Mielenterveyshaasteita
Olen ollut mielenterveysongelmainen oikeastaan koko aikuisikäni ajan. Papereissani lukee yleinen ahdistuneisuushäiriö ja pakko-oireinen häiriö. Molemmat ovat osoittautuneet kroonisiksi, eikä jälkimmäinen ole ihan lievimmästä päästä. Minulla on lääkitys, joka on vissiin kohdillaan. Kuitenkin, oireet vievät ajoittain ison annoksen toimintakyvystäni. Esimerkiksi nyt on vähän heikompi kausi. Uskon sen johtuvan stressistä ja ylikuormituksesta, lähinnä työelämästä ja meidän muutosta. Huonompina kausina en oikeastaan voi kuin yrittää rauhoittua. Huono vointi ei ikinä mene nopeasti ohi, vaan se lievenee hitaasti. Välillä tarvitsen sairauslomaa. Nyt en ole sairauslomalla, mutta hakeudun, mikäli tilanne ei helpota. Olen ollut surullinen ja katkerakin . Tottakai, jokainen olisi mielellään terve. Tiedän, että tilanne on krooninen, eli mielenterveyden osalta olen pitkäaikaissairas. Unohdan kuitenkin sen parempien kausien aikana. Olen käynyt terapiassa nyt kolmatta vuotta. Keväällä lopet...