Flunssassa ja A1-kielivalintapohdintaa

Eräs pieni poika tuli eilen pitkästä aikaa kipeäksi. Ihan reipas nuha on kyseessä - kuumetta oli eilen jonkin verran mutta ei enää tänään. Hoito: sisällä pysyminen ja lepo. No, eipä tuo nyt kovin levossa jaksa olla. Katsotaan, tarttuuko nuha meihin muihin.

Kun minä aloitin jo työt, lapset pääsivät Tukholman-laivalle ja Vasa-museoon. Se matka oli mennyt oikein hyvin, molemmat nauttivat Muumiristeilystä täysillä. Tämän enempää lasten lomaan ei mahdukaan - arki alkaa maanantaina.

Touhin kouluunilmoittautuminen alkaa kohta. Vielä ei ole tullut oppivelvollisuusilmoitusta kaupungilta. Tosin tällä postin vauhdilla asiassa saattaa mennä aikaa. 

Asia, jota olemme miettineet, on A1-kielen valinta. Se tuotti pohdintaa jo Naakan kohdalla. Tiedän, että yli 95 prosentilla koulunsa aloittavista on A1-kielenä englanti. Muuta mahdollisuutta ei monissa paikoissa olekaan.

Meillä kuitenkin on, ranska tai ruotsi. Tosin asia konkretisoituu niin, että ruotsin-ryhmää ei ikinä tule. Ruotsi tosin alkaa pakollisena 6. luokalla, joten kokonaan ilman ruotsia ei kukaan jää ;) Naakalle valitsimme ranskan, mikä olikin fiksua - 3. luokalta ei englannin valinneilla alkanut ranskaa tai muutakaan. Naakalla alkoi englanti.

Touhille valitaan ranska isosiskonsa jalanjäljissä. Touhi on itse asiasta innostunut kuten muustakin kouluun liittyvästä. 1. ja 2. luokilla ei ole oppikirjoja, ja kieltä opitaan leikin avulla. Vasta tänä syksynä Naakalle tuli ranskaan oppikirja.

Kumpikaan vanhempi ei ole meidän tapauksessa ranskantaitoinen. Tosin toinen vanhempi (en minä) on alkanut näpytellä Duolingosta ranskaa. Jos hän edistyy, hän saa ohjata Naakan ranskan-opintoja. Tosin niitä ei ole juurikaan tarvinnut tähän mennessä ohjata.

Touhi menee muutenkin kieliluokalle, jossa hänelle on odotettavissa ainakin yksi vieras kieli - sen harjoittelu on tosin aloitettu jo päiväkodissa. Katsotaan, kuinka innostunut Touhi on kieliaineista...ainakin tästä päiväkodissa aloitetusta hän on pitänyt.

Ainoa asia, joka Touhin kohdalla vähän jännittää, on iltapäiväkerho. Kun Helsingin kaupungin tilanne on mikä on, pohdituttaa, saadaanko Touhille paikkaa. Hän nimittäin ei ole vielä elokuussa (kuten ei moni muukaan ekaluokkalain) pisteessä, jossa yksinolo iltapäivisin onnistuu. Toivottavasti saamme ip-paikan.

PS. Touhi sai risteilyltä Silja Linen pienoismallilaivan - se hänellä on nyt hyppysissään jatkuvasti.

PPS. Jos valittava A1-kieli olisi saksa tai espanja, osaisin vähän ohjeistaa.

PPPS. Jos lapsia hoitaville maksettaisiin enemmän palkkaa...ja niin edespäin.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Lasten kaverit kylässä - ruokailu

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe