Pientä filosofointia - liikunta

Tällä hetkellä varsin liikkumattomana henkilönä on välillä hauskaa kirjoittaa liikunnasta. Oikeastaan nyt onkin oikea hetki filosofoida, kun oma kuntoutustilanne ei ole aktiivisesti päällä. 

Liikkuminen ja liikunta herättävät ihmisissä yllättävänkin suuria tunteita. Ainakin itselleni on tullut sellainen tunne, että kovaa treenaava aikuinen on tämän hetken trendi, tavoitekuva. Sitä ei ole esim. paljon lukeva ja museoissa viihtyvä ihminen (ellei hän tämän lisäksi harrasta kovaa treenausta).

Liikunnan hyödyt ovat suuret ja liikkuminen on kaikin puolin kannatettavaa. Kuitenkin, esimerkiksi liikuntalandian reunoilla elelevää rva:ta tämä kaikki hieman hengästyttää. Ihan niin kuin kaikelle muulle tekemiselle olisi lunastettava ensiksi oikeutus parin tunnin hikiliikunnalla. 

...eli jos et liiku julmetusti (ja/tai se ei näy kropastasi), et voi olla fiksu ja mielenkiintoinen omana itsenäsi missään muussakaan asiassa.

Lajikin näyttäisi olevan tärkeä. Esim. kuntosalilla niska- ja selkäliikkeitään loppuvuoteen 2015 asti harjoitellut rva on saanut matkan varrella murskakritiikkiä usealta taholta, kun on käynyt ilmi, että rva pistäytyy kyseisessä paikassa useamman kerran viikossa.

"Ootsä menny siihen fitnessiin mukaan? Se on sairasta..." "Mua ei vaan kiinnostaisi, se on tylsää eikä opeta mitään oikeaa taitoa..." "No kai sullakin sitten on treenivaatteet viimeisen päälle?" "Se on niin pinnallinen tuo salimaailma, että mä en pystyis"...

Näistä kommenteista rva sai päättelykyvyllään irti, että nyt pitäisi vastustaa jotakin tiettyä joukkoa joka käy siellä salilla, ilmeisesti rva:lla ei myöskään ole mielikuvitusta tai luovuutta valitakseen jotakin coolimpaa lajia ja jonkinlainen, hmm., vaatepellekin rva:sta on tullut. 

Yritykseni kertoa, että se kuntosali nyt vaan sattuu olemaan paikka, jossa  moni nykyinen niskan kuntoutukseen liittyvä liikkeeni hoituu helpoimmin, meni kuuroille korville. Sekään ei ollut ymmärrettävää, että kotona asustava pikkulapsi "hieman" häiritsee harjoituksia, ja siksi kotoa on välillä päästävä. 

Ei siitä puusta pitkälle pääse, että nykyinen päälajini on kuntoutus. Se ei ehkä ole coolia, mutta se pitää nykyisen toimintakykyni yllä ja toivon mukaan myös parantaa sitä ajan myötä. Se on pitkä ja aikaa vievä prosessi. Se vie tilan (ja myös rahat) muilta lajeilta, sillä aikaa tai energiaa ei yksinkertaisesti jää muuhun.

Ei se nyt niin kamalaa ole, raskasta ja kivuliastakin se kuitenkin välillä on. Siinä oppii paljon omasta kehosta ja sen toiminnasta ja siitä, miten oma henkinen puoli puolestaan toimii. 

Isot tsempit kaikille kuntoutujille, oli tavoite sitten muutama kävelyaskel tai juoksuun kykeneminen, ja mukavaa juhannuksen odotusta ihan kaikille!