Kesäjumi
Jahhas, rva:n niska on aivan järkyttävässä jumissa...Tilanne iski päälle toissapäivänä, ja pari päivää ovatkin sitten menneet päänsäryn ja muiden särkyjen kanssa. Vaavi ei anna armoa - hänet pitää hoitaa ihan samalla tavalla kuin muinakin päivinä.
Sen verran fiksu olin eilen, etten lähtenyt rintarepun kanssa liikenteeseen. Vaunut ovat ehdottomasti parempi vaihtoehto tässä tilanteessa!
Öisin helpottaa - levossa niska ja yläselkä eivät tunnu oikeastaan miltään. Tyttökin on alkanut nukkua ihanan pitkiä yöunia, joilta hän herää aamuisin hyväntuulisena. Sitten hän hassuttelee, syö ja nukahtaa aamupäiväunille sitteriin.
Rva:n on ollut ison elämänmuutoksen takia hieman hankala tiedostaa, mitä milloinkin "pitäisi" tehdä. Omalla kohdallani voimia ei ole juuri omaan kuntoutukseen riittänyt. Itseäni koekappaleena käyttäen voin täten analysoida, että tässä on isoin haastekohta niskavamma + vauva -yhdistelmässä tähän asti.
Arkielämä pienen vauvan kanssa sujuu, mutta omaa kuntoa on hankala edistää. Ammatillinen kuntoutuminen siintää jossakin kaukaisimmassa kaukaisuudessa - hyvä kun muistan jollakin tavalla käsitteen merkityksen.
Ehkäpä asiat kumminkin loksahtavat pala palalta kohdalleen.
Joitakin päiviä sitten olimme pitkästä aikaa geokätköilemässä, vaavi kulki isänsä mukana kantorepussa. Rva sai keskittyä metsään ja aarteenetsintään. Puolisoni muistikuvien ja älypuhelimeni kätköilyohjelman turvin osasimme oikealle paikalle.
Sitten ne koordinaatit eivätkään enää näyttäneet paikkaa kuin ehkä kymmenen metrin tarkkuudella. Tämä kätkö löytyi kuitenkin melko helposti, kun Rva:n "geosilmä" paikansi piilopaikan. Samalla tarkastelimme Ruskeasuon hyppyrimäkien jäänteitä. Tuntuu, että hyppyrimäkiä rakennettiin 60-luvulla vähän joka paikkaan.
Itse muuten seurasin mäkihyppyä lapsena innolla kun se oli niin jännän näköistä. Minulla oli jopa oma mäkihyppääjä-lelu, jonka nimi oli tietenkin Matti Nykänen!
Tänä viikonloppuna vähän juhlitaan...täytyy toivoa, että niska pysyy jollakin tavoin menossa mukana, eikä esimerkiksi sano sopimusta irti heti automatkan aikana. Aivot toivon mukaan tuulettuvat kumminkin.
Ai niin, isot kiitokset, Kolarinukke ja anonyymi, ihanista kommenteista, kun ilmoitin blogitauosta! Rva kirjoittaa ilman kommenttejakin, mutta juuri ne innostavat aivan erityisellä tavalla jatkamaan pohdintaa ja kirjoittamista!
Sen verran fiksu olin eilen, etten lähtenyt rintarepun kanssa liikenteeseen. Vaunut ovat ehdottomasti parempi vaihtoehto tässä tilanteessa!
Öisin helpottaa - levossa niska ja yläselkä eivät tunnu oikeastaan miltään. Tyttökin on alkanut nukkua ihanan pitkiä yöunia, joilta hän herää aamuisin hyväntuulisena. Sitten hän hassuttelee, syö ja nukahtaa aamupäiväunille sitteriin.
Rva:n on ollut ison elämänmuutoksen takia hieman hankala tiedostaa, mitä milloinkin "pitäisi" tehdä. Omalla kohdallani voimia ei ole juuri omaan kuntoutukseen riittänyt. Itseäni koekappaleena käyttäen voin täten analysoida, että tässä on isoin haastekohta niskavamma + vauva -yhdistelmässä tähän asti.
Arkielämä pienen vauvan kanssa sujuu, mutta omaa kuntoa on hankala edistää. Ammatillinen kuntoutuminen siintää jossakin kaukaisimmassa kaukaisuudessa - hyvä kun muistan jollakin tavalla käsitteen merkityksen.
Ehkäpä asiat kumminkin loksahtavat pala palalta kohdalleen.
Joitakin päiviä sitten olimme pitkästä aikaa geokätköilemässä, vaavi kulki isänsä mukana kantorepussa. Rva sai keskittyä metsään ja aarteenetsintään. Puolisoni muistikuvien ja älypuhelimeni kätköilyohjelman turvin osasimme oikealle paikalle.
Sitten ne koordinaatit eivätkään enää näyttäneet paikkaa kuin ehkä kymmenen metrin tarkkuudella. Tämä kätkö löytyi kuitenkin melko helposti, kun Rva:n "geosilmä" paikansi piilopaikan. Samalla tarkastelimme Ruskeasuon hyppyrimäkien jäänteitä. Tuntuu, että hyppyrimäkiä rakennettiin 60-luvulla vähän joka paikkaan.
Itse muuten seurasin mäkihyppyä lapsena innolla kun se oli niin jännän näköistä. Minulla oli jopa oma mäkihyppääjä-lelu, jonka nimi oli tietenkin Matti Nykänen!
Tänä viikonloppuna vähän juhlitaan...täytyy toivoa, että niska pysyy jollakin tavoin menossa mukana, eikä esimerkiksi sano sopimusta irti heti automatkan aikana. Aivot toivon mukaan tuulettuvat kumminkin.
Ai niin, isot kiitokset, Kolarinukke ja anonyymi, ihanista kommenteista, kun ilmoitin blogitauosta! Rva kirjoittaa ilman kommenttejakin, mutta juuri ne innostavat aivan erityisellä tavalla jatkamaan pohdintaa ja kirjoittamista!
Kommentit
Lähetä kommentti