Rouva Niskanen

Paljon on muutoksia ja liikkuvia palasia - siinäpä rva:n ajatukset vuodesta 2017. Valitettavasti ne palaset eivät ole rva:n nikamia, niistä puuttuu edelleen liikettä oikein paljon. Toki sitä liikettä löytyy sitten kohdista, joissa sitä ei tarvitsisi olla niin paljon. Suurin elämäämme määrittävä tekijä on julkisivuremontti, joka alkaa viikolla 3 ja loppuu heinäkuun lopussa. Se on ollut stressinaihe monesta syystä. On pitänyt miettiä monenlaisia ratkaisuja, kun elämämme tällä hetkellä keskittyy juurikin kotiin. Ongelma-aika jakautuu kolmeen osaan: seinän purkuvaihe - vähän yli kaksi kuukautta. Toinen puoli taloa peitettynä (meillä on läpitalon huoneisto). Sen jälkeen peitetään toinenkin puoli. Melun pitäisi tosin vähentyä. Kolmas vaihe ovat kesäkuukaudet. Kun meidän sisälämpötila on nyt 25 astetta, se nousee kesällä 30 asteeseen. Silloin emme myöskään tuuleta. Toivo on siinä, että muovitus pitäisi myös auringonvalon vähäisenä. Kaikki tämä sattui tietenkin Napen vauvavuoteen, jol

Palauduimme eilen maaseudulta joulunvietosta. Joulunpyhät olivat mukavaa aikaa, vaikka ottivathan ne myös voimille pakkaamisineen jne. Oikea joulupukki kävi tänäkin vuonna, jopa rva ja puoliso pääsivät hänen syliinsä istumaan! Joulupäivänä olin iloinen, kun sain sisarestani apurin (no, oikeastaan minä olin apulaisen roolissa) Naakan ulkoiluun. Säät ovat Etelä-Suomessa nyt sellaiset, etteivät ne oikein houkuttele ulkoilemaan, kun lumitalven puuttuminen harmittaa. Joka tapauksessa, ulkoiluhetkestä (kävely entisen ala-asteemme pihalle, sen pihapiirissä sijaitsevan päiväkodin pihalle leikkimään) muodostui yksi parhaista joulumuistoista. Mielikuvituksen siivin (ja ihan fyysisesti) lensimme, uimme ja kiipeilimme vuorella...oli kyllä hauskaa! Minä olen viime päivinä yrittänyt suojella niskaani kiinnittämällä huomiota pään asentoon. Minulla on tapana pitää leukaa vähän liiankin pystyssä, jolloin pää on koko ajan kallellaan. Kun toinen viime viikolla tapaamistani fysioterapeuteista vi

Jopas joulu onkin lähellä! Sitä ei tule ajateltua tässä tekemisen tuiskeessa, vaikka hyvä niinkin, sieltähän se saapuu kuitenkin. Jostakin tuli mieleeni, että muistan uuden vuoden juhlinnan olleen minulle joka vuosi pienimuotoinen stressin aihe. Tietyssä ikävaiheessa, josta nyt on jo 10 - 20 vuotta, muistan ajatelleeni, että voi kun saisi olla uutena vuotena kotona. Mitä sitten olisin tehnyt? 19 vuotias minä olisi mielellään katsellut televisiosta, kuinka vuosi vaihtuu eri maailmankolkissa (näytetäänköhän sitä ohjelmaa vielä).  Olisinhan minä toki saanut kotiin jäädä, mutta en jäänyt. Jälkeenpäin ajatellen oli hyvä, että minulla oli ystäviä, jotka vetivät minut mukaan ihmisten pariin. Koin vaivalloisena lähteä jonkun kotibileisiin ja yöpyä siellä ja olla väsynyt aamulla. Toisaalta, jäihän paljon muisteltavaa ja tuli koettua sitä elämää silloin kun oli sen aika Vaikka viihdyn ihmisten parissa ja koen itseni sosiaaliseksi, asuu minussa olento, joka tykkää juhlapäivi

Heti alkuun alkoi hämmästyttää otsikkokohtaan näpyttelemäni teksti - oikeasti istun tuolissa muutaman tunnin yöunien jälkeen voipuneena ja toivon, josko kahvikupillinen helpottaisi oloa! Lähden ehkä liikkeelle ihan kohta... Oikeasti lähdin ensimmäistä kertaa liikkeelle n. 8.30, luistelemaan ihan järkyttävässä liukkaudessa, jota en tietenkään osannut ennakoida etukäteen. Kohteenani oli tällä kertaa terveyskeskuksen fyssari, joka tuli varattua Napen fyssarikäynnillä. Se oli ns. ohjauskäynti, eli siellä kartoitettiin kroppani tilannetta ja pohdittiin, mitä sille voisi tehdä. En odotanut käynniltä kovin paljon, joten ei menty ainakaan miinuksen puolelle. Oikeastaan nyt ollaan vähän plussalla, tiedä häntä. Jotakin vähän uudenlaista aletaan kuitenkin kokeilla. Oikea jalkani on ilmeisesti hieman pidempi kuin vasen. Olen tiennyt sen toki aiemminkin, mutta asiaan ei ole kiinnitetty viime vuosina kovin paljon huomiota. Nyt, kun tilanne on Napen syntymän jälkeen kärjistynyt alaselkäkipuj

Tällä viikolla on jälleen puuhasteltu yhtä sun toista. Määrittävä yhteistekijä viikolle on väsymys. Meillä ovat yöt olleet viime aikoina aika villejä. Hiljaista alkaa illalla olla n. klo 22. Nappe syö 2 - 3 kertaa yössä. Viime aikoina Naakan päiväunet ovat alkaneet jäädä melkein kokonaan pois. Lisäksi hän on usein kieltäytynyt kerrassaan iltapuurosta. Näiden yhteisvaikutus ja 3-vuotiaan painajaiset ovat johtaneet siihen, että Naakka pinkaisee noin kolmen aikaan yöllä ylös ja hereille, kun on levoton olo ja nälkä. Kärsivällisyys on ollut koetuksella itse kullakin (isovanhemmatkin ovat joutuneet tämän shown keskelle), yövalvomiset ovat suoraan sanottuna ihan kamalia. No, eilen puoliso sai keploteltua Naakan syömään kokonaisen puurolautasellisen - tilanne helpottui heti! Ihan sataprosenttinen apu tämä ei ole, mutta eipähän tarvitse käydä "yögrillillä" pikkutunneilla. Minulla oli keskiviikkona 35-vuotissyntymäpäivä! On se jännittävää, kun vuosia karttuu eikä näy mis

Kirjoittamisen aiheita on viime aikoina ollut enemmän kuin aikaa kirjoittaa, joten kun nyt mahdollisuus on, kirjoitanpa lisää. Minä täytän ihan parin päivän päästä 35 vuotta. Elämä on täyttä, ja työtä saa lasteni parissa tehdä niin paljon kuin jaksaa (ja välillä vähän enemmänkin). Pääasiassa se on ihanaa. Välillä se on kyllä myös uuvuttavaa. Erilaisten kehoon liittyvien kremppojen kanssa olen elänyt noin parikymppisestä asti. Sitä ennen en ainakaan muista, että keho olisi temppuillut. Karkea jako on, että ikävuodet 20 - 27 kuluivat alaselkävaivan, ikävuodet 27 - 35 yläselkä- ja niskavaivan kanssa. Oikeasti niihin vuosiin on mahtunut paljon muutakin, paljon, paljon muuta. Hyvin paljon sellaista, jota olen rakastanut, kuten matkailu, opiskelu, ystävystyminen ja nykyisen puolisoni tapaaminen. On ollut myös surua ja murhetta, usein vähän liikaa. Minulla oli sisareni kanssa eilen kiva keskustelu kropan toimivuudesta aamuisin. Olemme liikkumiseltamme hyvin erilaisia, mutta meillä o

Tällä(kin) viikolla on kyllä ollut kaikenlaista! Oikeastaan, kun nyt yritän alkaa muistella, mitä ihmettä olemme tehneet, en meinaa muistaa mitään. Kuitenkin, sanotaan, että muistiharjoitukset ovat hyödyllisiä. Maanantai : Päivä oli ihan tavallinen, teimme paljon kotiaskareita. Illalla kävin hierojalla. Kiitollisuudenaihe: se hieronta. Tiistai : Sepäs oli itsenäisyyspäivä. Naakalla oli vapaapäivä kuten meillä muillakin. Iltapäivällä keksimme ajella Malmin hautausmaalle katsomaan hautausmaan kynttilänvaloa. Tulos: lapset nukahtivat matkalla, emmekä viitsineet herättää kumpaakaan. Ajoimme siis keskustaan ja kiersimme presidentinlinnan. Pääsimme n. 17.30 helposti kiertämään rakennuksen ja näimme ainakin ne aluetta vartioivat poliisit. Mannerheimintiellä satuimme tulemaan ylioppilaiden soihtukulkuetta vastaan. Kulkue oli kaunis näky. Kotiin saavuttuamme suuntasimme vielä talomme kerhohuoneelle, jossa asukasyhdistys järjesti itsenäisyyspäivän vastaanoton talolaisille. Istuimme il

Pari päivää sitten rva sai liikuntaa. Hän juoksi vinttikoirana jäniksen perässä...oikeasti olimme Naakan kanssa sisäleikkipuistossa! Se oli palkintoretki. Naakka on syksyn ajan kerännyt rasteja uloslähdöistä, jotka ovat sujuneet hyvin. Minä en ole vähään aikaan ollut Naakan kanssa kyseisissä paikoissa, viime kerrasta taitaa olla toista vuotta. Meillä nämä retket ovatkin muutaman kerran vuodessa tapahtuva aktiviteetti. Jos kävisi useammin, hohto katoaisi, ja kyllä noihin saa ihan tarpeeksi rahaakin uppoamaan. Puoliso oli flunssassa, joten hänestä tehtiin Napen hoitaja. Kaksikko chillaili kahvilassa ja oleskelusohvalla. Mitä teki rva? Hän yritti pysyä tyttärensä perässä. Aluksi meni melko kevyesti, mutta sitten suoritus meni todelliseksi liikunnaksi. "Putki, tikkaat, liukumäki, verkko, huh..." Vaikkaa pääsin Naakan kanssa yhtä aikaa liukumäestä alas, oli hän viilettänyt jo ties kuinka pitkälle, kun itse sain könyttyä ylös lattialta. Onneksi sentään tykkään leikkipuistois

Inspiraationlähteitä - niitä rva:n viime päiviin on riittänyt. Tohtorijuhlat, joista kirjoitin jo edellisellä kerralla, sujuivat mukavasti. Tilaisuus oli osin englanninkielinen, mutta muuttui yhä enemmän suomenkieliseksi, kun ilta eteni. Väitöskirja...täytyy sanoa, että rva suunnitteli vakavasti sellaisen tekoon ryhtymistä vuosina 2007 ja 2008. Graduaihe innosti, saman aihepiirin sisältä olisi melko varmasti löytynyt tutkittavaa ihan kirjaksi asti. En minä silloin ajatellut, mitä tohtorina tekisin - halusin vain jatkaa avoimiksi jääneiden kysymysten selvittämistä. Toisaalta muistelen, että gradun tekeminen väsytti...olin valinnut aiheen, joka kiinnosti, mutta joka oli monilta osin aika haastava. Seuraavana vuonna sitten pamahti. Fyysinen kunto musertui onnettomuuteen, jonka seurauksien kanssa rva elää vieläkin. Rva oli silloin ja on edelleen sitä mieltä, ettei edellytyksiä niin isoon projektiin kuin väitöskirjaan ole. Onneksi elämää on kuitenkin vielä oletettavasti jäljellä ni

Tänään on pienten lasten kotiäidin näkökulmasta erikoinen päivä. Aamupäivän vietimme nimittäin hyvän ystäväni väitöstilaisuudessa. Pääsimme tilaisuuteen kahden puolisoni kanssa, mikä on nykyään vähintäänkin erikoista. Siksipä menomatkalla ratikassa tuntui kuin olisimme päässeet yhdessä treffeille (niinhän asia tavallaan olikin)! Itse tilaisuus oli siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että siellä esiteltiin vuosien työn tulos. Aihe liittyi samaan tieteenalaan, jota itse olen opiskellut, vaikka suuntaus olikin eri. Ymmärsin kuitenkin englanninkielistä argumentointia melko hyvin, sillä alan tieteellinen sanasto on minulle tuttu. Kuinka ylpeä olinkaan ystävästäni, joka hoiti tilaisuuden ammattimaisesti alusta loppuun asti! Oli hienoa olla todistamassa tätä tärkeää etappia hänen urallaan. Selvisin myös tilaisuuteen liittyvästä istumisesta verrattaen hyvin. Aluksi tilanne oli vähän hakusessa, mutta yritin muistaa käyttää syviä vatsalihaksia selän tukena. Kahteen ja puoleen tuntiin m

Jopas on taas pimeitä päiviä, vaikka emme varsinaisen kaamoksen leveysasteilla asukaan. Viime lauantaina nautimme kyllä poikkeuksellisen aurinkoisesta päivästä, jota päätimme juhlistaa retkellä. Kohteeksi valikoitui tällä kertaa Kallvikinniemi Vuosaaren kupeessa. Minä en ole koskaan käynyt Kallvikinniemellä, totta puhuen en ole tullut edes ajatelleeksi, että sellainen on olemassa! Hyvä että puolisolla on paikallisretkeilyyn liittyvää tietoa minua enemmän, muuten ei varmaan koskaan päästäisi mihinkään. Vähän hirvitti, kun olimme sen verran myöhään liikkeellä, että Naakan päiväuniaika oli koittamassa. Lähdimme kuitenkin, 3,5 vuotta riittää mielestämme yksien päiväunien skippaamiseen (tai autossa torkkumiseen) Niemi oli ensituntumalta laajempi alue kuin olin ajatellut. Sitä peitti mäntykangas, ja ranta-alueita oli useita. Suuntasimme kohti niemenkärkeä, ja ohitimme useita hienoja huviloita. Niemenkärkeen pääsi melkeinpä koko matkan autolla. Ulos astuttuamme huomasimme, että jopa

Lumi alkoi jo sulaa , ja viime päivät olemme nauttineet vesisateesta, joka on vaihdellut tihkusateesta voimakkaampiin kuuroihin, jotka todella kastelevat. Totesimme Naakan kanssa yhdessä, että kurjaa kun lumi sulaa pois, mutta kivaa, kun saa ottaa sateenvarjon mukaan ulos! Nappe-vauva se vaan kasvaa ja kasvaa. Hän on jo yli 60-senttinen ja 6,6 -kiloinen pötkylä, josta lähtee yltiöpäisiä hihkaisuja, tirskuntaa, hymyjä ja sätkimistä. Välillä, varsinkin iltapuolella iskee kiukku- ja väsymysitku, ja kyllä se karjuntakin nuorelta herralta luonnistuu. Nappe harjoittelee parhaillaan motorisia taitoja kuten käden laittamista suuhun. Hän onnistuu jo välillä tarttumaan eri kohteisiin, kuten mobileen, mikäli se roikkuu tarpeeksi lähellä käsiä ja kasvoja. Hän on saavutuksistaan iloinen. Kääntymisen esiasteita on myös jo havaittavissa. Nappe vääntäytyy lattialla yleensä alta aikayksikön tällaiseen asentoon, josta eteneminen ei vielä onnistu, mutta yritys on kova: Rva:lla itsellään on ol

Viime aikoina rva on saanut erilaisia järjestysvimmoja ympäri asuntoa. Vaikuttaako siihen pari kuukautta sitten luettu KonMari-kirja vai mikä, mutta yksi jos toinen laatikko kotonamme on kokenut karsinnan ja uudelleenjärjestelyn. Tämä onkin ollut tarpeen, kun kotimme on muuntunut kolmen hengen kodista neljän hengen kodiksi. Vauva ei sinänsä vie paljon tilaa eivätkä tavaratkaan, mutta tietty välineistö tulee kuvioon vauvan myötä. Jo Naakalla ollut hoitopöytä on meillä nyt Napen käytössä. Tässä välissä se oli lipastona, jota käytettiin pääasiassa Naakan liian isojen vaatteiden säilytykseen. Sen jälkeen lipastosta tuli Napen vaatteiden ja tavaroiden säilytyspaikka. Itse käytän  hoitopöytää tosi harvoin. En oikein seisoessa saa hyvää asentoa, ja olen sen verran lyhyt, että hoitopöytä on minulle liian korkea. Puen ja riisun Nappea yleensä lattialla tai sängyn päällä. Lisäksi, olen jostain kumman syystä aina tykännyt tehdä asioita kyykyssä. Muut Nappea hoitavat eivät jaa mieltymystä

Niskasilta päivää ... Flunssasta olemme selvinneet, iloinen yllätys on ollut, ettei tauti tarttunut perheen pienimpiin. Viime päivämme ovat valjenneet lumisissa tunnelmissa, täällä etelärannikolla on tuiskunnut jo monta päivää. Se onkin varsin ihmeellistä. Viime vuosina olemme lähinnä tarponeet pimeyden ja loskan keskellä talvikaudet. On hieno tunne, kun yhtäkkiä pulkkamäki kutsuukin jo ennen marraskuun puoliväliä. Eilen vietimme Naakan kanssa pulkkamäessä puolitoista tuntia, takaisin tulimme vaatteet vettyneinä, väsyneinä ja nälkäisinä kuten tavoite olikin. Rva:lla on käytössä viimetalviset talvilenkkarit, joissa on hienoutena "nastat", jotka saa käännettyä päälle ja pois päältä. Nämä kengät toimivat oikein hyvin, jos siis muistaa vääntää ne nastat päälle... Ovat muuten second handia, kaikkea ei tosiaankaan tarvitse hankkia uutena. Eilen olin onnellinen saadessani vieraakseni sisareni, joka tuli meille päivävisiitille tuulesta ja tuiskusta huolimatta! On se jännittävä

Hieman se kesti, mutta pääsin kuin pääsinkin jo kiinni kuntoutukseeni - fyssari on kyllä edelleen varaamatta. Aloitin perjantai-iltana kolmella helpolla jumppaliikkeellä sekä sisä- ja takareisien venyttelyllä. Ihan mukavalta tuntui... Samaisena iltana alkoi yläselkää ja niskaa ja lopulta koko päätä särkeä oikein toden teolla. Sen jälkeen suunta oli tuttu: kurkkukipu, aivastelu...flunssassa ollaan, vielä niin, että minä ja puolisoni saimme taudin ihan samanaikaisesti. Viikonloppu sujuikin rauhallisissa merkeissä. Lauantaina, kun molemmat lapset olivat kerrankin samanaikaisesti päiväunilla, päätin kävellä pienen sauvakävelylenkin. Flunssa tuntui silloin aika lievältä. Sauvakävelylenkistäni tulikin varsin talvinen! En muista, milloin marraskuun alkumetreillä olisi pyryttänyt näin sankasti, siis täällä meilläpäin, etelässä ja rannikolla. Vaikka rva "sivakoi" pelkillä sauvoilla, oli olo kuin hiihtolenkillä - aika mukavaa oikeastaan! Oikea hiihtäminen kuuluu rva:n tämän(k

