Finaali häämöttää!

 Alan onnekseni olla jo lähellä finaalia opiskeluvuoteni kanssa. Toivoakseni kulunut viikonloppu oli viimeinen, jonka vietin opiskelujen parissa. Viikonloppuopiskelu saa nyt todellakin riittää kuten muukin opiskelu.

Olen toki valittanut työn määrästä ja välillä laadustakin, mutta täytyy mainita, että monia kiinnostavia asioita on käyty läpi, ja opinnot olivat todella sosiaaliset. Koronarajoitukset olivat toki vielä päällä suurimman osan aikaa, mutta kasvokkain nähtiin monta kertaa.

Vielä pitää jaksaa viisi arkipäivää. Niiden aikana saan valmiiksi loppututkielman sekä yhden parin sivun esseen. Sen jälkeen opiskelut ovat paketissa. Uskomatonta!

Koska lähetin tänäkin viikonloppuna lapset muualle, he pääsivät onnekseen tapaamaan serkkupoikaa muutaman viikon "tauon" jälkeen. Hetket vauvaserkun kanssa olivat menneet hyvin, ja toivottavasti vauva ei täysin uupunut näihin marakatteihin...

Lasten mielestä hauskinta oli pitää "tuijotuskilpailua" vauvan kanssa. 3-viikkoinen jäbä oli tykännyt tuijottamisesta oikein paljon ja näyttänyt todella mietteliäältä. On hauskaa, että Naakka ja Touhi pääsivät seuraamaan vauvanhoitoa imetyksestä vaipanvaihtoon ja vaunulenkkiin.

On hienoa, että saamme suhteellisen läheltä seurata serkkupojan kasvua. On myös mukavaa, että suku hiljalleen kasvaa. Sukumme ei ole suurensuuri, joten jokainen uusi tulokas on pieni ihme. 

Viikolla on luvassa paljon menoja. On Naakan psykologin loppukeskustelu, Naakalla on kaverin Hoplop-synttärit (muoti-ilmiö pandemiavuosien jälkeen) ja eräs ystävä täyttää 40 vuotta, ja meidän perhe on kutsuttu kahveille.

Jossakin välissä pitäisi poiketa taimitarhalla puutarhapalstaa varten. Kävin aamulla huhkimassa risusavottaa vähän parempaan vaiheeseen. Vielä täytyy jaksaa, ja tarvitsen asiassa apuakin, jota onneksi saan. 

Kotona olisi kaikenlaista järjestelyä sarjassamme kaapit ja laatikot. Olen kuitenkin päättänyt, että asioita joita ei ole pakko hoitaa tiettyyn aikaan, hoidan jaksamiseni mukaan. Vuosi on ollut sen verran raskas, että on pakko hieman relata.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys