Taidot - uiminen
Talvi tuli ja meni - emme käyneet kertaakaan uimahallissa. Pakon edessä ( :D ) Naakan isä kävi Naakan kanssa treenaamassa uintia. Minä haluaisin käydä uimassa matkaa, mutta en ole tänä talvena ehtinyt. Touhi haluaisi usein uimaan.
Uimataito on todella tärkeä kansalaistaito. Myönnän, että olen saavuttanut tuon uimataidoksi kutsutun 200 metriä vasta aikuisena. Nyt minulla on tuo taito, ja pidempikin matka onnistuu. Uiminen on mielestäni aika kivaa.
Menimme vaihteeksi uimahalliin, jossa emme ole käyneet ennestään. Tosin olen käynyt sen aulassa töiden merkeissä. Oli Helatorstai, ja iloksemme uimahallissa oli todella hiljaista. Se tarkoitti, että meille oli tilaa oikein hyvin!
Koska kumpikin lapsi tarvitsee vielä valvontaa, meidän uimareissuilla ei pääse itse uimaan esimerkiksi sitä matkaa. Sen sijaan pääsee viettämään aikaa uima-altaassa lasten kanssa :) Käytännössä tämä sopii hyvin - tykkään itsekin vielä leikkiä.
Leikin ohella harjoittelimme uimista. Olin oikein tyytyväinen, kun T. ui pisimmillään noin 15 metriä. Tämä on hyvä 1 - 2 -luokkalaisen alkeisuimataito. Touhi on kehittynyt valtavasti, ja on selvästi harjoitellut myös koulun uintitunneilla.
T. on siis uimataidon suhteen oikein hyvällä tiellä. Hänelle uimahallissa oli kivaa, että siellä oli sopiva liukumäki, jota saattoi laskea noin 20 kertaa. Yksi kokonainen allas oli juuri hänelle sopivansyvyinen.
Naakka on vielä hieman ikätasoaan jäljessä. Hän on vanhempiensa tavoin ollut varovainen ja myös pelännyt vedessä oloa. Hänen kanssaan edetään siis hitaammin. Pääasia on, että Naakka on nyt jo enemmän sinut veden kanssa, ja uskaltaa uida myös, vaikka ei yletä pohjaan.
Naakan kanssa uidaan niin, että hän ui altaan reunan puolella, jotta hän saa tarvittaessa hyvin kiinni. Naakan kanssa päästään 25 metriin (hän on kehittynyt jo nyt keväällä aika reippaasti). Hyvä "perustaso" olisi hänen ikäiselleen 50 metriä. Emmeköhän me sen kesällä saavuta.
Olemme puhuneet molemmille lapsille, että he eivät opettele vanhempia tai koulua varten, vaan itseään. Pelastautumisen taito on elintärkeä. Jos esimerkiksi matkan uimisesta tulee mukava harrastus, se on tietenkin plussaa. Vesileikit taas tekevät vedessä olosta ihanaa.
Hyvä lapset!

Kommentit
Lähetä kommentti