Rouva Niskanen

Inspiraationlähteitä - niitä rva:n viime päiviin on riittänyt. Tohtorijuhlat, joista kirjoitin jo edellisellä kerralla, sujuivat mukavasti. Tilaisuus oli osin englanninkielinen, mutta muuttui yhä enemmän suomenkieliseksi, kun ilta eteni. Väitöskirja...täytyy sanoa, että rva suunnitteli vakavasti sellaisen tekoon ryhtymistä vuosina 2007 ja 2008. Graduaihe innosti, saman aihepiirin sisältä olisi melko varmasti löytynyt tutkittavaa ihan kirjaksi asti. En minä silloin ajatellut, mitä tohtorina tekisin - halusin vain jatkaa avoimiksi jääneiden kysymysten selvittämistä. Toisaalta muistelen, että gradun tekeminen väsytti...olin valinnut aiheen, joka kiinnosti, mutta joka oli monilta osin aika haastava. Seuraavana vuonna sitten pamahti. Fyysinen kunto musertui onnettomuuteen, jonka seurauksien kanssa rva elää vieläkin. Rva oli silloin ja on edelleen sitä mieltä, ettei edellytyksiä niin isoon projektiin kuin väitöskirjaan ole. Onneksi elämää on kuitenkin vielä oletettavasti jäljellä ni

Tänään on pienten lasten kotiäidin näkökulmasta erikoinen päivä. Aamupäivän vietimme nimittäin hyvän ystäväni väitöstilaisuudessa. Pääsimme tilaisuuteen kahden puolisoni kanssa, mikä on nykyään vähintäänkin erikoista. Siksipä menomatkalla ratikassa tuntui kuin olisimme päässeet yhdessä treffeille (niinhän asia tavallaan olikin)! Itse tilaisuus oli siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että siellä esiteltiin vuosien työn tulos. Aihe liittyi samaan tieteenalaan, jota itse olen opiskellut, vaikka suuntaus olikin eri. Ymmärsin kuitenkin englanninkielistä argumentointia melko hyvin, sillä alan tieteellinen sanasto on minulle tuttu. Kuinka ylpeä olinkaan ystävästäni, joka hoiti tilaisuuden ammattimaisesti alusta loppuun asti! Oli hienoa olla todistamassa tätä tärkeää etappia hänen urallaan. Selvisin myös tilaisuuteen liittyvästä istumisesta verrattaen hyvin. Aluksi tilanne oli vähän hakusessa, mutta yritin muistaa käyttää syviä vatsalihaksia selän tukena. Kahteen ja puoleen tuntiin m

Jopas on taas pimeitä päiviä, vaikka emme varsinaisen kaamoksen leveysasteilla asukaan. Viime lauantaina nautimme kyllä poikkeuksellisen aurinkoisesta päivästä, jota päätimme juhlistaa retkellä. Kohteeksi valikoitui tällä kertaa Kallvikinniemi Vuosaaren kupeessa. Minä en ole koskaan käynyt Kallvikinniemellä, totta puhuen en ole tullut edes ajatelleeksi, että sellainen on olemassa! Hyvä että puolisolla on paikallisretkeilyyn liittyvää tietoa minua enemmän, muuten ei varmaan koskaan päästäisi mihinkään. Vähän hirvitti, kun olimme sen verran myöhään liikkeellä, että Naakan päiväuniaika oli koittamassa. Lähdimme kuitenkin, 3,5 vuotta riittää mielestämme yksien päiväunien skippaamiseen (tai autossa torkkumiseen) Niemi oli ensituntumalta laajempi alue kuin olin ajatellut. Sitä peitti mäntykangas, ja ranta-alueita oli useita. Suuntasimme kohti niemenkärkeä, ja ohitimme useita hienoja huviloita. Niemenkärkeen pääsi melkeinpä koko matkan autolla. Ulos astuttuamme huomasimme, että jopa

Lumi alkoi jo sulaa , ja viime päivät olemme nauttineet vesisateesta, joka on vaihdellut tihkusateesta voimakkaampiin kuuroihin, jotka todella kastelevat. Totesimme Naakan kanssa yhdessä, että kurjaa kun lumi sulaa pois, mutta kivaa, kun saa ottaa sateenvarjon mukaan ulos! Nappe-vauva se vaan kasvaa ja kasvaa. Hän on jo yli 60-senttinen ja 6,6 -kiloinen pötkylä, josta lähtee yltiöpäisiä hihkaisuja, tirskuntaa, hymyjä ja sätkimistä. Välillä, varsinkin iltapuolella iskee kiukku- ja väsymysitku, ja kyllä se karjuntakin nuorelta herralta luonnistuu. Nappe harjoittelee parhaillaan motorisia taitoja kuten käden laittamista suuhun. Hän onnistuu jo välillä tarttumaan eri kohteisiin, kuten mobileen, mikäli se roikkuu tarpeeksi lähellä käsiä ja kasvoja. Hän on saavutuksistaan iloinen. Kääntymisen esiasteita on myös jo havaittavissa. Nappe vääntäytyy lattialla yleensä alta aikayksikön tällaiseen asentoon, josta eteneminen ei vielä onnistu, mutta yritys on kova: Rva:lla itsellään on ol

Viime aikoina rva on saanut erilaisia järjestysvimmoja ympäri asuntoa. Vaikuttaako siihen pari kuukautta sitten luettu KonMari-kirja vai mikä, mutta yksi jos toinen laatikko kotonamme on kokenut karsinnan ja uudelleenjärjestelyn. Tämä onkin ollut tarpeen, kun kotimme on muuntunut kolmen hengen kodista neljän hengen kodiksi. Vauva ei sinänsä vie paljon tilaa eivätkä tavaratkaan, mutta tietty välineistö tulee kuvioon vauvan myötä. Jo Naakalla ollut hoitopöytä on meillä nyt Napen käytössä. Tässä välissä se oli lipastona, jota käytettiin pääasiassa Naakan liian isojen vaatteiden säilytykseen. Sen jälkeen lipastosta tuli Napen vaatteiden ja tavaroiden säilytyspaikka. Itse käytän  hoitopöytää tosi harvoin. En oikein seisoessa saa hyvää asentoa, ja olen sen verran lyhyt, että hoitopöytä on minulle liian korkea. Puen ja riisun Nappea yleensä lattialla tai sängyn päällä. Lisäksi, olen jostain kumman syystä aina tykännyt tehdä asioita kyykyssä. Muut Nappea hoitavat eivät jaa mieltymystä

Niskasilta päivää ... Flunssasta olemme selvinneet, iloinen yllätys on ollut, ettei tauti tarttunut perheen pienimpiin. Viime päivämme ovat valjenneet lumisissa tunnelmissa, täällä etelärannikolla on tuiskunnut jo monta päivää. Se onkin varsin ihmeellistä. Viime vuosina olemme lähinnä tarponeet pimeyden ja loskan keskellä talvikaudet. On hieno tunne, kun yhtäkkiä pulkkamäki kutsuukin jo ennen marraskuun puoliväliä. Eilen vietimme Naakan kanssa pulkkamäessä puolitoista tuntia, takaisin tulimme vaatteet vettyneinä, väsyneinä ja nälkäisinä kuten tavoite olikin. Rva:lla on käytössä viimetalviset talvilenkkarit, joissa on hienoutena "nastat", jotka saa käännettyä päälle ja pois päältä. Nämä kengät toimivat oikein hyvin, jos siis muistaa vääntää ne nastat päälle... Ovat muuten second handia, kaikkea ei tosiaankaan tarvitse hankkia uutena. Eilen olin onnellinen saadessani vieraakseni sisareni, joka tuli meille päivävisiitille tuulesta ja tuiskusta huolimatta! On se jännittävä

