Rouva Niskanen

Joulu (vaan ei joulunaika) meni ja vilahti ohi, nyt ollaankin jo uuden vuoden kynnyksellä. Niskaset viettivät joulua perheen parissa, sen kohokohtiin kuuluivat joulurauhan julistuksen katseleminen televisiosta puolison ja Naakan kanssa ("Tämä on se Suomi täyttää 80 vuotta -laulu, sanoi Naakka Maamme-laulun kohdalla). Toinen kohokohta, erityisesti Naakalle, taisi olla joulupukki. Joulupukkitraditio katkesi lapsuudenperheessäni noin 25 vuotta sitten, kun me lapset kasvoimme isoiksi. Viime vuonna joulupukki ei vielä tullut 1,5-vuotiaalle pikkunaakalle, mutta nyt aika sille oli kypsä. Joulupukista puhuttiin koko joulukuu. "Haluan naisjoulupukin", oli Naakan oivallus (naiset eivät varmaan ole niin pelottavia kuin miehet). Vielä aatonaattona Naakkaa ei jännittänyt. Aattona tilanne muuttui, eikä Naakka olisi halunnut ensin lähteä joulunviettopaikaan ollenkaan, sen joulupukin takia. Puoli seitsemän aikaan illalla oveen kolkutettiin. Sieltä se kauan odotettu vieras saapui,

Rva selvisi perjantaina viimeisestäkin työpäivästä, eli Niskaset aloittivat joululoman vieton. Flunssaa seurasi yskä, ja rva on vieläkin vähän toipilaana. Keskiviikkona olin sen verran tolpillani, että pääsin hierontaan. Se auttoi niskan tilannetta huomattavasti. Salille ei ole ollut vielä asiaa, sillä rva suhtautuu vakavasti ihan tavallisenkin flunssan jälkitauteihin. Rva:lla on tapana saada flunssan päälle puolen vuoden astmaattinen yskä, joka kannattaa yrittää välttää, jos mahdollista. Keskiviikkona aamulla kävimme juhlimassa Naakkasen päiväkotiryhmän joulujuhlaa. Naakka, 2,5 vuotta, oli juhlista aivan tohkeissaan. Koko ryhmä marssi estradille hyvässä järjestyksessä (1-vuotiaista lähes kolmevuotiaisiin). Hienosti lapset lauloivat ja leikkivät monta laulua. "Leipuri Hiiva", "Tuiki tuiki tähtönen", "Joulu on taas", "Kilisee kilisee kulkunen" ja "Joulupuu on rakennettu" kuuluivat esityskappaleisiin. Vaikka sanonta "lapset tu

Rva on ollut viime päivinä flunssassa. Vaikka olo on ollut kurja, flunssa on antanut mahdollisuuden olla enemmän paikallaan kuin tavallisesti. Perjantai oli kyllä vaikea, kun kuume pysytteli suhteellisen korkealla koko päivän, ja hain Naakan päivähoidosta ja hoidin häntä puoli neljästä seitsemään, jonka jälkeen puolisoni saapui ja otti onneksi ohjat käsiinsä. Sairausaika on antanut mahdollisuuden esimerkiksi lehtien lukemiseen tavallista tarkemmin. Perjantaina Helsingin Sanomat julkaisi yllätyksekseni koko sivun jutun whiplash-vammautuneesta (hänellä oli myös aivovamma). Suurin osa artikkelin sisällöstä tuntui tutulta: oireet, diagnosoinnin hankaluudet, ongelmat vakuutusyhtiöiden, työllistämispalveluiden sekä terveydenhuollon kanssa... Artikkelissa kerrottiin, että heikoimmassa asemassa ovat työttömät. Tämän allekirjoitan kohdallani. Kuten artikkelissa todettiin, meitä ei tutkita tarpeeksi tarkasti, saamme huonompia lääkärinlausuntoja ja jäämme paitsi hoidoista, kun ne pitää mak

Rva:lle kävikin tänään hassu juttu...tulin Naakan kanssa suoraan kotiin päivähoidosta, kun nämä "unelmasäät" eivät oikein innosta ulkoiluun. Kotona päätin, että on Helinä Keiju -elokuvan aika (elokuvan olen jo nähnyt liian monta kertaa, enemmän minua kiehtoi sohva... Ensiksi istuin nätisti Naakan vieressä. Sitten totesin, että olisipas mukava siirtyä puolimakaavaan asentoon kyljelleen. Koska Naakkaa ei haitannut, valuin vielä lisää, melkein makuuasentoon. Arvatkaapas, alkoivatko silmät mennä kiinni! Kun Naakka vielä päätti katsella ohjelmaa vatsani päällä makoillen, oli kuin lämmin peitto olisi vedetty päälleni. Seuraavan kerran havahduin kipeään kyynärpään iskuun ja tiukkaan kysymykseen, "Äiti, mitä Helinä-keiju tekee?" Se kokosi soittorasiaa... Torkahtaminen keskellä päivää ja vielä Naakan läheisyydessä on niin harvinaista, että minua on huvittanut juttu koko päivän. Voi unettomuudesta kärsivälle sattua joskus näinkin päin. Minulla oli suuri suunnitelma

