Teinit - mietityttääkö jo?
En suoraan sanottuna ole vielä tiedostanut, että lapsistani tulee joskus teini-ikäisiä. Tai olen kyllä, mutta teinivaiheen kannalta epäolennaisilla tavoilla: haluaisin usein hypätä tilanteeseen, jolloin sisäsiisteys olisi taattu ja ruokaakin osattaisiin ottaa kaapista itse.
Kuitenkin, tyttäreni haparoiva lukutaito on saanut minut ajattelemaan, etteivät leikki-iän kultaiset päivät kestä loputtomiin. Tyttö lähtee kohta kouluun, kauppaan ja kavereille...poika seuraa muutaman vuoden päästä perässä.
Nyt niillä ei ole kännyköitä, se ainoa Gugguu-merkkinen vaate kuulemma nipistää kaulaa ja luulen, ettei sosiaalisesta mediasta ole vielä havaintoa. Tytsyn mielestä mahdolliset rakastumisen kohteet kuten pojat, ovat hauskoja siksi, kun niiden kanssa saa riehua ja rakentaa majan.
Ennen pitkää herään kuitenkin teini-ikäisen (tai jopa monikossa) vanhempana. Vielä seitsemän vuotta, niin tyttäreni täyttää 13. Kun itse täytin kolmetoista, oli vuosi 1994. Lopetin juuri barbileikit ja aloitin yläasteen.
Maailma oli erilainen. Oli toki terrorismia, mutta ei vielä puhettakaan lentokoneiden törmäyksistä pilvenpiirtäjiin tai joukkopuukotuksista täällä pohjoisessa. Kaikki eivät tienneet kaikesta kaikkea, kun ei ollut nettiä.
Sen verran kun politiikasta ymmärsin, elettiin nousukautta. Lama oli vihdoinkin voitettu ja hyvin pian koettaisiin Nokian läpimurto. Oltiin jo lähellä niitä omia matkapuhelimia.
Olin teininä todella epävarma. Epävarmuutta lisäsi koulukiusaaminen. Toisaalta, teininä oli mukavaakin. Oli ihastuksia, Suosikki-lehti, koiralenkit, ripari ja jopa isoskoulutus (keskeytin sen). Jossain vaiheessa siirryin yläasteelta lukioon.
Sittemmin aikuisena ymmärsin, että en ollut vääränlainen. Epävarmuus kuuluu teinivaiheeseen, ja koskettaa ihan kaikkia. Nykyteinit ovat todella fiksuja. Kun vähän kaivelee, kiinnostuksenkohteita löytyy vaikka kuinka paljon.
Aikuisena pääsin eroon teinitavoistani, kuten karkin syömisestä ja pitkään nukkumisesta :D Luulen, että murrosiällä ja teinivaiheella on paikkansa. Muutos lapsesta aikuiseksi on todella suuri, ja kestää vuosia.
Miten haluaisin varustautua teini-ikään? Ensimmäisenä tulee mieleen, että haluan säilyttää keskusteluyhteyden lapsiini. Sen eteen voin helposti tehdä töitä jo nyt. Varsinkin tyttäreni on hyvä harjoituskappale - hän ei kovin mielellään puhu asioistaan, joten saan tehdä todella töitä.
Teini-iän myrskyissä toivon voivani säilyttää muistikuvan omasta teinivaiheestani. Ne myrskyt voivat muuten olla myös äänettömiä - typerys luulee, että murrosikä jää joiltakin väliin. Kyllä se nimittäin tulee kaikille.
Kovin paljon muuta en tässä vaiheessa voi tehdä ihan siitä syystä, että maailma voi seitsemän vuoden päästä olla jälleen erilainen kuin nyt. Moni asia, jonka teini kohtaa, on sama kuin minkä me muutkin kohtaamme. Asioiden laadun tietää vasta siellä tulevaisuudessa.
Kuitenkin, tyttäreni haparoiva lukutaito on saanut minut ajattelemaan, etteivät leikki-iän kultaiset päivät kestä loputtomiin. Tyttö lähtee kohta kouluun, kauppaan ja kavereille...poika seuraa muutaman vuoden päästä perässä.
Nyt niillä ei ole kännyköitä, se ainoa Gugguu-merkkinen vaate kuulemma nipistää kaulaa ja luulen, ettei sosiaalisesta mediasta ole vielä havaintoa. Tytsyn mielestä mahdolliset rakastumisen kohteet kuten pojat, ovat hauskoja siksi, kun niiden kanssa saa riehua ja rakentaa majan.
Ennen pitkää herään kuitenkin teini-ikäisen (tai jopa monikossa) vanhempana. Vielä seitsemän vuotta, niin tyttäreni täyttää 13. Kun itse täytin kolmetoista, oli vuosi 1994. Lopetin juuri barbileikit ja aloitin yläasteen.
Maailma oli erilainen. Oli toki terrorismia, mutta ei vielä puhettakaan lentokoneiden törmäyksistä pilvenpiirtäjiin tai joukkopuukotuksista täällä pohjoisessa. Kaikki eivät tienneet kaikesta kaikkea, kun ei ollut nettiä.
Sen verran kun politiikasta ymmärsin, elettiin nousukautta. Lama oli vihdoinkin voitettu ja hyvin pian koettaisiin Nokian läpimurto. Oltiin jo lähellä niitä omia matkapuhelimia.
Olin teininä todella epävarma. Epävarmuutta lisäsi koulukiusaaminen. Toisaalta, teininä oli mukavaakin. Oli ihastuksia, Suosikki-lehti, koiralenkit, ripari ja jopa isoskoulutus (keskeytin sen). Jossain vaiheessa siirryin yläasteelta lukioon.
Sittemmin aikuisena ymmärsin, että en ollut vääränlainen. Epävarmuus kuuluu teinivaiheeseen, ja koskettaa ihan kaikkia. Nykyteinit ovat todella fiksuja. Kun vähän kaivelee, kiinnostuksenkohteita löytyy vaikka kuinka paljon.
Aikuisena pääsin eroon teinitavoistani, kuten karkin syömisestä ja pitkään nukkumisesta :D Luulen, että murrosiällä ja teinivaiheella on paikkansa. Muutos lapsesta aikuiseksi on todella suuri, ja kestää vuosia.
Miten haluaisin varustautua teini-ikään? Ensimmäisenä tulee mieleen, että haluan säilyttää keskusteluyhteyden lapsiini. Sen eteen voin helposti tehdä töitä jo nyt. Varsinkin tyttäreni on hyvä harjoituskappale - hän ei kovin mielellään puhu asioistaan, joten saan tehdä todella töitä.
Teini-iän myrskyissä toivon voivani säilyttää muistikuvan omasta teinivaiheestani. Ne myrskyt voivat muuten olla myös äänettömiä - typerys luulee, että murrosikä jää joiltakin väliin. Kyllä se nimittäin tulee kaikille.
Kovin paljon muuta en tässä vaiheessa voi tehdä ihan siitä syystä, että maailma voi seitsemän vuoden päästä olla jälleen erilainen kuin nyt. Moni asia, jonka teini kohtaa, on sama kuin minkä me muutkin kohtaamme. Asioiden laadun tietää vasta siellä tulevaisuudessa.
Hyviä pohdintoja. Toisaalta kaikkeen ei voi eikä onneksi pidäkkään varautua. On onni ettemme tiedä mitä vuodet tuo tullessaan. Onneksi voimme tehdä töitä nyt. Se paras pohjatyö rakennetaan lasten kanssa juuri tässä hetkessä. Paljon iloisia yhteisiä hetkiä teille.
VastaaPoistaVoi kiitos, samoin Sinulle ja teille <3 Kyllä, on vaikea hahmottaa perheenjäsenten tulevaisuutte kovin monen vuoden päähän. Silti tekee mieli välillä pohtia - ihan jo tiedostaakseen, ettei nykyinen tilanne ole ikuinen. Pohjatyö on hyvä sana - sen pohjalta on hyvä lähteä liikkeelle siellä tulevaisuudessa.
VastaaPoistaSaatan olla "väärä" kommentoija kun en ole vanhempi, mutta teinien kohtaaminen on tuttua. Mitä enemmän kokemusta on tullut, näen punaista kun jotkut aikuiset suhtautuvat murrosikään kuin sairauteen jonka seurauksena nuoren aivotoimnta perustuu ainoastaan "hyrrääviin hormoneihin". Huoh.. 24/7 ajanvietto teinien kanssa on opettanut, että valmius kuunnella, ennakkoluulottomuus sekä positiivinen asenne auttavat. Työn puolella viikon aikana porukan ei kannata edes odottaa kommunoivan parina ekana päivänä, mutta puolen välin jälkeen meno on melko avointa. Toki persoonia on erilaisia, osa ei vain halua avautua, tai sitten tekee sen toisella tavalla. Myönnän aikaisemmin toimineeni tyhmästi, sillä asenteeni oli liian kurinpidollinen ja näin ollen toisen yläpuolelle asettuva. Nuorten some-elämään, sovelluksiin, peleihin, musiikkiin yms. tutustuminen tuntuu himskatin työllistävältä :D Mutta onneksi South Parkia ja Simpsoneita katsotaan edelleenkin..
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista