Iltatoimista ja unesta

 Kumpikaan lapsi ei ole ollut superhyvä nukkuja. Tarkoitan siis esim. usean tunnin päiväunia, nukkumaanmenoa kahdeksalta tai heräämistä 7.30 jälkeen. Tämä tarkoitti itselleni (varsinkin, kun oltiin kipeitä) aika paljon univajetta monen vuoden ajan.

Ongelma on ollut, että OCD-oireet pahenevat, jos nukun liian vähän. Tarvitsen unta n. 8 tuntia yössä. Päiväunet onnistuvat hyvin harvoin. Vaihdevuosioireet heikensivät unta, mutta hormonikorvaushoito korjasi tilannetta. Nyt tosin tuntuu, että hormonia tulee silti liian vähän (nivelkivut ja hieman huonontunut uni).

Menen yleensä sänkyyn (tai siis makuuasentoon lukemaan) n. 21.30. Tätä edeltää puoli ysin uutisten katselu ja iltatoimet. Rytmi on pääosin aina sama, viikonloppuisinkin. Valot menevät pois 22.30 mennessä, arkena usein aiemminkin.

Lapsilla on suurin piirtein samankaltainen iltarytmi. Tosin iltapalaan jne. he tarvitsevat enemmän aikaa. En käsitä miten, mutta iltariehunta on meillä "ohjelmanumero" vielä nykyäänkin, erityisesti T:llä. Tällä hetkellä Naakka lukee sängyssä, Touhi vähemmän.

Minä ja T. heräämme viikonloppuisin yleensä ensin. T. seitsemän aikaan ja minä vähän myöhemmin. Naakka nukkuu tyytyväisenä pidempään. Hän täyttää jo kohta 13, ja unentarve on aamuisin suurempi kuin aiemmin.

Koen, että joka ilta toistuva samankaltainen iltarytmi ja se, että aikuiset menevät säälliseen aikaan nukkumaan, toimii meillä hyvin. En itse ole valmis nipistämään yöunesta ollenkaan, vaan kaikki askareet jne. on tehty noin klo 20 mennessä. Sen jälkeen vain rauhoitun.

Unen merkitys palautumisessa on itselleni valtavan suuri. Iän myötä merkitys on vain korostunut. Nukuin parina yönä tällä viikolla huonosti. Sain päivällä tehtyä pakolliset asiat, mutta muuten päivät menivät ihan harakoille.

Koen, että nykyinen asunto on parantanut uniani, sillä täällä on viileämpää kuin edellisessä asunnossa. Toki tilanne voi olla eri keväämmällä saati kesällä. Järkyttävistä lämpötiloista ei luullakseni tarvitse enää kärsiä, sillä ilmalämpöpumppu asennetaan maaliskuun lopussa.

Koska en viitsi kuvittaa juttua itsestäni kuorsaamassa...tässä on kuva lumikinoksesta, jonka onnistuin torstaina kiertämään matkallani töihin. Se ulottui minua vyötäröön. Kuin unessa...mutta se tapahtui ihan oikeasti.