Flunssailua, akvaario ja jääkiekkoa

 Viikkoon (ja vähän pidempään jaksoon) on mahtunut kaikenlaista. Viime viikonloppuna kyläilimme vanhempieni luona maaseudulla, ja toistaalta tällä viikolla olemme flunssautuneet toinen toisemme perään. 

Naakka oli ensimmäinen, ja hän oli koulusta pois tiistaista alkaen. Sitten T. tuli kipeäksi ja lopulta minä ja perheen toinen aikuinen. Nyt lapset alkavat jo voida paremmin, mutta me aikuiset vietämme viikonloppua kipeinä. 

Eilen katsoimme illalla Sweet home Alabama -leffan. Pidän romanttisista komedioista. Ehkä arki on sen verran raadollista, että elokuvan haluaa olevan kevyempi. En ole mikään leffafriikki. Katson ehkä yhden elokuvan kuukaudessa. Silti yhdessä katsominen oli mukavaa - tätä haluaisin tehdä useamminkin.

Tässä viikolla sain puhdistettua akvaarion. Osittainen vedenvaihto on hyvä tehdä viikon välein. Puolitoista viikkoa tai kaksi viikkoakin onnistuu, mutta kyllä veden laatu ehtii huonontua tällä välillä. Kalaset vaikuttivat myös tyytyväisiltä.

Akvaarion suhteen ei tällä hetkellä ole ihmeempiä suunnitelmia. Kaipaisin ehkä kymmentä uutta kalaa kardinaalitetraparheen. Vähän aikaa sitten vanhasta parvesta oli jäljellä enää yksi ja ajattelin luopua koko lajista, mutta tulin toisiin ajatuksiin.

Yksinäinen tyyppi sai seurakseen kymmenen kaveria. Hän ei kyllä ihan ensimmäisenä päivänä ymmärtänyt liittyä parveen, koska oli tottunut hengailemaan kongontetrojen kanssa. Nyt oikea parvi on löytynyt :D

Huomenna olisi T:llä kiekkokoulun turnaus. Tämä onkin ensimmäinen lajiaan. Kiekkokoulu on nyt T:n osalta ohi, ja parin viikon päästä alkaa harrastaminen joukkueessa. T:n joukkue on U7-8, josta "edetään" taitojen karttuessa kohti oman ikäluokan joukkuetta.

Huomisen suhteen täytyy katsoa, onko meillä viejiä jäähallille. Eilen T. ei mennyt vielä futistreeneihin tai koulun liikuntatunnille, koska oli vielä toipumassa taudista. Sunnuntaina uskon, että osallistuminen onnistuu.

Tänään meille tulee Ikeasta lähetys. Naakan kirjahylly tai oikeammin kirjakaappi, molemmille lapsille työtuolit, uudet päällykset parvekkeen tuoleihin sekä T:lle uusi tyyny. Välttämättä emme ole kovin reippaita kasaajia tänään, mutta onneksi asialla ei ole hirveä hoppu.

PS. Flunssailu on ollut sinänsä ihan ok, kun tämä ei vaikuta koronalta tai a-virukselta. Kuumetta ei ole toistaiseksi ollut kuin T:llä, jolle nousee pieni lämpö helposti.

PPS. Lemmikkien kanssa puuhailu on mukavaa. Toivottavasti pystymme ottamaan myös hoitokoiran taas pian meille :)

PPPS. Sain sentään luvan pestä Touhin Ässät-paidan. Play off -matsien aikaan pesemisestä on kiistelty, koska T:n mielestä sen pitää olla aina käytettävissä. T:n mielestä noin kahden viikon ruokalistat paidassa eivät ole ongelma.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Sauvasirkan (ja meidän tuleva) viimeinen matka

Astmalääkitys - viimein kunnossa!