Niskasilla on viime viikkoina tapahtunut vaikka mitä. Eräs asia, jonka hoitoa rva on siirtänyt pidemmälle ja pidemmälle, on fysioterapia. Rva:n pitäisi käydä sellaisessa, hakemassa ohjeistusta kuntoutukselleen. Eli taas pitäisi aktivoitua. Raskaus ja synnytys ovat olleet spesiaalivaiheita, nyt pitäisi päästä jälleen kiinni jonkinlaiseen kuntoutusohjelmaan. Sitä varten taas pitäisi löytää fyssari. Sellaista minulla ei tällä hetkellä ole. Suoraan sanottuna ennakkoluuloni fysioterapiaa kohtaan ovat vain kasvaneet. Tuntuu, että vamma on ollut olemassa jo niin monta vuotta, että olen kertakaikkisen kyllästynyt aloittamaan taas jotakin sen hoitoon liittyvää. Toisaalta tiedän, että pakkohan se on. Ei oikein voi jäädä tuleen makaamaan, kun toisella puolella vaakakupissa on niin monta, painavaa asiaa. Silti rva hyväksyy itselleen kyllästymisen tunteen - vähemmästäkin kyllästyisi! Fysioterapeutteja on rva:n kokemuksen mukaan aivan laidasta laitaan, samoin heidän edustamiaan hoitotapoja.

Tällä viikolla rva on kulkenut lonkkasäryn ja ja yläselän ongelmien kera molempien helpotukseen. Jälkimmäiseen auttoi lauantainen hieronta. Lonkan kanssa temppuilin kaikenlaista foam rollerista venyttelyyn. Helpotus tuli lopulta yllättävältä taholta, uimahalliretkestä. Sinne päädyttiin, koska... No sehän oli tietysti Naakan palkintoretki. Pitkin syksyä ovat uloslähdöt tuottaneet meillä hankaluuksia. Syy on varmaankin monessa asiassa, kuten Naakan ikä ja isosiskoksi tulo. Hänellä ei ole ollut helppoa. Lopulta keksimme kokeilla, josko Naakka innostuisi palkitsemisesta. Piirsin ruudukon ja ilmoitin, että kun Naakka on lähtenyt ulos viisi kertaa hyvällä mielellä ja pukeminen on sujunut, hän pääsee haluamalleen retkelle. Naakka valitsi uimahallin. Eilen minä , puoliso ja esikoisemme suuntasimme yhdessä uimahalliin. Olemme kokeneet hyväksi systeemin, jossa Naakka on mennessä toisen, tullessa toisen kanssa puku- ja pesutiloissa. Aluksi hän oli minun kanssani. Juuri remontoidussa uima

Kurja olo ...tällä viikolla minua on vaivannut tavallista voimakkaampi jumitus, jonka seurauksena päädyin kolmen päivän kipulääke- ja lepokuurille. Tavallisesti minulla on kipuja niskassa ja lapojen välissä. Joskus käy niin, että jumitus ja "kuumemainen" kipu leviää ympäri kroppaa, käsiin ja jalkoihin aina nilkkoja ja ranteita myöten. Olosta tulee oikeasti tukala. Silloin on näköjään järkevintä koittaa olla tekemättä keholle mitään erityistä. Ei ole ihan helppoa vain rauhoittaa tilanne, Nyt on kuitenkin jo kolmas päivä menossa, ja olen pärjännyt aika hyvin. Kipuja ei niinkään ole, mutta en minä paljon mihinkään taivu. Kun ei taivu tai taivutukset sattuvat, on vaikeaa työskennellä lattiatasossa, missä pienten lasten vanhemman työtehtävät pääasiassa tapahtuvat. Pudonnutta tuttia tai kadonnutta palapelin palaa on hankala nostaa lattialta. Kipeillä käsillä on hankala nostella lasta tai antaa vauhtia keinussa. Miten kaikki sitten onnistuu? No, sitä tehdään, mutta ikävien t

Eilen tapahtui monta mukavaa asiaa. Eräs niistä oli, että minulla oli päivätreffit keskustassa sisareni kanssa. Se, että pääsemme näin yhdessä liikkeelle, on uutta, tervetullutta vaihtelua. Pystyin jättämään vauvan hyville hoitajille, joten olin liikkeellä ihan itse. Liikkeelle lähtö jännitti kyllä, sillä lihakset ympäri selkää, lonkista kallonpohjiin saakka olivat lukkiutuneet edellisen päivän aikana dominoefektin lailla. Näin käy usein, lieneekö se sitten parasta uskoa, että se on asia, joka ei ole minun estettävissäni. Särky oli kuitenkin jo nukutun yön jälkeen helpottanut, lähdin matkaan vain lievä huimaus seuranani. Tapasimme ostoskeskuksessa (onpas täällä hulinaa ja kaikkea katsottavaa). Päädyimme kahvilaan, jonka bongasin kuukausi sitten ollessani vastaavalla retkellä itsekseni. Keskustelumme aaltoili laidasta laitaan, nautimme kahvit ja kakunpalat. Hetki oli rento ja mukava arjen kuvioiden keskellä. Jatkoimme vielä hetkeksi kiertelemään kauppoihin. Minä löysin trikoopaid

