Rouva Niskanen

Kun pohdin, mitä voisin blogiini kirjoittaa, totesin, että minulla on vähän pysähtynyt olo. Moneen asiaan voisi tarttua, mutta se tarttuminen ei tunnu nyt oikein innostavan. Luulen, että aivoni alkavat nyt toipua loppusyksyn opiskelurutistuksesta :D  Yksi essee on vielä jäljellä, ja senkin aion palauttaa tänään. Olen vääntänyt sitä nyt parisen viikkoa joulunpyhät poislukien. Kolme suoritettua arvosanaa menivät läpi erinomaisesti, kaksi kolmesta täysillä pisteillä.  Mikähän siinä on, että edelleen pohdin noiden viitosten (siis asteikolla 1-5) olevan jonkinlaisia armoviitosia. En voi uskoa, että ehkä tenttivastaukseni ovat oikeasti olleet hyviä. Oikeastaan näitä suorituksia pitäisi jotenkin juhlistaa. Mitenkäs tänään? Luulenpa, että meillä piipahtaa itse kunkin ystäviä kylässä. Lapsista todellakin huomaa, että ovat hengailleet lähinnä aikuisten kanssa suurimman osan lomaa. Molemmilla tuntuu olevan ylimääräistä energiaa varsinkin ilta-aikaan. Omaan "tekemättömyyteeni" olen päät

Minulla ei varhaislapsuudessani ollut televisiota. Se oli turhuutta, ja lapsella pitäisi olla parempia virikkeitä (ihailen tässä vanhempieni suoraselkäisyyttä, varmasti näin onkin). Kuitenkin, Los Angelesin olympialaiset muuttivat ilmeisesti suunnan :D Tuosta ajasta jäi muutakin - itsellänikin oli pikkutyttönä kyseisten olympialaisten logopaita. Luulisin, että ensimmäiset telkkariohjelmat, joita seurasin, olivat ilmeisesti Pikku Kakkonen ja Puoli Kuusi. Taisin viihtyä niiden parissa monta vuotta, sillä myös sisareni tapitti varmaankin niitä muutama vuosi myöhemmin. Ihmemaaa Oz -piirretty on jäänyt mieleeni, harmi kun siitä ei ole edes pätkiä Youtubessa. Videovuokraamosta minulle lainattiin Matka maailman ympäri 80 päivässä (ei ollut tullut vielä telkkarista Suomessa) ja japanilainen animaatio Candy Candy, joka ei tainnut koskaan eksyä Suomen televisioon.  Myöhemmin katselimme esimerkiksi lauantai- ja sunnuntaipiirrettyjä, aika isona seurasin vielä varsinkin Muumeja, kunnes tulin niin i

40 ikävuoden lähestyminen aiheuttaa ilmeisesti pohdintaa myös rva:lle. Eräs asia, jota olen viime kuukausina pyöritellyt mielessäni, on asunto. Asumme edelleen samassa kerrostalokolmiossa, jonne muutimme Naakan synnyttyä. Viihdymme oikein hyvin. Kuitenkin, onko se sitten omakotitalossa kasvaneen ajatus, että jonkinlainen omistusasunto pitäisi "suorittaa" jossain vaiheessa, vaikka ei edes halua. Tai en minä sitä oikeastaan vastusta - asia ei vaan kiehdo niin paljon, että päätyisin suorittamaan toimenpiteitä asian edistämiseksi. Ne toimenpiteet tuntuvat kuitenkin meille liian rajuilta. Se tarkoittaisi käytännössä poistumista koko alueelta. Seitsemän vuoden aikana olemme tutustuneet tähän yhteisöön, ja lapset ovat kasvaneet siinä. Naakan spesiaaliluokka jäisi myös tänne.  Toki sopeutuisimme muuallekin, varmasti voisimme elää hyvää elämää hyvinkin erilaisessa ympäristössä. Enkä tiedä, ajattelisinko asumisasiasta myös tulevaisuudessa näin - voinhan keksiä jotakin uutta ja ihmeell

