Harrastamisen Suomen malli - musiikki?

Harrastamisen Suomen malli on hieno juttu. Vaikka omat lapseni eivät ole toistaiseksi täällä tarjottaviin lajeihin syttyneet, olen kausittain katsonut lajilistat läpi ja todennut, että vaikuttaa kyllä hyvältä. Toivon, että mahdollisimman moni saa mahdollisuuden harrastaa tätä kautta.

Yhtä asiaa olen kuitenkin ihmetellyt - musiikki tuntuu lähes kokonaan uupuvan valikoimasta. Onko niin, että musiikkiharrastuksen suosio on jotenkin uupunut? Ajatellaanko, että jos musiikkia haluaa harrastaa, se on sitten omakustanteista.

Omassa lapsuudessani, umpisurkeana ;) lama-aikana, kouluissa oli ainakin jonkinlainen kuoro. Pakollinen soitinharjoittelu toki hoidettiin nokkahuiluilla, joihin monilla on viha-rakkaussuhde edelleen. Itse kuulun heihin, joista nokkahuilulla soittaminen oli ihan kivaa.

Takaisin nykyaikaan - jos lapseni haluaisivat harrastaa musiikkia, olisin erittäin suopea. Kumpikaan ei ole toistaiseksi osoittanut suuntauksia siihen suuntaan. Olen perheeni ainoa, jolla on jonkinlaista musiikkiharrastustaustaa.

Mutta...olisi kyllä mukavaa, jos harrastamisen Suomen mallissa olisi jonkinlaista musiikkitoimintaa. Musiikki on kuitenkin alue, josta kaikilla on jotakin kokemusta. Luulen, että löytyy lapsia ja nuoria, joille matalan kynnyksen musiikkiharrastus olisi upea juttu.

No, Touhi kyllä mainitsi vähän aikaa sitten, että haluaisi soittaa rumpuja. En ollut täysin suopea heti ;) Luulen, että hän haluaisi ehkä nykyisellään enemmän rumpusetin kuin harjoitella säännöllisesti soittamista. 

Olen itse soittanut pianoa viime kuukausina todella vähän. Taitaa olla niin, että piano kuuluu minulla ns. talviharrastuksiin. Kun hoidan puutarhapalstaa, mukaan ei mahdu juurikaan "sisäharrastuksia". Luulen, että pianonsoitto jatkuu taas kohta.

Kuuntelen musiikkia yleensä ulkona kulkiessani. Jos laitan ruokaa tai teen jotakin muuta, en useinkaan kuuntele musiikkia vaan mielummin podcasteja. 

Musiikkimakuni on varsin monipuolinen. Se taitaa painottua menneiden vuosikymmenten musiikkiin, mutta tiedän suurinpiirtein, mitä radion soittolistoilla parhaillaan soitetaan. Viime päivinä olen pitkästä aikaa kuunnellut Katie Meluan biisejä. Tykkään niiden huolettomuudesta ja positiivisuudesta. Suosittelen!

Mukavaa sunnuntaita!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaihdevuosioireet - päivitys

Kokeilussa ryhtiliivi

Sauvasirkan (ja meidän tuleva) viimeinen matka