Uhmakkaita tilanteita
Sain oudon vapaan keskellä päivää, sillä en saanut Naakkaa lähtemään isovanhemmiltaan (yritämme uudestaan tunnin päästä), ja kotiin palatessani taas löysin hiljaisuuden, kun perheen poika ja mies ovat luullakseni siirtyneet yläkertaan päivälevolle.
Naakasta... hänen kanssaan painimme keskellä pahinta uhmaikää. Vaikeinta hänelle ovat siirtymät. Kotoa muualle lähdetään huutaen, muualta kotiin palataan samalla tavalla. Uhmaikä syö aikuisen jaksamista, ainakin rva:n ja puolison.
Rva on nyt siinä vaiheessa, etteivät voimat enää riitä kiukkuavan esikoisen siirtämiseen paikasta A paikkaan B. Puoliso kykenee siihen vielä. Ei se kivaa ole, mutta joskus on pakko.
Uhmaikä tuntuisi eräänlaiselta murrosiältä. Lapsi koettelee vanhempiensa kestävyyttä oikein olan takaa, ja puolison kanssa luomme toisiimme tsemppaavia katseita; kestetään nyt tämä, niin pääsemme yhden tilanteen eteenpäin (kunnes parin vuoden päästä meillä on samassa tilanteessa Nappe).
Uhmaiän ohella rva on tehnyt jotakin toisella tavalla uhmakasta - opetellut ajamaan autoa uudestaan. Opettelu on vasta alussa, mutta rva ajatteli edetä tilanne tilanteelta ja matka matkalta asettamatta itselleen varsinaisia tavoitteita.
Miltä autolla ajaminen pitkästä aikaa tuntuu? No, aluksi oikein pelottavalta, myöhemmin vähän vähemmän pelottavalta. Olen ainakin onnistunut unohtamaan väistämissäännöt - väistän aina. Seuraavaksi etenen vaiheeseen, jossa opettelen, ketä ei väistetä.
Autoihin on tullut kaikenlaista uutta ja jännää, kun rva on istunut pelkääjän paikalla. Nyt kun rva istuu, hmm, sillä toisella pelkääjän paikalla, hän ei käynnistäkään autoa avaimella, vaan napista painamalla. Peruutustutka on oikein jännä, samaten automaattivaihteet.
Autolla ajo jumittaa hartiat oikein tehokkaasti, varsinkin jos jännittää koko yläkroppansa äärimmilleen, kuten rva ajaessaan. Toivottavasti jännitys helpottaa ajan myötä.
Yläkroppaa olen viime päivinä jumpannut joogapalikoilla, käyden koko rangan lävitse selällään maaten. Eilen tein harjoituksen kaksi kertaa päivän aikana, tänään luultavasti vain kerran. Pyyherulla ajaisi saman asian, joogapalikat ovat kovempaa materiaalia, eli selkä pitää käydä läpi varoen.
Harjoitusliike, jota olen tehnyt eniten, on punnertaminen seinää vasten. Siinä tavoite ei ehkä ole ihan sama kuin perinteisissä punerruksissa, tavoite on saada liikkuvuutta yläselkään ja voimaa lavantukilihaksille, siis lapojen alapuolisille.
Lenkille olen onnekseni kerennyt melkein joka päivä - muutenhan ne Pokémonit jäisivät vallan pyydystämättä!
Naakasta... hänen kanssaan painimme keskellä pahinta uhmaikää. Vaikeinta hänelle ovat siirtymät. Kotoa muualle lähdetään huutaen, muualta kotiin palataan samalla tavalla. Uhmaikä syö aikuisen jaksamista, ainakin rva:n ja puolison.
Rva on nyt siinä vaiheessa, etteivät voimat enää riitä kiukkuavan esikoisen siirtämiseen paikasta A paikkaan B. Puoliso kykenee siihen vielä. Ei se kivaa ole, mutta joskus on pakko.
Uhmaikä tuntuisi eräänlaiselta murrosiältä. Lapsi koettelee vanhempiensa kestävyyttä oikein olan takaa, ja puolison kanssa luomme toisiimme tsemppaavia katseita; kestetään nyt tämä, niin pääsemme yhden tilanteen eteenpäin (kunnes parin vuoden päästä meillä on samassa tilanteessa Nappe).
Uhmaiän ohella rva on tehnyt jotakin toisella tavalla uhmakasta - opetellut ajamaan autoa uudestaan. Opettelu on vasta alussa, mutta rva ajatteli edetä tilanne tilanteelta ja matka matkalta asettamatta itselleen varsinaisia tavoitteita.
Miltä autolla ajaminen pitkästä aikaa tuntuu? No, aluksi oikein pelottavalta, myöhemmin vähän vähemmän pelottavalta. Olen ainakin onnistunut unohtamaan väistämissäännöt - väistän aina. Seuraavaksi etenen vaiheeseen, jossa opettelen, ketä ei väistetä.
Autoihin on tullut kaikenlaista uutta ja jännää, kun rva on istunut pelkääjän paikalla. Nyt kun rva istuu, hmm, sillä toisella pelkääjän paikalla, hän ei käynnistäkään autoa avaimella, vaan napista painamalla. Peruutustutka on oikein jännä, samaten automaattivaihteet.
Autolla ajo jumittaa hartiat oikein tehokkaasti, varsinkin jos jännittää koko yläkroppansa äärimmilleen, kuten rva ajaessaan. Toivottavasti jännitys helpottaa ajan myötä.
Yläkroppaa olen viime päivinä jumpannut joogapalikoilla, käyden koko rangan lävitse selällään maaten. Eilen tein harjoituksen kaksi kertaa päivän aikana, tänään luultavasti vain kerran. Pyyherulla ajaisi saman asian, joogapalikat ovat kovempaa materiaalia, eli selkä pitää käydä läpi varoen.
Harjoitusliike, jota olen tehnyt eniten, on punnertaminen seinää vasten. Siinä tavoite ei ehkä ole ihan sama kuin perinteisissä punerruksissa, tavoite on saada liikkuvuutta yläselkään ja voimaa lavantukilihaksille, siis lapojen alapuolisille.
Lenkille olen onnekseni kerennyt melkein joka päivä - muutenhan ne Pokémonit jäisivät vallan pyydystämättä!
Kommentit
Lähetä kommentti