Synttäreitä ja linnunlaulua

Eilisen koiralenkin ja lemmikkimessuilla käynnin jälkeen olin ihan puhki. Tykkäsin kuitenkin molemmista. Lemmikkimessuilla on aina niin paljon nähtävää. Ne ovat sitäpaitsi paljon rauhallisemmat kuin samaan aikaan järjestettävät lapsi- tai ruoka- ja viinimessut.

Kävimme ihastelemassa monenlaisia lemmikkejä. Tykkään aina eniten akvaario-osastosta. Sinne oli perustettu hyvin erilaisia akvaarioita. Nanoakvaario sukarapuineen oli yksi suosikeistani, samoin vähän erikoisempi tumman veden akvaario.

Monenlaisia koiria oli vaikka kuinka paljon, kissoja näkyi tänä vuonna vähemmän. Naakka ihmetteli, ovatko venäjänvinttikoirat todella niin isoja! Olen iloinen, että erilaiset eläinten suojeluun liittyvät organisaatiot olivat niin isosti esillä. Niihin oli mukava tutustua paremmin.

Tänään on vuorossa lasten synttäreitä (heidät on kutsuttu synttäreille), ja illalla menen pilatekseen. Jossakin vaiheessa palautamme myös hoitokoiran takaisin omaan kotiin. Aikataulu, milloin tämän kaiken hoidamme, on vielä vähän vaiheessa.

Minä suuntaan arvatenkin seuraavaksi koiralenkille. Näiden päivien askelmittarin tulokset ovat varsin korkeita. Alkuviikosta tulee sitten varmasti käveltyä vähemmän. Lumikerrosta ei ikkunasta katsoen näy, muttta moni katto on valkoisena. Enemmän vaatteita siis!

Kevään linnunlaulu on kyllä ollut ihan uskomatonta. Metsä, jossa yleensä lenkkeilemme, on varsinainen mustarastasmetsä. Täytyypä taas tänään kuunnella. Tunnen lintuja hävettävän huonosti, mutta aina voi oppia uutta.

Ensi viikko kuluu luultavasti normaalissa arjen aherruksessa. Toivon, että nukkuminen sujuu ensi viikolla. Nyt on ollut aika paljon huonoja yöunia. Viime- ja toissayö olivat onneksi ihan hyviä. Herään kuuden jälkeen, mutta ei voi mitään.

Sain kuulla, että lasten luokka (isot) menevät tänäkin vuonna Nuuksioon telttailemaan. Naakka tykkäsi siitä viime vuonna todella paljon, vaikka ei siellä kuulemma tule nukutuksi ;) Touhin ikäryhmä ei vielä telttaile, mutta ensi vuonna T. pääsee mukaan. 

Touhin lätkänpeluu joukkueessa on alkanut hivenen passiivisesti. Viime viikolla hän oli kipeänä ja tällä viikolla on kaverisynttärit treenien päällä. Synttäreiden takia saa meillä aina jäädä treeneistä pois. Hyvä puoli toki on, että synttäreilläkin Touhi liikkuu. Luvassa on lasersotaa.

PS. Messuilla oli myös silittelymarsuja. Kävin silittämässä paria ja totesin, että minulla on kyllä ikävä marsuja.

PPS. Eipä ole tullut mieleen kuunnella musiikkia tai muutakaan koiralenkillä. Koiran seuraaminen on hauskaa ja linnut ääntelevät nyt keväällä hienosti!

PPPS. Katsotaan, tuleeko viikolla kylmää ja sateista. Sadetta kyllä toivon, sillä nyt on ollut niin pölyistä, että se käy hengityksen päälle. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Astmalääkitys - viimein kunnossa!

Sauvasirkan (ja meidän tuleva) viimeinen matka