Synnytyksestä, osa 2
Kohdasta, johon viimeksi jäin, eteni tilanne kalvojen puhkaisun jälkeen ei mitenkään ja meidän osalta siirtymiseen synnytyssaliin. Rva:lla oli jo valmiiksi paha mieli oksitosiinista, mihin kuitenkin nyt täytyi vain suostua.
Oksitosiinin kanssa ne omat supistukset voimistuivatkin nopeasti, ja ajattelin siinä tiistaina (puolipäivä), että varmasti kohta syntyy. Ennen tipan laittoa se annostelija toki kieltäytyi toimimasta, ja siinä kului puolisen tuntia.
No, äkkiä kiputila oli kuitenkin ihan kamala, ja otimme ilokaasun käyttöön - aika nopeasti sekin laite kieltäytyi toimimasta. Vikaa etsimään tuli toinenkin kätilö, lopulta huomattiin että letkussa on reikä, eli pelkkä letku meni vaihtoon.
Supistukset jatkuivat oikein karseina seuraavat tunnit, vessassa piti pissiä seisten (kuulostaa jälkeenpäin huvittavalta :D ), kun istumaan en kyennyt.
Epiduraali astui kuvioihin jossain vaiheessa, kun kankkuun pistetty lääke ei enää auttanut. Näin jatkettiin koko päivä iltaan asti. Naakan synnytyksessä kykenin torkahtamaan epiduraalin ansiosta, tällä kertaa kivut tulivat paljon voimakkaammin vaikutuksen läpi.
Vuorokauden lopputunteina minulla oli kipujen kanssa hyvin vaikeaa. Tilanne kääntyi uupumisen puolelle ja kun vuorokausi vaihtui, sain puudutuspiikit kohdunkaulan (?) johonkin osaan. Se puudutus ei sitten tehonnut ollenkaan.
Rva pyysi sektiota puolen yön aikaan, kun mikään ei oikein edistynyt ja kivut lisääntyivät. Siihen ei kuitenkaan lähdetty, sen sijaan aloitettiin uusi oksitosiinikierros.
Aika siitä eteenpäin meni sen sortin kipuaallossa, etten lopulta jaksanut edes huutaa. Minun piti kääntyillä eri asentoihin ja yrittää ponnistaa, mutta yritykset jäivät aika tehottomiksi kivun takia - ja vauva ei edes aloittanut laskeutumista.
Kun synnytystä oli kestänyt yli 50 tuntia enkä jaksanut kivultani enää huutaa tai edes puhua, sain tulehduksen ja vauvan sydänäänissä alkoi olla häikkää. Silloin päädyttiin sektioon.
No, tarvitsin vielä yhden epiduraalin (viidennen) leikkausta odotellessa. Leikkaussalissa, kun minua siirrettiin leikkauspöydälle, vauvan sydänäänet laskivat taas. Sektiosta tuli kiireellinen sektio ja puudutus annettiin varsin nopeasti.
No, se sai kädetkin puutumaan, ja hengitys meni vähän haasteelliseksi. Sain sitten happimaskin ja kehotuksen ottaa rauhallisesti...
Loppu tapahtuikin äkkiä - pienen puuhastelun jälkeen poikavauva oli ulkona ja päästi komean karjaisun. Muutaman minuutin jälkeen vauvalle tuli hengitysvaikeuksia ja hänet vietiin tarkkailuun saamaan lisähappea sillä aikaa kun minua kursittiin kokoon.
En suoraan sanottuna tajunnut noita dramaattisia osia ollenkaan itse toimenpiteen aikana, ja nopeasti kuulin, että vauvakin virkosi kolmen minuutin ylipainehoidolla, Näin pojan ohimennen tarkkailuun viedessä ja tapasin hänet kunnolla noin puolentoista tunnin kuluttua, kun pääsin itse osastolle,
Eli..aika raskaan tien kautta tuli poikamme, Naakan pikkuveli maailmaan. Alkuvaikeuksista selvittiin kuitenkin, ja kotonakin olemme ehtineet olla melkein viikon ajan.
Oksitosiinin kanssa ne omat supistukset voimistuivatkin nopeasti, ja ajattelin siinä tiistaina (puolipäivä), että varmasti kohta syntyy. Ennen tipan laittoa se annostelija toki kieltäytyi toimimasta, ja siinä kului puolisen tuntia.
No, äkkiä kiputila oli kuitenkin ihan kamala, ja otimme ilokaasun käyttöön - aika nopeasti sekin laite kieltäytyi toimimasta. Vikaa etsimään tuli toinenkin kätilö, lopulta huomattiin että letkussa on reikä, eli pelkkä letku meni vaihtoon.
Supistukset jatkuivat oikein karseina seuraavat tunnit, vessassa piti pissiä seisten (kuulostaa jälkeenpäin huvittavalta :D ), kun istumaan en kyennyt.
Epiduraali astui kuvioihin jossain vaiheessa, kun kankkuun pistetty lääke ei enää auttanut. Näin jatkettiin koko päivä iltaan asti. Naakan synnytyksessä kykenin torkahtamaan epiduraalin ansiosta, tällä kertaa kivut tulivat paljon voimakkaammin vaikutuksen läpi.
Vuorokauden lopputunteina minulla oli kipujen kanssa hyvin vaikeaa. Tilanne kääntyi uupumisen puolelle ja kun vuorokausi vaihtui, sain puudutuspiikit kohdunkaulan (?) johonkin osaan. Se puudutus ei sitten tehonnut ollenkaan.
Rva pyysi sektiota puolen yön aikaan, kun mikään ei oikein edistynyt ja kivut lisääntyivät. Siihen ei kuitenkaan lähdetty, sen sijaan aloitettiin uusi oksitosiinikierros.
Aika siitä eteenpäin meni sen sortin kipuaallossa, etten lopulta jaksanut edes huutaa. Minun piti kääntyillä eri asentoihin ja yrittää ponnistaa, mutta yritykset jäivät aika tehottomiksi kivun takia - ja vauva ei edes aloittanut laskeutumista.
Kun synnytystä oli kestänyt yli 50 tuntia enkä jaksanut kivultani enää huutaa tai edes puhua, sain tulehduksen ja vauvan sydänäänissä alkoi olla häikkää. Silloin päädyttiin sektioon.
No, tarvitsin vielä yhden epiduraalin (viidennen) leikkausta odotellessa. Leikkaussalissa, kun minua siirrettiin leikkauspöydälle, vauvan sydänäänet laskivat taas. Sektiosta tuli kiireellinen sektio ja puudutus annettiin varsin nopeasti.
No, se sai kädetkin puutumaan, ja hengitys meni vähän haasteelliseksi. Sain sitten happimaskin ja kehotuksen ottaa rauhallisesti...
Loppu tapahtuikin äkkiä - pienen puuhastelun jälkeen poikavauva oli ulkona ja päästi komean karjaisun. Muutaman minuutin jälkeen vauvalle tuli hengitysvaikeuksia ja hänet vietiin tarkkailuun saamaan lisähappea sillä aikaa kun minua kursittiin kokoon.
En suoraan sanottuna tajunnut noita dramaattisia osia ollenkaan itse toimenpiteen aikana, ja nopeasti kuulin, että vauvakin virkosi kolmen minuutin ylipainehoidolla, Näin pojan ohimennen tarkkailuun viedessä ja tapasin hänet kunnolla noin puolentoista tunnin kuluttua, kun pääsin itse osastolle,
Eli..aika raskaan tien kautta tuli poikamme, Naakan pikkuveli maailmaan. Alkuvaikeuksista selvittiin kuitenkin, ja kotonakin olemme ehtineet olla melkein viikon ajan.
Huh, olipa hurjaa! Mutta hymy tuli kyllä huulille, kun luki komeasta karjaisusta! Ihan hirmuisesti onnea vielä ja tsemppiä! <3
VastaaPoista