Jäälyhtyjä ja koiranpentu

Tämä kulunut viikko sisälsi taas paljon byrokratiaa, mutta onneksi viikkoon mahtui muutakin. Olin myös jälleen keikkatöissä ja asiat sujuivat keikoilla mielestäni hyvin. Tosin unohdin työkenkäni toiseen keikkatyöpisteeseen, joten toivottavasti pääsen sinne uudestaankin ;) 

Tämän viikon ihanuus ja kamaluus samaan aikaan ovat olleet kovat pakkaset täällä etelässäkin. Se on tarkoittanut lasten varustamista ekstravaatteiden ekstravaatteilla, ja omatkin ulkovaatteeni ovat joutuneet koetukselle.

En tiedä, miten teillä, jotka käytte täällä lukemassa, kotiseudulla on, mutta meillä helmikuu on ollut värjätyjen jäälyhtyjen (ja linnojen sekä kaikenlaisten taideteosten) aikaa. Muistan 10 litran ämpäriin tehdyt jäälyhdyt lapsuudestani, mutta ei niitä millään värjätty, saati jäädytetty leikkokukkia sekaan.

Joka tapauksessa, Naakka ilmoitti maanantaina koulusta tullessaan, että meillä tehdään lähitulevaisuudessa jäälyhtyjä. Meille muodostui pienimuotoinen kilpailu perheen toisen aikuisen kanssa, millä tekniikalla jäälyhty pitää tehdä. 

Toinen aikuinen rakenteli raejuustopurkin keskelle "täytteen" kyntiläkoloa varen, minä luotin siihen, että reunat ja pohja jäätyvät ensin. Alla näette työmme tulokset - minun on sininen lyhty. Pidän kovasti molemmista, ja ne ovat parvekkeella pysyneet hyvässä kunnossa:


Keskiviikkoiltana koitti ehkäpä viikon kohokohta: ystäväni & naakan kummitäti kutsui meidät vierailulle syömään ja katsomaan uutta koiranpentua, ihanaa, vaaleaa labradorinnoutajaurosta. Olimme kaikki innoissamme!

Lapset tykkäsivät kovasti pienestä koiranpennusta, minulle tule sekä nostalgisia fiiliksiä lapsuudestani sekä ajatus mahdollisesti tulevaisuudessa koittavasta ajasta, jolloin meilläkin on ehkä koira. Joka tapauksessa, on ihanaa, että koiria tulee lähipiiriin, 

Pikkuinen oli näykkimisvaiheessa, ja lapset säikkyivät sitä hieman. Onneksi kaikki saivat pian juonesta kiinni ja tarjosivat pennulle leluja, joita voi pureskella. Toivottavasti pääsemme taas pian näkemään tätä pikkuista!


PS. Touhi pääsee tänään pienille kaverisynttäreille - mikä innostava erikoisuus tänä vuonna! Touhi itse on innoissaan, 

PPS. Naakallakin on poikkeavaa ohjelmaa - hän pääsi viettämään viikonloppua ukkinsa luokse. Tämäkin on todella odotettu asia, joka lykkääntyi vielä viime viikkoja Naakan koulussa todettujen koronatartuntojen vuoksi, Nyt tilanne on onneksi tasoittunut.

PPPS. Tänään olisi kiva kokeilla jotakin askartelua. Täytyy pohtia, mitä voisimme ehdä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe