Saunassa
Minun pitikin kirjoittaa saunavuorokokemuksistamme, kun mainitsin, että olemme sellaisen vuoron hankkineet. Nyt olemme saunoneet jo kahdesti, eli alkaa olla sauna-aiheisen blogikirjoituksen paikka. Meille tällainen perhesauna on ihan uusi juttu, satunnaisia kyläreissusaunomisia ja mökkeilyä lukuun ottamatta.
Saunassa oli tasan yksi aika vapaana, 17.15 - 18...jotain. Meille aika sopi hyvin, olemme jo selvinneet lauantain iltapäiväunista siihen aikaan. Puoliso muisteli, että heillä oli lapsena klo 18. alkava vuoro. Hän oli sitten ihmetellyt, että meneekö Irwin saunaan jo viideltä ("ja kuudelta putkaan"), kun he menevät vasta kuudelta.
Saunareissulle pitää pakata yllättävän paljon tavaraa...viime kerralla pillimehusta jäi pois pilli, tällä kerralla hiusharja puuttui...
Taloyhtiömme sauna on varsin autenttinen - näyttää siltä, ettei sitä ole uusittu sitten vuoden 1982, jolloin se on rakennettu. Viininpunaisine lattioineen ja kuluneine lauteineen sauna on kuitenkin hyvin kodikas, ainakin meidän mielestämme.
Rva on jo nyt mieltynyt saunavuoroomme - olisi mukavaa, että saunavuorosta tulisi meille yhteinen lauantai-illan perinne. Naakka haluaa, että kun olemme istuneet lauteille, minä laulan tämän laulun:
Täytyy tässä myöntää, että laulan vain ensimmäisen säkeistön. Olen niin tunteikas, että minua alkaa aina itkettää tuo toinen säkeistö, enkä halua pillittää säännöllisesti joka lauantai kello puoli kuusi.
Naakka jaksaa istua lauteilla suurin piirtein viisi minuuttia, jonka jälkeen jonkun täytyy lähteä vilvoittelemaan hänen kanssaan. Seuraa pesulla käyntiä, minun ja puolison yksittäiset löylynheittokäynnit sekä Naakan vesileikkejä ämpärin ja vesilelujen kanssa.
Jossakin vaiheessa selviämme pukuhuoneeseen asti. Silloin seuraava saunavuorolainen heittää jo saunassa äkäisiä ensilöylyjä. Meidän on aika juoda virvokkeet loppuun, pukeutua ja hipsiä takaisin yläkertaan.
Rakkaita saunoja ja saunamuistoja minulla (kuten monella suomalaisella) on vaikka kuinka. Mökkisaunamme nousee ykköseksi. Kun siellä heittää löylyä, vesihöyry "kiipeää" tiiliseinässä siten, että sen voi nähdä.
Lapsuudenkodissani olen varmasti saunonut eniten. Siellä oli aluksi yhden huoneen sauna vesipatoineen (en muista, oliko siellä jo suihku, kun me muutimme taloon). Siinäkin saunassa oli ennen saunaremonttia villi väritys - kivilattia oli maalattu melkein kirkkaanpunaiseksi, lauteet olivat harmaat ja lauteiden alaosan seinä oli turkoosi.
Mummoloissa oli saunavuorot, samoin ainakin toisilla serkuilla. Pidin talosaunassa käynnistä, koska se oli minusta jännittävää kotisaunaan verrattuna. Nyt meillä on samankaltainen tilanne täällä kotona.
Saunominen on minulle tärkeää. Halusin kirjoittaa siitä tähän blogiin siksikin, että olen ajan myötä päässyt onnettomuuteni jälkeisestä saunakammostani eroon. Minähän sain niskan retkahdusvammani illalla, saunan jälkeen. Se aiheutti usean vuoden pelon ja jännityksen saunomista kohtaan. Vaikka vamma onkin vielä olemassa, tunnen, ettei pelko haittaa enää elämääni.
Saunassa oli tasan yksi aika vapaana, 17.15 - 18...jotain. Meille aika sopi hyvin, olemme jo selvinneet lauantain iltapäiväunista siihen aikaan. Puoliso muisteli, että heillä oli lapsena klo 18. alkava vuoro. Hän oli sitten ihmetellyt, että meneekö Irwin saunaan jo viideltä ("ja kuudelta putkaan"), kun he menevät vasta kuudelta.
Saunareissulle pitää pakata yllättävän paljon tavaraa...viime kerralla pillimehusta jäi pois pilli, tällä kerralla hiusharja puuttui...
Taloyhtiömme sauna on varsin autenttinen - näyttää siltä, ettei sitä ole uusittu sitten vuoden 1982, jolloin se on rakennettu. Viininpunaisine lattioineen ja kuluneine lauteineen sauna on kuitenkin hyvin kodikas, ainakin meidän mielestämme.
Rva on jo nyt mieltynyt saunavuoroomme - olisi mukavaa, että saunavuorosta tulisi meille yhteinen lauantai-illan perinne. Naakka haluaa, että kun olemme istuneet lauteille, minä laulan tämän laulun:
Täytyy tässä myöntää, että laulan vain ensimmäisen säkeistön. Olen niin tunteikas, että minua alkaa aina itkettää tuo toinen säkeistö, enkä halua pillittää säännöllisesti joka lauantai kello puoli kuusi.
Naakka jaksaa istua lauteilla suurin piirtein viisi minuuttia, jonka jälkeen jonkun täytyy lähteä vilvoittelemaan hänen kanssaan. Seuraa pesulla käyntiä, minun ja puolison yksittäiset löylynheittokäynnit sekä Naakan vesileikkejä ämpärin ja vesilelujen kanssa.
Jossakin vaiheessa selviämme pukuhuoneeseen asti. Silloin seuraava saunavuorolainen heittää jo saunassa äkäisiä ensilöylyjä. Meidän on aika juoda virvokkeet loppuun, pukeutua ja hipsiä takaisin yläkertaan.
Rakkaita saunoja ja saunamuistoja minulla (kuten monella suomalaisella) on vaikka kuinka. Mökkisaunamme nousee ykköseksi. Kun siellä heittää löylyä, vesihöyry "kiipeää" tiiliseinässä siten, että sen voi nähdä.
Lapsuudenkodissani olen varmasti saunonut eniten. Siellä oli aluksi yhden huoneen sauna vesipatoineen (en muista, oliko siellä jo suihku, kun me muutimme taloon). Siinäkin saunassa oli ennen saunaremonttia villi väritys - kivilattia oli maalattu melkein kirkkaanpunaiseksi, lauteet olivat harmaat ja lauteiden alaosan seinä oli turkoosi.
Mummoloissa oli saunavuorot, samoin ainakin toisilla serkuilla. Pidin talosaunassa käynnistä, koska se oli minusta jännittävää kotisaunaan verrattuna. Nyt meillä on samankaltainen tilanne täällä kotona.
Saunominen on minulle tärkeää. Halusin kirjoittaa siitä tähän blogiin siksikin, että olen ajan myötä päässyt onnettomuuteni jälkeisestä saunakammostani eroon. Minähän sain niskan retkahdusvammani illalla, saunan jälkeen. Se aiheutti usean vuoden pelon ja jännityksen saunomista kohtaan. Vaikka vamma onkin vielä olemassa, tunnen, ettei pelko haittaa enää elämääni.
Kommentit
Lähetä kommentti