Identiteetti , minuus, on valtavan monipuolinen aihe. Minä, rva, olen edelleen varmaankin se minä, josta minulla on varhaisimmat muistot, noin 3-vuotiaasta lähtien. Nyt uskon näkeväni häivähdyksen silloisesta minästäni tyttäreni ilmeissä ja ajatuksissa, joista hän puhuu. Jossakin vaiheessa minusta tuli aikuinen, se tapahtui varmaankin pala palalta. En muista kokeneeni ikäkriisiä missään vaiheessa, minusta edessä oleva elämä on näyttänyt mielenkiintoiselta aina. Isot kriisini olen sen sijaan kokenut, kun lähipiiriissäni viimeisten kymmenen vuoden aikana sattunut useampi äkillinen, omanikäiselleni sattunut kuolemantapaus. Ne ovat olleet valtavia järkytyksiä, jotka ovat vaikuttaneet minuun persoonana. Vammautuminen  on varmasti ollut isoin itselleni tapahtunut asia, joka on vaikuttanut minuun ja persoonallisuuteeni. Sen kanssa olen elänyt jo niin monta vuotta, että en enää ihan kamalasti vertaile nykyistä elämää entiseen, paitsi toki välillä. Paitsi rajoitteita, on liikuntak

Rva:n piti oikein käydä kurkkaamassa, mitä tuli kirjoitetuksi blogiin viime kerralla, ettei nyt ainakaan tule kirjoitetuksi ihan samoja juttuja kahteen kertaan. Meillä oli puolison kanssa loppuviikosta treffit! Ne sijoittuivat hieman epäromanttisesti aamupäivään, mutta mitäs siitä! Suuntasimme tällä kertaa läheiselle palloiluhallille pelaamaan sulkkista, vaikka minua kyllä vähän epäilytti... Varaamalleni kentälle kuljettiin vielä paikan ruokalan kautta, ja pohdimme melkein vakavissamme, josko skippaisimme pelin ja siirtyisimme heti ruokailuun. Sulkapallo ihan oikealla kentällä osoittautui mukavaksi puuhaksi. Tosin olin jo 15 minuutin päästä niin väsynyt, etten olisi jaksanut enää yhtään jatkaa. Ei ollut mikään yllätys, etten osannut yhtään taktikoida. Puoliso on onneksi myös kokematon pelaaja (tosin minua nopeampi), ja melko nopeasti päätimme, että emme laske pisteitä. Puolen tunnin päästä totesin, että nyt niska ei enää tykkää. Laji on sen verran "hyppivä", että kal

Meillä vietettiin eilen puolison 35-vuotissynttäreitä pienimuotoisesti. Rva huomasikin pohtivansa, että onpas tämä marraskuu puolisolle juhlien aikaa (ainakin rva huomaa järjestäneensä usein itsensä ja Naakan puolison sängyn viereen laulamaan ja onnittelemaan. Edellinen kerta oli isänpäivä. Minulla on aina pienoinen huonommuudentunne sukumme "edellisiin" sukupolviin verrattuna - tuntui, että jokaisilla syntymäpäivillä juotiin vähintäänkin kakkukahvit. Puoliso sai kyllä lahjan, liköörikonvehteja ja kasvovoidetta. Halusin antaa lahjan, joka kuluisi kokonaan loppuun (puoliso arvostaa lahjoja, jotka ovat "aineettomia" tai loppuvat aikanaan Naakka on valtavan innoissaan syntymäpäivistä. Hän haluaa antaa lahjan, osallistua sen avaamiseen ja leipoo myös leikkikakkuja huoneessaan (ehkä tyttärestä polvi paranee)... Rva on jo aloittanut jouluvalmistelut. Se kyllä tarkoittaa joulukorttien tilausta ja lahjojen hankintaa. Koska rva ei edes pystyisi kulkemaan jouluruuhkas

Yrityksistämme huolimatta emme pystyneet parantamaan flunssaa, Matilda lähti luotamme tiistai-iltana. Hän ei herännyt kunnolla rauhoituksesta, joka tehtiin hampaiden lyhentämistä varten. Kotona hän nukkui pois. Matildan flunssasta toipuminen näytti alkuun ihan hyvältä. Hän söi tukiruokaa (tosin ei mitään muuta) eikä paino enää laskenut ja nousi jopa vähän. Hengityskin muuttui vähemmän rohisevaksi. Hampaat vain olivat kasvaneet niin ylipitkiksi syömättömyyden aikana, että ne tuottivat kipua. Niiden lyhentäminen, alhainen paino, heikkous ja vanhuus tekivät kuitenkin tehtävänsä. Nyt Niskaset opettelevat elämään ilman marsuja. Häkki on vielä paikallaan, siivoilemme sen pois vähitellen. Uusiin lemmikkeihin Niskasilla ei nyt ole voimia, katsotaan sitten joskus tulevaisuudessa. Tuskin tilanne on ikuinen! Matildan kävimme hautaamassa eilen mökillä, Naakka meni siksi aikaa päiväkotiin. Mökillä oli ihan kunnollinen lumipeite, minulle tuli talvitakista ja kengistä huolimatta kylmä melke

Kylpylämatka loppusyksyllä on muodostunut minun ja puolisoni perinteeksi jo usean vuoden ajan. Se katkaisee mukavasti kylmän ja pimeän ajan muutamaksi päiväksi, eikä ole liian vaikea toteuttaa. Matka-aika on aina osunut marraskuulle. Olemme vuosien mittaan käyneet monessa kylpylässä. Ensimmäisellä kerralla taisimme mennä Viroon, Pärnuun (en muista kylpylän nimeä). Seuraavan kerran matkasimme jälleen Viroon, Haapsaluun. Sen jälkeen menimme Turkuun Caribialle, sitä seuraavana vuonna Nokian Edeniin. Nyt suuntasimme jälleen Caribialle, joka on mielestäni Suomen kylpylöistä mukavin. Rva:lla oli lapsesta pitäen kova matkakuume. Muistan lukeneeni Aurinkomatkojen, Finnmatkojen jne. katalogeja innolla ja ollut aina lähdössä johonkin (siis mielikuvituksessa). Perheen kanssa kävimmekin muutaman kerran etelänmatkalla, mutta pääasiassa vierailimme kotimaan kohteissa. Ensimmäinen "itsenäinen" ulkomaanmatka suuntautui serkkutytön kanssa Kyprokselle 19-vuotiaana. Sen jälkeen seurasi

Minun piti kirjoitella tänne blogiin kuvaus matkapäivistämme Caribia-kylpylään Turussa (ja Naakan reissusta mummolassa), mutta aihe vaihtui, kun huomasimme palatessamme, että Matilda on kipeänä! Kesällä 6 vuotta täyttänyt Matilda on jo iäkäs, mutta on tähän asti ollut todella terve. "...ja taas meillä sairastutaan perjantai-iltana", totesi puoliso, kun pohdimme, mitä Matildan kanssa teemme. Tämä on kyllä totta, niskavammastani lähtien olemme aina sairastuneet loppuviikosta, mikä tarkoittaa hankaluuksia lääkäriin pääsyssä. Matilda kyhjötti perjantai-iltana paikallaan, nenä vuosi ja mikään ruoka ei maistunut. Marsujen flunssadiagnosointi on vähän vaikeaa, kun flunssa voi olla myös sivuoire melkein mistä vain; kun kunto heikkenee, tulee usein flunssa. Tuttu eläinlääkärimme olisi ollut paikalla vasta tiistaina, joten varasimme ajan toisesta paikasta. Se osoittautui hyväksi päätökseksi, vastassamme oli erittäin taitava ja mukava eläinlääkäri. Saimme ukin lyhyellä varoitusaj

Niskasilla alkoi odotettu parin viikon loma. Koska kesäloma jäi meillä niin lyhyeksi tänä vuonna, päätimme, että jos mahdollista, pidämme loman, joka katkaisee pitkän, pimeän syksyn. En muista, koska olisimme viimeksi lomailleet tällä tavalla tähän aikaan vuodesta. Heti lauantai-aamuna saimme kaikki nukuttua pitkään, rva nousi ylös viimeisimpänä, vähän puoli yhdentoista jälkeen. Se oli hyvä, sillä rva on nukkunut viime ajat huonosti. Syynä lienee väsymys ja stressi, joka ilmenee rva:lla unettomuutena. Lauantai-iltana saimme vieraaksemme Naakan ystävän S. ja hänen äitinsä. Naakan kanssa sujuu aina mukavammin, kun on omanikäistä leikkiseuraa. Tytöt pistivät asunnon vähän sekaisin, mutta pääasia että oli hauskaa! Sunnuntai-iltana meille tuli Naakan ystävä K. isänsä kanssa. Meno oli aivan samanlainen, mutta tytöt valtavan tyytyväisiä Nämä 2-3-vuotiaat leikkivät jo niin hienosti yhdessä, että heidät voi jättää muutamaksi minuutiksi (tai siihen saakka kun kuuluu jokin kova ääni) itsek

On olemassa liikuntafriikkejä, jotka eivät pysty olemaan liikkumatta. On paikallaan viihtyviä, joille liikkuminen on tuskaa. Sitten on tällaisia kuin rva, jotka ovat jotakin siltä väliltä ja  vielä eri päivinä eri tavalla. Tilanteeni on sellainen, että minun on pakko tehdä harjoitteeni, halusinpa tai en. En todellakaan voi sanoa pitäväni siitä kaikesta, pääasiassa teen kuitenkin, mitä ohjelmaani kuuluu.  En voi sanoa olevani luonnostani liikunnallinen, mikäli siihen ei lasketa mieltymystä luonnossa kulkemiseen, kosketusta veden kanssa ja musiikin ja liikkeen tai meditaation ja liikkeen yhdistämistä. Luonnossakaan en halua juosta rymistellä, uinti kovaa vauhtia on myös aika kurjaa. Samoja asioita en voi tehdä kovin kauan yhteen menoon, sillä kyllästyn nopeasti.  Mikä minua sitten motivoi harjoittelussa?  1. Edistyminen, hidaskin . On ollut mukavaa huomata, että lihasvoimani on hieman kasvanut eikä oikea käteni ole enää yhtään niin voimaton kuin aiemmin. Rintarangan l

Kyllä, meillä on edelleen 240-litrainen akvaario olohuoneessamme. Se kilpailee television kanssa, ja voittaa kiinnostavuudessaan useasti. Syksyn aikana sinne on tullut uusia asukkaita, ja kokonaisuus näyttää nyt oikein hyvältä. Meillä oli kuluneen vuoden aikana tankissa valtava leväongelma, kun akvaarion takaseinä, mangrove-puut, kivet ja suodattimen akvaariossa olevat osat täyttyivät tupsulevästä. Kokonaisuus oli ihan kamala, mutta sitten se helpotti. Luulen, että leväongelma johtui akvaarion tyhjennyksestä (vaihdoimme sisäsuodattimen ulkosuodattimeen, ja tankkia piti silloin siirtää kauemmaksi seinästä). Kun akvaarion tyhjentää ja täyttää uudestaan, vesiarvot muuttuvat väkisinkin. Omalta akvaarioltamme kesti yli puoli vuotta toipua reaktiostaan, tupsulevän liikakasvusta. Kaloja levä ei haitannut, minua sitten sitäkin enemmän. Kevätpuolella aloin kiinnostua akvaariomme veden kovettamisesta, jotta saisin hankittua meille pitkäaikaisia lempikalojani platyja. Makean ved

Elämämme Naakan, 2,5 vuotta, kanssa, on tällä hetkellä hyvin vilkasta. En ihan ymmärrä, miten jälkeläisemme energiataso on voinut periytyä meiltä. Sekä lauantai että sunnuntai kuluivat siten, että Naakka viiletti paikasta toiseen, sai useita uhmakohtauksia, puhua pulputti aamusta iltaan ja meni onneksi puoli yhdeksän aikoihin nukkumaan. Tässä on meidän lauantai-ilta. Olen käynyt aamulla salilla, ulkoillut hänen kanssaan tihkusateessa ja käynyt kaupassa. Valmistamani ruoka on uunissa. Puoliso asentaa uutta tietokonetta. Kohtaus 1 : klo 18.30. Minä täytän tiskikonetta, Naakka haluaa osallistua. Hän ei halua muovailla, vaikka viisi minuuttia sitten halusi. Hän ei halua laittaa lusikoita paikalleen vaan haluaa rummuttaa niillä koneen luukkua. Minä kiellän, hirveä huuto. Lusikat lentelevät pitkin lattia ja tiskikoneen alalaatikko irtoaa. Kohtaus 2 : Klo 18.40... Olen juuri korjannut jäljet keittiössä. Naakka haluaa vaipan sijaan pikkuhousut, nyt heti. Ne vaihdetaan, ovat ensin väärät

Parisen viikkoa sitten koin hups-tilanteen. Se oli niitä tilanteita, joissa tasapaino petti, mutta rva:n niskalle ei käynyt mitään, tietokone sen sijaan meni rikki. Se ei tykännyt puolesta kupillisesta kahvia, joka kaatui näppäimistölle. En ihan sanonut hups, vaan sarjan niin rumia sanoja kuin osasin. Onneksi Naakka oli silloin nukkumassa. Yritimme sitten kääntää koneen ylösalaisin ja kuivatella + tuhat muuta konstia. Viikon loppuun mennessä päädyimme uuden koneen ostoon. Nyt uusi kone on saatu sillä tavalla kuntoon, että vanhoja tietoja ei ole tässä koneessa, ja nettiin pääsee, kun jakaa yhteyden matkapuhelimesta. Mitä koneen rikkoutuminen on meille opettanut? Ainakin sen, että pärjäämme varsin hyvin ilmankin (olimme maksaneet laskut juuri ennen koneen rikkoutumista). Kukaan ei istunut pitkiä aikoja läppärin ääressä, kun sellaista ei ollut käytettävissä. Thats it. Aikana edellisen blogikirjoituksen jälkeen olemme muun muassa vierailleet vanhemmillani, puoliso on sairastanut

Niskaset olivat viikonloppuna yllättävän aktiivisia. Vaikka oloni oli vähän heikko, päätimme lähteä ex tempore - pyörähdykselle kirjamessuille lauantaina. Mikä oli tunnelma? Hmm, oikeastaan ei niin kovin kiva. Rva ei taida olla huimauksensa kanssa ihan kotonaan messujen ihmisvilinässä. Kirjoista rva tykkää kyllä, ja niitä messuilta toki löytyi. Rva ei ehkä kunnolla kyennyt katselemaan kirjoja, mutta nappasi kuitenkin jotakin mukaansa! Puolisollekin tuli keskittymisvaikeuksia - ehkä on vain niin, että vähän rauhallisemmat paikat ovat nykyisin Niskasten mieleen, ainakin aikuisten. Naakka viihtyi messuilla mainiosti. Hän istui rattaissa, luki hänelle ostettuja kirjoja ja kävi halaamassa herra Hakkaraista. Lapsille olisi ollut tarinateltta, jossa kirjailijat lukivat satuja lapsille, mutta siellä oli käyntiaikaamme ohjelmaa yli 7-vuotiaille. Naakan lemppariksi on muodostunut "Ahti yökylässä", jota on meillä luettu joka päivä moneen (vähän liian) kertaan. Rva itse löy

Tällä viikolla olen työskennellyt "täydet" tunnit maanantaista torstaihin. Viikko sujui paremmin kuin olin etukäteen odottanut, mutta eilen huimaus lisääntyi niin paljon, että tein päätöksen viettää tämän päivän kotona toipumassa. Suunnitelma: piikkimatto sekä selälle että niskalle vuorotellen, kehomeditaatio ja pilates-liikkeitä. Päiväselle sain peruutusajan hierojalta tästä läheltä, ja sen jälkeen suunnistan vielä kampaajalle (viimeisin ei kuulunut kuntoutussuunnitelmaan.). Tällä viikolla oli erityisen mukava kuulla, että minua oli kehuttu työpaikalla. Positiivinen palaute lämmittää mieltä, ja kannusti minua tsemppaamaan pari seuraavaa päivää, vaikka keho ei välttämättä oikein tykännytkään. Se, miksi minulla on nyt enemmän niskaongelmia, ei johdu pelkästään työnteosta. Toki niskan asettaminen rasitukselle alttiiksi vaikuttaa, mutta syitä on muitakin. Ensinnäkin, niskani tykkää oikein paljon makaamisesta ja vihaa kaikkea muuta. Yleensä niska kestää samalla tavalla r

Monen niskavammakollegan kanssa on tullut todettua, miten hankalaa oman vamman olemuksen jäljille on päästä, jos vamma sattuu olemaan vaikeasti kuvannettava, määriteltävä, kiistanalainen tai kaikkia edellisiä. Haluan tällä kertaa tuoda esille, miten vaikeaa itse vammautuneen on välillä pysyä perillä tilanteestaan, kun arvioivia tahoja on useita ja hoitoa täytyy etsiä monesta paikasta. Ainakin rva:lla on ollut vuosien mittaan yksi jos toinenkin tilanne, jossa on täytynyt pohtia, ketä oikein pitäisi uskoa. Minun niskastani on sanottu esim. - C1- ja C2-nikamien väli on jumissa oikealta puolelta, vasen puoli liikkuu liian paljon. Oire liittyy niskan retkahdusvamman jälkitilaan. Rintarangan jumitus helpottuu, kun jumissa oleva kohta saadaan liikkumaan (nykyinen käsitys). Aiempia (tai rinnakkaisia) käsityksiä/lausuntoja ovat: - Kyseessä on niskan retkahdusvamman jälkitila, vika on C1- ja C2- nikamien välisessä kudoksessa, joka on vaurioitunut - Niskan retkahdusvamman jälkitilaa e

Olen pienten ilonaiheiden ja elämysten puolestapuhuja, tunnustaudun jopa fanaatikoksi. Monta vuotta sitten julkaisin blogissani kirjoituksen, jota en jaksanut nyt kaivaa esille. Se kertoi 15 minuutin urkukonsertista Tuomiokirkossa. Olin valinnut kulttuurielämyksen siitä syystä, että se kesti vain 15 minuuttia. Sen ajan jaksoin minäkin silloisine oireineni istua paikallani. Jos joskus pääsisin, kävisin vieläkin kuuntelemassa urkuvartteja. Toissapäivänä nautimme koko perhe ukkia myöten pienestä, noin puolen tunnin taskulamppuretkestä takapihalle ja lähipuistoon. Taskulamppuretki tarkoitti sitä, että Naakalle annettiin perheemme ainut taskulamppu käteen. Naakkaa jännitti varsinkin aluksi. Hän on siinä iässä, jossa aletaan tiedostaa möröt, noidat jne. Pieni rohkaisu ja kädestä kiinni pitäminen auttoivat eteenpäin, ja pian Naakkakin alkoi nauttia taskulamppuretkestämme. Minullekin tuli mieleen oma lapsuuteni. Oli ihan uskomattoman jännää leikkiä valohippaa syyspimeällä. Muistan sen

Ihan ensimmäiseksi  välitän kiitokset uudelle blogituttavuudelleni, samalla vertaistuelle: oli todella mukavaa, kun olit käymässä täällä eilen! Kun sairastaa hieman harvinaista vammaa kuten whiplash, on aina yhtä ihmeellistä ja samalla helpottavaa kuulla, että muillakin on samankaltaisia oireita kuin itsellä. Heihin kun ei kasvotusten törmää kovin usein. Se ei toki ole hauskaa, että ihmiset ovat saaneet niskan retkahdusvamman - rva tarkoittaa, että samalla tavalla oireilevien on helpompi jakaa kokemuksia, mahdollisesti antaa hoitovinkkejä puolin ja toisin sekä pohtia tilannetta yleisesti. Sunnuntaina teimme myös perheen kanssa pienen kävelyretken metsään. Olemme siinä mielessä onnekkaita, että vaikka asumme keskellä kaupunkia, metsä alkaa noin kolmensadan metrin päässä kotioveltamme. Vähän matkaa kärryteltyämme jätimme rattaat polunvarteen ja jalkauduimme. Rva tykkää kovasti kulkea epätasaisessa maastossa, se tekee keholle hyvää. Olimme liikkeellä myöhään iltapäivällä, ja aurin

Pohdin , että alanko vielä vääntää blogikirjoitusta vai menenkö jo nukkumaan. Jälkimmäinen olisi voinut olla fiksumpi vaihtoehto, mutta sittenhän kaikki ajatukset jäisivät mieleen ja häiritsisivät unentuloa. Kiputilanne on ollut tällä viikolla normaali (keskimääräisesti kipuja), samoin kaikki muutkin ongelmat kropassa. Olen näköjään kestänyt ne. Työtehtävissäni olen myös edennyt, ja toisaalta ottanut tavakseni maata hetken työpaikan lepohuoneessa päivittäin. Tuo hetken makuulle meno on mielestäni auttanut tilannetta ja tunnen voivani sen ansiosta paremmin työpäivän aikana kuin aikaisemmin. Olen siitä iloinen. Ajatus , joka pyöri mielessäni, liittyy postin tänään tuomaan Anna-lehteen, jossa oli mielenkiintoinen juttu keski-ikäisistä bloggaajista. Jutussa esiteltiin kaksi bloggaajaa, joiden blogeja aion käydä kurkistamassa. Juttu liittyi niin sanottuihin lifestyle-blogeihin, joita myös rva käy säännöllisesti lukemassa. Punainen lanka (ainakin rva:n käsityksen mukaan) oli, että li

Jos joku on ottanut jättiläismäisiä kehitysharppauksia Niskasilla, se on ehdottomasti meidän Naakka. Hän puhua pulputtaa aamusta iltaan, laulaa, kävelee, juoksee ja kiukuttelee. Hänellä on jo suosikkivaatteita ja lempiohjelmia telkkarissa. Pari päivää sitten hän yllätti minut pukemalla itse ulkohaalarin päälleen, lopputuloksesta jäi uupumaan ainoastaan yksi hiha. Meillä ei ole vartailukohtaa, mutta minä jäin ihmettelemään, että vastahan ne kaksivuotispäivätkin toukokuussa olivat... Naakka viihtyy päiväkodissa, mutta ei haluaisi lähteä sinne aamulla (eikä tulla iltapäivällä pois). Sielläkin hän on hauskuuttanut henkilökuntaa jutuillaan. Naakka kuulemma tykkää päiväkodin yhteisistä lauluhetkistä ja jaksaa olla aloillaan ja laulaa niin kauan kuin lauluhetkeä kestää. Kotona raikuu laulu yleensä Naakan, äidin ja soivan laulukirjan muodossa. Olisinpa pari vuotta sitten minimaalisen Naakan kanssa valvoessani tiennyt, miten hauskaa meillä on muutaman vuoden päästä! Eilen Naakka haki r

Lempeyttä , on ajatus, jota olen viime päivinä toistellut itselleni. Viime viikko ja viikonloppu olivat niskan jaksamisen suhteen hyvin hankalia. Perjantaina ja lauantaina tuskin pysyin tolpillani, sunnuntaina älysin viimein, että minun kannattaa ottaa lihasrelaksantti jo päivällä eikä vasta nukkumaan mennessä. Se oli viikon ensimmäinen askeleeni kohti sallivuutta itseäni kohtaan. Olo parani heti hieman, ja kun lihakset vähän rentoutuivat, jaksoin sentään pitää päätäni pystyssä suurimman osan päivää. Maanantai oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että minulla oli hieronta keskellä työpäivää. Se osoittautuikin hyväksi ideaksi, hieronnan jälkeen pystyin jopa syömään normaalisti ruokalassa muiden kanssa. Tiistaina menin käymään uudelle fysioterapeutille. Hän hurmasi minut asiantuntevuudellaan. Vaikka olen yleensä tarkka yläniskastani, suostuin käsittelyyn ilman vastaansanomista. Fyssari sai jumittuneita kallonpohjalihaksiani auki, olo helpottui taas jonkin verran. Sain myös ohjei

Kyllä se välillä vähän ottaa pannuun ... pari viime päivää ovat olleet niskakivun suhteen aivan superhaasteellisia. Yläniska (kallonpohjalihakset pääasiassa) ja oikea kaulajänne ovat nyt pahimpia paikkoja, vaikka yleensä isoimmat haasteet ovat oikean lavan ja vain osaksi niskan alueella. Alkuviikko sujui suhteellisen hyvin, aina keskiviikkoon asti. Sitten huimaus, jumitus ja vieläpä oikean puolen pitkään poissaolleet nielemisvaikeudet alkoivat pahentua. Keskiviikkona hain ruokalasta salaatin ja söin sen toimistolla, huimauksen ja ääniyliherkkyyden vuoksi vähän hiljaisemmissa tiloissa. Selviydyin työpäivän loppuun saakka. Torstaina tilanne oli taas astetta hankalampi, perjantainakin. Tänään aamupäivä oli todella tukkoinen. Päässä tuntuu sumealta ja yläselkä ja niska ovat olleet jäykkänä kuin mikä. Hankala viikko on myös purkautunut itkuisuutena ja huonona fiiliksenä. Olen luonteeltani sellainen, että yritän parhaani. Fysiikan pettäminen ottaa voimille, ja lähes yhtä paljon egon p

Kun jumittaa joka paikasta ja olo on sen takia sumea, on hyvä, että elämässä tapahtuu paljon hyvääkin. Parasta eilen oli saada Naakka kotiin isovanhemmilta. Hän vietti siellä pari yötä. Aika oli sujunut hyvin ja ne yötkin onneksi. Rva oli maanantain ihan itsekseen, kun puolisokin lähti työmatkalle. Naakkaa tuli ikävä, vaikka harvinainen vapaa-aika olikin tervetullutta. Maanantai-iltapäivällä minulle tuli vieraaksi ystäväni, jolla on sama vamma kuin minulla. Hän olikin meillä viitisen tuntia, ja sen aikana ehdimme käydä läpi vaikka mitä asioita. Asioiden läpikäyminen sujui jopa niin hyvin, että kun innostuin selvittämään ystävälleni akvaariomme erikoisuuksia, havahduimme uskomattomaan käryyn, joka oli vallannut koko asunnon. Olin mielestäni laittanut hellanlevyn kiinni, kun lähdin pois keittiöstä. En ollut, vaan laitoin viereisen levyn ykköselle...on ihan minun tapaistani, että aluksi emännöintini kuten tämä kokkaus sujuu mallikelpoisesti. Sitten ollaan lähes tulipalon keskellä (

Pelaaminen sekä tietokoneella että erilaisilla konsoleilla on aina kiehtonut minua ja kiehtoo edelleen. Käytännössä pelaamiseen ei nyt löydy kovin paljon aikaa, mutta tykkään silti ajoittain seurata sivusta, mitä pelimaailmassa tapahtuu. Taisin olla 8-vuotias, kun meille hankittiin ensimmäinen Commodore 64 - kone. Siinä tuli mukana paljon pelejä, disketillä tietysti! Muistan edelleen joitakin, kuten Boulder Dash (pulmapeli, jossa en koskaan päässyt kovin pitkälle), Enduro Racer (ajettiin kilpaa moottoripyörillä) ja Goonies (se vasta olikin vaikea).  Yhteistä noille vanhoille peleille taisi olla, että niissä oli todella vaikeaa päästä pitkälle, kun ei voinut tallentaa.  1990-luvun alussa sain ensimmäisen pelikonsolin, joka oli tietysti 8-bittinen Nintendo. Sillä tuli pelattua usean vuoden aikana aivan valtavasti, Mariot, Donkey Kongit, Mega Manit sekä ajan hitti Turtlesit tulivat tutuiksi... Teini-ikää lähestyttäessä pelaaminen vähän jäi. Meille tuli ensimmäinen PC-kon

