäreni on hyvä harjoituskappale - hän ei kovin mielellään puhu asioistaan, joten saan tehdä todella töitä.

Teini-iän myrskyissä toivon voivani säilyttää muistikuvan omasta teinivaiheestani. Ne myrskyt voivat muuten olla myös äänettömiä - typerys luulee, että murrosikä jää joiltakin väliin. Kyllä se nimittäin tulee kaikille.

Kovin paljon muuta en tässä vaiheessa voi tehdä ihan siitä syystä, että maailma voi seitsemän vuoden päästä olla jälleen erilainen kuin nyt. Moni asia, jonka teini kohtaa, on sama kuin minkä me muutkin kohtaamme. Asioiden laadun tietää vasta siellä tulevaisuudessa.

perjantai 13. syyskuuta 2019

Kuulumisia - muutama intressini

Lähellä lapsetonta viikonloppuani alan yleensä olla ihan puhki. Toki väsymys voi johtua siitäkin, että herään joka aamu kuudelta, ja täysillä rehaaminen jatkuu aina sinne lähelle puoli kymmentä illalla.

Väsymyksestä huolimatta handlaan mielestäni nykyisen elämäni yllättävän hyvin. Toki paljon jää puolitiehen ja tekemättä, mutta olen ajatellut, että keskityn sitten paremmin nurkkien perusteelliseen puunaamiseen ja sen sellaiseen, kun lapset ovat isoja.

Joka tapauksessa, lapseton viikonloppu on minulle lepoaikaa. Viikonloppuihin en yleensä varaa kovin paljon sosiaalista elämää, koska tuntuu, että haluan tehdä asioita omaan tahtiini ja kuunnella välillä ihan vain hiljaisuutta.

Tälle viikonlopulle minulla on löyhä suunnitelma: huomenna lähden pitkästä aikaa kirjastoon. Toivottavasti tuon sieltä mukanani monia mukavia löytöjä! Myös puutarhapalstalla minun on tarkoitus käydä huomenna.

Muutama edellisen vapaaviikonloppuni tulos, laatikko, kaipaa läpikäymistä. Ihan kaikkea en aio kantaa takaisin varastoon,

Suunnittelin myös, että tilaisin Noshilta erään mekon. Hullua myöntää, mutta pohdin jo päällepantavaa työpaikan pikkujouluihin :D Sitä ennen on myös eräs työpaikan edustustilaisuus, jonne samainen mekko saa kelvata.

Puutarhapalstalla minun piti käydä jo tänään, mutta koska tänään on satanut rankasti ja palsta sijaitsee tulva-alttiilla alueella, en ole viitsinyt mennä mutavelliin kävelemään.

Jotenkin minulla on palstan kanssa vähän hassu olo. Siellä ei oikeastaan kasva enää juuri mitään muuta kuin punajuuria ja avomaakurkkuja. Oikeastaan siellä voi enää vain kitkeä ja ehkä istuttaa kukkasipuleita vähän myöhemmin (toivon tulppaaneja ensi keväälle).

On jo syyskuun puoliväli. Aletaan olla lähellä vaihetta, jolloin illat muuttuvat pimeiksi. Silloin toiminta palstalla hiljenee viimeistään. Paikkaan, jossa kävin kesällä melkein päivittäin, tulee loppusyksy ja alkutalvi. Takaisin mennään vasta huhti-toukokuun vaihteessa.

Akvaarioni voi periaatteessa hyvin, mutta jotakin pitäisi ehkä tehdä. Miljoonakalakantani on heikentynyt, toisaalta platykanta on parantunut.

Miljoonakaloja ei oikeastaan ole tällä hetkellä kuin muutama, eikä uusia poikasia ole ilmaantunut. Kahdesta elokuussa hankkimastani naaraasta toinen osoittautui heikoksi, eikä toinenkaan ole tullut kantavaksi. Lisäksi ainoalta aikuiselta urokselta on joku puraissut pois puolet pyrstöstä.

Sen sijaan platyja on tällä hetkellä neljä aikuista ja kaksi poikasta. Kolme heistä on omia kasvatteja, hyväkuntoisia kaikki. Kuvaan en tosin saanut tarkennettua kuin oranssin, kaupasta ostetun naaraan:


Ehkäpä minun täytyy lähinnä seuraavaksi siivota akvaario. Sen jälkeen alan suunnitella matkaa akvaarioliikkeeseen, sillä osa kalanruuista alkaa olla lopussa. Suunnitelmissa on myös hankkia pakastettuja toukkia pitkästä aikaa - en ole antanut sulatettavaa ravintoa kaloille pariin vuoteen.

PS. Luen parhaillaan Olli Jalosen Taivaanpallo-kirjaa. Aihe on kiinnostava, kertomus 1600-luvun St. Helenalta ja Lontoosta. Kieli on sellaista, että eteneminen jotenkin takkuaa. Lukukokemus tuntuu kaiken kaikkiaan suhteellisen hyvältä.

PPS. Olen tehnyt päivittäiset jumppani sairastumiseni jälkeen normaalisti jo viikon verran. En suoraan sanottuna tiedä, edistynkö, mutta nyt on joka tapauksessa jo kaksi kuukautta jumppaa takana, jee!

PPPS. Niska on temppuillut hieman tälläkin viikolla. Tämän päivän jumppani osui yläselkään, joka auttoi tilannetta hieman. Toivoisin kuitenkin, että viiltokipu päätä käännettäessä olisi hieman lievempi.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Täiden murhaaja ja sen sellaista alkuviikon kunniaksi

Nyt meillä alkaa olla jo suhteellisen terve olo - olen jopa saanut levättyä jonkin verran, siis nukkunut hyviä yöunia. Päivisin on ollut samaa rehaamista sekä töissä että kotona, kuten aina ennenkin.

Illat ovat pimentyneet ihanasti. Silti aamuisin on vielä valoisaa, kun menen töihin. En voi sanoa tykänneeni viime viikkojen säästä - korkea ilmankosteus, satoi tai paistoi, on mielestäni raskasta. En myöskään meinaa osata pukea itseäni ja lapsia oikein...

Meillä oli maanantaina oikein mielenkiintoinen episodi. Olin viemässä Naakkaa kampaajalle (hän haluaa lyhyen tukan). Leikkauttakoon minun puolestani millaisen haluaa, Naakassa on aimo annos oman tiensä kulkijaa, ja sitäpaitsi mikäs sen käytännöllisempää kuin lyhyt tukka.

Pääsimme kampaajalle. Pari vetoa Naakan tukkaa kammattuaan hän ilmoitti, että tyttärellänne on täitä! Ups, ratsasin Naakan päänahan kolmisen päivää aiemmin Naakan koulun täiepidemian vuoksi. Viikonloppuna olin unohtanut.

Maanantai-ilta sai omanlaisensa leiman, kun kiirehdin apteekkiin (lähiapteekki oli tietenkin sulkenut jo ovensa). Sen jälkeen seurasi koko perheen laatuaikaa täishampookäsittelyn muodossa....ja ei kun suihkuun ja täikammalla tukan kimppuun.

Löysin tukasta yhteensä seitsemän kuollutta lemmikkiä...onneksi en ole kovin ötökkäkammoinen. Silti minusta tuntui operaation jälkeen, kuin joka paikkaa rapsuttaisi. Muusta perheestä ei ylimääräisiä matkalaisia onneksi löytynyt.

Entäs sitten? Kerroin Naakalle, että eskarin tädeille täytyy asiasta mainita, mutta hänen ei tarvitse kertoa kenellekään, ellei hän itse halua. No, Naakkanen tiedotti täiepisodista jo eskarin ovella kaikille, jotka vain jaksoivat kuunnella.

Nyt Naakan tukkaa on ratsattu täikammalla joka päivä, mutta mitään ei ole enää löytynyt. Täipesu suoritetaan ensi viikolla vielä kerran.

Tämä oli rva;n elämän ensimmäinen kokemus täiden parissa. Olihan siinä hommaa, kun kaikki liinavaatteet + päällä olevat vaatteetkin piti pestä. Kuitenkin, tuli tunne, että tätäkö se pelätty täitartunta nyt oli?

Minusta homma sujui nykyaikaisilla linimenteilla varsin kätevästi. Täitä voi tulla toki uudestaankin, mutta sitten taas hoidetaan...ja panostetaan ennaltaehkäisyyn. Parin viikon sisällä Naakka pääsee kampaajalle kuten oli halunnut.

PS. Sain töissä positiivista palautetta - vautsivau!

PPS. Aloitin lukemaan Naakalle kirjasarjaa nimeltä Uusi Kiljusen Herrasväki - alku oli lupaava.

PPPS. Naakka opettelee parhaillaan lukemaan 60-vuotiaan Aapisen avulla - lukemaan opetteleva lapsi , keittiön lampun valo ja hämärtyvä ilta...mikä voisi olla kotoisampi näky!

Kylässä isovanhemmilla - mitä mä nyt teen?

Väsyneen viikon jälkeen olen saanut nukkua hyvin jopa kahtena yönä peräkkäin. Perjantain- ja lauantain välisenä yönä menin suht aikaisin nu...