Rouva Niskanen

Vuokranantajani tarjosi erästä äänikirjapalvelua niin, että kirjoja voi kuunnella yhteensä 20 tuntia. Siihen mahtuu juurikin yksi romaani. Otin Satu Rämön Hildurin. Olen kuunnellut vasta noin tunnin verran, mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa. Kuunteleminen on minulle  vasta toissijainen kirjan nauttimisen muoto. Lukeminen onkin sitten intohimo. Silti on mukavaa kuunnella aina joskus joku kirja. Kuuntelemiseen on annettu aikaa kaksi kuukautta, joten kerkeän luultavasti.  Koska puutarhakausi on alkamassa, äänikirja tulee tarpeeseen - palstalla äänikirjan kuuntelu on mukavaa. Kotona siihen ei tuppaa olemaan mahdollisuuksia, joten ainoa toinen mahdollisuus ovat työmatkat - niitä ei tosin kesällä ole. Kirjaston ilmaishyllystä löysin puolestaan Valkoinen Masai - kirjan. Muistan aikanaan nähneeni elokuvan, joka oli hyvä, vaikkakin joissakin kohdissa inhorealistinen. Olen lukenut kirjasta jo melkein 100 sivua, hyvältä vaikuttaa. Tykkään lukea useampaa kirjaa samanaikaisesti. Nyt on menossa m

Minulle iski taas stressi ja sitä kautta ahdistus ja pakkoajatukset. Se on kamalan kurjaa. Olen joskus pohtinut, millaista olisi elää ilman mielenterveysongelmia (tai mielialalääkitystä tai psykoterapiaa). Päädyin toteamukseen: mielenkiintoista. Koska en pääse luultavasti kokeilemaan tällaista vaihtoehtoiselämää, täytyy tehdä omasta siedettävä ;) Olin erään päivän iltana sitä mieltä, että tarvitsen sairauslomaa. Olo oli niin kamala. Oli ollut todella paljon kuormittavia asioita ja hyvin vähän palautumisaikaa. Päätin kuitenkin kokeilla. Oli etäpäivä. Tein tietoisesti ja rauhassa työtehtäviä, joiden tekemättömyys on stressannut minua. Sivuutin viestiliikenteen. Koska en ole töissä hälytyskeskuksessa tai lennonjohdossa, yhden päivän viive vastauksissa minun puoleltani on toisinaan mahdollista. Kävin tuona kyseisenä päivänä aamulla salilla ennen töiden alkua. Pidin päivän aikana kunnolliset tauot. Kappas, en ollutkaan saurauslomakunnossa seuraavana aamuna. Kurja olo ei täysin helpottanut,

Usein elämä kulkee läpi samojen rutiinien. Tämä on minulle suurimmaksi osaksi hyvä juttu. Toisinaan on kuitenkin hauskaa tehdä jotakin vähän erilaista. Kysyessäni Touhille kaveriseuraa päädyimme Naakan kanssa rumputunnille.  Kaverin vanhempi ilmoitti että ovat lähdössä soittamaan djemberumpuja. Mukaan mahtuisi, mutta tunnin alkuun on aika vähän aikaa. Touhi ei innostunut ja päätyi kyläilemään toiselle kaverille. Naakka sen sijaan yllättäen tarjoutui. Kaikenlaiset etniset soittimet ovat kiehtoneet minua aina, mutta en ole koskaan päätynyt kokeilemaan oikein mitään. Naakka taas ei ole koskaan harrastanut edes mitään musiikkiin liittyvää. Täytyy sanoa, että meitä molempia taisi vähän jännittää. Rumputunti osoittautui todella kivaksi. Soitimme piirissä ja lähdimme liikkeelle alkeista. Samaan aikaan opettaja kertoi, että laulu liittyy viljankorjuuseen hänen kotimaassaan Afrikassa. Päädyimme hieman laulamaan ja jopa tanssimaankin. Pelkäsin vähän, että ääniherkkä Naakka ei jaksa olla tilass