Niin se jouluaika keplottelee itsensä myös Niskasten matalaan majaan. Niin, oikeastaan joulua alettiin intoilla jo lokakuussa, kun Naakka katseli tubevideoista joulukalenterien koe-avaamisia ja teki sen pohjalta tarkan analyysin, millainen hänelle pitää hankkia ;)  Tonttulakkeja lapset alkoivat pitää päässään marraskuussa, ja nyt on ainakin Naakalla maha kipeänä jännityksestä. Odotus taitaa tuntua todella pitkältä. Minä taas pohdin, että hemmetti, mitä kaikkea täytyy tehdä siihen mennessä. Oikeastaan en tee enää paljoakaan. Pienimuotoista siivousta meillä on tehty pitkin viime viikkoja - sekaista täällä on siitä huolimatta :D En oikein älyä joulusiivousta - jos joitakin asunnon kohtia putsaa kerran vuodessa, niin ei sitä nyt joulukiireisiin kannata niputtaa. Toisaalta, jos tunnelma syntyy siitä, niin mikä ettei. Meillä on leivottu torttuja ja pipareita, ja ne on jo syöty, eli jos haluamme lisää, niitä täytynee leipoa /ostaa taas. Olen hankkinut hyasintin (kukat eivät taida aueta joul

Sauvasirkkaterraario on nyt kuulunut olohuoneeseemme puolisen vuotta. Elo lemmikkien kanssa on sujunut rauhallisesti. Perushoito sujuu niin, että ne saavat salaatinlehden iltaisin ja samalla suihkutusta sumutepullosta.  Noin viiden päivän välein kiikutan terraarion olohuoneesta keittiön pöydän ääreen ja puhditan jätökset lasiseinistä ja pohjalta. Tässä samalla poistuvat myös sauvasirkkojen munat, jotta kanta ei pääse kasvamaan liian villisti. Munat täytyy pakastaa ennen bioroskikseen laittamista, ja pakastaminen onnistuu helposti, kun siirrän pohjalla olleet talouspaperit myttynä pakastepussiin ja pussin pakkaseen muutamaksi päiväksi. Sauvasirkkojen "keppimäisyys" jaksaa yhä kiinnostaa. Niitä otetaan terraariosta ulos varsin harvoin, koska ne eivät siitä pidä. Lähinnä silloin, kun joku vieras haluaa selfien sauvasirkan kanssa, niin hän sellaisen saa.  Kuitenkin , yksi kolmesta alkuperäisestä sauvasirkasta tuli tiensä päähän viime viikolla. Touhi sanoi kuolleen sirkan nähdess

Viime kuukauteen on toki mahtunut vähän muutakin kuin opiskelua. Pari viikkoa sitten tein elämäni ensimmäisen leipäjuuren. Olin pohtinut asiaa jo aiemmin, mutta nyt pääsin toteuttamaan sen. Leipäjuuri valmistui Marttojen ohjeella, ja sitä oli hauska tehdä.  Laitoin juuren alulle (ruisjauhot ja vesi) ja "ruokin" sitä samoilla aineksilla. Neljän päivän kuluttua happamalta ja etikkaiselta tuoksuva juuri oli valmis. Juurileivän teko on maltillista puuhaa. Myös esitaikinan ja varsinaisen taikinan sekä vielä valmiiden leipien pitää kohota melko pitkiä aikoja. Leipomaan pääsin kuitenkin ennen pitkää. Sain aikaiseksi kaksi ruisleipää, joiden koostumus ei ehkä ollut täydellinen (hieman vähemmän jauhoja ensi kerralla), mutta jotka maistuivat mainioilta ja maku vain parani seuraavina päivinä. Leipäjuuressa ja ruisleivässä on jotakin valtavan alkukantaista - ajattelin leipoessani entisajan leipomispäiviä, joiden tuloksena olivat ne kymmenet reikäleivät, jotka nostettiin leipävartaaseen k

Ihmettelen parhaillaan , miten saan taas kroppani toimimaan urakan jälkeen. 27-vuotiaana saamani niskan retkahdusvamman vuoksi tietyt asiat kehossani eivät vieläkään toimi tai palaudu, kuten niiden pitäisi.  Ideaalitilanne olisi, jos voisin elää sillä tavalla, että ongelmia kroppaan tulisi mahdollisimman vähän. Minun ei pitäisi lukea tai olla tietokoneella tuntikausia, kuten olen nyt joutunut tekemään. Jopa verkkoluennot ovat pirullisia - pari tuntia luennolle osallistumista aiheuttaa tuskaisen illan ja yön. Tällä hetkellä minulla on jonkinlainen tulehdus olkapäässä ja hermosärkyä oikeassa kädessä. Kun niskaa kääntää, se on niin jumissa, että se rutisee päätä käännettäessä. Minua myös huimaa ajoittain. Selkä on yhtä levymäistä jumittunutta kappaletta. Pystyn jonkin verran taistelemaan jumittumista vastaan säännöllisellä jumpalla, tauoilla ja lenkille lähtemisellä. Se, että saisin niillä aikaan suhteellisen kivuttoman "normaalitilan", on utopia, josta olen luopunut jo aikaa s

Jos jokin kuvaa viime aikojen olemustani, se olkoon "putkiaivot". Olen näiden viikkojen aikana saattamassa loppuun tämän vuoden opiskelut, yhteensä 30 op pitäisi olla kasassa vuoden loppuun mennessä.  Syksyn opiskelujen "huipennus" painottuu marras- ja joulukuuhun. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ei hajuakaan, miten itsenäisyyspäivä jne. menivät. Olen vain opiskellut. Lukenut ja kirjoittanut esseitä. Lopun ajan olen antanut lapsilleni. Kun olen käyttänyt viimeiset puoli vuotta elämästäni opintojen tekoon, mitä on vuorossa seuraavaksi? No, karkeasti sanottuna työttömyys. Ei vaan - on minulla sentään jokin käsitys, mitä aion keväällä tehdä. Helmikuussa on haku seuraaviin opintoihin, jotka alkavat syksyllä, jos niihin pääsen. Tämän urakan jälkeen en voi sanoa, että lähtisin syksyllä opiskelemaan intoa uhkuen ;) Toisaalta, ensiksi tulee talvi, kevät ja kesä. Ehkä sen jälkeen taas on voimia enemmän. Ajat ovat olleet oudot , Perheen toinen aikuinen lohkaisi eilen.

Olen pitänyt blogissani epätavallista, viikkojen hiljaisuutta. Blogi on ollut minulle tärkeä ilmaisukanava, joka on vähän muuttanut vuosien mittaan muotoaan, mutta toivottavasti pysynyt jotakuinkin samanlaisena ajan kuluessa.  Mitään negatiivista ei kuitenkaan ole tapahtunut, olen vain joutunut uppoutumaan opintoihini niin, että minkäänlaisia mahdollisuuksia juuri millekään muulle ei ole ollut. Nyt en ole voinut pitää viikossa kuin yhden päivän, jolloin opiskelen vähän vähemmän. Kurssini, nämä kolme, alkavat olla jo loppusuoralla. Pirullisesti kuitenkin niin, että lopputentti ja kaksi kymmenen sivun loppuesseetä ovat vielä kirjoittamatta. En ole pystynyt "läksyiltäni" alkaa kuin lukea lopputenttiin, tosin toisen esseen aihe annettiin vasta toissapäivänä. Äitinä olo , se käytännön puoli, on sujunut siinä sivussa - onneksi lapsilla on isä, joka pystyy rajoittamaan työntekonsa virka-aikoihin. Itse tunnen olevani niin loppu, että täytynee ottaa tammikuun alku vähän rennommin. En

Erikoista , luulen onnistuneeni videon julkaisemisessa blogiini. Tulin pohtineeksi, että meillä on tämän vuoden aikana käynyt todella vähän vieraita. Lasten kavereita on tänä syksynä käynyt, mutta varsinaisesti emme ole pyytäneet ketään kylään. En suhtaudu tähän ollenkaan kevyesti - haluaisin tavata kasvokkain todella monia, joita en voi nyt tavata ollenkaan. Muutenkin rajoitukset ottavat päähän - keskusteluni lasten kanssa on ollut todella raskassoutuista, kun olemme joutuneet torppaamaan muun muassa Hoplopin ja uimahallin hamaan tulevaisuuteen asti. Olisi myös todella hauskaa käydä pitkästä aikaa kylässä tai ihan vaikkapa risteilyllä. Tosiasia on kuitenkin, että emme ole menossa juuri mihinkään vähään aikaan. Toivon, että saamme jotain energiaa sietää näitä rajoitteita siihen asti. Video on meidän sauvasirkoista. Se liittyy kyläilyasiaan, koska meillä piipahti eilen ystäväni. Menimme kahville, ja hänen tyttärensä leikki meidän lasten kanssa sillä aikaa. En ole ainakaan kovin vierasko

Istuin viimein alas - olen tänään kerännyt lasten pieniä vaatteita uffin laatikkoon vietäväksi. Olen koronavuoden aikana onnistunut hilloamaan vaatekaapillisen lasten pieniä vaatteita. Nyt pääsen suurimmasta osasta eroon ennen kuin seuraava erä vaatteita jää pieneksi. Kirppissuunnitelmani (vähän arvokkaammat, pieneksi käyneet vaatteet) ei oikein ottanut tulta alleen tänä syksynä - kaikkea muuta tekemistä on ollut niin paljon. Elättelen toiveita, jos vaikka tammikuussa onnistuisin. Aivan viimeiseksi huhkin lapsille lämmintä vaatetta huomiseksi - talvikeli tarkoittaa käytännössä korkeintaan nollakeliä, mutta mikäli on niin kylmä, eivät lapset tarkene pihalla näillä vaatteilla, joilla on tähän asti menty.  Tällä viikolla olemme vierailleet (emme koko ajan samalla porukalla) useamman kerran lääkärillä. Touhi pääsi viimein nelivuotisneuvolaan, hyve-keskustelu käytiin päiväkodissa alkusyksystä. Touhilla oli kertakaikkisesti kaikki hyvin. Touhin pituus oli tällä hetkellä 106 senttiä ja pai

On varmaankin sanomattakin selvää , ettei kroppani tykkää opiskelusta. Koska pitkät työpäivät täytyy nyt viettää lukien ja läppärin ääressä, selkä uhkaa jälleen sanoa sopimuksensa irti. Se ei tunnu kestävän, vaikka kuinka jumppaisin. Moni vannoo seisoma-asennolle työnteossa, itselläni se ei toimi, koska keskivartalo ei asetu oikeaan asentoon, vaikka tekisin mitä. On luultavasti vain hyväksyttävä, ettei minusta ole päätetyöhön.  Selän, varsinkin yläselän kannalta myös etäluennot ovat ihan kamalia. Näemmä kroppani ei tykkää minkäänlaisesta pysähtyneisyydestä ja haistattaa paskat kaikille ergonomianeuvoille, joilla tilannetta voisi ikäänkuin helpottaa. Olen pitänyt kiinni noin neljän kilometrin aamulenkistä. Ainoastaan, jos olen todella jäljessä opiskeluaikataulusta, olen jättänyt sen väliin. On mukava tunne, kun osa päivän liikunnasta on heti aamulla suoritettu. Lihaskuntotreeni sujuu vaihtelevasti. Nyt olen huomannut, että ehkä pieniä, muutaman liikkeen hetkiä olisi hyvä ripotella päivä

Kun olin hyvin nuori , ehkä 8-vuotias, kuljin isoäitini kanssa kaupungilla. Vastaan tuli mies, joka tarjosi meille esitettä, jota isoäitini ei ottanut vastaan, kun lapsi on vielä niin pieni. Muistan, mitä mies sanoi: Huumevalistus on hyvä aloittaa ihan lapsesta saakka. Isoäitini jatkoi kuitenkin matkaa kanssani. Kysyin isoäidiltäni, mistä on kyse. - Se puhui sellaisista huumejengeistä, isoäiti kertoi. En muista, selvisikö minulle tuolloin, mitä huumeet ovat. Ylipäätään lapsuudessani kultaisella 1980-luvulla oli olemassa jengejä..siis nuorisolla. Kun luin kirjoja, niissäkin oli jengejä - siistejä tai ei niin siistejä porukoita, joihin oli vaikeaa päästä sisään. Kun itse teini-ikäistyin ysärillä, ei jengejä ollutkaan missään. Jotenkin minulle on jäänyt ysäristä, varsinkin sen keskivaiheesta ja lopusta, kuva todella jengittömänä aikana. Viime päivät on otsikoitu jengiytymisestä. Se ei nyt tarkoita jonkin aatteen tai muun kiinnostuksenkohteen ympärille muodostunutta porukkaa, vaan merkitys