Meillä on nykyään varsin hektistä (olen toistanut tämän blogissani varmasti useamman kerran), ja samoin oma kuntoni tuntuu heittelevän laidasta laitaan. Esimerkiksi kuluneella viikolla, kroppani kesti työntekoa mainiosti ma - to. Kunnon paranemiseen vaikuttaa varmaankin se seikka, että olen onnistunut viimeinkin saamaan olemukseeni entistä ryhdikkyyttä, eli kroppani jaksaa taas pitää päätäni pystyssä, mikä helpottaa kummasti niskan alueen jumituksia. Sittenhän minulle tuli perjantaina takapakki...Aamupäivä töissä meni oikein hyvin, mutta tällä kertaa hurja virheeni oli lounaalle lähteminen, sinne alakerran lounaspaikkaan, jossa yleensäkin käyn yhdessä muiden kanssa. Huono olo alkoi ja tunsin niskassa kipua, kun olin ottamassa ruokaa seisovasta pöydästä. Sitten iski kramppi ja huimaus, ja jouduin lähtemään ruokalasta pois kesken, syötyäni noin yhden kolmasosan annoksestani. Minulle taidettiin ruokalassa sanoa, että muista toki nousta työpäivän aikana välillä ylös jne.,

Rva:lla ja puolisolla oli tiistaina Naakan vanhempainilta. Naakka on päiväkodissa pientenryhmässä, jossa on 12 lasta. Naakan päiväkotielämä on sujunut oikein hyvin, hän on ollut päivähoidossa nyt vuoden ajan. Vanhempainillassa on mukava käydä. Paikalla oli tällä kertaa vain yksi Naakan ryhmän hoitaja sairaustapausten vuoksi. Hän puhui pienten ryhmän toimista ja tavoitteista todella kauniisti. Hän kertoi, että suuri osa ajasta pienten kanssa kuluu perushoitoon. Se ei kuitenkaan ole huono asia, sillä ruokailun, pukemisten, riisumisten ja pottailujen aikana lapseen ollaan kontaktissa, hän voi välillä istua sylissä, jutellaan ja lapsi saa harjoitella toimimaan itsenäisesti. Hän sanoi, että lapsen itseluottamus kasvaa, kun lapseen luotetaan. Tuo kaunis lause jäi mieleen ja tukee ajatuksena nyt myös omaa vanhemmuuttamme. Vanhempainillassa keskusteltiin myös tulevista päivähoitoon kohdistuvista leikkauksista. Kun vanhemmilla on ja tulee varmasti olemaan yhä enemmän työttömyysjaksoja

Meidän loppuviikosta tuli surullinen, kun Nasu-marsun vointi torstaina huononi. Aika hyväksi saatu takajalka paheni uudestaan, ja Nasulle tuli nuha. Perjantaina kävimme eläinlääkärillä arvioimassa tilannetta. Nasu söi vielä, joten antibioottia kera kipulääkityksen päätettiin vielä yrittää. Perjantai-iltana Nasulle maistui vielä tomaatti, ja antibiootti aloitettiin. Lauantaina kaikki kääntyikin huonompaan suuntaan. Nasu lopetti syömisen ja juomisen kokonaan ja meni puolihorrokseen. Silloin teimme päätöksen lopettaa antibiootin, sillä se tuntui olevan turhaa kiusaamista siinä tilanteessa. Nasu vietti suuren osan lauantaita joko minun tai puolison sylissä. Välillä hän lepäilli häkissä. Illalla kutsuimme Naakankin silitämään Nasua, sillä arvelimme, että loppu on lähellä. Naakallekin piti antaa mahdollisuus Nasun hyvästelemiseen. Myöhemmin illalla otimme vielä muutaman kuvan. Menimme nukkumaan puolen yön aikoihin ja laitoimme Nasun häkkiin. Matilda siirtyi nukkumaan Nasun vieree

Toissapäivänä rva koki pienen, mutta niin ison edistysaskeleen: juoksin yksinäisellä iltalenkilläni noin seitsemän minuutin ajan! Mistään kovasta juoksusta ei ollut kyse, mutta tahti oli ihan tarpeeksi reipas. Palataan hetkeksi helmikuun 12. päivään vuonna 2009. Tuolloin elin ajanjaksoa, jolloin juoksulenkit kuuluivat säännöllisenä osana elämääni. Mikään himojuoksija en ole koskaan ollut, juoksin, koska halusin hieman kehittää aerobista hapenottokykyäni ja koska se oli kivaa. No, 12. päivänä tein juoksulenkin ja 13. päivänä niskani retkahti pyörtymisen ja kaatumisen seurauksena. Juoksulenkit vaihtuivat istumisen, pystyssä pysymisen ja kävelyn opettelun harjoitteluksi. Vaikka edistyinkin vuosien varrella, niska on ollut pitkään siinä kunnossa, ettei se kestä tärähtelyä. Siksi juoksu on ollut kiellettyjen asioiden listalla. Nyt niska alkaa ilmeisesti kestämään uusia asioita pienessä määrin, ja uskalsin siksi liittää pienen juoksupyrähdyksen iltalenkkiini. Kun pääsin kotiin, itk