Ne kotityöt
Yllätyn yhä uudestaan kun huomaan, kuinka taitavia lapseni jo ovat. Heistä on jo ihan oikeasti apua kotitöissä. Alakoululaisille on jo hyödyllistä itselleenkin, että he osaavat tehdä asioita. Kaikki ei tietenkään vielä onnistu, eikä tarvitsekaan.
Olen nyt johdonmukaisesti teettänyt lapsilla säännöllisesti kotitöitä, esim. roskien viemistä, vessan siivoamista, lattianpesua jne. Toisaalta haluan, että he oppivat, toisaalta olen kertonut heille, että nyt kun muutamme isompaan asuntoon, eivät aikuiset jaksa käydä kokopäivätöissä ja hoitaa kaikkea kotona.
Meillä on myös kiukuteltu (niinhän minäkin teen, ainakin mielessäni, kun joudun tekemään jotakin ei niin mieluista). Olen sanonut, etten voi muuttaa asiaa mukavaksi, mutta se nyt yksinkertaisesti vain pitää tehdä ja vieläpä säännöllisesti.
Meillä ei ole supersiistiä. Meillä ei myöskään ole aina superterveellistä, alusta alkaen tehtyä ruokaa. Meillä tulee tilanteita, joissa jokin kotityö, esim. pyykinpesu olisi pitänyt hoitaa jo aikapäivää sitten.
Olen koittanut itse opetella, että homma on joka tapauksessa hoidettu, kun se on tehty. Sillä ei ole väliä, onko askare "myöhässä" vai ei. Toki on mukavaa tehdä asioita suurin piirtein ajallaan, koska muuten ne kasaantuvat.
Perheessä, jossa tehdään töitä, käydään koulua ja harrastetaan, tällaisia kasaantumisia tulee säännöllisesti. Silloin toimii usein malli, jossa kaikki neljä tekevät hommia samanaikaisesti. No, nuorimmainen tarvitsee usein yhden aikuisen katsomaan, että homma hoituu ja neuvomaan tarvittaessa.
Naakka ja Touhi osaavat aika kivasti viedä roskat. Se ei aina ole ihan iisiä, kun roskia on monta lajia ja talosta ulos päästäkseen pitää avata painavia palo-ovia. Bioroskien kippaaminen korkeaan astiaan vaatii yhteistyötä. Hyvin se silti hoituu, vaikka ei ole kummankaan lempihommaa.
Molemmat osaavat käydä kaupassa, jos jokin elintarvike loppuu. Lattianpesu ja vessan pesu onnistuvat myös. Meillä on robotti-imuri, mutta välillä tarvitaan "perinteistäkin", ja sekin hoituu. Pyykkihommiin ei ole vielä päästy, mutta ehkä sekin myöhemmin sujuu.
Kotitöiden opettelu kuuluu siihen aikaan, kun asutaan vielä lapsuudenkodissa. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että ihan kaikki pitää osata. Kun ensimmäisen oman kodin aika tulee, kerkeää vielä hyvin. On myös jotakin kotitöitä, joita minä en oikein vieläkään taida :D Aikuisenakin voi opetella uusia temppuja!
PS. Kuvassa T. ei suinkaan ole etsimässä pölyhiukkasia, vaan kyseessä on pääsiäismunajahti. Oli muuten niin hyvin piilotetut munat, että löytäminen todella kesti.

Kommentit
Lähetä kommentti