Lapseni ovat sitä mieltä, että meille pitäisi tulla ainakin kissa ja koira.  Sen lisäksi pitäisi tulla ainakin kani ja marsu...ja varmaankin monenlaisia muita eläimiä - kerrankin Touhi ehdotti villisikaa.  Olin lapsi, jonka tärkeimmät kiinnostuksenkohteet olivat lemmikkieläimet. Meillä oli ala-asteaikanani kaksi koiraa, kani, marsuja ja akvaario. Olisin vähintäänkin halunnut lisäksi shetlanninlammaskoiran ja gerbiilin (no, papukaijan, kilpikonnan ja minisian myös).  Omat lapseni ovat kasvaneet lähinnä akvaarion kanssa samassa taloudessa. Naakka ei muista marsuja, ja vanhinkin niistä poistui keskuudestamme, kun hän oli kaksivuotias. Sauvasirkat tulivat meille vasta keväällä.  Akvaario on jo pidemmän aikaa ollut varsin hyvässä tilassa. Varsinkin platyjen populaatio on kasvanut (katson poikasten syntymisen merkiksi siitä, että kalat voivat hyvin). Toisaalta, miljoonakalan poikasiakin löytyy, ja ennen pitkää voin odottaa oman akvaarion asukkiemme aikuistuvan. Akvaario pysyy toiminnassa pä

 Mitä olemme tehneet tällä viikolla? Tämä on aina yhtä vaikea kysymys - tilannetta ei helpota, etten ole merkinnyt kalenteriinkaan juuri mitään. Maanantaina oli työpäivä, luin melkein koko päivän ja odotin, että esseetä varten tarvitsemani kirja tulisi kirjastoon. Kävin ostamassa Touhille kurahaalarin, josta kirjoitin edellisen postauksen. Taisin tehdä makaronilaatikon.  Ostin muuten myös valokynän, ja totesin etten osaa käyttää sitä :D Tämä liittyy taas meikkijuttuihin. Pääsin myös johtopäätökseen, että jos lähden kauppakeskukseen tyylikkäissä vaatteissa ja meikattuna, tunnen olevani alaston...siksi välttelen kyseistä olotilaa. Tiistaina minulla oli zoom-keskustelu yhden kurssin ryhmäläisten kanssa, ja päädyin olemaan se, joka esittää kootusti kommenttimme opettajalle ja koko ryhmälle (päädyin myös olemaan vanhin). Kävin hakemassa kirjan, jota tarvitsin. Naakka kävi partiossa ja Touhi pelasi liikaa WiiU-konsolipeliä. Keskiviikkona Naakka meni ensimmäistä kertaa ystävälleen kylään nii

Tuntuu , että tarttumapintani lastentarvikkeisiin heikkenee ja heikkenee - niin moni asia on jo menneisyyttä, ja molemmille lapsille toimivat samankaltaiset ratkaisut. Nyt tuli kuitenkin eräs poikkeus.  Viime talvi osoitti, että toppahaalari on käytännössä turha, mikäli talvi on sellainen kuin etelärannikolla viime vuonna. Meidän seudulla oli "pysyvä" lumipeite noin kahden viikon ajan, ja pulkkamäkeen ei päästy kertaakaan.Touhi rikkoi oman haalarinsa, kun se hankasi pikkukiviä vasten. Naakan haalari säilyi onneksi ehjänä.  Nyt on erittäin leuto marraskuinen sää. Kesätakkeja astetta paksummat takit ovat jo käytössä, samoin ulkohousut. Viimeisen kuukauden aikana on ollut tosi märkää. Nyt on poutaisempi viikko, mutta sitä ennen ulkovaatteet piti pyörittää pesukoneessa joka päivä - ja jännätä, mahtavatko kuivua aamuun mennessä. Ystäväni vinkkasi , että ainakin Touhille voisi ostaa haalarin - siis kurahaalarin. Olin katsonut moisia vähän ihmetellen, mutta viime talven talvettomuus