Olen viime aikoina tutkituttanut erästä vaivaa. Sen myötä olen kokenut ihmetyksen hetkiä toisensa jälkeen. Aluksi terveyskeskuksessa pohdittiin, mistä ongelma voisi johtua ja annettiin lähetteet kokeisiin, pariin vähän isompaankin. Ihme numero 1: terveyskeskuslääkäri, joka sanoi ensiksi, että tämähän pitää tutkia ja reippaassa tahdissa. Ihme numero 2: hän kysyi, millä tavalla oireeni haittaa elämääni. Reaktioni edelliseen oli, että meinasin alkaa inttämään, että kyllä tämä minun mielestäni pitäisi tutkia (olen aina varautunut siihen, että joudun esittelemään vaikka mitä perusteita, jotta saisin asiaani eteenpäin). Reaktioni jälkimmäiseen: en meinannut saada sanaa suustani ja meinasin alkaa itkeä. On pelottava,  huomata, että on niin tottunut saamaan lokaa niskaan, ettei edes odota muuta. En odottanut tämänkään vaivan kanssa, sillä kun oire ilmeni ensimmäistä kertaa puolisentoista vuotta sitten, sen annettiin vain olla. Ei kuulemma ole tarvetta. Se, että oire otetaan todesta, o

Akvaarion hoitorutiinit ovat sujuneet meillä viime kuukausina yhteistuumin. Kun sanon Naakalle, että "kalat ovat sotkeneet akvaariot", hän on heti valmiina osallistumassa siivoukseen. Viikkosiivous on n. 40 litran vedenvaihto ja kasvien, erityisesti pintakasvien karsiminen. Ihan tyytyväinen en akvaarioni tämänhetkiseen tilanteeseen ole (no, en ole ollut sitä koskaan, sehän se akvaarionpidon ydin taitaa olla). Limaska pitäisi viimeinkin hävittää akvaariosta kokonaan, siis se sitkeä pintakasvi, joka peittää akvaarion pintaa mattona, mikäli sitä ei puhdista pois. Limaska on siinä mielessä pirullinen tuttavuus, että se lisääntyy nopeasti, sitä on vaikea hävittää ja se tulee eläinkaupasta kala- tai kasvihankintojen mukana yhä uudelleen ja uudelleen. Jos akvaarion valot olisivat sammuksissa pari viikkoa putkeen, se voisi hävittää limaskan, mutta vaikuttaa myös muihin kasveihin. Lisäksi , meillä olisi hyvinkin pian edessä akvaarion ulkosuodattimen siivous. Sen siivous on vähä

Tällä viikolla Niskasille kuuluu jumitusta...ja pitkiä, pitkiä päiviä! Pikkulapsiperheessämme eletään kummallista jaksoa, jossa aika menee nopeasti, lapset kasvavat hujauksessa ja tilanteet ovat ohi ennen kuin niistä on kerennyt näpätä kuvan tai videon, jotta jäisi muutama muisto muuallekin kuin ajatuksiin... Toisaalta yksittäiset vuorokaudet voivat olla pitkiä kuin Siperian talvi. Välillä tuntuu kuin viikko olisi jo puolessa, vaikka kyseessä on aamupäivä. Tällä viikolla näitä talvenpituisia päiviä on ollut useampi. Rva ei tiedä, onko se imetys, täydet päivät vai joku muu, mutta välillä on vaikeaa palauttaa mieleen, mitä edellisenä iltana, saati sitten pari päivää aiemmin on tehty. Mieli askartelee lähinnä tässä päivässä ja seuraavissa tunneissa. Hieroja on varattu ja sinne rva pääsee onneksi huomenna. Viime aikoina kivut ja jumitus on käytännössä pitänyt yrittää unohtaa, mikä ei kyllä ole kovin helppoa. Vauva vaatii kantamista ja sylissä pitoa, mikä on ihanaa mutta ei hyväksi r

Puuh sentään , tämäkin viikko alkaa kohta olla lopuillaan. Perheessämme on vieraillut pienimuotoinen flunssa, joka iski vain Naakkaan. Hän on sairastanut urhoollisesti, vaikka hänellä onkin koko ajan "viruksia nenässä". Rva on elänyt tällä viikolla hyviä ja huonoja päiviä. Jaksaminen on ollut koetuksella niin henkisesti kuin fyysisestikin. Loppuviikkoa kohden näyttää selkenevän, kiitoksia avusta, ihan kaikenlaisesta, niin monelle ihmiselle! Oikeastaan rva:lla ei ole syystä tai toisesta niin paljon järkeviä ajatuksia päässä, perehtykäämme siis loppuviikon kunniaksi suklaameditaatioon. Sellaisen rva teki eilen illalla, tutuksi käyneessä porukassa. Suklaameditaatio oli lajissaan toinen rva:n elämässä. Rva tutustui suklaameditaatioon ensimmäistä kertaa jo vuosia sitten. Silti tätä meditaatiota ei jostakin syystä tule tehtyä kovin usein. Lieneekö syy siinä, että se suklaa tai muu herkku tulee vetäistyä naamaan tavallisesti niin nopeasti, ettei siinä oikein voi meditaatiosta

Rva on vuosien varrella todennut, että ehdottomasti tärkein voimavara elämän aallokossa risteillessä on hassuttelu. Sitä pitäisi mahtua jokaiseen päivään monen monta kertaa. Se kasvattaa henkisiä voimavaroja niin tehokkaasti. Pari iltaa sitten meillä oli takana tosi uuvuttava päivä. Se oli ihan klassinen pikkulapsiperheen arkipäivä valvottuine öineen. Oli ollut paljon kotitöitä, lapsia, arkipäivän ratkaisuaan odottavia pulmia ja yllätys yllätys, selkä- ja niskakipuja.  Kun ajattelin siirtyä pienen iltajumpan pariin, ilmeni, ettei puoliso pääse iltatoimistaan vauvaa (huutavaa sellaista) hoitamaan. Tuli fiilis, että nyt hypin seinille lopullisesti. Istuin kuitenkin sen sijaan vauvan kanssa nojatuoliin ja avasin Youtuben.  Sieltä löytyi sattumalta puoli tuntia kestävä itämaisen tanssin alkeistunti. Seuraavan puolen tunnin aikana totesin, että kun kipuja ja jumitusta on tarpeeksi, ei haittaa ollenkaan, vaikka minulla on vauva sylissä tyynyn päällä ja suoritan treenistä va

Muutaman hyvin sujuneen viikon jälkeen rva:lla on ollut harvinaisen kivulias niska ja hartiat viimeisen parin päivän ajan. Syynä tähän ovat mitä ilmeisimmin Nappe-vauvan rintaraivarit, hän hermostuu usein siinä vaiheessa, kun imetys on vielä kesken. Merkittävä syy raivareille on varmaankin osaimetys, rinnasta ei tule maitoa niin hyvin kuin pullosta. Toisaalta, hän näyttää tykkäävän vielä rinnastakin, kun kerran viihtyy siinä joskus 3, mutta useimmiten 4 kertaa päivässä. Ongelma on, että hän suostuu imemään, mikäli liikun tai esimerkiksi pompin jumppapallolla imetyksen ajan. Molemmat vaihtoehdot ovat niin epäergonomisia kuin olla ja voi. Nyt tätä on jatkunut viikon, ja ensimmäisenä ovat prakanneet olkapääni. Haluaisin kuitenkin jatkaa imetystä. Nappe saa siitä(kin) vielä ihan huomattavan määrän ravintoa, ja yhtä tärkeää on yhdessäolon hetki. Olen sekä stressannut asiaa että ottanut rauhallisesti. Luulen, että jatkan tällä linjalla, ja katson, mitä tuleman pitää. Koville joutuv

Niskasille on käynyt, kuten uuden vauvan perheille varmaan yleensäkin, eli arki on koittanut. Kun perheeseen tulee pieni vauva, on alku enemmän tai vähemmän pilvissä liitelemistä. Vauvaan ja sen tapoihin tutustutaan yhdessä, ja sitä käyvät katsomassa myös monet muut. Postilaatikosta tupsahtelee onnittelukortteja, tällä kertaa vaaleansinisiä. Sitten koittaa arki. Imetys, yöheräämiset ja rauhoittelut eivät enää ole uuden uutta, vaan niistä tulee rutiinia. Esikoinenkin huomaa, että sai ennen enemmän huomiota tai ainakin nopeammin. Isä ( ja äiti huomaavat, ettei kahdenkeskeistä tai omaa aikaa enää ole. On tapahtunut uppoaminen pikkulapsiperheen arkeen. Tämä vaihe (Nappe on nyt viikkoa vaille kaksi kuukautta vanha) on rva:n (ja puolison) mielestä varsin raskas. Rva on käytännössä melkein 24/7 vähintään yhden lapsen kanssa, puoliso aloittaa lastenhoitourakan tehtyään täyden päivän töissä. Rva on huomannut, että tämä jos mikä on paikka, jossa täytyy yrittää ymärtää itseään ja omaa väs

Sain jo viime viikolla pyynnön kirjoittaa suhteestani musiikkiin. Se tuli Aliisa ihmemaassa -blogin Aliisalta. Sepäs olikin mieluisa kehoitus, kukapa ei haluaisi kirjoittaa aiheesta, joka on jo ollut sydäntä lähellä oikeastaan aina. "Vakavin" soittoharrastukseni on ollut pianonsoitto. Aloitin soittamisen kolmannen luokan alussa 8-vuotiaana. Meillä ei aiemmin ollut pianoa kotona, tummanruskea Fazer hankittiin silloin.  Fazerimme ei ollut piano ihan helpoimmasta päästä. Siinä oli (ja on edelleen) hiukan "metallinen" sointi, ja se kyllä ilmoittaa riitasoinnuista ja vääristä koskettimista välittömästi. Se oli hyvä instrumentti - tuli opeteltua kunnolla.  Aloitin harrastukseni kansalaisopiston ryhmäopetuksessa. Muistaakseni olin sinä vuonna nuorimmasta päästä, me pienet aloitimme ja isot tulivat vasta myöhemmin. Soittovihko oli Aaronin pianokoulu 1, lisäksi soitettiin etydejä jonkinlaisesta kokoelmasta. Konsertit pidettiin joka joulu ja joka kevät. Joulu

