Odotettavissa syksyllä
Kesälomaa on vielä vähän jäljellä, mutta syksy siintää jo hieman mielessä. Ei onneksi liikaa, mutta jonkin verran kuitenkin. On hyvä ainakin lyhyesti pohtia, etten ala ainakaan stressata turhasta. Ehkä eilinen viileä päivä laittoi ajatukset liikkeelle.
Suurin muutoksista syksylle on varmaankin Naakan yläkoulu. Sinne mennään uuden repun kanssa. Reppuun pitää mahtua läppäri, sillä sellainen tulee osaksi varustusta. Kohtaaminen on kuulemma (luultavasti) koulun pihalla, eikä sinne tarvita vanhempia.
Tarkemmin selviää myöhemmin, miten koulua käydään. On "kotiryhmä", joka tapaa aina välillä. Muuten kaikki oppiaineet käydään sekaryhmissä. En ole ihan varma, mikä siinä on ideana, mutta käyhän se kai noinkin.
Varmasti saamme mieltä askarruttaviin kysymyksiin vastauksia, kun syksy etenee. Oma- ja koulun muutto uuteen rakennukseen oli sellainen rysäys, etten odota nyt mitään kovin järisyttävää.
Touhi jatkaa alakoulua neljännellä luokalla. Hänelle ei tule koulun suhteen erityisiä muutoksia. Jos hän haluaa, vien hänet hankkimaan muutamia koulutarvikkeita. Muuta ihmeellistä ei ole luvassa kuin nelosluokan itsenäisyysjuhla.
Touhin arkeen tulee muutoksia jääkiekon muodossa. Toisaalta jalkapallo jää nyt pois. Jääkiekkoa on nyt alkuun joka toinen viikko yhdet treenit ja joka toinen viikko kahdet treenit. Ajankohta ei ole vielä ihan varma, mutta saamme varmasti tietää sen parin viikon sisällä.
T. tykkää viettää aikaa kavereiden kanssa. Toivottavasti myös kaverisuhteet täällä uudella asuinalueella kehittyvät ja muuttuvat pysyviksi. Se on vaikeampaa, kun käydään eri koulua. Olisi kuitenkin hyvä, jos T. tuntisi täältäkin ikäisiään.
Itselläni monet asiat jatkuvat samaan tapaan kuin aiemmin. Minulla on hieman lomaa sekä syys- että lokakuussa. Silloin tavoitteena on levätä, mutta lähteä myös vähän liikkeelle. Katsotaan sitten tarkemmin, mitä teen.
Syksyn Pilatekseen olen jo ilmoittautunut, eli sunnuntai-illat ovat varattuja. Luultavasti otan verkkoversion, niin pääsen tekemään harjoituksia myös kotosalla. Työpaikan kuntosalilla aion myös jatkaa kerran viikossa (en raskaita treenejä).
Ruokavalio-hommia jatkan myös. Nyt heinäkuussa homma on ollut vähän tauolla, koska olemme olleet liikkeellä niin paljon eikä rutiineja ole samalla tavalla kuin normaalisti. Se jatkukoon siis hieman myöhemmin.
Tykkään pimenevistä illoista ja viilenevästä säästä. Se on jollakin tavoin tunnelmallista. Nyt saa toki olla vielä kesä.

Kommentit
Lähetä kommentti