torstai 21. syyskuuta 2017

Praha

Rva ja hra palasivat häämatkaltaan oikein hyväkuntoisina! Kommelluksilta ihme kyllä vältyttiin, käytännössä kaikki sujui oikein hyvin. Rva joutui tosin hankkimaan lämpöcrocksit (ovatpas hassut kengät), kun sai rakon kantapäähänsä.

Oli hienoa huomata, kuinka olimme molemmat kaivanneet kahdenkeskeistä lomaa! Olemme nyt olleet naimisissa n. puoli vuotta, emmekä olleet vielä viettäneet yhtäkään yötä yhdessä ja erossa lapsista. Jo oli aikakin.

Häämatkalle pääsimme kuitenkin, ja olimme hieman panostaneet matkaan, jotta se tuntuisi erilaiselta kuin muut matkat. Kentältä saavuimme hotellille limusiinilla. Hotellissa meitä odotti kaksikerroksinen sviitti poreammineen.

Rva ei voi kieltää, etteikö olisi nauttinut kaikesta täysin siemauksin!

Muuten teimme lomallamme vähän "normaalimpia" loma-asioita. Kävelimme paljon ympäri Prahaa, ja minä innostuin kuvaamaan vanhaa kaupunkia, kun kerrankin oli mahdollisuus keskittyä kuvaamiseen. Tosin kuvasin myös puhelimeni kameralla.


Tuntuu, että kun emme kävelleet paikasta toiseen, istuimme syömässä. Perinteinen tsekkiläinen ruoka on niin tuhtia, jos söi annoksen lounaaksi puolen päivän jälkeen, ei tullut nälkä kuin kahdeksalta illalla. 

Päivän talsimisen jälkeen siirryimme hotellille poreammeeseen. Yhtenä päivänä olimme varanneet höyrysaunan. Se oli hauska kokemus. Kellarimaisessa tilassa oli ensiksi huone, jossa sai esimerkiksi lekotella lepotuoleilla ja juoda kuohuviiniä, kuten me teimme.

Itse höyrytila oli mielenkiintoinen: "kiuas" oli kaksiosainen, toisessa osassa oli ilmeisesti lämpövastukset, toisessa vesi. Niiden välillä vaihtoi aina välillä paikkaa kori, jossa oli kiviä. Kun kuumat kivet laskeutuivat vesitankkiin, tuli tilaan höyryä. Laitetta oli mielenkiintoista seurata.

Nukuimme matkalla pitkiä yöunia, ja lisäksi päiväunet molempina matkapäivinä. Se on hyvin harvinaista huvia, ja käytimme mahdollisuuden tarkasti hyväksemme! Tuntuu, että matkalla tuli nukuttua varastoon, ihanaa!



Matkaostoksemme olivat lähinnä tuliaisia lapsille, mutta itse hankin extempore-Crocksien lisäksi laukun, tai siis repun. Olen jo viime talvesta lähtien katsellut, josko joskus löytäisin itselleni siistimmän laukun. Nyt sellainen onneksi löytyi!

Oli hienoa olla matkalla, mutta kotiinkin oli mukava palata. Täällä se työnsarka taas jatkuu, ja luulen, että matkamme toi energiaa ja vaihtelua niin, että jaksan taas sen avulla monta kuukautta. 

Oliko minulla ikävä lapsia? Hmm...tullessa huomasin, että heitä oli tosi mukava nähdä. Myönnettäköön kuitenkin, ettei minulla ollut matkalla ollenkaan vaikeuksia syödä rauhassa, nukkua kun haluan tai keskittyä nauttimaan siitä, mitä teen. Pieni tauko kotiarjesta teki todella hyvää!

Mainittakoon vielä, että tämä taisi nyt olla niitä ensimmäisiä matkoja, kun huimaus ei häiritse. Luulen, että aika on tehnyt tehtävänsä, ja ainakin toivon, että tilanne säilyy sem osalta näin lievänä. 

lauantai 16. syyskuuta 2017

Naakka

Minulla on ollut suunnitelmissa kirjoittaa postaukset jälkeläisistäni - siitä, mitä heille kuuluu nyt. Arjessa puuskutamme eteenpäin yhdessä perheenä ja kukin parhaansa mukaan, mutta hetken syventyminen siihen, mitä nyt on, on harvinaisempaa.

Ensinnäkin, on aivan uskomatonta, että minulla on nyt 4-vuotias tytär. Hänellä on nimi, jonka päätin jo 14-vuotiaana (ja tietoksi taas, ettei hänen nimensä ole Naakka :D ) Hän on perheemme pikkuvanha tietäjä ja välillä myös pyörremyrsky.

Naakka on alkanut pohtia paljonkin asioita.Esimerkiksi viime päivinä, meillä on selitetty asioita aina naisen anatomiasta viikinkien ryöstöretkiin asti. 4-vuotias näyttää imevän tietoja ja kokemuksia kuin itsestään, ja todellakin muistaa kaiken, minkä kuulee.

Naakka tykkää baletoida, leikkiä kaverin kanssa ja pelata Hepan hirnahdusta. Hän tykkää prinsessasaduista, Mauri Kunnaksen tuotannosta ja Haltin häät -kappaleesta.

Naakka puhuu rva:sta ja itsestään perheen naisina, ja tietää, että presidentti Mauno Koivisto haudattiin muumikahvilan viereiselle hautausmaalle. Hän myös tietää, että koko maassa on suruliputus, kun on tapahtunut jotakin todella pahaa.

Ylipäätänsä, Naakan jutut ovat ihan mainioita - rva on onnekas kuullessaan niitä joka päivä.

Naakka tykkää kovasti isovanhemmista. Myös isomummosta Naakka puhuu viikoittain. Hän on myös ystävystynyt monen naapurin tädin ja sedän kanssa. Yhtä mutkattomasti sujui tutustuminen päiväkodin lähellä olevan pyöränkorjaajan kanssa - kuulumiset vaihdetaan päivittäin.

Naakka tykkää pikkuveljestä, on aina tykännyt. Pikkuveli on onnekas, kun hänellä on Naakka isosiskona.

Naakka tykkää tädistään - hän on kuulemma suvun ainoa nuori :D (rva ei sitten ilmeisesti ole...)

Naakka ei tykkää kiipeilystä tai korkeista paikoista. Hän ei tykkää, jos jokin asia tapahtuu epäreilusti. Naakka ei tykkää liian kummallisista ruokalajeista.

Välillä Naakan on hankala nukahtaa. Hän sanoo jo itsekin, että hän ajattelee niin paljon ettei saa unta. Myös painajaiset pelottavat, ja niinpä väliimme tunkeutuu unenlämpöinen tyttö yleensä noin kolmelta aamuyöllä.

Tänä syksynä Naakka käy arkisin päiväkodissa. Arki-iltamme sujuvat syömisen, Pikku Kakkosen, ulkoilun ja muiden askareiden parissa. Aina joskus tulee kaveri kylään tai kyläilemme itse.

Viikonloppuisin kerkeämme retkeilemään erilaisissa paikoissa. Naakka on viime kuukausina nähnyt esimerkiksi Kansallismuseon, Kaivopuiston ja Korteniemen perinnetilan. Välillä olemme ihan kotona vain, ja ponit tekevät retken olohuoneeseen...tai pehmolelut kylpyhuoneeseen.

Naakka-postaukseen sopii kuvaksi omakuva, toissaviikolla päiväkodissa tehty. Siitä tuli näin hieno:


keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Oman laukun pakkaaminen - kai sekin vaihe tulee joskus!

Jotta Niskasten matka onnistuisi, meillä uurastaa matkamme ajan viisi reipasta aikuista lapsistamme huolehtimassa, mistä olemme todella kiitollisia =) Tänään eräät heistä olivat meillä "harjoittelemassa".

Sanoisin, että harjoitukset sujuivat niin hyvin, ettei meillä ole mitään ongelmaa jättää lapsiamme heidän (ja muiden kolmen hoitajan) hoitoon. Naakka ja Touhi ovat aluksi eri paikoissa, mutta viimeisen vuorokauden täällä kotona.

Hoitovuorot vaihtuvat välillä, ettei kenellekään tulisi liian suurta rasitusta, sillä kyllähän se pienten hoito on täysipäistä työtä, raskastakin. Toivomme hra:n kanssa, että matkapäivistämme tulisi heille väsymyksen lisäksi myös mukava muisto.

Rva:n tehtävänä on kaiken suunnittelu (puoliso ei voi kovin paljon tehdä, sillä hän on päivät töissä). Rva laatii tarkat ohjeet hoitajille, ja neuvoo parhaansa mukaan. Rva myös pakkaa Touhin hänen reissuaan varten (viemme Touhin lähtöpäivämme aamuna).

Muistettavaa, siis lapsiin liittyvää on paljon, ja rva veikkaakin, että omaan pakkaamiseen ja matkaan valmistautumiseen jää se vartti jostakin viimeistä edellisen päivän illasta. No, pääasia että pääsen matkalle!

Praha-opasta voin hyvin lukea lentokoneessa, mikäli lentopeloltani voin. Onneksi pelkoni sallii minun astua lentokoneeseen, ja ehkäpä osaan nyt lasten hankkimisen jälkeen nauttia siitä, että saan istua tuntikausia paikoillani ihan rauhassa.

Selkä vaatii huomionsa, kuten aina. Kyllästyin pari viikkoa sitten täydellisesti selkä-ja vatsalihasten tekoon, ja päätin pitää tauon. Tauosta tuli puolitoistaviikkoinen, kunnes tänään totesin, että kyllä minä taas voin jatkaa.

Hieroja, jolla olin viime kerralla, näytti erään selkälihasliikkeen variaation, joka vaikuttaa myös yläselkään, lapojen väliin. Tämä on erittäin tervetullut harjoite - katsotaan, josko se vähän laukaisisi kireyttä.

Huomenna menen taas hierojalle. Pidän yleensä yli viikon tauon, mutta tulevan matkan takia haluan minimalisoida selkäkrampin riskin. Pääseehän matkallakin toki hierontaan, mutta voi siellä matkalla tehdä jotain hauskempaakin!

PS. Onneksi en ennen lasten hankkimista tiennyt, miten monivaiheinen prosessi on lähteä matkalle aikuisseurassa ;)

Kuvitukseksi juttuun sopii Villiviini, joka kallion seinämässä on jo kauniisti punertunut...nytpä tiedän, että Ultra Bran samanniminen kappale soi päässäni loppuillan.



maanantai 11. syyskuuta 2017

Viikko lähtölaskentaan

Rva:n viikko on alkanut ihan hyvin...paitsi että Naakka tuli meidän sänkyyn nukkumaan jo puolenyön aikaan, mikä ei todellakaan ole lempparini. Jos hän saapuu aamuyöstä, olen jo kerennyt nukahtamaan kunnolla, ja saan yleensä nukuttua.

Eilen en ollut todellakaan vielä nukahtanut, ja minulla kesti hemmetin kauan nukahtaa. Tämä kostautui lyhyinä yöunina. Toivottavasti ensi yö on parempi. Aamu oli ainakin hyvä, sillä Touhi on alkanut tosissaan harjoitella kävelyä!

Vielä pari päivää sitten hän ei ottanut yhtään askelta, nyt niitä tulee jo useampi. Hän nousee ylös, seisoo vähän aikaa kuin tasapainoa hakien, ja lähtee suunnistamaan kohti kohdettaan (yleensä minua).