Paljon tämän kropan kanssa saa ponnistella edelleen... Toisaalta, en tiedä, tulisiko tehtyä ja kokeiltua niin paljon, jos näitä vaikeuksia ei olisi. Olin toissapäivänä hieronnassa. Pystyin onneksi hyvin irrottautumaan kotoa, kun oli lauantai ja puoliso oli kotona. Hierojani pohtii ja tutkii kehoni jännitysalueita joka kerta vähän erikseen ja osaa myös spontaanisti suunnitella, mihin milloinkin kannattaa kiinnittää huomiota. Tällä kertaa erityisen jumissa olivat hartiat (viime kerralla muistaakseni lapojen ympäristö). Tällä kyseisellä hierojalla käynti on muutenkin virkistävää. Meillä on samanikäisiä lapsia, joten aika kuluu myös heistä (ja itsestämme) jutustellessa. Tunnen hänet muutenkin kuin hierojana, joten keskustelu on melkoisen vapaata. Synnytyksestä on nyt melkein kuusi viikkoa, ja olen virkistynyt sen verran, että jaksan tehdä rintarankaliikkeitä useamman kerran päivässä. Tämä onnistuu, kun yksittäinen sessio kestää korkeintaan muutaman minuutin. Teen ihan tavallisia

Sunnuntaina Niskaset päättivät vähän retkeillä. Retkikohteeksi valikoitui Helsingin Vanhankaupunginkoski ympäristöineen. Rva ja puoliso olivat viimeksi käyneet alueella vuosia sitten, ja muu perhe ei koskaan.  Rva tykkää valtavasti katsella virtaavaa vettä. Kosken kuohut ovat jotakin vielä parempaa. Vanhankaupunginkoskella kulkee kiva ulkoilureitti, josta näkee koko kosken (ja vesiputouksen) eri suunnilta.  Vanhan voimalaitoksen ympäristö on muutenkin jännittävä. Näimme vanhoja vesipyöriä ja muita voimalaitokseen liittyviä juttuja. Museokin olisi ollut, mutta koska lounasaika oli lähellä, emme tällä kertaa poikenneet museoon.  Alue on siinäkin mielessä mukava, että mikäli pitkät kävelyretket eivät sovi kropalle syystä tai toisesta, tarjoaa ympäristö (varsinkin hyvällä säällä) mukavat pienen retken puitteet. 3-vuotiaamme selviytyi noin kilometrin matkasta hienosti, samoin rva.  Naakkamme kiinnostui koskesta ja voimalaitoksesta. Saimme jälleen vastata lukuisiin kys

Minulla on ollut pitkä kausi, jolloin olen joutunut jättämään Naakan kanssa olemisen vähemmälle. Se on tuntunut kurjalta, sillä meillä on ollut hyvin kiinteä suhde toisen raskauteni alkuun saakka. Niin Naakalla on kyllä ollut isänsäkin kanssa - hän on ollut tasaisesti kummankin kanssa. Kova raskauspahoinvointi loppuvuodesta ja tämän vuoden alusta pakotti minut sohvalle makaamaan useaksi kuukaudeksi. Tuolloin Naakka vietti pitkiä päiviä päiväkodissa ja vietti oikeastaan kaiken ajan isänsä kanssa. Tuolloin en juuri pystynyt yökkäykseltäni edes kirjoja lukemaan, korkeintaan silittelemään ja olemaan lähekkäin, kun Naakka jaksoi olla paikallaan. Tilanne onneksi parani, kunnes loppuraskaudesta pahoinvointi yltyi taas sietämättömäksi ja iso maha esti taas monta asiaa. Kun vauva syntyi, se rajoittava tekijä oli sektiohaava tai imetyksen alkeita opetteleva äiti-vauva-pari. Viime päivinä tilanne on alkanut muuttua. Asiat ovat edenneet, ja minulla on mahdollisuus tehdä enemmän juttuja i

Meidän vauva täyttää kahden päivän kuluttua yhden kuukauden. Meillä suuri osa päivästä kuluu imetyshetkiin, joita tulee eteen viitisen kappaletta. Yleensä minä istun nojatuolissa ja imetän, aamuisin imetys tapahtuu usein sängyssä. Lisäksi Nappe-vauva on sairaalasta saakka saanut lisämaitoa. Osa maidosta on lypsettyä, osa tulee vastikepurkista. Öisin en imetä, silloin maito tulee aina pullosta. Tämä on ollut hyvä periaatepäätös - näin jaksan paremmin. Imetys on tähän asti ollut mukavaa. Aluksi se oli todella kivuliasta. Ensimmäiset pari viikkoa menivät muutenkin harjoitteluun, mutta nyt sujuu jo oikein hyvin. Suhtautumiseni imetykseen oli esikoisen kohdalla oikein positiivinen. Tämän vauvan kohdalla asenteeni oli neutraali, ehkä hieman positiivisen suuntaan. Naakan kohdalla imetys ei oikein onnistunut. Silloin maito oli aluksi liian veristä (noin parin viikon verran) ja sen jälkeen rinta ei enää kelvannut. Koin hormonihuuruissani imetyksen epäonnistumisen ihan kamalana asiana,