Kylässä isovanhemmilla - mitä mä nyt teen?

Väsyneen viikon jälkeen olen saanut nukkua hyvin jopa kahtena yönä peräkkäin. Perjantain- ja lauantain välisenä yönä menin suht aikaisin nukkumaan, ja herätys oli vasta vähän oli seitsemältä. Viime yönä nukuin melkein 11 tuntia.

Nukun kyllä usein viikoillakin lähes sen, mikä on tarpeellista. Kuitenkin, aina jää puuttumaan vähän. Aktiivinen aikani arjessa on noin 15 tuntia, eli kyllä minua väsyttää alkuillasta aivan valtavasti.

Pirteänä on hassua olla. Pää ei paina, päiväunet eivät mietitytä, ja olo on rauhallinen. On mukavaa suunnitella, että tehdäänpä jotain kivaa :)

Syy suunnitelmiini on, että sekä Naakka että Touhi ovat viettäneet yötä isovanhemmillaan! Touhille tämä on ensimmäinen kerta, kun hän jää yöksi ilman äitiä. Hyvin on kuulemma mennyt, ja tänään kaksikko palaa takaisin kotiin Niskasille.

Naakka on viettänyt satunnaisesti yötä isovanhemmilla melkein vauvasta asti. Tosin parin viime vuoden aikana hänkin on reissannut siellä aika vähän, kun ihan pientä lasta on yksinkertaisesti helpompi hoitaa kotosalla.

Touhi-pieni mietti reissua pitkin viikkoa. Joka toinen päivä hän sanoi, että aikoo mennä, joka toinen päivä hän ei aikonut. Kuitenkin, kun lauantai koitti, hän pakkasi tyytyväisenä tavaroitaan (lopulta hän unohti ottaa esimerkiksi lusikan ja lasin mukaan :D

Puhelut ovat kertoneet, että hyvin siellä on mennyt. Oma lapsuuteni kului siten, että isovanhemmille mentiin yökylään vasta isompana. Molemmat isovanhempani asuivat toisessa kaupungissa, mutta keskenään melkein saman kadun varrella.

Isovanhemmille mentiin yökylään vähän pidemmäksi aikaa, kyläilyt aloitin 8-9-vuotiaana. Muistelisin, että olen viettänyt isovanhemmilla aikaa erityisesti syys- ja hiihtolomilla.

Minulla on isovanhempieni luona vietetystä ajasta hyvät muistot. Siellä tehtiin oikeastaan ihan tavallisia asioita: käytiin kaupassa, torilla ja leikkipaikoilla. Talvella käytiin joskus luistelemassa, hiihtämässä ja laskemassa mäkeä.

Ne lyhyet poissaolot, kun lapset ovat jossakin muualla, ovat oudokseltaan vähän kummallisia. Olen niin tottunut, että kuljemme äänekkäästi ruokahetkestä toiseen ja elämme täyttä elämää ihan perustasolla.

Kuitenkin, myös rva:n täytyy hyväksyä, että jopa Touhilla on jo jonkinlainen, minusta erillinen sosiaalinen elämä. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tukea sen kehitystä :)

PS. Kyllä minä tekemistä keksin - kamppeita pitäisi taas karsia.

PPS. Oli aikaa sitten 20 minuuttia tai 8 tuntia, jahkailen näköjään päivittäistä jumppaani yhtä paljon.

PPPS. Kävely olisi aivan mahtavaa, mutta keuhkot eivät meinaa vieläkään toimia kunnolla.



Kommentit

  1. Mikä hieno todistus on, olen torpey clare ja olen naimisissa, onnellinen avioliittoani, vasta kun aviomieheni alkoi kuunnella juoruja minusta, että en ole uskollinen avioliittolakeihimme, yritin saada hänet ymmärtämään, että he olivat juoruja ja valheita, mutta hän menetti rakkauden, luottamuksen ja luottamuksen meihin. Joten meistä tuli nagging parit, ja sitten täynnä avioeroa, myöhemmin erotimme. Vuosia avioeron jälkeen yritin elää normaalia elämää ilman häntä, mutta en pystynyt, joten aloin etsiä miten saada takaisin entinen aviomieheni, sitten minua piti BaBa ogbogo hieno ja erittäin henkinen mies, joka heitti rakkaus loitsu minulle ja sai EX palaamaan minulle 48 tunnin sisällä. Olen huolestunut, joten pudotan hänen sähköpostin tänne niille, joilla on parisuhteita ja avioliittoa koskevia ongelmia, jotta hän voi auttaa suurissa töissä. Sähköposti: greatbabaogbogotemple@gmail.com. Tai hänen whatsapp-numeronsa. + 447440557868Ota yhteyttä häneen, katso kuinka suuri ja voimakas hän on. Auttaa myös seuraavissa asioissa ...

    (1) Lopeta avioero.
    (2) Loppumattomuus.
    (3) Onnea Spell.
    (4) Avioliitto.
    (5) Päästä eroon henkisistä ongelmista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe