Kiputilapäivitys pitkästä aikaa

Ihmettelen parhaillaan, miten saan taas kroppani toimimaan urakan jälkeen. 27-vuotiaana saamani niskan retkahdusvamman vuoksi tietyt asiat kehossani eivät vieläkään toimi tai palaudu, kuten niiden pitäisi. 

Ideaalitilanne olisi, jos voisin elää sillä tavalla, että ongelmia kroppaan tulisi mahdollisimman vähän. Minun ei pitäisi lukea tai olla tietokoneella tuntikausia, kuten olen nyt joutunut tekemään. Jopa verkkoluennot ovat pirullisia - pari tuntia luennolle osallistumista aiheuttaa tuskaisen illan ja yön.

Tällä hetkellä minulla on jonkinlainen tulehdus olkapäässä ja hermosärkyä oikeassa kädessä. Kun niskaa kääntää, se on niin jumissa, että se rutisee päätä käännettäessä. Minua myös huimaa ajoittain. Selkä on yhtä levymäistä jumittunutta kappaletta.

Pystyn jonkin verran taistelemaan jumittumista vastaan säännöllisellä jumpalla, tauoilla ja lenkille lähtemisellä. Se, että saisin niillä aikaan suhteellisen kivuttoman "normaalitilan", on utopia, josta olen luopunut jo aikaa sitten.

En hylkää jumppaa ja liikettä, mutta hyväksyn, että mikäli rasitus on sellainen kuin viime kuukausina, niillä pystyy vain hillitsemään tulipaloa, ei sammuttamaan sitä. Parhaiten auttaa, kun työtehtäväni muuttuvat taas pois päätetyöstä.

Olen saanut piikkimatosta lyhytaikaista helpotusta jumittumiseen. Piikkimatto ei ole minulla säännöllisessä käytössä, mutta tällaisessa tilanteessa siitä on ollut hyötyä. Pitää hieman sortteerata illan aikatauluja, jotta piikkimatolla makaaminen sopisi järjestykseen. Olen muun muassa tehnyt Naakan kanssa puheterapiaharjoituksia, kun olen ollut piikkimatolla ;) 

Tavallaan koen, että "suuri yleisö" on koronarajoitusten myötä saanut tutustua sellaisten ihmisten elämään, joilla on jokin pitkäaikaissairaus. Pitkäaikaissairaat vain joutuvat rajoittamaan toimiaan ja pitämään sairautensa mielessä vuosikausia - koronan kohdalla homma loppuu aikanaan.

Olen onneksi kyennyt rakentamaan monilta osin sellaisen elämän pitkäaikaissairauteni rinnalle, josta pidän. Se on vaatinut jonkin verran ponnisteluja, varsinkin silloin kun vammautumisesta oli vasta vähän aikaa ja oireet haittasivat nykyistä enemmän. Esim. oikea käteni toimi varsin huonosti Naakan vauva-aikana, mutta on parantunut siitä.

Kuitenkin, välillä v*tuttaa, kun pitää olla jäykkä ja kivulias. Kuitenkin, saahan elämässä jokin asia harmittaa, ja sen harmituksen voimalla jaksan revetä sellaisiin tehtäviin, jotka minun täytyy kumminkin tehdä. Onneksi alkuvuosi tulee olemaan sellainen, että saa pitää taukoa opiskelusta ;) 

PS. Alkuvuosi tulee toivon mukaan menemään vähemmillä särkylääkkeillä ja relaksanteilla.

PPS. Onneksi lenkille on päässyt helposti aamuisin, kun saatan Naakan kouluun. Iltaisin lenkkeily on hankalaa, kun perhe pitää ruokkia, läksyt pitää valvoa ja aina lapsilla on joku aktiviteetti, jota pitää järkätä - äidit eivät kai sitten tarvitse omaa aikaa ;) 

PPPS. Ainakin näinä huonompina kausina huomaa, että välillä kroppa on ollut paremmassakin kunnossa.