Viimeinkin maalissa.
Tällä viikolla on edelleen kirppistelty - olen onnellinen, kun homma ensi perjantaina päättyy. Olin viimeksi järjestelemässä pöytää tänään ja menen huomenna uudelleen. Maanantaina kirppis on onneksi kiinni.
Tänään kirppikseltä lähti mukaan muutama tuote meille. Olen käynyt järjestelyreissullani myös kiertämässä kirppiksen silmäillen, jos joitakin etsimiäni tuotteitani löytyisi. Tänään tärppäsi: löysin Naakalle gore tex -kengät, siis talveksi, tyttöväreissä. Kengät ovat kokoa 29, eli ehkä numeroa liian isot, mutta talvikengissä se ei haittaa. Maksoin hyväkuntoisista kengistä viisi euroa.
Touhille taas löytyi pyjama. Pyjamat ovat jotenkin hankalia löydettäviä ihan kaupoistakin. En oikein käsitä, missä ne muiden lapset nukkuvat, mutta tuntuu, että yöasuja on jotenkin hankala löytää. Nyt olin iloinen, että sellainen löytyi hyvin huokeaan kirppishintaan.
Sitten...syrjäytyminen on yhteiskunnassamme iso ongelma ja vakava aihe. Itse haluan tänään lähestyä aihetta itseni kautta. Vaikka oma kokemukseni on pientä, se saattaa olla hyvä esimerkki siitä, miten pienestä syrjäytyminen voi lähteä.
Ennen kuin niskani pamahti, etenin opinnoissani ja muussakin elämässäni kivasti asiasta toiseen. Oli minulla murheitakin, mutta pääasiassa osasin ne asiat, jotka meiltä tässä kulttuurissa 27-vuotiaaseen mennessä odotetaan.
Kun minun maailmani pysähtyi, uusi maailma kipuineen ja järkkyine huimauksineen astui tilalle. Eihän se niin mennyt, että ystävieni tai muiden ikätovereideni maailma olisi myös pysähtynyt. Ne, joiden elämää eivät pysäyttävät tekijät haitanneet, jatkoivat matkaansa, josta jäin jälkeen.
Niinä vuosina ihmiset ympärilläni lopettivat opintonsa ja menivät töihin. Moni hankki lapsia, meni naimisiin ja otti asuntovelkaa. Ympärilläni tapahtui kaikenlaisia normaalielämän asioita, minun elämäni pyöri pientä piiriä, ja opin kaikenlaista kroonisesti sairaan elämästä (toki siitäkin on kai hyötyä - osaan hyvin neuvoa, jos joku muu joutuu siihen pisteeseen, mitä en tietenkään toivo.)
Kuitenkin...alan jopa nyt saavuttaa vaiheen, jossa moni ikätoverini on ollut jo vuosikymmenen tai ylikin. On monia asioita, joita en 36-vuotiaana vielä osaa, koska niille ei ole ollut tarvetta.
- viikko sitten liityin ensimmäistä kertaa elämässäni ammattiliittoon
- kolme viikkoa sitten solmin elämäni ensimmäisen työsopimuksen, jossa oli kyseessä kesätyötä pidempi oikea työ
- työtuntien, lomakertymien jne. laskeminen on vielä yhtä hepreaa
- siellä ammattiliitossa on kuulemma koulutuksia, mutta vielä on epäselvää, miten niihin pääsee ja miten kustannukset hoidetaan.
- en ole vielä koskaan elämässäni käynyt työterveyshuollossa, työhöntulotarkastukseen pitäisi kuitenkin mennä.
Tähän listaan voisi vielä lisätä vaikka mitä, mutta halusin tällä tuoda esille, että jos esimerkiksi pääsee tekemään jonkin ison asian, kuten minä työllistymisen, kymmenen vuotta muita myöhemmin, oppii myös kyseiseen "genreen" liittyvät asiat myöhemmin. Tämä on riski, sillä asioiden kasaantuessa myös oppiminen vaikeutuu.
Siksipä olisi tärkeää ajatella jokaisen syrjäytymisvaarassa olevan kohdalla, miten tärkeää yhteiskunnan "sisäpuolella" pysyminen on. Hyvästä elämästä on toki monia variaatioita enkä varmasti ole ainoa, jolla on puuttunut joku aikuisuuden palanen poikkeuksellisen pitkään.
Hyvää tässä kaikessa on, että harva ihminen ympärilläni on vielä tässä iässä lapsellisen ylpeä kokopäivätyöstään ja lähtee töihin aamuisin yhtä innoissaan kuin rva. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että olisin juossut Marathonin ja olisin viimeinkin maalissa.
Tänään kirppikseltä lähti mukaan muutama tuote meille. Olen käynyt järjestelyreissullani myös kiertämässä kirppiksen silmäillen, jos joitakin etsimiäni tuotteitani löytyisi. Tänään tärppäsi: löysin Naakalle gore tex -kengät, siis talveksi, tyttöväreissä. Kengät ovat kokoa 29, eli ehkä numeroa liian isot, mutta talvikengissä se ei haittaa. Maksoin hyväkuntoisista kengistä viisi euroa.
Touhille taas löytyi pyjama. Pyjamat ovat jotenkin hankalia löydettäviä ihan kaupoistakin. En oikein käsitä, missä ne muiden lapset nukkuvat, mutta tuntuu, että yöasuja on jotenkin hankala löytää. Nyt olin iloinen, että sellainen löytyi hyvin huokeaan kirppishintaan.
Sitten...syrjäytyminen on yhteiskunnassamme iso ongelma ja vakava aihe. Itse haluan tänään lähestyä aihetta itseni kautta. Vaikka oma kokemukseni on pientä, se saattaa olla hyvä esimerkki siitä, miten pienestä syrjäytyminen voi lähteä.
Ennen kuin niskani pamahti, etenin opinnoissani ja muussakin elämässäni kivasti asiasta toiseen. Oli minulla murheitakin, mutta pääasiassa osasin ne asiat, jotka meiltä tässä kulttuurissa 27-vuotiaaseen mennessä odotetaan.
Kun minun maailmani pysähtyi, uusi maailma kipuineen ja järkkyine huimauksineen astui tilalle. Eihän se niin mennyt, että ystävieni tai muiden ikätovereideni maailma olisi myös pysähtynyt. Ne, joiden elämää eivät pysäyttävät tekijät haitanneet, jatkoivat matkaansa, josta jäin jälkeen.
Niinä vuosina ihmiset ympärilläni lopettivat opintonsa ja menivät töihin. Moni hankki lapsia, meni naimisiin ja otti asuntovelkaa. Ympärilläni tapahtui kaikenlaisia normaalielämän asioita, minun elämäni pyöri pientä piiriä, ja opin kaikenlaista kroonisesti sairaan elämästä (toki siitäkin on kai hyötyä - osaan hyvin neuvoa, jos joku muu joutuu siihen pisteeseen, mitä en tietenkään toivo.)
Kuitenkin...alan jopa nyt saavuttaa vaiheen, jossa moni ikätoverini on ollut jo vuosikymmenen tai ylikin. On monia asioita, joita en 36-vuotiaana vielä osaa, koska niille ei ole ollut tarvetta.
- viikko sitten liityin ensimmäistä kertaa elämässäni ammattiliittoon
- kolme viikkoa sitten solmin elämäni ensimmäisen työsopimuksen, jossa oli kyseessä kesätyötä pidempi oikea työ
- työtuntien, lomakertymien jne. laskeminen on vielä yhtä hepreaa
- siellä ammattiliitossa on kuulemma koulutuksia, mutta vielä on epäselvää, miten niihin pääsee ja miten kustannukset hoidetaan.
- en ole vielä koskaan elämässäni käynyt työterveyshuollossa, työhöntulotarkastukseen pitäisi kuitenkin mennä.
Tähän listaan voisi vielä lisätä vaikka mitä, mutta halusin tällä tuoda esille, että jos esimerkiksi pääsee tekemään jonkin ison asian, kuten minä työllistymisen, kymmenen vuotta muita myöhemmin, oppii myös kyseiseen "genreen" liittyvät asiat myöhemmin. Tämä on riski, sillä asioiden kasaantuessa myös oppiminen vaikeutuu.
Siksipä olisi tärkeää ajatella jokaisen syrjäytymisvaarassa olevan kohdalla, miten tärkeää yhteiskunnan "sisäpuolella" pysyminen on. Hyvästä elämästä on toki monia variaatioita enkä varmasti ole ainoa, jolla on puuttunut joku aikuisuuden palanen poikkeuksellisen pitkään.
Hyvää tässä kaikessa on, että harva ihminen ympärilläni on vielä tässä iässä lapsellisen ylpeä kokopäivätyöstään ja lähtee töihin aamuisin yhtä innoissaan kuin rva. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että olisin juossut Marathonin ja olisin viimeinkin maalissa.
Kommentit
Lähetä kommentti