Onko arvosanoilla väliä?

Minulla meni ala-asteella varsin hyvin. Koulutodistusten keskiarvo hipoi yhdeksää. Tykkäsin monesta oppiaineesta, lemparit olivat historia, maantieto ja musiikki. Inhokkeja puolestaan olivat matematiikka, biologia ja liikunta. 

Eipä se läksyjen tekokaan ollut kovin hivelevää toimintaa läheskään aina. Minusta oli kuitenkin noloa jättää ne tekemättä, joten suostuin kohtalooni hammasta purren ja lomia odotellen ;)

Yläkoulussa muistan, että ensimmäiset kokeet menivät aika penkin alle ennen kuin totuin vaadittuun tasoon. Lempi- ja inhokkiaineet pysyivät aikalailla samoina, mutta motivaatio sinänsä heikkeni. Harvoja valonpilkahduksia oli toki.

Lukio menikin sitten vähän toisella tavalla. Monessa oppiaineessa arvosanat laskivat oikein reippaasti. Yo-todistuskaan ei ollut kovin hulppea. Pääsyynä tähän pidän sosiaalista elämää. Keskityin siihen, koska koulukiusattuna olo loppui viimein. Hyvä niin.

Yliopistossa meni sitten alkuvuodet vähän haeskellesssa. Kun suunta löytyi, valmistuin kiitettävin arvosanoin. Haeskelu ei ollut pelkästään huono asia. Etsin suuntaani ja samalla itsenäistyin, näin maailmaa ja sain tilaa tälle kaikelle. Sori nykyiset opiskelijat - 2000-luvun alussa tätä hakemista tuettiin paremmin.

Opiskeluun palasin lyhyesti 1,5 vuodeksi, kun suoritin täydentäviä opintoja korona-aikaan. Se oli pääasiassa vähän takkuista, kahden pienen lapsen vanhemmuuden ja opiskelun yhdistäminen (toinen sairasteli tuolloin fyysisesti, toinen psyykkisesti) oli minulle välillä pirun vaikeaa. Onneksi siitä kumminkin selvittiin.

Mutta se koulumenestys? Ei se minuun kovin positiivisesti vaikuttanut, kun puhuttiin lapsena ja nuorena kympin tytöistä, kun menestyin koulussa. Sain myös kuulla vanhalta sukupolvelta, ettei tyttöjen kuuluisi menestyä noin hyvin.

Lukiossa, kun meni vähän päinvastaisesti, silloisen poikaystäväni äiti ilmaisi aika selkeästi, kuinka hänen tuttaviensa lapset ovat sentään menestyneet paremmin jne. Pirulauta, mikä ämmä ,näin jälkeenpäin sanottuna!

Kyllä niillä arvosanoilla minun nähdäkseni on merkitystä - ne ovat mittari, miten hyvin jokin asia on hallussa sillä hetkellä. Kehuminen on hyväksi...myös silloin, kun tasoltaan heikko onnistuu korottamaan vaikkapa välttävään arvosanaan.

Arvosanat tai koulumenestys eivät ole koko elämä, mutta kannatan sinällään toisen ja oman menestyksen arvostamista. Koulu on pääasiassa pitkällistä puurtamista, eivätkä tulokset ole nähtävissä samalla hetkellä. Sellainen taas on nykyihmisille hivenen haasteellista nykyisen ärsyketulvan keskellä.