"Ulkomailla"

Rva on nyt takaisin "kuosissa" juhannusmatkan jälkeen, tai ehkä sittenkään. Rva kävi toissapäivänä hierojalla, kroppa oli jumittunut monesta kohtaa.

Hieronnassa olisi tarkoitus edistyä. Edistyminen tapahtuu hieronnan ja omien kotiharjoitusten avulla. Itse olen vuosien varrella joutunut tyytymään ylläpitoon ja hienoiseen edistymiseen (usein tulee myös takapakkia).

Ongelmani on, että lihakset lähtevät jumittumaan uudestaan todella nopeasti, muutama tunti hieronnan jälkeen. Joitakin hyviä päiviä on, viimeistään viikon päästä tilanne on ennallaan.

Teen säännölliset venytykset joka päivä. Ongelmani on, että tietyt kohdat (lapojen väli ja niska) tuntuvat menevän venyttelystä enemmän jumiin, vaikka venyttely olisi kuinka maltillista ja verryttelykin kuuluu ohjelmaan.

Tähän ongelmaan olisi mukava löytää ratkaisuja ja helpostusta, vaikka usein tuntuu, että eihän tästä mitään tule.

Viime viikolla rva teki muutaman tunnin irtioton perheestään lähtemällä lenkkeilemään Töölönlahdelle. Kirjoitin lenkkeilystäni blogiinkin, mutta kipunäkökulmasta. Onneksi lenkkeilyssä ja omassa ajassa on muitakin näkökulmia.

Kotona töitä 24/7 tekevälle on tärkeää päästä edes vähäksi aikaa ulos, siis ilman lapsia. Minulla tämä ei toteudu ihan joka päivä, mutta onneksi useimmiten.

Lenkillä kävelen reippaasti, katselen maisemia ja pelaan usein Pokémon go peliä. Usein lenkkeilen metsässä, mutta viime viikolla otin ratikan ja ajoin Töölönlahdelle. Silloin taisi olla lämpimistä päivistä viimeisin.

Tunnelmat olivat lenkillä kuin ulkomailla. Rantakahvilan kohdalla vähän harmitti, ettei perhe ole mukana - olisimme varmasti poikenneet kahvilaan jätskille. Toisaalta hyvä että olin yksin, rahat säästyivät!





Tänään Niskasilla on ohjelmassa kotitöitä (en ole vielä kertonut puolisolle)! Eilen tehtiin onneksi ruokaa, joten se ei, luojan kiitos, ole ohjelmassa tänään. Ruuasta puheenollen, säännöllinen ruuanlaitto perheelle ei ole ollenkaan minun juttuni, vaikka sitä teenkin.

Vielä pahempaa on laittaa ruokaa jossakin kotia vaatimattomammissa oloissa, kuten mökillä. Siksi matkoilla mennään paljolti eineslinjalla. Kotona ruoka on ihan monipuolista kyllä. Mutta, kuten totesin, ei ole minun juttuni.

Ohjelmistossa on sen sijaan lakanoiden vaihtoa, roskien vientiä, Touhin kylvetys ja taulujen laittamista seinälle. Sen lisäksi Naakka tapaa iltapäivällä ystäväänsä, mikä tietää meille ulkoilua puistossa.

Rva:lla on pääosin varsin hyvä arjensietokyky, joten kotityöpäivä ei kuulosta ollenkaan pahalta. Naakka on jo nykyään, jos ei ihan apuna, niin ainakin hyvin poissa tieltä, kun jotakin tehdään. Touhista ei voi sanoa ollenkaan samaa, mutta koska meillä on kokemusta jo Naakasta, pärjäämme hyvin kahden aikuisen voimin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys