Vaikeita asioita / raskauden jälkeinen masennus - osa 3

Tänään me olemme varsin tasapainoisia - erosta huolimatta. Minä menin ensimmäistä kertaa työkokeiluun (niskapotilaana), kun Naakka oli seitsemän kuukautta vanha. Toiseen työkokeiluun menin, kun Naakka aloitti päiväkodin.

Työskentely on tasoittanut omaa mieltäni valtavasti. Se on tuonut mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistani, ja myös pohtia, mihin suuntaan, kun Touhikin menee päivähoitoon. Kun lastenhoitoa on ollut vähän vähemmän, olen nauttinut siitä enemmän.

Minun täytyy edelleen olla aika tarkka päivärytmistä ja riittävästä levosta. Lääkitys auttaa nukkumisessa, mutta tarvitsen lääkettä nykyään vähemmän kuin aiemmin. Mikäli joudun tinkimään riittävästä yöunesta, ahdistus ja pakko-oireet nousevat pinnalle heti.

Kun odotin Touhia, mieleni askarteli asiassa paljonkin. Keräsin kuitenkin aiemmasta viisastuneena itselleni turvaverkkoa ja lähdin siitä, etten pysty mihinkään - näin kaikki, mihin pystyin, oli pelkkää plussaa :D Vähän erikoinen logiikka, mutta se toimi.

Kävin myös tuolloin sekä psykoterapiaryhmässä että psyk. polilla säännöllisesti.

Asiaa ei auttanut, että raskaus oli vielä vaikeampi kuin Naakan, pahoinvointia oli vielä enemmän, ja hemoglobiini laski noin yhdeksäänkymppiin. Vietin raskauden aikalailla kotisohvalla (luin siellä Naakalle satuja, muu oli liian raskasta).

Siitä huolimatta jatkoin työkokeilussa osan raskautta, sain vähäksi aikaa tuntitöitä ja free-juttujakin. Otti voimille, mutta oli valtavan palkitsevaa.

Viimeiset pari raskauskuukautta kärsin Iskias-vaivasta, enkä pystynyt enää nukkumaan. Synnytys kesti 54 tuntia sisältäen sektion, kun se vauva pysyi visusti mahassa, eikä tullut ulos. Ei ollut helppoa tälläkään kertaa.

Kuitenkin, kun Touhi syntyi, ainakin yksi asia oli toisin: hän alkoi imeä rintaa. Olen jälkeenpäin ajatellut, että yksi asia saattoi kääntää vointini suunnan. Istuin nimittäin ensimmäiset kaksi kuukautta (sen jälkeen poikakin lopetti imemisen) ja katsoin samalla telkkaria.

Kun Touhi nukkui, nukuin pois raskaus- ja synnytysväsymystäni. Itse asiassa, kun minulla oli kotona apua, nukuin silloinkin. En ottanut juurikaan vieraita vastaan, sillä halusin nukkua.

Tämä kaikki toimi, ja masennus jäi tulematta. Touhilla ei ollut erityisiä vatsavaivoja, hän viihtyi sitterissä, ja kun hän oppi hymyilemään, hän ei paljon muuta tehnyt. Yksi tärkeä seikka henkisten ongelmien ratkeamisessa oli tyytyväinen vauva.

Aika pienten lasten äitinä on ollut vaativaa ja palkitsevaa - välillä jompaankumpaan painottuen. Olen erityisesti ryhmäterapian myötä tehnyt valtavasti työtä itseni kanssa, ja oivaltanut, että itselleni tärkeintä on huolehtia levosta.

Se, onko meillä siistiä, onko lapsilla koko ajan ikätasoista virikettä tai ovatko meidän synttärit hienoja, on täysin toissijaista. Kun pystyn lepäämään, jaksan yleensä valtavan paljon.

Ero exästä ei ole saanut minua romahduksen partaalle. Ainakin nyt tuntuu, että asiat luonnistuvat, ja ajan kanssa vielä paremmin. Kun tulee vaikeaa, osaan pyytää apua, ja minulla on tukiverkkoa jopa meidän omassa talossa. Näyttäydymme säännöllisesti lähipiirin lastentoiminnassa kuten Touhin kerhoissa, niin ei tule linnoittauduttua kotiin.

Ehkäpä voin sanoa, että olen näiden vuosien aikana toipunut henkisesti, ja osaan pääasiassa olla ylpeä itsestäni äitinä =)