Minulla on ollut elämäni vuosien mittaan oikein monia ulkonäköpaineita. Alakoulussa minulla oli mielestäni liian leveät reidet (ne siis olivat leveämmät kuin vieruskaverilla, minkä näki tuolilla istuessa). Joskus kuutosluokalla oli vääränlainen nenä ja finnejä (voi yök, murrosikä). Yläkoulussa minulla oli liian iso pylly (nykyään se olisi kuuminta hottia), laihuusihanne oli todella tikkumainen. Lukiossa minulla oli viiksikarvoja (en huomaa niitä enää, mutta silloinen kauneusihanne oli todella karvaton - kulmakarvatkin nypittiin ohuiksi viiruiksi). Olen pitkin elämääni kulkenut eteenpäin lyhyenä. Noin kolmekymppiseksi oli hoikka, sen jälkeen ylipainoinen. Olen pikemminkin tumma kuin vaalea - hiusteni alakerros on melkein musta, päällimmäinen kerros on vaaleampi. Kulmakarvani ovat pikimustat. Täytyy aasinsiltana tästä kertoa pieni muisto lapsuudestani. Sekä äitini että isäni puolella on paljon tummatukkaisia ihmisiä - koska lapsuuden elämänpiirini keskittyi perheeseen ja lähisukuun, näi

Olen nyt opiskellut kesäkuusta asti ja suorittanut opintopisteinä tasan puolet siitä, mitä täytyy joulukuun loppuun mennessä suorittaa. Opiskelu on ollut todella erilaista siihen verrattuna, mitä olen viimeiset seitsemän vuotta tehnyt. Tosin teen sitä seitsemän vuoden aherrusta nytkin - siis suhteellisen pienten lasten äitinä olemista.  Byrokraattinen tie tähän pisteeseen ei ollut helppo. Oli vääntöä Kelan, TE-toimiston ja myös yliopiston eri tahojen kanssa. Opiskelu aikuisena ja ei-perustutkinto-opiskelijana on edelleen outoutta, eikä kukaan tunnu kunnolla tietävän, miten asiat pitää hoitaa. Itse opiskelun järjestäminen oli kesäkuussa kamalaa...se johtui kokopäivätöistä ja sairauksista lähipiirissä. Se opiskelu sinänsä oli ihan ok - opin etäopiskeluun vaadittavat tekniset asiat yllättävän nopeasti. Elokuussa opiskelu oli hetken helpompaa, sitten lapset alkoivat sairastella. Nyt marraskuun kynnyksellä lasten sairastelu on ainakin vähän tauonnut, ja olen kerennyt käymään yhdessä tiede

Viime lauantai jää täten historiaan pisimpänä kävelylenkkinä, minkä rva muistaa. Rva vietti viikonloppua mökillä Lopen seudulla ja kiersi 21 kilometrin lenkin Poronpolulla hyvässä säässä ja seurassa. Täytyy sanoa, että tuli kerrankin tehtyä jotakin erilaista. Rva tunnustautuu kävelyfaniksi. Juoksuyritykset ovat jääneet yrityksiksi, viimeksi astmaattisuus torppasi pidemmät juoksut parisen vuotta sitten. Toisaalta, mitään juoksukipinää ei muutenkaan ole toistaiseksi syntynyt. Sen sijaan kävely ja luonto yhdistelmänä sopivat rva:lle todella hyvin. Idea pidemmästä kävelystä (voiko tuota jopa jo vaellukseksi sanoa) on kytenyt kesästä saakka. Tuntui, että nyt olisi oikea aika kokeilla, mitä keho pitkästä liikkeelläolosta sanoo. Poronpolku Lopella valikoitui kohteeksi siksi, että reitin varrella sijaitsee tukikohta, jossa yöpyminen on mahdollista. Rva siirtyi ruuhka-Suomesta mökille jo perjantai-iltana, sillä matkaan oli käytännön syistä lähdettävä lauantaiaamuna. Ensimmäiset kilometrit tait

Olen tullut siihen tulokseen , että pärstäni, rillit ja maski eivät kertakaikkiaan sovi yhteen :D Olen käyttänyt kaikki kikkakolmoset, mutta kun rillit huurtuu, niin ne huurtuu. Hyvänä talkoolaisena pidän maskia, ja joko rillejä, jolloin näen huonosti tai sitten ilman rillejä, jolloin näen...huonosti. Sinänsä olen tottunut maskeihin, miten niitä ilman osaa enää ollakaan sitten joskus. Muutoin ottaisin sen "sitten joskus" -ajan vaikka heti, on tässä niin paljon tätä säätöä ja sählinkiä.  On oikeasti stressaavaa huolehtia oma astmataso sellaiseksi, etten yski liikaa julkisilla paikoilla. Lapset ovat sitten asia erikseen. Touhi oli maanantain ja tiistain kotona flunssan takia ja kävi neljännessä koronatestissään - nyt hänellä on neljän suora, negatiivisia kaikki. Naakka sai ip-kerhosta huomautuksen, että hän yskii. No, flunssasta on vasta kolme viikkoa ja lasten yskä taitaa olla pitkittynyttä vasta kahdeksan viikon jälkeen - onneksi uskoivat tämän selityksen ainakin toistaiseksi

Syyslomaviikko on sujunut joutuisasti. Eniten ohjelmaa oli Naakalla, joka vietti alkuviikon isovanhemmillaan. Minä luin koko alkuviikon, ja kävin tentissä keskiviikkoiltana. Loppuviikon minäkin olen saanut lomailla. Torstaina lähdimme ex-tempore -syyslomamatkalle Imatralle. Minä en oikeastaan tehnyt mitään matkan eteen, sain ilmoituksen kohteestamme (tai ylipäätään matkalle lähtemisestä) keskiviikkoiltana, kun palasin rättiväsyneenä tentistä. Motivaatio seurueen toisen aikuisen päähänpistolle oli, että hän halusi leikkiä hetken venäläistä aristokraattia ;) Laila Hirvisaaren Imatra-sarjaan tutustuttuaan. Pääsimmekin kunnolla leikkimään, sillä majoituimme ensimmäisenä yönä sviittiin Valtionhotelliin,  Yöpyminen historiallisessa sviitissä oli kieltämättä tunnelmallista. Tosin löysin itseni aamulla aivan eri huoneesta kuin mihin olin illalla nukahtanut :D Sellaista se on, kun on matkassa lasten kanssa. Saimme myös hyviä keskusteluja aikaan erityisesti Naakan kanssa. Pohdimme, että olisi

Täytyy sanoa , että en kovin usein pohdi selkeästi - syvällisemmät ajatukseni ovat lyhyitä ajatuspätkiä, joiden jälkeen siirryn jonkin käytännöllisempien aiheiden pariin. Olen kuitenkin iloinen, että ajattelen, sillä olen aina tykännyt itsessäni siitä piirteestä (aivan kuin se nyt olisi äärettömän erikoinen piirre). Sinänsä tenttiinluku on ollut mukavaa - olen kerennyt miettimään asioita, joiden pariin olen aikanaan kouluttautunut. On hauskaa, että minulla on kerrankin mahdollisuus perehtyä asioihin vähän syvällisemmin...tai ei tämä nyt ole koko ajan hauskaa ollut :D , kun käytännön ongelmia tulee vastaan tasaisin väliajoin. Kuitenkin, jos opiskelua ei mieti, olen pohtinut tällä viikolla monenlaisia asioita: miksi USA:ssa on juuri nyt erityisen paljon ääriryhmien liikehdintää? Miksi tietynlaisella nimellä ei täällä Suomessa pääse työhaastatteluihin? Voisinko minä elää niin luonnonmukaista elämää, että luopuisin esimerkiksi sähköstä, juoksevasta vedestä ja kaikenlaisesta prosessoidusta

