Se henkinen puoli minussa
En koe, että olisin kovinkaan uskonnollinen. Olen kamppaillut asian kanssa monesti, ja todennut, että elän parhaiten tarkkailijana, jossakin siellä reunalla.
Miksi olen kamppaillut? No, olen ehkä lapsesta saakka pohtinut uskontoani. Olen ollut kiinnostunut uskonnoista vähintänkin siinä määrin, kuin ne ovat osa kulttuuriamme.
Kuitenkin, olen pohtinut, mihin leiriin kuulun. Elämäni aikana olen kokenut vaiheita, jolloin olen pyrkinyt olemaan kristitty. Luulen, että tämä on johtunut tarpeesta olla kuten joku ryhmä, johon olen halunnut kuulua. Tämän takia varmaankin kuulun edelleenkin kirkkoon.
Olen myös etsinyt hengellisyyttä itsestäni - varsin laihoin tuloksin, mikäli olen tarkastellut asiaa esimerkiksi valtauskontomme kristinuskon tiimoilta. Tuo uskonto voisi ihan hyvin olla myös juutalaisuus tai vaikkapa islam.
Olen minä hengellinenkin, suurimman hengellisyyden tunteen on antanut luonto. Se, miten kaikella on siinä tarkoituksensa, ei voi olla ihan sattumaa. Ihmeellistä on myös esimerkiksi ihmislapsen kehitys solurykelmästä oikeaksi ihmiseksi.
Tunnustan myös suuren osan etiikasta, jota lähi-idän monoteistiset uskonnot noudattavat. Kuitenkin, vierastan konservatiivista uskonnontulkintaa - ja toisaalta myös sitä, että ajatteluni tai henkisen turvani pitäisi juontaa juurensa lähi-idästä, todella kaukaa täältä.
On kuitenkin paljon asioita, joiden kohdalla oikeustajuni sanoo toisin kuin Raamattu, Koraani tai Vanha Testamentti. En vain pysty noudattamaan asioita, joita en koe oikeaksi - ne liittyvät useimmiten siihen, mitä ihmisyyden ominaisuuksia ja ulottuvuuksia kunnioitan.
Henkisyys mitä ilmeisimmin liittyy rva:han, vaikka sitä ei ole erityisesti tavoiteltu. Kun olin kuusivuotias, pääsin ensimmäistä kertaa vanhempieni mukana ruotsinlaivalle. Vuosi oli 1987 tai 1988,
Yhdessä vaiheessa risteilyä menimme baariin, ja siellä esiintyi bändi, jonka jäsenet olivat tummaihoisia. Minulla oli paperia ja värikyniä, ja piirsin bändin ja vein kuvan heille. Ihan normaaleja lapsijuttuja. Samassa pöydässä kanssamme istui kolme iäkästä englantilaista ladya.
Esitys loppui, ja poistuessaan yksi ladyistä sanoi äidilleni: " Tuolla lapsella on silmät, jotka näkevät enemmän kuin kukaan meistä. " Äitini ei osannut reagoida asiaan oikein mitenkään.
Kului vuosia. Noin kymmenen vuotta sitten vietin aikaa erään sukulaiseni kanssa. Hän kertoi pohtineensa, että minulla on kuulemma sellainen katse, kuin tietäisin enemmän kuin muut tietävät.
Kun kuulin tämän, tuli mieleeni väkisinkin tuo lapsuuteni tapahtuma. En kuitenkaan kertonut sitä sanojalle.
On varmaankin ihmisiä, jotka saavat jonkinlaisia etiäisiä tulevaisuudesta tai aistivat, että esimerkiksi jossakin tilassa on tapahtunut jotakin. Se on ominaisuus, jota ei oikein pysty järjellä selittämään.
Silti, itseäni ei ole myöskään kiinnostanut lähteä esimerkiksi new age - uskonnollisuuden tielle. Uskon, että traumatisoituisin nopeasti. Minulle eivät sovi esimerkiksi enkelit ollenkaan - pelkäsin jo lapsena suojelusenkeli -taulua...jättiläismäinen enkeli lasten takana oli pelottava.
Palaan kirjoituksen lopulla takaisin alkuun. Olen henkisyydessä ihan tyytyväinen paikkaani siellä reunalla. Viihdyn kirkossa - kirkonmenot, joihin olen osallistunut, ovat mielestäni rauhoittavia ja niistä tulee hyvä tunne.
Luulen, että voisin saavuttaa saman tunteen synagogassa, moskeijassa, hindutemppelissä jne...kuitenkaan tuntematta kovin syvällisesti olevani osa jotakin valittua joukkoa, jonka tulevaisuus kuoleman jälkeen on hyvä.
Olen joskus harvoin nähnyt enneunia. En ole unen nähtyäni osannut yhdistää asiaa tulevaan tapahtumaan, mutta olen pohtinut jotakin unta pitkään ja todennut sen olleen kummallinen ja huomioni herättävä. Kun asia on oikeasti tapahtunut, muistan unen heti. Ei minulta silti irtoa kenenkään tulevaisuuteen liittyviä ennustuksia - enkä menisi omianikaan kuuntelemaan.
Olen päättänyt elää sovussa henkisyyteni kanssa. Keskustelen myös mielelläni henkisistä asioista...ja tutustun muihin uskontoihin osana kulttuuria.
Joskus vähän harmittaa, kun en pääse paremmin kiinni valtionuskontoomme - aina joskus olisi helpottavaa sulautua joukkoon. Toisaalta, uskonasioita on aika vaikea omaksua pakottamalla, ja tilanne on varsin hyvä näinkin.
Miksi olen kamppaillut? No, olen ehkä lapsesta saakka pohtinut uskontoani. Olen ollut kiinnostunut uskonnoista vähintänkin siinä määrin, kuin ne ovat osa kulttuuriamme.
Kuitenkin, olen pohtinut, mihin leiriin kuulun. Elämäni aikana olen kokenut vaiheita, jolloin olen pyrkinyt olemaan kristitty. Luulen, että tämä on johtunut tarpeesta olla kuten joku ryhmä, johon olen halunnut kuulua. Tämän takia varmaankin kuulun edelleenkin kirkkoon.
Olen myös etsinyt hengellisyyttä itsestäni - varsin laihoin tuloksin, mikäli olen tarkastellut asiaa esimerkiksi valtauskontomme kristinuskon tiimoilta. Tuo uskonto voisi ihan hyvin olla myös juutalaisuus tai vaikkapa islam.
Olen minä hengellinenkin, suurimman hengellisyyden tunteen on antanut luonto. Se, miten kaikella on siinä tarkoituksensa, ei voi olla ihan sattumaa. Ihmeellistä on myös esimerkiksi ihmislapsen kehitys solurykelmästä oikeaksi ihmiseksi.
Tunnustan myös suuren osan etiikasta, jota lähi-idän monoteistiset uskonnot noudattavat. Kuitenkin, vierastan konservatiivista uskonnontulkintaa - ja toisaalta myös sitä, että ajatteluni tai henkisen turvani pitäisi juontaa juurensa lähi-idästä, todella kaukaa täältä.
On kuitenkin paljon asioita, joiden kohdalla oikeustajuni sanoo toisin kuin Raamattu, Koraani tai Vanha Testamentti. En vain pysty noudattamaan asioita, joita en koe oikeaksi - ne liittyvät useimmiten siihen, mitä ihmisyyden ominaisuuksia ja ulottuvuuksia kunnioitan.
Henkisyys mitä ilmeisimmin liittyy rva:han, vaikka sitä ei ole erityisesti tavoiteltu. Kun olin kuusivuotias, pääsin ensimmäistä kertaa vanhempieni mukana ruotsinlaivalle. Vuosi oli 1987 tai 1988,
Yhdessä vaiheessa risteilyä menimme baariin, ja siellä esiintyi bändi, jonka jäsenet olivat tummaihoisia. Minulla oli paperia ja värikyniä, ja piirsin bändin ja vein kuvan heille. Ihan normaaleja lapsijuttuja. Samassa pöydässä kanssamme istui kolme iäkästä englantilaista ladya.
Esitys loppui, ja poistuessaan yksi ladyistä sanoi äidilleni: " Tuolla lapsella on silmät, jotka näkevät enemmän kuin kukaan meistä. " Äitini ei osannut reagoida asiaan oikein mitenkään.
Kului vuosia. Noin kymmenen vuotta sitten vietin aikaa erään sukulaiseni kanssa. Hän kertoi pohtineensa, että minulla on kuulemma sellainen katse, kuin tietäisin enemmän kuin muut tietävät.
Kun kuulin tämän, tuli mieleeni väkisinkin tuo lapsuuteni tapahtuma. En kuitenkaan kertonut sitä sanojalle.
On varmaankin ihmisiä, jotka saavat jonkinlaisia etiäisiä tulevaisuudesta tai aistivat, että esimerkiksi jossakin tilassa on tapahtunut jotakin. Se on ominaisuus, jota ei oikein pysty järjellä selittämään.
Silti, itseäni ei ole myöskään kiinnostanut lähteä esimerkiksi new age - uskonnollisuuden tielle. Uskon, että traumatisoituisin nopeasti. Minulle eivät sovi esimerkiksi enkelit ollenkaan - pelkäsin jo lapsena suojelusenkeli -taulua...jättiläismäinen enkeli lasten takana oli pelottava.
Palaan kirjoituksen lopulla takaisin alkuun. Olen henkisyydessä ihan tyytyväinen paikkaani siellä reunalla. Viihdyn kirkossa - kirkonmenot, joihin olen osallistunut, ovat mielestäni rauhoittavia ja niistä tulee hyvä tunne.
Luulen, että voisin saavuttaa saman tunteen synagogassa, moskeijassa, hindutemppelissä jne...kuitenkaan tuntematta kovin syvällisesti olevani osa jotakin valittua joukkoa, jonka tulevaisuus kuoleman jälkeen on hyvä.
Olen joskus harvoin nähnyt enneunia. En ole unen nähtyäni osannut yhdistää asiaa tulevaan tapahtumaan, mutta olen pohtinut jotakin unta pitkään ja todennut sen olleen kummallinen ja huomioni herättävä. Kun asia on oikeasti tapahtunut, muistan unen heti. Ei minulta silti irtoa kenenkään tulevaisuuteen liittyviä ennustuksia - enkä menisi omianikaan kuuntelemaan.
Olen päättänyt elää sovussa henkisyyteni kanssa. Keskustelen myös mielelläni henkisistä asioista...ja tutustun muihin uskontoihin osana kulttuuria.
Joskus vähän harmittaa, kun en pääse paremmin kiinni valtionuskontoomme - aina joskus olisi helpottavaa sulautua joukkoon. Toisaalta, uskonasioita on aika vaikea omaksua pakottamalla, ja tilanne on varsin hyvä näinkin.
Kommentit
Lähetä kommentti