Lapsen kehitys - siitä tiedetään yhä enemmän ja puhutaan myös. Sen sijaan kasvaminen aikuiseksi on täysi suo - siis oman kokemukseni mukaan. Jos elää pitkään, aikuisuuskin on pitkä. Jos minä elän isoäitini ikään asti, en ole vielä edes puolessavälissä. Olen viime aikoina murehtinut (ja myös terapiassa käsitellyt) lyhyttä työhistoriaani. Minua hävettää se. Minua ei pitäisi hävettää, mutta kumminkin hävettää. Oikeastaan asian kirjoittaminen blogiin on varsin epämukavaa.  Aikuisena ihminen voi päättää elämänsä suunnan. Kyllä, varsin monessa asiassa ja hyvä niin. Kun elää jossakin tietyssä yhteiskunnassa, esimerkiksi Suomessa, tietyt suuntaviivat tulevat valmiiksi määriteltyinä. Asiat, joilla on suuri merkitys, näyttävät olevan työ ja jälkeläisten tuottaminen, näin karkeasti sanottuna. Merkittävät asiat , joista päästiin nykytilanteeseen, tapahtuivat, kun olin nuori aikuinen. Sairastuin pakko-oireiseen häiriöön ja ahdistuneisuushäiriöön. Ne jäivät minulle pysyviksi - niitä pitää hoitaa yh

 Minulla oli hieman poikkeuksellinen perjantai. Olin perjantaiaamuna palaverissa työpaikalla, mutta matkustin pikimmiten maaseudulle vanhempieni hoteisiin :D jatkamaan työpäivääni siellä. Luvassa oli vierailu lapsuudenystäväni vanhempien kotiiin tapaamaan Australian-ystävääni ja hänen lapsiaan. Mukana oli myös ystäväni, joka asuu vielä lapsuutemme paikkakunnalla. Olemme yhdessä Australian-ystävämme nuoremman lapsen kummeja. Vanha jengi oli siis koossa. Keskustelu polveili vaikka missä. Samalla mm. luin 2-vuotiaalle kummitytölleni kirjaa. Matkaan liittyi myös yhdessäoloa vanhempieni kanssa. En käytännössä juuri koskaan kyläile ilman lapsia, joten sekin oli arvokasta aikaa. "Korkkasimme" Sekunnit-sarjan, jonka ensimmäinen osa oli sellainen, että pakko on katsoa myös seuraava osa. Lauantaina vietin pitkää aamua vähintäänkin Hesaria lukien. Matkustin alkuiltapäivästä junalla takaisin pk-seudulle. Oletin, että lauantaina puoli kolmeksi Helsinkiin tuleva juna ei ole täynnä. Se oli

Meillä vierailee useita lasten kavereita joka viikko. Myös lapset kyläilevät kavereillaan. Tämä oli muuten yksi juttu, johon ei valmistettu ollenkaan ennen lasten tuloa. Ne tosiaan kasvavat ja niistä tulee sosiaalisia! Pahempi huoli toki olisi, ettei niillä olisi ollenkaan kavereita. Joka tapauksessa..kun tulen töistä, minua ei odota eteerinen ja voimauttava hiljaisuus. Sen sijaan tupa on täynnä lapsia ja heidän kavereitaan. Jos toinen (siis oma) lapsi sattuu olemaan jonkun luona, toisella on kaveri kylässä. Olen todella harvoin sanonut että meille ei saa tulla. Enemmänkin olen velvoittanut leikkimään hieman myös ulkona. Tämä ihan siksi, että lapset tarvitsevat ulkoilua. Toki tässä kohtaa tarjoutuu itselle tilaisuus juoda kupillinen kahvia rauhassa ;)  Ruokailu? Keskustelupalstoilla ja ihan livetilanteissakin, esimerkiksi työpaikalla, syntyy paljon keskusteluja, pitääkö toisten lapsia ruokkia. Keskusteluasetelma on mielestäni jo valmiiksi epäreilu. "Meillä ruokitaan/ruokittiin p