Rouva Niskanen

Moni asia menee huonompaan suuntaan ...ei onneksi kaikki mahdollinen. Aloitan piakkoin terapiassa käymisen. Vanha tuttuni ahdistuneisuushäiriö on taas nostanut päätään, ja asioita täytyy prosessoida taas. Palaan luultavasti aiheeseen tarkemmin myöhemmin. Joka tapauksessa, olen etsinyt ja onnistunut löytämään itselleni uuden terapiaryhmän. Ryhmän siksi, että minulla on aiempia hyviä kokemuksia ryhmäterapiasta. Tärkeä syy on myös, että en edes jaksa alkaa vääntää yksilöterapiasta - terapeuttipula on niin suuri. Odotan terapiaa mielenkiinnolla ja toivon, että saan sen avulla prosessoitua asioita parempaan suuntaan ja säilytän toivon mukaan esimerkiksi työkykyni.  Positiivinen yllätys terapiaan liittyen on, että mikäli saan Kelalta tuen, minulle jää maksettavaksi vain hiukan yli kymmenen euroa kuukaudessa - tämähän on paljon edullisempaa kuin aiemmin! On hienoa, että tuki on noin suuri. Toinen positiivinen yllätys on , että kaupungin työntekijälle on monenlaisia etuja. Tulen varmuudella kä

Löytyisipä vaateketju , joka valmistaa unisex-vaatteita eri sukupuolta oleville sisaruksille, jotka eivät ole enää ihan pieniä. Niin, ja sellaisia vaatteita jotka eivät ole joko mustia tai harmaita. Tämä taitaa kyllä olla turha toivo - joudun tyytymään pienimuotoiseen kikkailuun, mikäli haluan kierrättää perheen sisällä edes jotakin. En lakkaa pohtimasta, miksi niihin 140-senttisiin collareihin tyttöjen puolella täytyy aina laittaa jokin röyhelö. Miksi normihousuissa pitää aina olla jokin kimallekoriste? Varmasti ongelma olisi samanlainen, jos Touhilta pitäisi kierrättää jotakin nuoremmalle tytölle. Nykyisessä tekstiilijätetilanteessa pitäisi tehdä paljon enemmän kierrätettävyydelle. Huomasin, että PoP (ei meille ehkä enää niin ajankohtainen kokojen takia) on alkanut myydä myös käytettyjä vaatteita - Hyvä!  Olen viime aikoina vienyt Naakan pieniä, ihan tavallisia vaatteita kierrätyskeskukseen. En jaksa enää kaupata niitä missään. Huolehdin vain, että kaikki lahjoittamani on ehjää ja ku

Jos jotakin tällä hetkellä odotan , se on auringonvalon lisääntyminen. En varsinaisesti kärsi valonpuutteesta, kaamosmasennus ei ole onneksi osunut minulle. Tiedän kuitenkin, että monet kärsivät sellaisesta. Itselleni tärkeä hetki on, kun aurinko alkaa paistaa keittiön ikkunasta sisään. Kun se alkaa, on meillä ennen pitkää pieniä alkuja ja uusia lehtiä huonekasvissa jos toisessa. Koska valo nyt paistaa vain heijastuksena toisen talon seinästä, ei kasvua vielä näy. Huonekasvien kanssa valon lisääntyminen on pelkästään mukavaa. Voi seurata, kuinka ne alkavat tehdä uusia alkuja ja voida paremmin. Tosin huonekasvini ovat selvinneet tästä talvesta yllättävän hyvin. Täytyy toivoa, että ne jaksaisivat vielä vähän aikaa. Kun valo vielä lisääntyy ja vuodenaika kääntyy kohti kevättä, homma ei tuota enää pelkästään mielihyvää - ajatukset alkavat olla taimien istutuksessa parvekkeelle ja puutarhapalstalle, ja silloin mukaan astuu myöskin hieman stressiä.  Olen kuitenkin pystynyt säilyttämään miel

