Työn touhussa!
Olen viettänyt kuluneen viikon poikkeuksellisesti työn touhussa (lastenhoitohan ei mitään varsinaista työtä ole ;) Minulle tipahti iloisena yllätyksenä kaksi työkeikkaa, joista toinen on niin työläs, että nuorimmaiseni on viettänyt merkittävän osan viikkoa isovanhempiensa hyvässä hoidossa.
Viimeksi tein oman alani työksi kutsuttavia juttuja viime keväänä, eli taukoa on ollut kuukausia. Aika hyvin se työhön ja toimeen tarttuminen on sujunut, vaikka alkuviikosta tuntui, että enhän minä nyt voi tehdä muuta kuin hoitaa Touhia...
Loppuviikosta olen jo niin vihkiytynyt osapäivätyöhöni, että olen luultavasti ensi viikolla alkuviikosta surullinen, kun merkittävä osa työstä on tehty. Toinen, pienempi työ jatkuu luultavasti ainakin kuukauden, mutta ne tunnit saan sijoiteltua sinnetänne iltoihin ja viikonloppuihin.
Mitä kroppani on tykännyt? No, onhan se ollut aika kovilla. Koska hoidan Naakkaa ja Touhia sen ajan kun en tee töitä, kerkeän lepuuttamaan/venyttelemään/jumppaamaan vasta illalla, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Askelia on kyllä kertynyt, kun olen suhannut paikasta toiseen.
Edelleen, tuntuu, että sohvalla puolimakaavassa asennossa röhnöttäminen on selälleni ja niskalleni parasta, jos aion työskennellä pidemmän aikaa. Ryhdikäs asento tuolilla pöydän ääressä on jotenkin todella hankala. En ole ihan varma, onko se hyvä vai huono asia.
Työtilani on vähän vaihdellut. Työvälineeni on tietokone, mutta ei pääasiassa. Tällä kertaa käytän eniten ruutuvihkoa, kynää, pyyhekumia, viivotinta ja teroitinta. Minusta se on ihanaa! On huvittavaa, että välineeni kynää lukuun ottamatta ovat lukioaikaisia.
Olen tehnyt hommia kotona, mutta pääasiassa kirjastossa. On ollut hauskaa, kun saa rauhallisen ympäristön ja sopivasti taustahälyä samassa paketissa. Varsinainen pelastukseni on ollut talomme kerhohuone. Sitä käytetään harvoin päivisin, ja minulla on nyt avain sinne viikon loppuun.
Työni, se isompi, tulee valmiiksi luultavasti maanantaina. Ensi viikolla teemme taas yhtä sun toista, mutta pääosin vietän päivät Touhin kanssa tavalliseen tapaan. Tällä viikolla emme ole ehtineet yhteenkään kerhoon tai aktiviteettiin.
Tosin, aktivoimme itseämme tänä aamuna, kun matkustimme Itäkeskukseen Touhin 1-vuotishammaslääkäriin. Kaupunki oli antanut sen verran niukat ohjeistukset, että piti Tallinnanaukiolta soittaa vielä puolisolle, joka löysi paremmat ohjeet.
Löysimme televisiossakin mainostetun uuden perhekeskuksen (neuvolat, perheiden sosiaalipalvelut jne. on koottu yhteen). Täytyy sanoa, että rva hieman pettyi uusista tiloista: matalakattoinen, kapea käytäväverkosto, aika pimeää ja vaisua. Eikös perhekeskuksen kuuluisi olla avara ja valoisa, ja kirkkain värein maalattu...monellakin tapaa kutsuvampi ympäristö?
No, kun löysimme hammashoitolan, sain kattavan ohjeistuksen lapseni tulevasta hammashuollosta, ja Touhi kesti pienen suun avauksen hammasta purren. Kun saisimme edes esikoisen luopumaan yötutistaan, voisimme valmistautua Touhin tuttitouhujen lopetukseen joskus hamassa tulevaisuudessa...
Viimeksi tein oman alani työksi kutsuttavia juttuja viime keväänä, eli taukoa on ollut kuukausia. Aika hyvin se työhön ja toimeen tarttuminen on sujunut, vaikka alkuviikosta tuntui, että enhän minä nyt voi tehdä muuta kuin hoitaa Touhia...
Loppuviikosta olen jo niin vihkiytynyt osapäivätyöhöni, että olen luultavasti ensi viikolla alkuviikosta surullinen, kun merkittävä osa työstä on tehty. Toinen, pienempi työ jatkuu luultavasti ainakin kuukauden, mutta ne tunnit saan sijoiteltua sinnetänne iltoihin ja viikonloppuihin.
Mitä kroppani on tykännyt? No, onhan se ollut aika kovilla. Koska hoidan Naakkaa ja Touhia sen ajan kun en tee töitä, kerkeän lepuuttamaan/venyttelemään/jumppaamaan vasta illalla, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Askelia on kyllä kertynyt, kun olen suhannut paikasta toiseen.
Edelleen, tuntuu, että sohvalla puolimakaavassa asennossa röhnöttäminen on selälleni ja niskalleni parasta, jos aion työskennellä pidemmän aikaa. Ryhdikäs asento tuolilla pöydän ääressä on jotenkin todella hankala. En ole ihan varma, onko se hyvä vai huono asia.
Työtilani on vähän vaihdellut. Työvälineeni on tietokone, mutta ei pääasiassa. Tällä kertaa käytän eniten ruutuvihkoa, kynää, pyyhekumia, viivotinta ja teroitinta. Minusta se on ihanaa! On huvittavaa, että välineeni kynää lukuun ottamatta ovat lukioaikaisia.
Olen tehnyt hommia kotona, mutta pääasiassa kirjastossa. On ollut hauskaa, kun saa rauhallisen ympäristön ja sopivasti taustahälyä samassa paketissa. Varsinainen pelastukseni on ollut talomme kerhohuone. Sitä käytetään harvoin päivisin, ja minulla on nyt avain sinne viikon loppuun.
Tosin, aktivoimme itseämme tänä aamuna, kun matkustimme Itäkeskukseen Touhin 1-vuotishammaslääkäriin. Kaupunki oli antanut sen verran niukat ohjeistukset, että piti Tallinnanaukiolta soittaa vielä puolisolle, joka löysi paremmat ohjeet.
Löysimme televisiossakin mainostetun uuden perhekeskuksen (neuvolat, perheiden sosiaalipalvelut jne. on koottu yhteen). Täytyy sanoa, että rva hieman pettyi uusista tiloista: matalakattoinen, kapea käytäväverkosto, aika pimeää ja vaisua. Eikös perhekeskuksen kuuluisi olla avara ja valoisa, ja kirkkain värein maalattu...monellakin tapaa kutsuvampi ympäristö?
No, kun löysimme hammashoitolan, sain kattavan ohjeistuksen lapseni tulevasta hammashuollosta, ja Touhi kesti pienen suun avauksen hammasta purren. Kun saisimme edes esikoisen luopumaan yötutistaan, voisimme valmistautua Touhin tuttitouhujen lopetukseen joskus hamassa tulevaisuudessa...
Kommentit
Lähetä kommentti