Rva:n aika on tällä viikolla mennyt melkeinpä pelkkään lukemiseen. Ensi viikolla on tentti, josta toivon mukaan saan "opiskeluputkeni" kolmannen 5 opintopisteen suorituksen. Lukeminen on ollut pääasiassa mukavaa, mutta onneksi ei sentään tentin jälkeen tarvitse ihan pelkästään lukea. Rva:n tämän syksyn opinnoista on jäljellä vielä kaksi kurssia (alkavat parin viikon päästä) ja yksi esseesuoritus. Vähän pohdin, olisinko sittenkin valinnut tenttisuorituksen, siis toisen vaihtoehtoisen kurssin, mutta olen vielä toistaiseksi pitäytynyt valinnassani. Vähän jännittää, sujuuko kaikki hyvin opiskelujen suhteen - lähinnä kai, osaanko toimia oikein eri tilanteessa. Tajusin juuri, etten edes tiedä, tehdäänkö tiedekuntatentti nykyään samalla tavalla kuin 15 vuotta sitten. Täytyypä ottaa siitä selvä. Naakan köhä on viimein helpottamaan päin. Maanantaina tuli vielä viestiä koululta, että yskii ja on väsynyt, mutta sen jälkeen tilanne on ilmeisesti ollut hallinnassa...paitsi että se Naakan

Niskasten elämä on taas kulkenut eteenpäin, alkuviikosta loppuviikkoon. Tulos: Touhi on vähän yskinyt, mutta ollut päiväkodissa onnistuneesti koko viikon. Naakka on sitä vastoin ollut flunssassa (nyt parempi) ja pois koulusta koko viikon. En voi olla miettimättä, miten flunssat ja niiden aiheuttamat viikon poissaolot vaikuttavat tyttäreni ekaluokkaan. Tuleeko oppimiskokemuksesta aukoton ja koulupäivärutiinista totuttu? Ehkä näistä tehdään tutkimuksia sitten myöhemmin. Toisaalta, Naakan luokan opettajakin on ollut poissa, eivätkä sijaiset osaa Naakan uutta kieltä, joten ainakaan sen suhteen ei pitäisi olla suurta ongelmaa. Itse Naakka on julmetun tylsistynyt - ja meillä vanhemmilla eivät päivän työtavoitteet ihan täyty. Osallistumme kuitenkin koronan vastaiseen taisteluun pitkin hampain.  Rva:n painonhallinta on sujunut verkkaisesti: pyrin syömään tietyn kalorimäärän päivässä ja punnitsen itseni aamuisin - melkoista sahausta painon kanssa, mutta suunta on lievästi alaspäin.  Olo ei ol

Heippa, olemme rämpineet tämänkertaisessa flunssassa viime viikon keskiviikosta lähtien. Touhi kelpaa tänään juuri ja juuri päiväkotiin, ja Naakka viettää päivän kotona räkätaudissa kärvistellen. Sekä minulla että Naakan isällä oli kurkku kipeänä lauantaiyönä, mutta kumpikaan ei tullut sen enempää kipeäksi. Minulla on tänään edessä noin sadan sivun luku-urakka. Huomenna ilmoittaudun kahdelle syksyn kurssille, joiden sisältöä en tunne etukäteen ymmärtäväni ollenkaan. Toivottavasti nyt mahdun niille kursseille... Lukeminen on oikein mukavaa, ja tuntuu että nyt on luennassa teoriaa, jota tarvitsen tulevassa ammatissani oikeasti. Pieni huoli on kyllä siitä, jääkö luettu päähäni - varsinkin kun olen joutunut lukemaan piirrettyjen äänet ja "äiti mulla on asiaa" - huudahdukset taukoamattomana taustaäänenä. Hankin itselleni viikonloppuna kolmannen kangasmaskin ja siirryin käyttämään maskia kaikissa julkisissa sisätiloissa. En voi sanoa pitäväni maskien käytöstä, ne näyttäisivät vaa