Hieman se kesti, mutta pääsin kuin pääsinkin jo kiinni kuntoutukseeni - fyssari on kyllä edelleen varaamatta. Aloitin perjantai-iltana kolmella helpolla jumppaliikkeellä sekä sisä- ja takareisien venyttelyllä. Ihan mukavalta tuntui... Samaisena iltana alkoi yläselkää ja niskaa ja lopulta koko päätä särkeä oikein toden teolla. Sen jälkeen suunta oli tuttu: kurkkukipu, aivastelu...flunssassa ollaan, vielä niin, että minä ja puolisoni saimme taudin ihan samanaikaisesti. Viikonloppu sujuikin rauhallisissa merkeissä. Lauantaina, kun molemmat lapset olivat kerrankin samanaikaisesti päiväunilla, päätin kävellä pienen sauvakävelylenkin. Flunssa tuntui silloin aika lievältä. Sauvakävelylenkistäni tulikin varsin talvinen! En muista, milloin marraskuun alkumetreillä olisi pyryttänyt näin sankasti, siis täällä meilläpäin, etelässä ja rannikolla. Vaikka rva "sivakoi" pelkillä sauvoilla, oli olo kuin hiihtolenkillä - aika mukavaa oikeastaan! Oikea hiihtäminen kuuluu rva:n tämän(k

Niskasilla on viime viikkoina tapahtunut vaikka mitä. Eräs asia, jonka hoitoa rva on siirtänyt pidemmälle ja pidemmälle, on fysioterapia. Rva:n pitäisi käydä sellaisessa, hakemassa ohjeistusta kuntoutukselleen. Eli taas pitäisi aktivoitua. Raskaus ja synnytys ovat olleet spesiaalivaiheita, nyt pitäisi päästä jälleen kiinni jonkinlaiseen kuntoutusohjelmaan. Sitä varten taas pitäisi löytää fyssari. Sellaista minulla ei tällä hetkellä ole. Suoraan sanottuna ennakkoluuloni fysioterapiaa kohtaan ovat vain kasvaneet. Tuntuu, että vamma on ollut olemassa jo niin monta vuotta, että olen kertakaikkisen kyllästynyt aloittamaan taas jotakin sen hoitoon liittyvää. Toisaalta tiedän, että pakkohan se on. Ei oikein voi jäädä tuleen makaamaan, kun toisella puolella vaakakupissa on niin monta, painavaa asiaa. Silti rva hyväksyy itselleen kyllästymisen tunteen - vähemmästäkin kyllästyisi! Fysioterapeutteja on rva:n kokemuksen mukaan aivan laidasta laitaan, samoin heidän edustamiaan hoitotapoja.

Tällä viikolla rva on kulkenut lonkkasäryn ja ja yläselän ongelmien kera molempien helpotukseen. Jälkimmäiseen auttoi lauantainen hieronta. Lonkan kanssa temppuilin kaikenlaista foam rollerista venyttelyyn. Helpotus tuli lopulta yllättävältä taholta, uimahalliretkestä. Sinne päädyttiin, koska... No sehän oli tietysti Naakan palkintoretki. Pitkin syksyä ovat uloslähdöt tuottaneet meillä hankaluuksia. Syy on varmaankin monessa asiassa, kuten Naakan ikä ja isosiskoksi tulo. Hänellä ei ole ollut helppoa. Lopulta keksimme kokeilla, josko Naakka innostuisi palkitsemisesta. Piirsin ruudukon ja ilmoitin, että kun Naakka on lähtenyt ulos viisi kertaa hyvällä mielellä ja pukeminen on sujunut, hän pääsee haluamalleen retkelle. Naakka valitsi uimahallin. Eilen minä , puoliso ja esikoisemme suuntasimme yhdessä uimahalliin. Olemme kokeneet hyväksi systeemin, jossa Naakka on mennessä toisen, tullessa toisen kanssa puku- ja pesutiloissa. Aluksi hän oli minun kanssani. Juuri remontoidussa uima