Rengasmatkalla
Jos joku erityisesti määrittelee rva:n elämää tällä hetkellä, niin se on kyllä väsymys. Liittyy kai jotenkin tulevan vauvan tuloon (tai mihin lie), mutta rva:n yöunet ovat tätä nykyä noin 3 - 4 tunnin mittaiset. Uni ei vain tule kuin joskus aamuyöstä.
Usein valvomiselle on jokin selkeä syy - viime yönä se oli närästys. Kun koko ruokatorvea kitalakeen asti polttelee, niin onhan se nukkuminen hankalaa...ja Rennietä kuluu. Toinen valvottaja on jalkasärky. Se on leposärkyä joka tulee varmaankin selän jumituksista. Siihenkään ei ole oikein muuta hoitoa kuin kylmägeeli.
Näitä täytyy vain kestää ja ottaa rauhallisesti. Maksimissaan tätä ei enää kuitenkaan kestä kuin pari kuukautta (se muutos ei kyllä vähennä valvomista, mutta kipuja ainakin...voi helevetti).
Mukavaksi ajanviettotavaksi on yllättäen muodostunut autoilu (siis puolison kyydissä istuminen). Jos yhtämittainen matka kestää maksimissaan tunnin eikä perilläkään tarvitse juuri rasittaa niskaa, haitat ovat aika pienet.
Sen sijaan autolla pääsee hetkeksi pois kodin piiristä, näkee maisemia ja tuntee olevansa liikkeellä. Lapsi viihtyy takapenkillä kommentoiden liikennettä, mikäli vain sattuu olemaan hereillä.
Tosin välillä meinaa yliväsymys iskeä, kun vastailee loputtomiin kysymyksiin tyyliin "Miksi toiset autot menevät eri suuntaan", "Miksi vihreä valo kertoo että saa mennä" ja "Miksi isi kääntää rattia"...jokaista kysymystä seuraa uusi "miksi"...
Eilisen automatkan syy oli "rengasmatkailu" eli talvirenkaiden vieminen säilytykseen vanhempieni autotalliin. Meillä on kerrostaloasujina vähän huonot säilytysmahdollisuudet, joten onneksi sijoituspaikka renkaillemme löytyy.
Isäntäperhekin oli kesälaitumilla, joten vierailumme oli hyvin lyhyt, ehkä kymmenen minuutin mittainen. Naakka heräsi autotallissa ja oli onneksi ihan hyvällä tuulella. Tämän jälkeen siirryimme ABC:lle syömään ja sitten ajoimme kotiin.
Kun minun ei tarvitse mitenkään huhkia ja voin toimia lähinnä "seuraneitinä" puolisolle ja Naakalle, asiat sujuvat oikeastaan ihan hyvin!
Eihän tässä olotilassa mikään muu hämärry kuin todellisuudentaju. Huomaan ajattelevani, että miten olen koskaan voinut hallita töissä käymisen, lapsen tarhakuviot ja monet muut asiat. Miten olen voinut harrastaa liikuntaa tai ylipäätänsä yhtään mitään?
Täytyy vain sanoa, että onneksi olotila ei ole lopullinen. Edessä odottaa työläs vauva-arki, mutta onneksi ainakin nämä isoon mahaan liittyvät ongelmat poistuvat, mikä tulee jo helpottamaan tilannetta paljon.
Usein valvomiselle on jokin selkeä syy - viime yönä se oli närästys. Kun koko ruokatorvea kitalakeen asti polttelee, niin onhan se nukkuminen hankalaa...ja Rennietä kuluu. Toinen valvottaja on jalkasärky. Se on leposärkyä joka tulee varmaankin selän jumituksista. Siihenkään ei ole oikein muuta hoitoa kuin kylmägeeli.
Näitä täytyy vain kestää ja ottaa rauhallisesti. Maksimissaan tätä ei enää kuitenkaan kestä kuin pari kuukautta (se muutos ei kyllä vähennä valvomista, mutta kipuja ainakin...voi helevetti).
Mukavaksi ajanviettotavaksi on yllättäen muodostunut autoilu (siis puolison kyydissä istuminen). Jos yhtämittainen matka kestää maksimissaan tunnin eikä perilläkään tarvitse juuri rasittaa niskaa, haitat ovat aika pienet.
Sen sijaan autolla pääsee hetkeksi pois kodin piiristä, näkee maisemia ja tuntee olevansa liikkeellä. Lapsi viihtyy takapenkillä kommentoiden liikennettä, mikäli vain sattuu olemaan hereillä.
Tosin välillä meinaa yliväsymys iskeä, kun vastailee loputtomiin kysymyksiin tyyliin "Miksi toiset autot menevät eri suuntaan", "Miksi vihreä valo kertoo että saa mennä" ja "Miksi isi kääntää rattia"...jokaista kysymystä seuraa uusi "miksi"...
Eilisen automatkan syy oli "rengasmatkailu" eli talvirenkaiden vieminen säilytykseen vanhempieni autotalliin. Meillä on kerrostaloasujina vähän huonot säilytysmahdollisuudet, joten onneksi sijoituspaikka renkaillemme löytyy.
Isäntäperhekin oli kesälaitumilla, joten vierailumme oli hyvin lyhyt, ehkä kymmenen minuutin mittainen. Naakka heräsi autotallissa ja oli onneksi ihan hyvällä tuulella. Tämän jälkeen siirryimme ABC:lle syömään ja sitten ajoimme kotiin.
Kun minun ei tarvitse mitenkään huhkia ja voin toimia lähinnä "seuraneitinä" puolisolle ja Naakalle, asiat sujuvat oikeastaan ihan hyvin!
Eihän tässä olotilassa mikään muu hämärry kuin todellisuudentaju. Huomaan ajattelevani, että miten olen koskaan voinut hallita töissä käymisen, lapsen tarhakuviot ja monet muut asiat. Miten olen voinut harrastaa liikuntaa tai ylipäätänsä yhtään mitään?
Täytyy vain sanoa, että onneksi olotila ei ole lopullinen. Edessä odottaa työläs vauva-arki, mutta onneksi ainakin nämä isoon mahaan liittyvät ongelmat poistuvat, mikä tulee jo helpottamaan tilannetta paljon.
Kommentit
Lähetä kommentti