12-vee (Naakka) ja juurihoito (minä)

Eilen oli merkittävä päivä, ei nyt ehkä kaikille (vaikka oli myös Eurooppa-päivä), mutta minulle ja perheelleni. Esikoisemme Naakka täytti kokonaista kaksitoista vuotta! Ihmeellistä, että perheessämme on niin iso lapsi.

Naakka ei tietenkään jännittänyt ;) , mutta tuli kuitenkin herättämään minut 4.30, kun luuli, että kello on 7.00. Tässä kohtaa ei ehkä saisi mainita, mutta en tietenkään saanut enää unta sen jälkeen. Eilinen oli senmukainen.

Naakka sai tänä vuonna useamman lahjan. Hän sai Squishmallow - pehmolelun, magneetti-rakennusosia, Pets-hahmoja... Yksi lahja oli ns. aineeton. Naakka pääsee kanssani kuntosalille siihen saakka, kun muutamme liian kauas kuntosalista.

Kuntosali tarjoaa mahdollisuuden lapsi & vanhempi - käynteihin. Minä menen Naakan kanssa salille, eli 12-vuotias ei voi mennä sinne yksin. Saamme (tai Naakka saa) myös opastuksen "lajiin" ennen kuin pääsee aloittamaan. 

En ole yhtään varma, innostuuko Naakka salilla käymisestä. Ainakin hän on nyt innostunut. Se on melko selvää, ettei hän ainakaan tässä vaiheessa ole mikään varsinainen joukkuelaji - ihminen. Se on ihan ok. 

Toki vähän jännittää, ettei tuo satuta itseään siellä. Naakka ei ala käymään yksin, eli olen itse aina mukana, kun hän käy. Tämähän voi olla vaikka niitä viimeisiä yhteisiä menoja ja meininkejä, joissa hän haluaa, että minä olen mukana.

Minä "juhlin" esikoiseni synttäreitä käymällä juurihoidossa! Minulla alkoi useampi viikko sitten voimakas hammassärky. Menin kesken työpäivän akuuttiajalle. Hammaslääkäri ei läytänyt mitään, rassaili kipeää, monta kertaa paikattua hammasta hieman paikkoja parantaen.

Särky jatkui aivan pirullisena. Puolentoista viikon jälkeen menin taas akuuttiajalle. Tämä hammaslääkäri löysi juurikanavan tulehduksen molemmissa hammasjuurissa. Mysteeriksi jää, miksi eka hammaslääkäri ei löytänyt tulehdusta.

Sain palvelusetelin yksityiselle, ilmeisesti kotikaupunkini ei tee juurihoitoja julkisella puolella. Jännitin kyllä aikalailla juurihoitoon menoa.

Se ei ollut ihan niin kamalaa kuin luulin. Isoin haaste taisi olla puudutuksen onnistuminen. Siihen meni aikaa, kun aina vain hammasta sattui. Hivenen inhalta tuntui puudutuspiikin pistäminen hampaan sisään.

Kun en enää tuntenut mitään, homma tuntui lähinnä "rassailulta". Seuraava kerta on parin viikon päästä. Kolmannella kerralla rakennetaan kruunu hampaan päälle. Toivottavasti se nyt sitten kestää mahdollisimman pitkään.