Akvaarion kuulumisia pitkästä aikaa

Akvaarioharrastukseni on kulkenut hiljalleen mukana pitkin matkaa, ja tankki näytää nyt aika hyvältä, vaikka itse sanonkin. Platyjen kanta on vahvistunut, ja meille syntyy hauskannäköisiä ja varsin terveitä poikasia.

Miljoonakalojen kanssa ei ole ollut ihan yhtä hyvä tuuri - akvaariokaupasta ostetut kalat eivät yleensä elä kovin pitkään, mutta jos meille syntyy poikasia, niiden elinikä on pitkä. Hyvä esimerkki on edellinen urokseni jonka hankin - se eli muutaman kuukauden.

Toisaalta tämä uros kerkesi puuhastella kahden naaraan kanssa, ja meillä on nyt viisi hyvin kehittyvää poikasta. Ehkäpä hankin vielä uuden uroksen, niin saamme pitkällä aikavälillä parempivointisia yksilöitä akvaarioon.

Sekä platy että miljoonakala kuuluvat synnyttävien hammaskarppien heimoon - ne siis synnyttävät eläviä poikasia, eli "kutu" tapahtuu kalan sisällä ja ulos tulee valmis poikanen. Pienet poikaset piilottelevat jonkin aikaa, sillä ne ovat mukavia suupaloja isommille kaloille.

Akvaarion tilanne näyttää monella tapaa hyvältä, eikä suurempia haasteita juuri ole. Haasteellisimpaa on muistaa siivota ulkosuodatin neljä kertaa vuodessa - loppuajat suodatin ei yleensä pelitä kovin hyvin ja vesi tuppaa jäädä likaiseksi.

Itse vaihdan vettä kerran viikossa noin 40 litraa, ja vaihto tulee kyllä silloin tarpeeseen. Tykkään kaikista muista akvaarion hoitotoimenpiteistä paitsi levän raaputtamisesta pintalaseista. Ruokimme kalat aina iltaisin, joskus pidämme paastopäiviä.

Olemme edelleen onnistuneet välttämään akvaristituttavuudet, eli kenelläkään tutullamme ei ole akvaariota. Kaikki ovat yleensä jonkin verran kiinnostuneita kaloista, mutta alkeellisin perustietokin tulee yleensä uutena.

Olen vuosien mittaan harjaantunut kertomaan kaloista ja akvaarionhoidosta meillä kyläileville. Lapsia (paitsi omia) pitää muistutella, ettei akvaariolasia saa koputtaa, koska se on merkittävä stressitekijä kaloille.

Naamani menee yleensä vähän ryppyyn, mikäli lapsivieraan vanhempi ei vahdi lasta akvaarion äärellä sen jälkeen kun olen kertonut ettei koputtelu ole sallittua. Johtuneeko se vahtimattomuus sitten siitä, ettei kaloja pidetä tuntevina ja reagoivina olentoina, joita ne mielestäni kyllä ovat.

Joka tapauksessa, akvaario on yleensä meillä nähtävyys sauvasirkkojen ohella. Yleensä ihmisillä on käsitys, että hoito on jotenkin todella raskasta ja aikaavievää. On yllätys, kun kerron että viikkosiivous vie minulta korkeintaan 20 minuuttia :) 

PS. Naakkaa kalojen hoito kiinnostaa. Hän tykkää ruokkia kaloja ja kyselee niistä paljon.

PPS. Sen kummempia hankintoja kuin se miljoonakalauros ei ole akvaarioon luvassa lähitulevaisuudessa, nyt on menossa aiemman työn hedelmien seuraamisvaihe.

PPPS. Iltojen pimetessä akvaarion lasien levätilanne yleensä helpottaa, mikä tietää iisimpää akvaarionhoitoa rva:lle.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe