Rouva Niskanen

Rva oli tänään viimeistä päivää työkokeilussa. Olo on iloinen, ja rva on itseensä tyytyväinen. Tämä työkokeilu kesti puolisentoista kuukautta (olisi varmasti kestänyt pidempäänkin, mikäli rva olisi keksinyt hakea kyseiseen paikkaan aiemmin tai Naakka ei tarvitsisi äitiänsä kotona ensi maanantaista lähtien. Rva sai kiitosta työstään työkokeilupaikassa, ja palasi kotiin kukkakimpun kanssa. Jatkoa kokeilulle saattaa olla luvassa, mutta ensi syksyn tilannetta täytyy katsoa vielä muutamaltakin kantilta. Tänään minulle esitettiin kysymys, millaisia työsuunnitelmia minulla on tulevaisuuden suhteen. Ensimmäisellä sijalla rva:n elämässä ovat tietysti tällä hetkellä Naakan hoito ja oma kuntoutus, mutta kyllä niitä töitä olisi oikein mukava pystyä tulevaisuudessa tekemään. Hyvä, että kokeilusta jäi tunne, että jonkinlainen ammattitaito ja osaaminen on sentään tallella, ja sitä on myös mahdollista kehittää. Pitkä poissaolo työelämästä ei ole millään tavalla hyvä asia, mutta niinhän se mei

Tänään Niskasilla oli kunnia ottaa vastaan saluki Neo. Neo oli meillä yön yli hoidossa noin kuukausi sitten - silloin näimme häntä viimeksi. Aluksi arka Neo-koira on koko ajan tullut reippaammaksi, nyt puolisonikaan ei ollut hänen mielestään enää pelottava! Neo-koiraa on aina mukava nähdä. Salukit ovat jotenkin niin uskomattoman kauniita koiria, rva:n Neo on hurmannut täysin. Rva on aiemminkin kertonut, että ottaisi omankin koiran, mikäli niskavamma ei olisi esteenä. Toki Naakasta on tällä hetkellä myös koiraksi, mutta onneksi meillä on näitä ystävien koiria, joita pääsee tapaamaan. Neosta on tullut aika velmu - hän nappasi vähäeleisesti porkkanan Naakan kädestä ja söi sen nautiskellen. Naakka katsoi Neo-koiraa suu auki ja ihaillen - "se osaa syödä porkkanankin noin hienosti". Neo ei omistajansa mukaan ole edes ennen syönyt porkkanaa, mutta vauvalta lainattuna se varmaankin maistui erityisen hyvältä! Sitä ennen tapaamani koira olikin vanha tuttumme Juudas, varsinainen

Rva:n näkö alkaa onneksi pikkuhiljaa parantua. Se on oikein hyvä kahdestakin syystä - oireitta on helpompi olla, ja rva ei toivoisi itselleen enää yhtään kummallista sairautta, johon ei useimmissa paikoissa osata sanoa yhtään mitään. Viimeiset päivät ovat vieneet voimia, mutta eiköhän tämä tästä ala tasoittua. Tänään rva teki normaalit yläselkäharjoitteet ja lisäksi psykologilta lainassa olevan hypnoosirentoutuksen, joka oli ihan mukava, mutta vähän outo (outo ehkä siksi, koska se oli uusi). Tänään rva ja Naakka saivat porttikiellon kotiin pariksi tunniksi, yhden tietyn joukkuelajipelin vuoksi. Suuntasimme Naakan kanssa ratikalla kahville keskustaan erään sukulaisen kanssa. Kiitos sinulle seurasta, kahvista, laskiaispullasta ja Egg-joogapalikoista - rva tunsi olevansa tänään monellakin tapaa etuoikeutettu! Huomenna meille tulee kyläilemään kaksikin Naakan kummitätiä, ehkäpä he hoitavatkin Naakan, ja rva voi vain makoilla soffalla...ei vaan, on mukavaa saada seuraa ja vieläpä se

Rva on monta kertaa pohtinut menevänsä vammansa kanssa äärirajoilla - siis jaksamisen suhteen. Sen, miten jaksaa hoitaa kaiken tarpeellisen, päivittäiseen elämään kuuluvan ja kuntoutukset siihen päälle. Sen jälkeen on voitava nukkua hyvin. Maanantaina rva heräsi seitsemän aikoihin lähteäkseen työpaikalle. Kun rva avasi läppärin, teksti ei näkynytkään. Siristely tai mikään muukaan ei auttanut, teksti pysyi sumeana. Matka suuntautuikin työpaikan sijaan terveyskeskukseen. Lääkäri oli vähän ymmällään, ja lähetti rva:n kotiin lepäämään päiväksi ja ilmoitti soittavansa aamulla. Iltapäivään mennessä olo muuttui niin friikiksi, että rva kävi (ja onneksi pääsi) yksityiselle silmälääkärille. Lääkäri tutki silmiä ja ilmoitti, että toisen silmäni näkö on yhtäkkiä muuttunut siten, että miinusta on vain puolet aiemmasta. Muutos on tapahtunut hyvin lyhyessä ajassa, sillä rva sattui käymään piilolinssien takia silmälääkärillä kolme viikkoa sitten. Tulos on se, että rillien kanssa rva ei enää

Kodin kuvalehdessä oli juttu vaihtoehtoisesta kivunlievityksestä synnytyksessä. Sepä synnytti rva:ssa monenlaisia ajatuksia...ja tilaisuuden muistella omaa synnytystä! Johan siitä on aikaa, yli yhdeksän kuukautta. Ajatella, meidän Naakka on ollut "tekeillä" jo yli 18 kuukautta! Tässä on tämänhetkinen lopputulos lempipuuhassaan katselemassa vessanpönttöön: Mutta siihen kivunlievitykseen. Se asiaa käsittelevä juttu kertoi jonkinlaisesta "valmentajasta", joka jakoi tietoa vaihtoehtoisista kivunlievityskeinoista synnytyksessä. Oikein hyvä, rva:kin on kiinnostunut kaikesta vaihtoehtoisesta, mutta jutun sävy oli sellainen, että rva:n tekisi oikein piruuttaan mieli taas synnyttää ja ottaa vastaan kaikki tarjottu lääkitys. Jutun tarkoituksena oli houkutella ihmisiä synnyttämään ilman kivunlievitystä tai vaihtoehtoisilla kivunlievitysmenetelmillä. Perusteina tähän olivat mm. lääkkeiden keinotekoisuus, se että ne vievät tunnon ja heikentävät oksitosiinin toimintaa

Jälleen on yksi työviikko takana. Onpas kiva sanoa näin! Eihän se ole kuin kolme aamupäivää viikossa, mutta käytännössä kumminkin maanantaista perjantaihin, kun sekä maanantai että perjantai ovat olleet työpäiviä. Tänään töissä tuli yksi isompi juttu valmiiksi, ensi viikolla sitten jotakin muuta. Tästä paikasta minulla ei ole kuin kehuja. Olen saanut hyvää ohjausta ja minua pidetään työntekijänä muiden joukossa. Harmi, että työtä on enää muutama viikko jäljellä. Olisin varmaan saanut jatkaa pidempäänkin, mutta Naakka tarvitsee äitiä kotona, kun isi palaa vanhempainvapaan jälkeen töihin. On se kroppaankin ottanut...viime päivinä olen kärsinyt huimauksesta, niska- ja selkäkivuista sekä nielemisvaikeuksista pitkästä aikaa. Äsken nautintohetkeni kera ruis-graavilohivoileivän meni ihan kakomiseksi, kun nielemisrefleksi ei meinannutkaan toimia sillä puolella, missä vamma on. Tänään pääsin hierojalle, mutta eilen piti jo rajoittaa menoja, kun niska oli niin jumissa. Se tuntui kurjalta

Eilen pohdin , millaista olisi olla vammautunut, aikuinen ihminen jossakin muualla, jonakin muuna aikana. Tämä kirjoitus on abstraktimpi kuin rva tapaa kirjoittaa. Jotenkin, kun omaa vammautumistaan ja ympärillä olevia olosuhteita pohtii, tekee myös mieli peilata jotakin vasten, ei ehkä niin realistisesti ja kaiken mahdollisen huomioon ottaen kuin yleensä. Ensinnäkin, olen pohtiessani todennut, että ei ole puhtaasti hyvää tai huonoa - aikakausissa ja kulttuureissa sekä niiden keskellä elämisessä on hyvät ja huonot puolensa. Rva ei ainakaan ole tullut sellaiseen tulokseen, että hänen olisi parasta elellä whiplashinsa kanssa jossakin tietynlaisissa olosuhteissa. Kuitenkin, kaiken toivoo olevan hiukkasen helpompaa, on tyytyväinen siihen, etteivät asiat kuitenkaan ihan huonosti ole ja suuri osa murheista (ja toiveista) liittyykin sitten ihan johonkin muuhun kuin omaan vammaan. Pohdinnassaan rva lähti liikkeelle eräästä hyvin tuntemastaan tarinasta. Se kulkee suurinpiirtein näin: 191

Eilen rva katseli työpaikkansa ikkunasta talvimaisemaa. Yhtäkkiä kirkas aamupäivä vaihtui lumipyryksi ja sitä lunta alkoi ihan muutamissa minuuteissa tulla vaakasuoraan. Tosi kiva, kun rva oli oikein päättämällä päättänyt, että kävelee n. puolen tunnin matkan työpaikalta keskustaan. No, kävelihän rva. Kyllähän se pyrykin alkoi siinä vaiheessa laantua, kun se keskustakin alkoi häämöttää. Matkalla tuli vain kerran huono olo, mikä on niskavammaiselle oikein hyvin. Siellä keskustassa rva kiirehti silmälääkärille, ilmoittautui lääkäriaseman aulassa oikein sähköisesti Kela-kortin kanssa ja asteli ohjeiden mukaisesti - väärälle käytävälle. Rva havahtui, kun kuuli viereisellä käytävällä huhuiltavan, että löytyykö täältä rouva se ja se...Hmm...rva on blogissaan oikein mieluusti rva, mutta kyllä se hieman vanhalta kuulostaa kaikkialla muualla. Silmälääkäri tutki silmät ja antoi rva:lle luvan hankkia piilolinssit. Kiitos luvasta - se muuten maksoi rva:lle 80 euroa! Mitähän ne linssit sitten