maanantai 17. helmikuuta 2020

Väliviikko - päivä 1.

Lapani ovat olleet viime päivinä kipeät, ja niskaa kiristää molemmilta puolilta. Viime päivien liikunta: kävelyä, jumppaa ja uimista.

Välillä yläkroppa äityy tulehduksenomaiseen kiputilaan. Silloin olisi hyvä syödä särkylääkekuuri, minkä rva useimmiten unohtaa. Hieronta oli vuorossa lauantaina, mutta sen jälkeen yläkroppa veti itsensä nopeasti takaisin jumiin.

Rva ei osaa sanoa muuta, kuin että näin käy välillä. On aika harvinaista, että ympäristö heilahtelee, kun kääntää päätä, mutta näin kävi toissapäivänä - olin vielä uimahallissa.

Olen jo kauan sitten hyväksynyt, että tämä on kehoni, ja tällä mennään. Se ei läheskään aina toimi kuten toivon, mutta parempaakaan en saa. Hieronta poisti onneksi tuon huimauksen, joten siitä oli hyötyä, vaikka paikat eivät tuntuneetkaan vetreytyvän.

Tänään on vuorossa ainakin jumppaa ja kävelyä. Iltapäivällä minun pitää viedä Naakka puheterapiaan. Harjoituksia on nyt tehty kolme kuukautta, ja päällimmäinen tunne on kyllästyminen :D

Ei vaan, harjoituksia on hyödyllistä tehdä, ja olemme yrittäneet pitää siitä kiinni. Kuitenkin, kuka tahansa kuusivuotias kyllästyy kolmeen noppapeliin, jota pitää pelata joka päivä kuukausien ajan. Toiveena on, että saamme uusia ideoita ja ennen kaikkea harjoituksia.

"R" ei ainakaan vielä tule, mutta ehkäpä se sieltä ilmaantuu ajan kanssa. Naakalla on takanaan pitkä putki kurkkuärrää, hän oppi puhumaan aikaisin, ja on jo omaksunut ääntämistavan, jossa on oppimisen varaa.

On hyvä, että puhevikoihin, pienempiinkin, puututaan jo ajoissa. Luulenpa, että Touhin kanssa on aikanaan edessä sama.

Onneksi tein jo eilen ruokaa. Tänään voin vain hakea Naakan kanssa Touhin ja ottaa rennosti illalla. Kun en ole töissä, jaksan tehdä enemmän asioita lasteni kanssa (en kyllä jaksaisi, jos hoitaisin heitä kotona).

Lomillani, siis kun lapset ovat muualla, teen yleensä kotitöitä rauhallisessa rytmissä. Eilen siivosin jääkaapin, tänään on varmaankin vuorossa kylpyhuone. Tietyt järjestelyt kantavat pitkälle, kun ei taas ole aikaa huolehtia asioista kotona - siis lukuun ottamatta välttämättömimpiä.

Ehkäpä saan myös nyt lomallani luettua kirjan tai kaksi. Katsotaan, mihin kaikkeen aikani riittää.

PS. Naakka on hurahtanut netistä ladattaviin värityskuviin - viimeksi hän ahkeroi hienon naamarin, josta Touhi on kateellinen - ehkäpä hänkin saa omansa pian.

PPS. Naakan kanssa aion tällä viikolla pelata lautapelejä. Hän alkaa olla jo ihan hyvä vastus useissa peleissä.

PPPS. Ulkoilu on edelleen ongelma molempien kanssa. Säät eivät yksinkertaisesti suosi meitä ollenkaan. Mikälie Dennis siellä on riehunut eilisestä saakka, kohta tulee varmaankin uusi...







lauantai 15. helmikuuta 2020

Lähiökouluista koulukeskuksiksi

Pääkaupunkiseudulla suunta on ollut jo pitkään seuraava: pieniä lähiökouluja lakkautetaan, ja tilalle rakennetaan koulukeskuksia, joissa opiskelee peruskoulun jokainen ikäluokka.

Naakkanen käy nyt eskaria pienessä koulussa, jossa on eskarin lisäksi luokat ensimmäisestä kuudenteen luokkaan.

Naakan isä kävi aikanaan samaa koulua. Silloin vastavalmistunut kaupunginosamme oli täynnä lapsia - koko kouluun mahtuivat vain ykkös- ja kakkosluokkalaiset. Ylemmät luokat sijaitsivat toisaalla, isommassa koulussa.

Nyt tämä pian 40-vuotias alakoulu alkaa tulla tiensä päähän. Suunnitteilla on lähivuosina suuri koulukeskus, johon yhdistyvät lähikoulut sekä yläaste. Ilmeisesti myös esiopetus siirtyy sinne. Tämä tapahtuu muutaman vuoden päästä.

Itse koulurakennus ei ole huonokuntoinen. Suuntaus on nyt vain tämä.

Kun rva kävi peruskoulua, ala-aste käytiin omalla kylällä, yläaste kunnan keskuksessa 20 kilometrin päässä. Vaikka en sinänsä viihtynyt yläasteella ollenkaan, olin ala-asteen lopulla mielelläni siirtymässä isoksi oppilaaksi ja vaihtamassa koulua.

Naakan ja Touhin koulutie tulee olemaan erilainen: he menevät kouluun pieninä oppilaina, eivätkä siirry mihinkään ennen kuin ovat täyttäneet 16 vuotta.

Koulurakennuksesta tulee todennäköisesti moderni. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan ihan sellainen luokaton ja avoin tila (mikä unelmatilanne kouluampujalle, on tähän väliin pakko sanoa), millaisia nyt on eri puolille Suomea rakennettu.

En epäile, etteivätkö lapseni pärjäisi isossa koulukeskuksessa (riittääköhän edes 1000 oppilasta arvioksi?), he ovat osoittautuneet oikein toimeliaiksi.

Olen kuitenkin helpottunut, kun Naakan koulutie alkaa siellä, missä hän nytkin on. Ehkäpä siirtymä tapahtuu silloin, kun Touhi aloittaa koulun, kuka tietää.

Kun koulukeskus valmistuu, vanha koulu saa varmaankin purkutuomion, ja pala kaupunginosan historiaa katoaa. Täytyy olla iloinen, että sinänsä koulutukseen panostetaan. Olen kuitenkin miettinyt, onko isojen koulukeskusten rakentamiselle erityisiä perusteita?

Kun kouluverkostoa muutetaan johdonmukaisesti näin, onko sille hyvät perusteet? Perinteisestihän pieniä kouluja on pidetty hyvinä oppimisympäristöinä isoihin verrattuna. Lasten määrä on toki ympäri maata vähenemässä, mutta vauvakato ei ole käsittääkseni vielä kovin massiivinen pääkaupunkiseudulla.

Muutoksen tuulet puhaltavat - voisi runollisesti sanoa. Sinne tänne on viime vuosina noussut kokonaisia uusia kaupunginosia - yksi uusimmista rakentuu aivan naapuriimme. Sinne nousee myös lasteni uusi koulu, sitten aikanaan.

PS. Sinne uuteen kouluunkaan ei ole meiltä kovin pitkä matka, jos nyt silloin tässä asumme.

PPS. En ole muuten vielä edes sisäistänyt, että Touhikin menee aikanaan kouluun, iik!

PPPS. Naakka on jo koululainen - ainakin kahtena aamupäivänä viikossa. Silloin hän on tulevan luokkansa mukana hakemassa tuntumaa kieleen, josta tulee ensi vuonna hänen toinen koulukielensä.




Postcrossing - se on niin mielenkiintoista!

Olemme Naakan kanssa postcrossailleet kolmen kuukauden ajan.

Lyhyesti kerrottuna postcrossing tarkoittaa korttien lähettämistä eri puolille maailmaa, ja kun vastaanottaja on sen saanut, hän rekisteröi sen Postcrossing-sivuille. Samalla joku saa meidän osoitteemme, ja meille tulee kortti.

Korttivaihdossa ei siis olla koskaan saman ihmisen kanssa, vaan tietokone arpoo osoitteet sivuston käyttäjien joukosta. Kirjeen tai korttien vaihdosta postcrossing siis eroaa tässä mielessä paljonkin.

Mikä tässä sitten on niin hauskaa? 

- Postcrossaillessa pääsee takaisin sisälle lähettämiseen ja vastaanottamiseen - siis postikorttien. Nykyään melkein kaikki kulkee sähköisenä, ja korttien kirjoittamisesta ja vastaanottamisesta tulee itse tekemisen tunne, jota ei voi sähköisesti saavuttaa.

- On älyttömän mielenkiintoista saada postikortteja tuntemattomilta ihmisiltä eri puolilta maailmaa. Naakka käy aina katsomassa kartasta, mistä mikäkin kortti on tullut ja mittailee välimatkaa meihin.

- Olemme tähän mennessä saaneet kortteja kolmelta mantereelta ja edenneet päiväntasaajalle saakka. Uusia maita on kertynyt jo iso joukko.

- Hauskaa on myös, että korttiin mahtuu vain hyvin vähän tekstiä. Kirjoitamme usein jonkin pienen Suomeen liittyvän tietoiskun tai ihan vain perheemme kuulumisia.

- Postcrossing-sivuille voi laittaa toivomuksen, millaisia kortteja erityisesti haluaisi. Sitä kautta saimme USAsta Naakalle Harry Potter -aiheisen kortin. Naakka oli todella innoissaan.

Näyttää siltä, että jatkamme harrastustamme vielä pitkään. Koska tämäkin harrastus maksaa, olemme päätyneet lähettämään viisi korttia kuukaudessa. Saamme saman määrän takaisin. Joka viikko tulee yleensä ainakin yksi kortti.

Tässä on osa korttisaaliistamme. Yksi on Thaimaasta, yksi Singaporesta, yksi Taiwanista, yksi USAsta, yksi saksasta ja yksi Iso-Britanniasta :)



PS. Olen saanut tämän harrastuksen kautta uutta näkökulmaa leimoihin, postikortteihin ja tarroihin - kaikki ovat tuttuja lapsuudestani, mutta nykyään tulee kiinnitettyä vähemmän huomiota, jos ei ole erityistä syytä.

PPS. Edelliseen viitaten - kiinalaisilla ja japanilaisilla on hienoja leimoja ja kortteja.

PPPS. Edelliset korttini lähtivät Iso-Britanniaan, Belgiaan, Venäjälle...

perjantai 14. helmikuuta 2020

Konsertti, kirja ja kiireettömyys

Hyvää ystävänpäivää <3

Pohdin vähän asioita ja totesin, että eräs ystävieni merkittävimmistä saavutuksista minun suhteeni ovat olleet erilaiset tapahtumat. Olen tavattoman huono lähtemään mihinkään. Minulla on onneksi ystäviä, jotka pitävät sinnikkäästi huolen siitä, että lähden pois kotisohvalta.

Eräs tällainen tapahtuma oli maanantaina. Se oli Hans Zimmerin elokuvamusiikkikonsertti Hartwall-areenalla. On melkein ennenkuulumatonta, että rva kerää arki-iltana luunsa kokoon ja lähtee konserttiin, joka loppuu myöhään.

Kokemus oli todella hieno. En ole elokuva-asiantuntija, mutta konserttiseuranikaan ei tunnistanut heti kaikkia kappaleita. Elokuvakohtauksia heijastettiin ruudulle sinfoniaorkesterin soittaessa, ja valoshow oli hieno.

Totesin jälleen kerran, että voisi ottaa pian uusiksi. Katsotaan, kuinka nopeasti olen uudelleen Hartwall-areenalla - edellisen kerran olin siellä nimittäin konsertissa 15 vuotta sitten :D



Olen tällä viikolla saanut kuunneltua äänikirjan, jota aloitin kuuntelemaan jo tammikuun alussa. Kaksi viikkoa laina-aikaa ei juuri koskaan riitä, sillä pystyn kuuntelemaan äänikirjoja ainoastaan työmatkoilla.

Äänikirja on Eeva Vuorenpään Kaksi rantaa. Kaksi rantaa on kertomus noin vuosisadan päästä - tällä kertaa menneisyydessä. Se kertoo Hannasta, joka lähtee nuorena köyhistä oloista Amerikkaan, New Yorkiin aloittamaan uutta elämää.

Kirja on ollut todella mielenkiintoinen, ja on melkein harmi, että se on nyt kuunneltu. Tämäkin on kirja, jonka haluan kuuntelun lisäksi myös lukea tulevaisuudessa. Aloitin vuoden alussa taas laskennan, tämä on kuudes kirjani vuonna 2020.


                                         Kuvahaun tulos: kaksi rantaa

Ensi viikolla minulla on pitkästä aikaa vähän kiireettömämpää. Ajattelin panostaa säästä huolimatta ulkoiluun ja käydä pari kertaa uimassa. Täytyy sanoa, että olen helpottunut, kun ei ole koko ajan niin kiire (ainakin toivon niin).

Viime kuukausina olen kohdannut isoja asioita ja kysymyksiä, joihin on ollut pakko reagoida tavalla tai toisella. Erilaiset uutiset eivät näytä loppuvan, eivät niin hyvässä kuin pahassakaan. Toivon, että muutama huonolta näyttävä asia menee hyvin ja iloitsen hyvistä uutisista :)

PS. Jos menisin konserttiin, haluaisin taas mennä kuuntelemaan sinfonia-orkesteria.

PPS. Onneksi kirjoja riittää - seuraavat kirjani näyttävät käsittelevän vaihtelevia aiheita - ilmastonmuutosta, alkoholismia ja 1950-lukua...vaihtelevaa!

PPPS. Onnistun yleensä kehittämään tekemistä kiireettömällekin ajalle. Yritän silti, että yhdellekään päivälle ei muodostuisi liian tiukkaa aikataulua.


lauantai 8. helmikuuta 2020

Isoja ja pieniä suuntaviivoja :)

Elämä tuntuu tällä hetkellä perheen viemiseltä eteenpäin :) Itselle tai lapsille tulee jatkuvasti isompia ja pienempiä juttuja, joihin pitää reagoida tavalla tai toisella.

Lisäksi on näitä isoja suuntaviivoja, kuten viime kirjoituksissa mainitsemani opiskelu- ja asuntosuunnitelmat. Tässä iässä totisesti sattuu ja tapahtuu. Välillä on kuitenkin hyvä ottaa iisisti mahdollisuuksien mukaan.

Opiskeluasia hoituu näemmä hakemuksella, joka tehdään maaliskuussa - tässä kuussa voisi lähinnä selvittää kahden kurssin laidan - pieni osa opinnoista on nimittäin tarjolla avoimessa yliopistossa, ja kesällä voisi olla hyvä tilaisuus suorittaa ne...tai sitten vasta syksyllä.

Asuntoasia eteni niin, että hakemus on nyt jätetty. Jos se menee läpi, edessä ovat lainaneuvottelut.

Sitten on tavallaan pieniä suuntaviivoja, mutta merkityksellisiä: olen huomannut, ettei Naakka juuri enää leiki leluilla. Hän kyllä piirtää, kirjoittaa ja leikkii roolileikkejä, jos on kavereita.

Pohdin asiaa, ja totesin, että haluan vielä vähän aikaa kannustaa häntä leikkiin.

Tänä aamuna Naakka on puuhastellut duploilla melkein kaksi tuntia. Hän on rakentanut koulua ja siinä sivussa ohjannut Touhin rakentamaan junaradan ja juna-aseman. Lastenhuoneesta kuuluu koko ajan vaimeaa puhetta. Leikin ääni on niin ihana ääni!



Sitten on keskikokoisia suuntaviivoja, kuten seuraavan kesän asuntoautomatka. Meillä on jo pohdittu asiaa hieman, ja puntaroitu tällä kertaa lännen/etelän suuntaa. Minä olisin lähtenyt Ahvenanmaalle, saariston rengastielle. Muu perhe Etelä-Ruotsiin. Sekin tosin kuulostaa mielenkiintoiselta.

Lapset ovat odottaneet seuraavaa asuntoautomatkaa oikeastaan siitä lähtien, kun tulimme takaisin kotiin edelliseltä matkalta. Täytyy myöntää, että nautin itsekin asuntoautomatkastamme melkoisesti.

Tällä kertaa reissu ei ole enää hyppy tuntemattomaan. Tiedän suurin piirtein, miten asuntoautossa toimitaan ja mitä ottaa mukaan. Tottakai siinä on kaikenlaista järjestelyä, mutta ajatustyötä ei ole enää niin paljon kuin edellisellä kerralla.



PS. Tänään lapset näkevät isovanhempansa pitkästä aikaa - kivaa!

PPS. Minä pääsen todella pitkästä aikaa saunaan - superkivaa!

PPPS. Postcrossing-postaus odottaa vuoroaan - olemme saaneet jo kortteja kolmelta mantereelta.




torstai 6. helmikuuta 2020

Eteenpäin lähivuosina - asumisoikeusasunto?

Kuten on ollut viime kuukausien teema, on joka viikolle osunut isohko asiakokonaisuus, jonka parissa askarrella. Tällä viikolla se teema on ollut tulevaisuuden asumisratkaisut.

Teema tuli ajankohtaiseksi, kun kuulin, että lähistöllemme (no, kolmen kilometrin päähän) rakennetaan taloja, joista voi saada asumisoikeusasunnon. Aihe on verrattaen uusi, kuulin asunnoista vasta viikko sitten.

Kuten ammattiasioita, on asumisasiaakin fiksua miettiä. 74 neliön vuokrakolmioni ei tällä hetkellä tunnu millään tavalla ahtaalta. Kuitenkin, se saattaa lasten kasvaessa alkaa tuntua siltä. Erityisesti, kun lapset sattuvat olemaan tyttö ja poika.

Mikään tulipalokiire asialla ei ole, mahdumme nyt asuntoon todella hyvin. Jos vähän tiivistetään, voisimme asua tässä aina.

Kuitenkin, meillepäin ei tietääkseni ole lähivuosina suunnitteilla lisää aso-asuntoja. Ne taas ovat käytännössä ainoa keino päästä omistusasunnon kaltaiseen tilanteeseen alueellamme, omistusasuntojen hinnat ovat karanneet käsistä jo aikaa sitten.

Tykkään ympärillämme olevasta asuinalueesta todella paljon. meillä on tässä lähellä kaikki mahdollinen mukava, mitä kuvitella saattaa. Uusi alue olisi kokonaan uusi, eikä palveluverkko ole lähelläkään tasoa, johon olen tottunut.

Toisaalta, ei se uusi aluekaan mitenkään erityisen syrjässä ole. Itse asiassa siellä on kaikkea ihan tarpeeksi.

Suuri ratkaiseva tekijä tässäkin on raha. Edessä olisi lainan ottaminen, rva:lla ei ole eläessään ole ollut lainaa pientä opintolainaa lukuun ottamatta (maksoin sen kerralla pois, kun valmistuin).

Laina ei olisi kovin suuri, mutta viisinumeroinen kuitenkin. Jos onni asuntojonossa suosisi, rva olisi varmaankin valmis lainan ottamaan.

Eräs asia, joka uudessa asunnossa kiehtoo on ehdottomasti muutos. Olisi jännittävää muuttaa  uuteen taloon kokonaan uudelle asuinalueelle. Rva:lla ei ole kokemusta uudesta, kaikki muutot tähän mennessä ovat suuntautuneet valmiiksi vanhoihin taloihin :D

Toinen pehmentävä asia muutossa on aika. Talo valmistuu vasta muutaman vuoden päästä, eli asiaa ehtii sulatella, vaikka arpaonni suosisikin rva:ta. Rva ei edes haluaisi uudelle alueelle juuri nyt, kun normaaliin elämänkulkuun liittyviä muutoksia on edessä nytkin. Aika näyttää, mihin päädymme, vai lähdemmekö mihinkään.

PS. Alueellemme on rakentumassa koulukeskus, ja käsittääkseni tämä koulu palvelee aluksi myös uutta aluetta - liian moni asia ei lasten kohdalla muuttuisi, eikä Touhin koulu itse asiassa ole tuolloin kerennyt alkaakaan.

PPS. En yleensä viihdy muutosten keskellä, mutta olen nyt handlannut muuttuvat tilanteeni varsin hyvin :)

PPPS. Sekä asunto- että opiskelukuviot selvinnevät tältä erää tämän kevään aikana, onneksi.


sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Takaisku lähivuosien suhteen

Olipas kertakaikkinen viikko - maanantaina selvisi, etten pystykään hakemaan haluamiini opintoihin tänä vuonna, koska minulta puuttuu tietty määrä (30 opintopistettä) tavoittelemaani opintokokonaisuuteen vaadittuja aikaisempia opintoja.

Tämä tuntuu hullulta, kun minulla on jatko-opintoihin vaadittu maisteritutkinto kasassa ja teen jo töitä.

Aivan niin hullulta asia ei kuulostaisi, jos pystyisin ensi vuonna koostamaan sekä tämän puuttuvan oppikokonaisuuden että suuren osan sitä seuraavaa.

No, sekään ei onnistu, sillä se mihin olisin halunnut, starttaa vain syksyisin, eli homma siirtyy vuodella joka tapauksessa.

Yritin myös, että olisin voinut lukea nämä puuttuvat kurssit avoimessa yliopistossa...no en voi, sillä niitä ei siellä tarjota. Eipä tietenkään. Nekin täytyy suorittaa syksystä lähtien.

Kokonaisuus on aivan pakko saada valmiiksi ensi syksyn aikana, sillä ne on oltava suoritettuna jo hakiessa, ja haku on helmikuussa. Muuten olisin levittänyt kurssikokonaisuuden koko opintovuodelle ja pystynyt tekemään samalla myös töitä.

Rva:lla on siis edessään kaksi vuotta opintoja yhden sijaan.

Olin tällä viikolla yhteydessä moneen tahoon. Vastaus lähes kaikkiin kysymyksiin oli ei.

Kysymykseeni, mitkä kurssit olisivat hyödyllisimpiä tulevalla opinalalla, en saanut vastausta. Ilmeisesti mikä vain käy, kunhan se on tietyn tasoinen, hmm.

Mielestäni tämä ei kuulosta kovin loogiselta - minun odotetaan venyttävän opintoaikani kaksivuotiseksi, mutta on sisällöllisesti aivan sama, mitä opiskelen.

Pari viikkoa sitten Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jossa kerrottiin, että tavoittelemallani alalla on jäätävä työntekijäpula. Hakemaani opinahjoa se ei näytä haittaavan.

Minulla ei itse asiassa ole mitään puuttuvia opintoja vastaan - se ala on valtavan mielenkiintoinen.

Ongelma on tietenkin raha. Kahden vuoden opinnot tässä elämänvaiheessa ovat pieni kuolema taloudelleni.

Olen aikuisen elämässäni saanut nauttia hyvin vähän luksuksesta nimeltä kuukausipalkka. Se on itse asiassa todella upea asia - aliarvostettu, sanoisin. Matalakin säännöllinen palkka on uskomaton turva.
Olen syystäkin kärttyinen, kun seuraavat vuodet näyttävät palkattomilta.

13.2.2009 alkaen (retkautin silloin niskani) olen taistellut terveyteni ja työkykyni kanssa. Kaksi toiveammattiani ovat osoittautuneet niskan takia mahdottomiksi - viimeisestä toiveesta luovuin lopullisesti pari vuotta sitten.

Tämä kolmas toiveammattini kehkeytyi mieleeni vuosi sitten, ja olen töissä suuntautunut omien tehtävieni ohella toivealani työtehtäviin täydellä tarmolla.

Välillä tuntuu, että elämä piruilee kanssani. Ikäluokkani on työskennellyt jo keskimäärin 15 vuotta, ja rva senkun tappelee, että etenisi edes jotenkin.

Tämän vuodatuksen jälkeen rva alaa kiltisti suunnitella seuraavia vuosia ja motivoituu, että saa tavoitteensa suoritettua pohtien kuitenkin välillä, miksi kaikki tuntuu usein niin vaikealta.

PS. Sanon edelleenkin, että älkää retkauttako niskaanne - sillä voi olla pitkät seuraukset.

PPS. Onneksi minulla on työkokemusta alasta, jonka pätevyyttä haen - jotain olen ainakin tehnyt oikein.

PPPS. Eiköhän tämäkin tästä järjesty :D


Väliviikko - päivä 1.

Lapani ovat olleet viime päivinä kipeät, ja niskaa kiristää molemmilta puolilta. Viime päivien liikunta: kävelyä, jumppaa ja uimista. Väli...