Kun mikään ei auta
Rva alkaa lähes 10 vuotta kroppansa kanssa temppuilleena todeta, että ei tuohon lihasjäykkyyteen oikein mikään auta...tai auttaa toki, mutta vain hetkeksi, ja uusia jäykkiä kohtia syntyy, kun jokin yksittäinen vanha hetkeksi häviää.
Ennen onnettomuutta (v. 2009) minulla oli ongelmia alaselkäni kanssa...alaselkä ja lonkkien alue jäykistyivät. Yläselässä ei ollut jäykkyyksiä lainkaan. Yläselän jäykkyys alkoi, kun niska retkahti - ja on jatkunut tähän päivään saakka.
Nykyisellään, viime raskauden jälkeen, alaselkävaivat ovat alkaneet taas. Ongelma-alueet ovat siis lisääntyneet, ja samalla liikkumisesta ja olemisesta on tullut entistä kivuliaampaa.
Rva jutteli eilen illalla asiasta puolisonsa kanssa. Yhdessä tulimme tulokseen, että asiasta voisi olla hyvä käydä juttelemassa terveyskeskuslääkärin tai ehkä jopa fysiatrin kanssa.
Rva on sinnikkäästi pitänyt lihasjäykkyyksiään sellaisina, jotka paranevat, kun harjoittelen tarpeeksi ja oikeilla liikkeillä. Nyt lähes vuosikymmenen harjoitelleena (ja todellakin erilaisilla liikkeillä) voin todeta, ettei edistys ole kovin merkittävää ollut.
Rva on toisaalta pohtinut, että harjoitusliikkeitä ja rva:n kehoa voisi olla hyvä käydä jälleen kerran läpi fysioterapeutin kanssa, josko niitä voisi taas tarkentaa parhaiten rva:n tarpeisiin sopiviksi. Toisaalta, voisi vähän tutkia, onko mukana jotakin tekijää, joka lisää lihasjäykkyyttä.
Yksi tällainen tekijä voisi olla fibromyalgia eli pehmytkudosreuma. Sen voi testata kipupisteiden avulla, ei nyt ihan kotosalla, mutta lääkärillä. Sen yhtenä oireena on lihasjäykkyys.
Miksi rva sitten haluaa itselleen diagnoosin? No, se on yksi ja sama, tuleeko diagnoosia, mutta on kurjaa, kun harjoitteiden teho jää niin matalaksi ilman mitään järkevää selitystä.
Jos jokin tekijä, ei pelkästään kahdeksan vuoden takainen onnettomuus, selittäisi oireeni, se olisi huojentavaa minulle itselleni. Ongelmani eivät johtuisi siitä, että teen liian vähän ja huonosti.
Oikeastaan tiedän jo nyt, ettei kyse ole siitä. Puolisoni, joka näkee minut joka päivä, sanoo samaa. Hänelle arkea on, kun katsomme illalla uutisia ja minä jumppaan ja venyttelen. Hänkin toivoisi, että kipuni ja lihasjäykkyyteni vähenisivät viimein.
Ennen onnettomuutta (v. 2009) minulla oli ongelmia alaselkäni kanssa...alaselkä ja lonkkien alue jäykistyivät. Yläselässä ei ollut jäykkyyksiä lainkaan. Yläselän jäykkyys alkoi, kun niska retkahti - ja on jatkunut tähän päivään saakka.
Nykyisellään, viime raskauden jälkeen, alaselkävaivat ovat alkaneet taas. Ongelma-alueet ovat siis lisääntyneet, ja samalla liikkumisesta ja olemisesta on tullut entistä kivuliaampaa.
Rva jutteli eilen illalla asiasta puolisonsa kanssa. Yhdessä tulimme tulokseen, että asiasta voisi olla hyvä käydä juttelemassa terveyskeskuslääkärin tai ehkä jopa fysiatrin kanssa.
Rva on sinnikkäästi pitänyt lihasjäykkyyksiään sellaisina, jotka paranevat, kun harjoittelen tarpeeksi ja oikeilla liikkeillä. Nyt lähes vuosikymmenen harjoitelleena (ja todellakin erilaisilla liikkeillä) voin todeta, ettei edistys ole kovin merkittävää ollut.
Rva on toisaalta pohtinut, että harjoitusliikkeitä ja rva:n kehoa voisi olla hyvä käydä jälleen kerran läpi fysioterapeutin kanssa, josko niitä voisi taas tarkentaa parhaiten rva:n tarpeisiin sopiviksi. Toisaalta, voisi vähän tutkia, onko mukana jotakin tekijää, joka lisää lihasjäykkyyttä.
Yksi tällainen tekijä voisi olla fibromyalgia eli pehmytkudosreuma. Sen voi testata kipupisteiden avulla, ei nyt ihan kotosalla, mutta lääkärillä. Sen yhtenä oireena on lihasjäykkyys.
Miksi rva sitten haluaa itselleen diagnoosin? No, se on yksi ja sama, tuleeko diagnoosia, mutta on kurjaa, kun harjoitteiden teho jää niin matalaksi ilman mitään järkevää selitystä.
Jos jokin tekijä, ei pelkästään kahdeksan vuoden takainen onnettomuus, selittäisi oireeni, se olisi huojentavaa minulle itselleni. Ongelmani eivät johtuisi siitä, että teen liian vähän ja huonosti.
Oikeastaan tiedän jo nyt, ettei kyse ole siitä. Puolisoni, joka näkee minut joka päivä, sanoo samaa. Hänelle arkea on, kun katsomme illalla uutisia ja minä jumppaan ja venyttelen. Hänkin toivoisi, että kipuni ja lihasjäykkyyteni vähenisivät viimein.
Fibromyalgiadiagnoosia kannattaa vältellä viimeiseen saakka, sen jälkeen kaikki vaivat kuitataan kuuluvaksi fibromyalgian piikkiin ilman lisätutkimuksia. Kipupisteiden tulee olla niin kipeitä että niitä painaessa älähtää kivusta ja kokematon lääkäri saattaa antaa helposti virheellisen fibromyalgiadiagnoosin. Näin kävi minulla aikoinaan ja edelleen diagnoosi kummittelee papereissa vaikka erikoislääkäri on kumonnut sen sittemmin alunperinkin virheellisenä. Ortonissa on pätevä fysiatri, Simo Järvinen, joka hoitaa fibromyalgiapotilaita ja tietää myös paljon niskavammoista. Uskoisin että saisi ainakin vastauksen fibromyalgian suhteen sieltä. Minullakin on ollut vammojen alusta saakka ongelmia kohonneen lihastonuksen ja suojajännityksen kanssa ja niihin löytyi avuksi pienellä päivittäisellä annostuksella otettava lihasrelaksantti. Lääkkeen hyvä puoli on se, että sitä otetaan aina pienimmällä vaikuttavalla annostuksella ja annostusta säädellään tarpeen mukaan lisäten joko yksittäisiä annostuksia tai lyhyinä 1-2 vrk kuureina. Minullakin herättiin näihin lihasjännitysongelmiin kunnomla vasta siinä vaiheessa kun huomattiin, että rintarankani ei laajene lainkaan uloshengittäessä valtaavasta lihaaskireydestä johtuen. Edelleeen ensimmäinen oire lisääntyvästä lihaskireydestä on hengityksen vaikeutuminen jäykän rintarangan vuoksi.
VastaaPoista