Painopeitto ja viikkokuulumisia

Toukokuussa teimme "koeajon" asuntoautolla. Säät olivat varsin kylmät ja tuuliset - itse asiassa reissulla satoivat kevään viimeiset lumet kohteessamme Satakunnassa.

Ensimmäinen viikonloppu asuntoautolla oli mielenkiintoinen ja kaikin puolin mainio, mutta myös varsin väsyttävä. Yhdet päiväunet sain torkahtaa farmilla, jossa olimme vierailemassa. Päälleni sain painopeiton.

Painopeitot on nostettu viime vuosina esiin monessa paikassa. Painavan peiton rauhoittavasta vaikutuksesta hyötyy moni, Niissä käytetään käsittääkseni painona pienen pieniä lasikuulia.  Olin joskus aavistellut, että minun kaltaiselleni, levottomalle ihmiselle, painopeitto voisi olla hyvä juttu.

Unohdin asian vähäksi aikaa, mutta muistin taas myöhemmin. Tiedustelin, voisinko tilata itselleni samanlaisen peiton. Tämä onnistui, ja aloin odottaa omaani.

Minun painopeittoni ei nimittäin ole varsinainen painopeitto - se on vain painava, matonkuteista neulottu peitto. Peiton paino on kokonaisuudessaan 7 kiloa. Se ei ole minulla sängyssä, vaan "vilttinä" sohvalla. Illalla osaan nimittäin mennä suhteellisen hyvin nukkumaan, mutta joskus tarvitsee osata rentoutua myös päivän mittaan.

Rentoutuminen soffalla painopeiton alla on juurikin niin mukavaa kuin kyläreissulla toukokuussa - suosittelen.


Tällä viikolla meillä on ollut kaikenlaista säätöä. Naakka aloitti uuden harrastuksen, miekkailun (kerron myöhemmin lisää). Olin itse hieman kipeänä ja tiistaina kotona. Sitten Touhikin sairastui, ja olin hänen kanssaan keskiviikon. Tänään pääsin jo onneksi jatkamaan työviikkoa.

Touhi oli muutaman päivän ajan vaisu ja hiukan flegmaattinen. Tiistaina hän muuttui myös itkuiseksi, ja päivystyksessä selvisi, että toinen hänen putkitetuista korvistaan oli mennyt tukkoon, ja siellä oli tulehdus. Hoitona hän saa silmätippoja sekä silmiin että korvaan.

Minulla on huomenna poikkeuksellinen työpäivä, olen  töissä puoleen yöhön saakka (aamu alkaa tietenkin normaalisti kahdeksalta). Hiukan hirvittää, miten jaksan edes valvoa noin pitkään, ja lauantain voin varmaankin laskea päiväksi, jolloin en saa mitään järkevää aikaiseksi. Onneksi 16 tunnin työpäivä on erittäin poikkeuksellinen tapahtuma.

PS. olen lukenut tänä vuonna tasan 40 kirjaa - en taida ehtiä vuositavoitteeseeni, joka olisi ollut 60.

PPS. Yskäni on viimein helpottanut - nyt voisin viimein aloittaa lenkkeilyn uudestaan.

PPPS. Jos mietin jotakin stressaavaa, mielessäni siintävät jouluostokset, jotka pitäisi kohtapuoliin aloittaa, huh!


Kommentit

  1. Mikä hieno todistus on, olen torpey clare ja olen naimisissa, onnellinen avioliittoani, vasta kun aviomieheni alkoi kuunnella juoruja minusta, että en ole uskollinen avioliittolakeihimme, yritin saada hänet ymmärtämään, että he olivat juoruja ja valheita, mutta hän menetti rakkauden, luottamuksen ja luottamuksen meihin. Joten meistä tuli nagging parit, ja sitten täynnä avioeroa, myöhemmin erotimme. Vuosia avioeron jälkeen yritin elää normaalia elämää ilman häntä, mutta en pystynyt, joten aloin etsiä miten saada takaisin entinen aviomieheni, sitten minua piti BaBa ogbogo hieno ja erittäin henkinen mies, joka heitti rakkaus loitsu minulle ja sai EX palaamaan minulle 48 tunnin sisällä. Olen huolestunut, joten pudotan hänen sähköpostin tänne niille, joilla on parisuhteita ja avioliittoa koskevia ongelmia, jotta hän voi auttaa suurissa töissä. Sähköposti: greatbabaogbogotemple@gmail.com. Tai hänen whatsapp-numeronsa. + 447440557868Ota yhteyttä häneen, katso kuinka suuri ja voimakas hän on. Auttaa myös seuraavissa asioissa ...

    (1) Lopeta avioero.
    (2) Loppumattomuus.
    (3) Onnea Spell.
    (4) Avioliitto.
    (5) Päästä eroon henkisistä ongelmista.

    VastaaPoista
  2. Tohtori Dawn lupasi auttaa minua tuomaan takaisin ex-mieheni, ja yllätyksekseni mieheni palasi 5 päivän kuluttua ja nyt elämme yhdessä rakkaudessa ja onnellisuudessa, hän auttaa myös ystäviäni, ota yhteyttä tohtori DAWNiin saadaksesi apua: WhatsApp +2349046229159
    *Jos haluat palauttaa entisen rakastajasi.
    *Jos haluat houkutella jonkun elämääsi.
    *Jos tarvitset puhdistusrituaalin.
    *Jos sinun täytyy tulla raskaaksi tai hoitaa hedelmättömyyttä.
    *Jos tarvitset onnenloitsun voittaaksesi.
    *Jos haluat palauttaa varastetun omaisuutesi.
    Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe