Rokottamisesta

Minun on jo pitkään pitänyt kirjoittaa aiheesta, joka nousi jälleen esille tuhkarokkotapausten myötä. Viimeisimmät rokotukset, jotka meillä otettiin, ovat influenssarokotukset, jotka lapset ilokseen saivat tänä vuonna nenäsuihkeina.

Itse otin influenssarokotuksen tänä vuonna työpaikalla. Influenssarokotushistoriani ei ole pitkä, olen ottanut rokotuksen vuosittain vuodesta 2014. Syy on yksinkertainen: sairastin influenssan tuolloin. Se ei ollut ensimmäinen kerta, sairastin taudin myös 7-vuotiaana.

Miksi sitten ottaa rokote, joka ei sinänsä suojaa miltään kovin vaaralliselta? Syy: tauti oli helvetillinen. Totesin, etten vastaisuudessa halua maata paria viikkoa sängynpohjalla polttavan kurkkukivun kanssa 40 asteen kuumeessa. Jälkitaudit pidensivät sairausaikaa niin, että se koko helmikuu 2014 meni oikein iloisesti sairastaessa.

Ehkä tärkein syy: en halua tartuttaa tautia muihin. En voi tietää, onko samassa tilassa kanssani oleskeleva henkilö vastustuskyvyltään minua heikompi ja pahimmassa tapauksessa kuolee siihen.

Influenssarokotukset eivät kuitenkaan ole varsinainen kirjoitukseni syy. Syy on rokotusohjelmasta kieltäytyminen eli se, että rajaa joitakin rokotteita tai kaikki rokotteet pois omalta lapseltaan.

Suoraan sanottuna, minun on hyvin vaikea käsittää tätä. Olemmeko menneet yksinkertaisesti niin kauas esim. 1950- ja 1960-luvuista, ettemme enää ymmärrä, etteivät ne taudit ole mihinkään kadonneet?

Ei ole montaa vuosikymmentä, kun lapsia menetettiin tartuntataudeille, jotka ovat nykyään rokotettavissa. Toki rokotettukin voi sairastua, mutta yleensä korkeintaan lievästi.

Minun on vaikea mennä sisälle rokotevastaisen ihmisen maailmaan - rokotekriittisyyden vielä ymmärrän, sillä on toki hyvä olla tietoinen asioista. Silti koen aika karmivana, että joku haluaa riskeerata jälkeläisensä ja vielä pahimmassa tapauksessa satoja sivullisia.

Tärkein syy lasteni rokottamiseen: haluan pitää heidät <3 Lisäksi haluan, että he eivät aiheuta vaaraa muille tartuttamalla tautia.

En toki pidä rokottamisesta - minulla on vielä hämärä muistikuva rva:sta, joka piiloitui neuvolan penkin alle, kun piti mennä rokotettavaksi ;) Eivät lapsenikaan siitä pidä, mutta näin meillä joka tapauksessa tehdään.

 

Kuva on napattu Wikipediasta....

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys