9-vuotiaan iltapäivät - miten se sitten menikään!
Kun olin 9-vuotias, olin mielestäni jo oikein vaivaton tapaus. Kävin koulua, tein läksyt ja leikin iltapäivät ja viikonloput ystävieni kanssa. Keksin tekemistä, vaikka olisin toki suonut vanhempieni vievän esimerkiksi uimahalliin tai muihin hauskoihin paikkoihin vähän useammin.
Nyt kun kotonani asuu jälleen 9-vuotias, näen asian hieman eri tavalla, ainakin välillä. Saan töihin usein ensimmäisen soiton jo alkuiltapäivästä, kun koulu loppuu: "Saako se ja se tulla meille..." Yleensä saa, kaverit ovat tärkeitä.
Kun itse raahaudun päiväkodin kautta kotiin ei aina niin pirteän eskarilaisen kanssa, kohtaan usein meteliä, juoksua ja pienoisen kaaoksen. Toki myös hetkeä aiemmin väsynyt kuusivuotiaani riemastuu isosiskon kavereista, ja liittyy samaan metelikuoroon.
Yritä siinä sitten muistella, mitä pitikään syödä, mielellään tunnin sisällä. Jälkikasvu on toki jo syönyt, kaikenlaisia 3/4 -syötyjä välipaloja on ympäri kämppää.
Vastustan tietenkin yhä, mutta alan pienoisesti ymmärtää, minkä takia vanhempani olivat joskus työpäivän jälkeen hivenen kireitä, kun kansoitin kavereideni kanssa taloa arkisin enkä aina siivonnut jälkiäni.
Idealistisissa mielikuvissani saavun raskaan työpäivän jälkeen hiljaiseen ja rauhoittavaan kotipesään - joo-o, ehkä joskus lähellä eläkevuosia. Nelikymppisen ruuhkavuosiäidin yleisin sijaintikin näyttää olevan kumarassa joko täyttämässä tai tyhjentämässä tiskikonetta (siis heti työpäivän jälkeen) - ei siis esimerkiksi makoilemassa divaanilla päivästä toipumassa...säästyvätpä rahat, kun ei tarvitse lähteä divaaniostoksille.
Miksi en sitten aseta tiukkoja sääntöjä kaveriasioissa tai opeta lapsiani tiukemmalla kädellä kodin siisteyden suhteen? Ehkäpä siksi, että haluankin kotimme olevan iltapäivisin eräänlainen "koululaisten valtakunta". Sitä se on kuitenkin kunnolla melko harvoin - yleensä on aina joku kotona naputtamassa, miten asiat pitää hoitaa.
Minulla on hyviä muistoja iltapäivistä kouluaikana. Oli mukavaa olla yksin kotona, tehdä läksyt, katsoa telkkaria ja tehdä milloin mitäkin. Koulun jälkeen oli aina nälkä, ja olisi ollut tylsää syödä välipalaa pöydän ääressä.
Saatan muuttaa kantaani, kun Touhikin on koulussa - silloin meillä on arvatenkin lätkäjoukkueellinen kavereita himassa pyörimässä - no, ainakaan minun ei tarvitse tulla yksin tyhjään kotiin vielä pitkään aikaan.
Elämä on ihanaa <3
Kommentit
Lähetä kommentti