 Gerbiilit erillään - järjestys on mennyt meillä ihan rauhallisesti. Muutaman yhdistämisyrityksen jälkeen olen todennut, että Albia ja Sahpania ei voi laittaa enää yhteen, Sahpan on edelleenkin todella aggressiivinen Albia kohtaan. Väliviritelmä (kaksi muovilaatikon kantta) on toiminut terrassa tähän asti suhteellisen hyvin, mutta se ei ole ikuinen, koska erityisesti Sahpan tykkää nakerrella kaikenlaista. Sahpanilla on myös erittäin voimakas tahto kulkea puolelta toiselle. Kunnollisen väliverkon tilaus on työn alla. Puolukka, tarinan "ulkopuolinen", on nyt muutaman päivän välein vaihtanut puolta terraariossa, jotta kukaan ei joudu olemaan pitkään yksin. Albin haavat alkavat onneksi parantua, ja neidon olemus on muuttunut pirteämmäksi. Sain tällä viikolla töihin puhelun , että Touhi on kaatunut ja satuttanut silmäkulmansa liukumäessä. Silmä oli kuulemma valonarka, ja olisi hyvä käyttää lääkärissä. Touhin isä kerkesi reagoimaan asiaan ja silmän todettiin onneksi olevan kunnoss

Kyllästyin tässä yhtenä päivänä jatkuvaan huonoon säähän. Minulla ei ollut työpäivä, ja lapsetkin hyppivät oikein täysillä seinille. Päätin, että nyt kyllä lähdetään liikkeelle. Lapset ehdottivat jo kaikenlaisia maksullisia aktiviteetteja, mutta jopa Touhi puki saappaat jalkoihinsa, kun ilmoitin että ulkoilemme lähimaastossa. Lapset löysivät heti tekemistä lähilätäköistä - ilmoitin, että ei tartte varoa kastumista. Kummallakaan ei ollut minkäänlaisia kuravaatteita, koska sopivat olisi löytynyt ainoastaan nuoremmalle. Tunti ulkona - mitä väliä. Etenimme lähimaastossa ja päädyimme metsän laitamille. On oikein totta, että metsästä löytyy aina tekemistä. Siellä voi harrastaa kalliokiipeilyä ja edelleen sitä "sekoitan kepillä lätäkön vettä" - leikkiä. Mahtavaa! Itse havaitsin, että tammikuista, plusasteista luontoa on hivenen vaikea havainnoida. Yhtään eläintä en bongannut koko reisulla. Paikoin jäljellä olevan lumen pinta oli "roskaista". Tarkemmin katsottuna roskat ol

Kun Naakka syntyi , puhuttiin paljon perheen yhteisten ruokahetkien tärkeydestä. Siitä, kuinka tärkeää olisi, että perheet kokoontuisivat kerran päivässä yhteisen pöydän ääreen ja keskutelisivat ilman kiirettä. Oletin, että joo, takaan tämän kasvavalle perheelleni. Toistaiseksi homma on ollut vähän vaiheessa. Nyt istumme varsin usein samassa päivällispöydässä...mutta se keskustelu. Naakalla on käytännössä aina kirja mukana ruokapöydässä. Hän on niin uppoutunut, ettei kuule eikä näe mitään ympärillään. Touhi on usein hiljaa - koska hän tulee yleensä suoraan kaverilta, hän näyttää pitävän hiljaista ruokailua latauskeinona. Myös päivä eskarissa on ollut usein meluinen, Hän tarvitsee hiljaisuutta silloin kun on hiljaa. Yritä siinä sitten pitää yllä keskustelua, jossa kaikki kertovat päivästään ja toiset kommentoivat. Varsinkin, kun kumpikaan lapsistani ei ole oikein koskaan tykännyt kysymyksestä "Miten päivä meni?" Pitävät kysyjää vähän pöllönä... Osasyy yritykseeni yhteisestä ko

