Tiistaiaamuna
Meidän Naakalla on hokemavaihe päällä. On tosi huvittavaa, kun alle metrin korkeudelta kuuluu tauotta "okei", "no niin" tai "noin" ihan oikeissa kohdissa! Myös "joo" tulee isolla painolla, mikäli ollaan tekemässä jotakin hauskaa kuten laittamassa pyykit koneeseen.
Lapsen puheenkehitys on mielenkiintoista seurattavaa. Naakka tykkää puhua ja pulista, lähinnä yksisanaisesti. Hän on alkanut myös toistella, mitä aikuisilta kuulee (pitääkin olla tarkkana ja yrittää puhua korrektisti).
Kun puhuimme viime viikonloppuna pyhäkoulusta ja arvelin puolisolle, ettei siellä ole pappia, alkoi melkein lattiatasosta kuulua: "ei pappia, ei pappia, ei pappia..."
Kyllähän sitä varmasti itsekin oppisi vieraita kieliä ja vaikka mitä uutta, jos jaksaisi niitä taukoamatta hokea. Siitä pääsemmekin aasinsillalla rva:n kuntoiluun.
Rva on huomannut, ettei ole kovin, hmm, ruumiillinen (ehkä väärä sana) ihminen siinä, mitä tulee uusien liikunnallisten taitojen oppimiseen. Vammautuminen ja muut kehon ongelmat eivät ole helpottaneet tilannetta. Toisaalta ne eivät ole myöskään tehneet oppimista mahdottomaksi.
Rva:n täytyy yleensä tehdä monta kertaa liike rauhallisesti, kunnes keho omaksuu liikkeen. Tällä hetkellä (no ei todellakaan, ryystän aamukahvia) rva harjoittelee kolmen kahvakuulaliikkeen hallintaa. Se on erityisen tärkeää whiplashin kanssa, ettei satuta niskaa huitoessaan.
Tulokset...peilistä katsoessa ei näe mitään, sen verran maltillista treenini on. Kehossakin on oikein runsaasti kipuja. Se, mikä on muuttunut, on hieman parempi kehonhallinta, parempi mieli sekä parempi tietoisuus lihaksista, joita rva omistaa. Se kannustaa jatkamaan.
Tänään rva:lla on työpäivä ja Naakalla tarhapäivä. Puoliso on niinikään töissä ja menee vielä parturiin töiden jälkeen. Iltapäivällä meidän on ilo saada vieraiksemme pikkuserkkuni ja hänen puolisonsa. Elämä on aika tiivistä, mutta mukavaa.
Miksi meillä on niin kiire? No, työn, lapsen, eläinten ja sen sellaisen...Naakan hereillä ollessa eivät monet välttämättömät kotityöt onnistu, niitä tehdään sitten iltayhdeksän jälkeen Naakan nukahdettua. On muitakin syitä, miksi meillä "hidastellaan".
Muistan jo edesmenneen isoäitini joskus sanoneen, kuinka häntä harmitti, kun maatalon töiltä ei kerennyt pitää lapsiaan sylissä. Rva on onnekkaampi ja kerkeää. Naakka saa istua sylissä niin paljon kuin sille on tarvetta. Kello tikittää, mutta kello se vain on...
Mukavaa päivää blogini lukijoille!
Lapsen puheenkehitys on mielenkiintoista seurattavaa. Naakka tykkää puhua ja pulista, lähinnä yksisanaisesti. Hän on alkanut myös toistella, mitä aikuisilta kuulee (pitääkin olla tarkkana ja yrittää puhua korrektisti).
Kun puhuimme viime viikonloppuna pyhäkoulusta ja arvelin puolisolle, ettei siellä ole pappia, alkoi melkein lattiatasosta kuulua: "ei pappia, ei pappia, ei pappia..."
Kyllähän sitä varmasti itsekin oppisi vieraita kieliä ja vaikka mitä uutta, jos jaksaisi niitä taukoamatta hokea. Siitä pääsemmekin aasinsillalla rva:n kuntoiluun.
Rva on huomannut, ettei ole kovin, hmm, ruumiillinen (ehkä väärä sana) ihminen siinä, mitä tulee uusien liikunnallisten taitojen oppimiseen. Vammautuminen ja muut kehon ongelmat eivät ole helpottaneet tilannetta. Toisaalta ne eivät ole myöskään tehneet oppimista mahdottomaksi.
Rva:n täytyy yleensä tehdä monta kertaa liike rauhallisesti, kunnes keho omaksuu liikkeen. Tällä hetkellä (no ei todellakaan, ryystän aamukahvia) rva harjoittelee kolmen kahvakuulaliikkeen hallintaa. Se on erityisen tärkeää whiplashin kanssa, ettei satuta niskaa huitoessaan.
Tulokset...peilistä katsoessa ei näe mitään, sen verran maltillista treenini on. Kehossakin on oikein runsaasti kipuja. Se, mikä on muuttunut, on hieman parempi kehonhallinta, parempi mieli sekä parempi tietoisuus lihaksista, joita rva omistaa. Se kannustaa jatkamaan.
Tänään rva:lla on työpäivä ja Naakalla tarhapäivä. Puoliso on niinikään töissä ja menee vielä parturiin töiden jälkeen. Iltapäivällä meidän on ilo saada vieraiksemme pikkuserkkuni ja hänen puolisonsa. Elämä on aika tiivistä, mutta mukavaa.
Miksi meillä on niin kiire? No, työn, lapsen, eläinten ja sen sellaisen...Naakan hereillä ollessa eivät monet välttämättömät kotityöt onnistu, niitä tehdään sitten iltayhdeksän jälkeen Naakan nukahdettua. On muitakin syitä, miksi meillä "hidastellaan".
Muistan jo edesmenneen isoäitini joskus sanoneen, kuinka häntä harmitti, kun maatalon töiltä ei kerennyt pitää lapsiaan sylissä. Rva on onnekkaampi ja kerkeää. Naakka saa istua sylissä niin paljon kuin sille on tarvetta. Kello tikittää, mutta kello se vain on...
Mukavaa päivää blogini lukijoille!
Kommentit
Lähetä kommentti