Välitilassa

 Sää on ollut pitkään hyvä, siis suurin piirtein tähän päivään asti. Olen kyllä lähinnä katsellut säätä sisätiloista, sillä töissäkäymisen ja kotiasioiden lisäksi on pitänyt hoitaa muuttoa. Varsinainen muuttoviikko on jo lähellä.

Toissapäivänä kävimme katsomassa uutta asuntoa ensimmäistä kertaa siten, että menimme sisään omilla avaimilla! Kylläpä siellä näytti uudelta ja tyhjältä. Pidän ehdottomasti näkymästä, kun olemme niin korkealla. Toisaalta minulla on kyllä hivenen huojuva olo koko ajan. Ehkä se helpottaa.

Olemme tehneet erilaisten asioiden (autopaikka, vakuutukset jne.) irtisanomisia ja toisaalta hankkineet uusia. Täytyy sanoa, että rajaa on jo nyt palanut ja palamassa oikein paljon. Seuraava iso hankinta taitaa olla pimentävät rullaverhot. Uuteen asuntoon sopivasta kirjahyllystä ei ole mitään tietoa.

Olo on kuitenkin pääasiassa odottava, paitsi että...

Eilen kun tulin kotiin, Naakka makasi peiton alla kalmankalpeana. Hänellä oli syvältä tuleva yskä, kuumetta ja oksettava olo.  Eipä siinä muuta kuin lapsi lepäämään. Tänään ei ollut kouluun asiaa...eikä minulla töihin.

Tuntuu, kuin viimeinen kuukausi olisi ollut yhtä flunssaa. Nyt olen taas kerran flunssassa. Olen kyennyt hieman työskentelemään etänä, mutta pääasiassa on ollut pakko ottaa levon kannalta. Jos nyt tämä flunssakierros saataisiin käytyä läpi ennen kuin on pakko oikein rytinällä muuttaa. 

Akvaarion pitää muuttaa ensin. Se tulee uuteen asuntoon tänään. Ehkä "muuttohommat" onnistuvat viikonloppuna ainakin osittain. Tämä sillä varauksella, että tauti ei nyt ylly kovin kovaksi. 

Tuntuu, että elämme nyt eräänlaisessa välitilassa. Kotona ei voi tehdä kovin paljon, mutta siltikin tuntuu, että jotakin pitäisi tehdä. Aina on kuitenkin hyvä muistaa, että parempi keskittyä asiaan kerrallaan eikä murehtia liikaa tulevasta.

Lapsilla oli koulukuvaus alkuviikosta. Tai niin, Naakan suomenkielisen luokan kuvaukset ovat vasta ensi viikolla. Onneksi lapset menivät ihan tyytyväisenä ainakin ensimmäiseen kuvaussessioon. Jopa nuorimmainen ymmärsi, että tukka harjataan ensin ;) 

Eipä tässä voi kuin parannella flunssaa rauhallisesti. Naakka ei onneksi ole niin huonossa jamassa tänään. Minulla tulee kyllä oikein pitkä tauko kaikenlaisesta liikunnasta, kun eipä se edellinenkään tauti kerennyt kunnolla parantua ennen uutta.

PS. Minulla on ollut hyvänä tavoitteena mennä puutarhapalstalle istuttamaan valkosipuleita ja sen sellaista. En ole kerennyt tai sitten en ole ollut tarpeeksi hyvässä kunnossa.

PPS. Toivon, että tämän flunssan jälkeen pääsemme taudeista vähäksi aikaa.

PPPS. Vaikea vielä uskoa, mutta muutaman viikon päästä asumme jo uudessa kodissa. Tosin olemme yöpyneet siellä vasta ehkä kerran :D , mutta kuitenkin.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vaihdevuosioireet - päivitys

Kokeilussa ryhtiliivi

Sauvasirkan (ja meidän tuleva) viimeinen matka