Rouva Niskanen

Jopas se onkin kiirettä pitänyt , ettei ole ehtinyt blogiakaan kirjoittaa. Eräs syy kirjoittamattomuuteen on ollut Ifolor-kirja lasten vuodesta 2018. Työtunteja kului loka- ja marraskuun aikana lukemattomia, mutta eilen sain viimein painettua lähetysnappia - siitä tuli hieno. Minähän olen aiemmin ollut innokas valokuvien kanssa - meillä on paperikuvat kansioissa ties kuinka monelta vuodelta - olen tallentanut kuvia lukioajastani saakka. Siihenhän se sitten loppui, vuoteen 2012, kuin seinään. Naakka syntyi sitten keväällä 2013 :D Siihen loppuivat myös mm. koru- ja korttiaskarteluni. Toisin sanoen, luovuuteni kukka kuihtui ajanpuutteeseen. Töissä tästä olikin lounaspöydässä keskustelua. Aika monella kuva-asiat ovat stopanneet juurikin lasten syntymään. Esikoisesta teetetään vielä helposti taulu seinälle sekä kuvakollaaseja, kuopuksesta ei sitten enää. Luotan kuitenkin, että lapseni ymmärtävät. Ehkäpä tämä häiritsee tällä hetkellä eniten minua itseäni. Viime sunnuntaina kävin j...

Tämä viikko onkin ollut hieman rasittava - Touhi on ollut kipeänä. Hänen kurkkunsa tuli kipeäksi ja kuume alkoi nousta jo sunnuntai-iltana. Oikeastaan kipu iski jo sunnuntain vastaisena yönä, jolloin Touhi oli itkuinen ja heräsi monta kertaa. Maanantaina minä olin Touhin kanssa kotona, poissa töistä. Tiistaina exä oli molempien lasten kanssa kotona. Tiistai-iltana Touhi pääsi testaamaan uuden lastensairaalan päivystystä, kun kurkku meni niin tukkoon, ettemme uskaltaneet olla pelkän kotihoidon varassa. Sairaalalta Touhi palasi tehostetusti avaavaa lääkettä saaneena, puoli kymmenen aikaan illalla, kuumeisena ja rättiväsyneenä. Adrenaliinia ei tarvittu tällä kertaa, avaava lääke riitti. Yö oli rikkonainen, yskäkohtauksista selvittiin avaavan lääkkeen kanssa. Eilen  olin kyllä töissä umpiväsynyt. Ilta meni Touhia hoitaessa, exä vei Naakan balettiin ja minä hain. Illalla Touhille nousi taas yli 39 asteen kuume, ja yöllä käytiin parvekkeella hengittämässä raitista ilmaa, joka ...

Lauantaihin asti on nyt päästy. Täytyy sanoa, että olin työviikon loppuun mennessä hemmetin väsynyt. Väsymys ei ollut v*tutusta, ei ollenkaan. Olin fyysisesti puhki, ja henkisesti olo oli lähinnä raukea. Olikin luojan lykky, että työviikkoni viimeinen parituntinen kului Fazerin tehtaalla, tarkemmin sanottuna vierailukeskuksessa. Paikka oli minulle uusi, siellä oli näyttely, tehtaanmyymälä sekä kahvila. Näyttelyosuus oli opastettu kierros. Mieleeni jäivät parhaiten kasvihuone, jossa kasvoi eksoottisia kasveja, kuten banaani, kahvi, kaakao, chili jne...Kierroksen lopussa taas oli huone, jossa sai noin 15 minuutin ajan syödä vapaasti karkkia. Muut osuudet kuten video, jossa Fazerista kerrottiin, olivat minun makuuni ehkä vähän turhan...imeliä. Olisin kaivannut, että varsinaisesta tuotannosta olisi kerrottu enemmän (maisteluhuoneessa oli kyllä "kurkistuspalloja", joista näkyi vähän) ja konsernista ehkäpä hieman tiivistetymmin. Ostin tehtaanmyymälästä Omar- ja mustikkatry...

Tämä viikko on mennyt kuin lennossa. Jotenkin viime päiviä kuvat uutiset. Tarkemmin sanonnuna  olen saanut kaksi huonoa ja kaksi hyvää uutista. Huonoissa on kuolemaa ja sairautta, tosin edellistä ei onneksi ihan lähipiirissä. Hyvät uutiset taas liittyvät ihan lähipiiriini - onnea hyvän uutisen kertojalle, onnea myös itselleni eräästä toisesta onnistumisesta! Huonojen uutisten kohdalla toivon, että asianosaisten asiat järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla.  Muutakin viikkoon kuuluu - sain maanantaina kehityskeskustelussa hyvää palautetta - olen kuulemma hoitanut hommani hyvin, ja minuun ollaan tyytyväisiä. Se on kyllä ihanaa kuulla - nyt on ollut taas astetta varmempi olo työtehtävissä.  Tehtäväni ovat myöskin laajentuneet, ja haastettakin on ollut mukavasti. Periaatteessa olen jo oppinut hoitamaan hommani, käytännössä kaikenlaista pientä uutta tulee usein vastaan. Kohta minulla on edessä ensimmäiset työpaikan pikkujoulut ikinä.  Tuntuu oikeasti ...

On se aina niin hauskaa nostaa esille menneisyyteni asioita, mutta menköön! Olen varmaankin tuonut täällä esille, etten ole liikunnallisesti mikään huippu. Minulla on ongelmia monessa lajissa tarvittavassa koordinaatiossa sekä nopeudessa. Olen kyllä sinänsä tykännyt liikkua - luonnossa, uiden jne, mutta monien taitolajien kanssa on ollut vähän niin ja näin...lähtöpiste on mikä on, olen nykyään sinut asian kanssa. Se siitä - silti kävin esimerkiksi tanssitunneilla neljän vuoden ajan, 12-vuotiaasta 16-vuotiaaksi. Ensin tanssin discotanssia, sitten hiphopia. Hip hop kiehtoi myös pukeutumistyylinä tuohon aikaan. Eniten innoitusta toi ehkä Sister Act 2 -elokuva, eikä niinkään Whoopi vaan ne nuoret tanssijat. Hip hopissa meillä oli aluksi ihan mainio opettaja, kuin nuori versio Aira Samulinista - hän todella painotti tanssin iloa ja oppiminen tapahtui välillä huomaamatta. Joka vuosi oli myös oppilasnäytös, ehdin olla mukana useassa. Myöhemmin opettaja vaihtui. Uusi opettaja oli vars...

Voihan vuodenaika sentään! Aamulla piti ensi töikseen kuivata rillit. Pieni sumumainen sade on tavallaan ihan mukava, rillipäille tosin haasteellinen...kotimatkalla ei satanutkaan enää. Lehdet alkavat olla meidän seudulla jo maassa, mutta ruoho on kirkkaan vihreää. Rva kävelee osan työmatkastaan, eikä sinänsä kärsi hämärästä/pimeästä vuodenajasta. On ihan kivaa varustautua heijastimin ja katsella millaisia sateenvarjoja ihmisillä on (minulla on vaaleansininen ja aniliinin punainen). Eilen rva harrasti töissä "sisäliikuntaa", ja tuli juosseeksi parisen kilometriä. Vauhti ei tosin ollut päätä huimaava. Se olikin ensimmäinen kerta, kun rva kokeili ratajuoksua sisätiloissa. Täytyy sanoa, että se oli yllättävän hauskaa. Joskus täytyisi tosin hankkia sisäliikuntakengät. Tosin, rva on erittäin huono raahaamaan mukanaan yhtään mitään. Siksi keksinkin luovan ratkaisun - jarrusukat! Ne rva hankki tramppahallista varmaan vuosi sitten. Oikeastaan taidankin pitäytyä niissä. ...

Rva koki tässä taannoin uhkaavan tilanteen. Rva:lla ei ole mahdollisuutta avata tilannetta tarkemmin, mutta siihen liittyi seuraavanlaisia elementtejä: tilanne alkoi yhtäkkiä, ohjeistus uhkatilanteen vuoksi piti ottaa käytäntöön ja suojautua... Lisäksi tilanne kesti noin tunnin, jonka aikana ei ollut tietoa, mistä on kyse. Piti vain seisoa paikallaan ja odottaa. Tilanne sisälsi lisäksi poliisin erikoisyksikön (varsin näyttävästi). Kun tilanne oli ohi ja paljastui vääräksi hälytykseksi, päiväjärjestys muuttui normaaliksi. Täytyy sanoa, että rva:n adrenaliinitaso nousi tilanteen aikana huippulukemiin. Tuli mieleen, loppuuko elämä nyt tähän. Kun tieto siitä, ettei mitään ollut tapahtunut, tuli, tuntui kuin olisi saanut elämänsä takaisin. Rva totesi myös , että osaa näköjään olla uhkatilanteessa varsin tyyni, vaikka sisäisesti ei ihan siltä tuntunutkaan. Tuli myös koettua käytännössä, että ohjeistukset uhkatilanteiden varalle, mahdolliset ensiapukoulutukset jne. kannattaa kuunnella ...

Tiistaina aamupäivällä olin poissa töistä. Silloin pidettiin molempien lasteni vasut päiväkodissa, onneksi peräkkäisinä kellonaikoina. Tämä taisi olla jo Naakan viides vasu, Touhilla vasta ensimmäinen. Täytyy sanoa, että kaksi tuntia keskustelua lapsistamme aiheutti hieman pyörryttävän olon, ja suu kuivui. Fyysisistä haitoista huolimatta itse keskustelujen sisältö oli antoisa, ja totesin päiväkodin olevan hyvin samoilla linjoilla tyttäreni ja poikani tämänhetkisistä vahvuuksista ja asioista, joita nyt opetellaan. Naakka , 5v, on kuulemma oikein kiva tyttö, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot. Hän leikkii ryhmässä sekä tyttöjen että poikien kanssa. Hän on kiinnostunut vaikka mistä, ja juttelee asioista mielellään, mutta ehkä vähän vähemmän kuin aiempina vuosina. Naakka lepää päiväunilla, mutta nukkuu harvoin (joskus kuitenkin nukahtaa). Viskarijutut sujuvat hyvin, mikä on hyvä juttu ensi vuonna alkavaa eskaria ajatellen. Iloksemme Naakka on kuulemma oikein haluttu leikkikaveri. ...