Kävelemisen, tai tuon askelten ottamisen, riemu on valtava! Olen melko varma, että viikon päästä hän jo kävelee =)

Rva teki eilen ihan normaaleja yläselän liikkuvuusliikkeitä keppijumppana, jonka seurauksena selkä jämähti ihan kunnolla. Olen kyllä vuosien varrella oppinut, ettei kehoni toimi yhtään, kuten "ohjekirjassa" lukee.

Puolison kanssa olemme tulleet siihen tulokseen, että työelämäni häämöttäessä edessäpäin minun on asiallista käydä tämän syksyn aikana magneettikuvassa kuvauttamassa rintarankani sekä oikean lapaluun ympäristö.

Se syö varoja ihan mukavasti, eihän julkinen puoli ole luvannut minulle toistaiseksi edes yleislääkärille pääsyä vammaani liittyen. Kuitenkin, nyt olisi luultavasti viisasta kuvata - edellisistä kuvauksista (ei edes kattanut rintarankaa) alkaa olla lähemmäs 10 vuotta.

Rva ei oikein tiedä, miten suhtautuisi, oli kuvauksen tulos mikä tahansa. Eniten rva haluaisi elää ihan normaalia perhe-elämää ilman friikkejä kiputiloja, joihin ei oikein löydy mitään kunnollista selitystä.

Nyt tavoitteeni olisi katsoa, näkyykö jotakin selittävää ja jos ei, jatkaa suurin piirtein samoilla opeilla (tai kokeilla jotakin uutta) kuin aiemmin.

Niska ei enää ole niin suuri ongelma, suurempi on yläselän jumitus- ja kiputila. Se vie paljon voimavaroja, ja on erittäin epäkiitollinen olotila, kun kova työ selän muokkaamiseksi ei meinaa tuottaa minkäänlaista tulosta.

Tällä viikolla rva:n ohjelmassa on hieronta loppuviikosta. Rva varasi ajan loppuviikolle, kun rva & hra ovat hyvinkin pitkälti suuntaamassa häämatkalleen Prahaan alle viikon kuluttua! Rva on jo alkanut odottaa matkaa innolla, tuntuu jännältä olla 3 yötä ihan vain aikuisseurassa!

Kun Naakka oli vuoden ikäinen, olimme vastaavan ajan Lontoossa puolison kanssa. Sen jälkeen emme ole juuri kahden matkustelleet, paria kotimaan hotelliyötä lukuun ottamatta. Rva ei ole koskaan käynyt Prahassa, joten reissu tulee olemaan siinäkin mielessä mielenkiintoinen.

Pakkaaminenkin lienee kivuton operaatio - matkalaukut ovat nimittäin edelleen makuuhuoneen lattialla heinäkuisen laivamatkan jälkeen. Ensi sunnuntaina se on sitten Au revoir! Toivon, että saamme kerättyä runsaasti voimavaroja tulevaa talvea varten.


keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Harrastuselämästä

Meillä...viime aikoina päivät ovat olleet valtavan kiireisiä. Siispä, rva on ollut todella iloinen, kun eilen elettiin tosi rauhallista päivää. Touhi-poikanen nukkui yhdeksään (ja myös rva melkein), ihan tarkoituksella emme lähteneet hosumaan mihinkään.

Kävimme Touhin kanssa leikkipuistossa, jossa oli iloksemme muitakin äitejä ja lapsia (isiä on yleensä myös, nyt ei ainuttakaan). Eräs nainen pienen pojan kanssa tervehti minua ja kysyi, onko minulla vanhempiakin lapsia.

Vastasin myöntävästi, ja hän sanoi, että olen muuten poika S:n äiti, sinä olet luultavasti Naakan. Niinpä! Me olimme olleet samaan aikaan leikkipuiston vauva-aamuissa vuosina 2013 ja 2014. Nyt hän oli puistossa nuoremman poikansa, pari kuukautta Touhia vanhemman kanssa.

Olipas mukavaa nähdä! Sovimme seuraavat treffit niinikään leikkipuiston taaperoaamuun, joka käsitykseni mukaan alkaa tänään.

Baletti on alkanut hyvin myös. Naakka on nyt ollut mukana kolme kertaa, ja on edelleen oikein innostunut. Rva taas...onpas ihanaa röhnöttää balettikoulun odotustilassa 35 minuuttia - se on oikeastaan ihan käsittämätöntä luksusta (mikäli Touhi ei ole mukana).

Kuitenkin, Naakka on vielä aika pieni harrastamaan, ja on yleensä baletin jälkeen väsynyt ja kiukkuinen. Yksi harrastus viikolle on hänelle ihan ehdoton maksimi. Vapaa leikki olkoon hänen tärkein harrastuksensa toistaiseksi!

Touhin kanssa aloitamme huomenna ne taaperoaamut, siinäpä on hänelle harrastus (joo-o, rva:n harrastuselämä jäi taas jostakin syystä varsin vähälle :D ).

Rva:n harrastus tai oikeastaan elämäntapa, särkevä niska ja jumittava selkä, ovat onneksi voimissaan. Olen pitkästä aikaa joutunut nauttimaan särkylääkettä kuurina, kun kipu meni sellaiseksi, että siihen alkoi liittyä kylmiä väristyksiä, hrr!

Hieronta on tilattu ja iltajumpat jatkuvat, ei siitä oikein muuta voi sanoa... Voi, kun seuraavat päivät menisivät kunnialla loppuun asti.

Rva:n toinen harrastus, lukeminen etenee asteittain, hiljakseen. Rva:lla on tapana lukea paria kirjaa yhtäaikaa, jotenkin yksi kirja tuntuu olevan liian vähän. Molemmat etenevät, kun voi välillä vaihdella kirjojen välillä.

Rva:n lukuaikaa on pääasiassa ilta. Joskus Touhin päiväunet ovat niin pitkät, että pari sivua kerkeää lukea päivälläkin. Lukuharrastuksen voi sanoa olevan rva:n pitkäaikaisin harrastus. Oma elämä on elämää, silti on hauskaa piipahtaa päivittäin hetki jossakin toisessa elämässä ja todellisuudessa.

Tällä kertaa rva:n keskeneräiset kirjat sattuvat molemmat olemaan fantasiakirjoja. Ensimmäinen on Harry Potter ja liekehtivä pikari. Oi kyllä, noin kahdeksatta kertaa! Pottereihin palaan melkein joka vuosi ja aina syksyisin, Tylypahkan noitakoulu on tunnelmaltaan sellainen, että se sopii syksyn pimeneviin iltoihin.

Tällä kertaa toinenkin lukemani kirja sattuu olemaan fantasiakirja ja vieläpä nuortenkirja. Minulla tuli viime kerralla kirjastossa fiilis, että lukisin mielelläni vaihteeksi jotakin uutta fantasian alalta. Aikuisten kirjat tuntuivat liian raskailta, ja niinpä suunnistin nuorten osastolle.

Kirjaksi valikoitui Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan ensimmäinen osa "Kesytön" (2012). Kirja kertoo ihmissusista, ja olin varsin skeptinen alkuun. Parikymmentä sivua luettuani olen hurauttanut kirjan melkein loppuun ilman ongelmia.

Kertomus on romanssi, siinä pohditaan paljon sovinnaisuutta ja kirjalla on monta jatko-osaa. Rva kiinnostui niin, että aikoo lainata seuraavaksi kirjan toisen osan.




lauantai 2. syyskuuta 2017

Vuosikymmenien lauantait

Rva juo aamukahvia ja katselee, kun 1-vuotias kaapii innoissaan puuronjämiä kupistaan. Viikonloppu on koittanut. Lapsena pidin viikonpäivistä eniten lauantaista. Se merkitsi päivää, jolloin ei ollut koulua, eikä seuraavanakaan päivänä olisi koulua.

Vähän pienempänä se merkitsi aamupiirrettyjä, vanhemmilleni se taisi merkitä rauhallisempaa aamua, kun oli ne piirretyt. Arvatkaapas, mitä meidän tyttö parhaillaan tekee...

Lauantai on merkinnyt paljon muutakin. Teininä pääsin äidin kanssa pari kertaa vuodessa Helsinkiin vaateostoksille. Se tapahtui aina lauantaina. Muistan vielä kaupatkin - One Way oli ihan ehdoton. Syömään mentiin yleensä Omenapuuhun.

Nuorelle rva:lle Helsinki oli hohdokas, iso kaupunki. Sittemmin, kun olen vieraillut paljon isommissa kaupungeissa, Helsingistä on tullut mukavan rajattu iso, pieni kaupunki, jonka keskustan pystyy hahmottamaan kerralla.

Takaisin lauantaihin...kyllä se lauantai on myös rva:lle merkinnyt krapulapäivää, jollaisesta on pitkä aika. Baari-illan muistelu ja roskaruoka on myös hyvin muistissa. Siinäkin on kieltämättä ollut oma hohtonsa!

Saunakin on kuulunut lauantaihin, viimeksi saunoimme tyttäreni kanssa säännöllisesti viime vuonna, nyt meillä ei ole saunavuoroa, kun on remontti, emmekä varmaankaan jaksaisi edes saunassa käydä.

Meidän lauantait sujuvat yleensä arkeen verrattuna niin, että puolisokin on kotona. Näin ollen meitä on kaksi lapsia hoitamassa, mikä helpottaa tilannetta. Yleensä joko lauantaina tai sunnuntaina retkeillään yhdessä johonkin, esimerkiksi puistoon tai kaupungille.

Vaikka nämä retket ovat valmisteluineen omalla tavallaan raskaita, rva nauttii nähdessään perheensä kokonaisena nauttimassa vapaapäivästä. Rva yrittää aina tallentaa muiston suihkulähteen reunalla taiteilevasta Naakasta tai leijan lentoa ihmettelevästä Touhista sillä tavalla, että pystyisi kaivamaan sen esille vaikka vuosikymmenien päähän.

Muita lauantaisia klassikkoja pienenä listauksena:

- lotto
- Avara luonto
- hivenen pidempään nukkuminen
- paksumpi Hesari
- akvaarion vedenvaihto

Tänä lauantaina rva:lla on selkäsärkyä enemmän kuin sietäisi olla. Takana on taas paljon lasten kanssa kyykkimistä epäergonomisissa asennoissa, katsotaan, jos voisin siirtää osan hankalista nostoista puolisolle ja tehdä itse kevyempiä juttuja (ja ennen kaikkea pitää selkänsä suorassa).

Jos jostain välistä saisi revittyä itselleen aikaa, tekisin rauhassa ja huolella käsien kuminauhaliikkeet sekä ehkä jotakin extraa.  Kyllä himottaisi jokin joogatunnin tapainen liikunta- ja rentoutusmuoto, mutta se ei taida tällä kertaa olla mahdollista.

Jotenkin nyt väsyvät sekä niska että alaselkä. Vaikka liike on lääke (voi että, miten ärsyttävä termi..) se ei oikein ole niskani kanssa toiminut. Se vetää vain enemmän jumiin venytyksistä ja jumpasta. Kun sitä lepuuttaa, niin sehän tykkää.


PS. Valitsin piruuttani tämän kuvan tähän postaukseen, koska se on taideteos Kiasmasta. Minulle se toi heti voimakkaasti mieleen erään hyvin tuntemani suomalaisen pikkukaupungin uimalan! Asianosaiset tunnistanevat, mistä paikasta on kyse (ja kuva rva:sta taiteen tulkitsijana vain kiillottuu ;) )

torstai 31. elokuuta 2017

Kun lapset olivat pieniä, olimme väsyneitä

Kun kuuntelee toisten vanhempien puheita, voi saada selville kaikenlaista. Se kaikenlainen saattaa olla hyvinkin oivaltavaa. Mielenkiintoisinta on kuunnella sellaisten puheita, joiden lapset ovat jo isoja. Mielenkiintoisin lausahdus on "kylläpä me olimme silloin väsyneitä".

Rva puolisoineen taitaa juuri nyt elää vaihetta, jossa ollaan väsyneitä...ja kylläpä rva onkin väsynyt! Hra on myös väsynyt, haukottelemme kuorossa alkuillasta, kun lapset juoksevat vielä valtoimenaan pitkin kämppää, ja hiljaisuuteen on noin sata kilometriä matkaa.

Mikä siinä erityisesti väsyttää? Rva on tullut siihen tulokseen, että vastuu. Ihan tavallisen hengissä pitämisen lisäksi rva ja hra ovat vastuussa siitä, että lapsemme saavat kotoansa tasapainoisen kasvuilmapiirin ja elävät sen keskellä ihan joka päivä, jestas!

Kun Touhi istuu syöttötuolissa vieressäni, ja syötän hänelle aamupuuroa, se on kyllä useimmiten ihanaa! Joskus se on myös aika kamalaa, kun ruoka lentää kaikkiin ilmansuuntiin, ja mietin mielessäni, että prkl, tämä on vasta aamiainen...

Kun Naakka, joka teknisesti kykenee ruokailuun, kieltäytyy tekemästä mitään, edes tulemasta keittiöön, alkaa rva:n kiukkukynnys kasvaa, mitä se ei tietenkään saisi tapahtua. Rva on tyytyväinen, kun ruokailun saa kahlattua läpi jollakin tavalla (yleensä se ei tarkoita sitä, että rva kerkeäisi ruokailla).

Päivät pienten kanssa ovat toiminnantäytteisiä, jokaiseen tilanteeseen liittyy jokin draama. Rva on kehittynyt vuosien aikana draamojen selvittelyssä, ja onnistuu usein siirtämään lapsen huomion muihin asioihin.

Kun aikuinen on väsynyt...hän haluaisi levätä, tai ennen kaikkea olla rauhassa. Kun se ei ole mahdollista, tai on sitten 21.30 jälkeen, täytyy vain purra hammasta. Ei ihme, että joskus väsyttää! Olen huippuiloinen, jos pääsen pari kertaa viikossa pienelle iltalenkille yksin.

Olen myös iloinen, kun Touhi päättää nukkua pitkään, esimerkiksi kahdeksaan - sen jälkeen päivää jaksaa aina hiukan paremmin. Iloitsemme yhdessä puolison kanssa, kun keksimme keinon johonkin draamaa aiheuttavaan tilanteeseen. Toteamme, että tämä menikin ihan hyvin näin!

Olen näinä toiminnantäytteisinä vuosina oppinut, että tärkeintä on elää hetkessä, eikä kamalasti murehtia edes sitä, mitä seuraavien tuntien aikana tapahtuu. Ei myöskään kannata haalia kovin isoja projekteja perheenpidon lisäksi - ne jäävät kuitenkin tekemättä.

Vai kuka palkkatyössä käyvä ehtisi muuta, jos työpäivä kestäisi sen viisitoista tuntia joka päivä, ja yölläkin pitää olla käytettävissä ;) ? On tämä kova koulu...rva on tyytyväinen, kun otti haasteen vastaan!

PS. Kiitos teille, jo isojen lasten vanhemmille, jotka ovat kertoneet olleensa väsyneitä, kun lapset olivat pieniä. Se on rva:sta lohdullisin lause, jonka pikkulapsiarjen keskellä elävä vanhempi voi kuulla!