Naakan kummitäti ja minun hyvä ystäväni oli meillä  kylässä. Emme olleet nähneet toisiamme kuukausiin. Näkemiset ovat aina koko perheelle mukavia, varsinkin Naakka odottaa näkevänsä kummitätinsä. Kummitäti on työnsä puolesta matkustellut paljon kaukoidässä, viime aikoina erityisen paljon Thaimaassa. Minä taas en ole käynyt siellä koskaan. Kun kyseessä eivät ole rantalomamatkat, matkakertomukset ovat erityisen mielenkiintoisia. Me saamme myös ajoittain matkoilta maistettavaksi kaikenlaista mielenkiintoista. Tällä kertaa vuorossa oli Durian-hedelmästä tehdyt karkit. Kummitätikään ei tiennyt, miltä juuri tämä karkki maistuu. Sehän ei maistunut ensin miltään, mutta lopuksi erikoiselle...tai varsin kauhealle :D Durian ja siitä tehdyt valmisteet ovat suosittuja Thaimaassa. Hieman ylikypsä durian haisee kuitenkin todella pahalta, eli hedelmää tulisi syödä heti tuoreeltaan. Joissakin paikoissa durianin tuominen esimerkiksi julkiseen kulkuvälineeseen on hajun takia kielletty. Viikon tapahtuma

Eräs pieni poika tuli eilen pitkästä aikaa kipeäksi. Ihan reipas nuha on kyseessä - kuumetta oli eilen jonkin verran mutta ei enää tänään. Hoito: sisällä pysyminen ja lepo. No, eipä tuo nyt kovin levossa jaksa olla. Katsotaan, tarttuuko nuha meihin muihin. Kun minä aloitin jo työt, lapset pääsivät Tukholman-laivalle ja Vasa-museoon. Se matka oli mennyt oikein hyvin, molemmat nauttivat Muumiristeilystä täysillä. Tämän enempää lasten lomaan ei mahdukaan - arki alkaa maanantaina. Touhin kouluunilmoittautuminen alkaa kohta. Vielä ei ole tullut oppivelvollisuusilmoitusta kaupungilta. Tosin tällä postin vauhdilla asiassa saattaa mennä aikaa.  Asia, jota olemme miettineet, on A1-kielen valinta . Se tuotti pohdintaa jo Naakan kohdalla. Tiedän, että yli 95 prosentilla koulunsa aloittavista on A1-kielenä englanti. Muuta mahdollisuutta ei monissa paikoissa olekaan. Meillä kuitenkin on, ranska tai ruotsi. Tosin asia konkretisoituu niin, että ruotsin-ryhmää ei ikinä tule. Ruotsi tosin alkaa pakoll

Hans Op de Beeck oli aiemmin minulle oikein tuntematon hahmo. Joululomalla kävin kuitenkin aikuisseurassa (ja ensimmäistä kertaa Amos Rexissä. Täytyy sanoa että näyttelyn unenomainen maailma veistoksineen lumosi minut. En voi sanoa tuntevani taidemaailmaa kovin hyvin. En myöskään ota selvää, millaisia näyttelyitä missäkin on. Se on oikeastaan vähän kummallista, sillä pidän yleensä näyttelyissä käymisestä, kun saan aikaiseksi mennä. Yleensä tämä kyllä vaatii, että mukana on joku toinen, joka parhaassa tapauksessa pyytää minua mukaan. Tällä kertaa sain jopa itse idean - jotakin edistystä :)  Olen tietyllä tavalla aistiherkkä, ja olen huomannut, että minun on rajattava kokemastani taiteesta videoinstallaatiot pois - liikaa hälyä. Kuva, musiikki ja esimerkiksi veistokset sopivat, mielellään kyllä erikseen. Nautin Op de Beeckin veistoksista täysillä. Tunnelma oli rauhallinen, sopivalla tavalla aavemainen mutta kuitenkin mielestäni kaunis ja positiivinen. Sisään pääsin museokortilla. Naakka