Uusi kirjavuosi alkoi Teemestarista ja vedestä
Minulla on aina ollut monipuolinen, ristiriitainenkin suhde veteen elementtinä. Nyt kuuntelen äänikirjaa, jonka nimi on Teemestarin kirja (Emmi Itäranta). Olen kuunnellut kirjasta noin yhden kolmasosan.
Pohdin juuri vähän aikaa sitten, ettei vähään aikaan ole tullut vastaan kirjaa, joka todella veisi mukanaan. Luen kyllä koko ajan jotakin, mutta osa kirjoista on sellaisia, jotka olen lukenut aiemmin, ja joissa riittää innostavaa sisältöä useille lukukerroille.
En oikeastaan ole lukenut kovin monia dystopioita. Olen kiinnostunut niistä hiljalleen, ehkäpä siksi, että olen kiinnostunut ja huolestunut maapallon tilanteesta.
Teemestarin kirja kertoo tulevaisuudesta. Maapallolta on loppumassa vesi, ja jonkinlainen katastrofi on aiemmin tuhonnut sellaisen maailman, jonka me tunnnemme. Ilman täyttävät hyönteiset (minulle ei vielä selvinnyt, miksi). Päähenkilö on nuori nainen, joka on kouluttautumassa teemestariksi isänsä tavoin.
Tähän saakka olen kirjassa ehtinyt. Kirjan ensimmäinen kolmannes ei vielä kerro, mihin suuntaan elämä on maapallolla menossa. En voi myöskään vielä aavistaa, mitä päähenkilölle on myöhemmin tapahtumassa.
Kieli teoksessa on yksinkertaisen kaunista. Teosta kuuntelee mielellään äänikirjana juuri kielen takia. Tuntuu, että kirjan kuuntelua haluaisi vain jatkaa ja jatkaa. Tämä on ehdottomasti eräs kirjoista, joihin haluan todennäköisesti palata uudelleen tulevaisuudessa.
Kirja on ilmestynyt jo 2012. Itselleni se tuli vastaan vasta tänä syksynä, kun siitä puhuttiin eräässä kirjallisuus-aiheisessa keskusteluryhmässä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Kun lukee kirjaa, joka perustuu veden puutteeseen maapallolla, tulee yhä tietoisemmaksi, että vesi on elämän perusta. Se ei ole täällä Suomessa säännöstelyn alaista, ja sitä tuntuu satavan taivaaltakin enemmän kuin tarpeeksi.
Meillä vettä voi helposti käyttää moneen ei niin välttämättömään tarkoitukseen. Olen esimerkiksi viime aikoina käynyt useamman kerran uimahallissa. Akvaariokalani asuvat vesitankissa ja kastelen huonekasveja. Kesällä siirryn puutarhapalstalle, jossa kasteluvesi ilmestyy kastelukannuun vesipostin hanaa vääntämällä. Se on sentään lukittu, eikä ole avoin kaikille.
Eri puolilla maapalloa tilanne on hyvin epätasainen. Puhtaasta vedestä on pulaa useilla alueilla. Teemestarin kirjassa vesipula koskettaa myös meidän asuinseutujamme. Ehkä juuri se on teoksessa erityisen mielenkiintoista.
Joku voisi sanoa, että vesiasioiden pohtiminen on viherpiiperrystä ja haihattelua. Itse voin kuitenkin rohkeasti sanoa olevani niistä todella kiinnostunut. Ainoastaan nykyhetki ja tulevaisuus eivät kiehdo - historia eli se miten juomakelpoisen hanaveden aikaan on päädytty, on myös mielenkiintoista.
Suosittelen Teemestarin kirjaa lukukokemuksena, mikäli minkäänlaiset dystopiat kiinnostavat.
PS. Uusi kirjahaastevuosi starttasi. Viime vuoden tulos oli suorastaan koominen; 49 kirjaa. Tiedän, että se on oikein paljon, mutta olisin ehkä halunnut päästä lähimpään tasalukuun. Kirja nro 50 tuli luetuksi 2.1.2020.
PPS. Kävin tänään Touhin kanssa kirjastossa. Oma kirjapino ei kyllä karttunut yhtään - kärräsimme kotiin vain lastenkirjoja.
PPPS. Siellä lukemattomien pinossa on kyllä onneksi varsin paljon kirjoja ilman uusia lainojakin.
Pohdin juuri vähän aikaa sitten, ettei vähään aikaan ole tullut vastaan kirjaa, joka todella veisi mukanaan. Luen kyllä koko ajan jotakin, mutta osa kirjoista on sellaisia, jotka olen lukenut aiemmin, ja joissa riittää innostavaa sisältöä useille lukukerroille.
En oikeastaan ole lukenut kovin monia dystopioita. Olen kiinnostunut niistä hiljalleen, ehkäpä siksi, että olen kiinnostunut ja huolestunut maapallon tilanteesta.
Teemestarin kirja kertoo tulevaisuudesta. Maapallolta on loppumassa vesi, ja jonkinlainen katastrofi on aiemmin tuhonnut sellaisen maailman, jonka me tunnnemme. Ilman täyttävät hyönteiset (minulle ei vielä selvinnyt, miksi). Päähenkilö on nuori nainen, joka on kouluttautumassa teemestariksi isänsä tavoin.
Tähän saakka olen kirjassa ehtinyt. Kirjan ensimmäinen kolmannes ei vielä kerro, mihin suuntaan elämä on maapallolla menossa. En voi myöskään vielä aavistaa, mitä päähenkilölle on myöhemmin tapahtumassa.
Kieli teoksessa on yksinkertaisen kaunista. Teosta kuuntelee mielellään äänikirjana juuri kielen takia. Tuntuu, että kirjan kuuntelua haluaisi vain jatkaa ja jatkaa. Tämä on ehdottomasti eräs kirjoista, joihin haluan todennäköisesti palata uudelleen tulevaisuudessa.
Kirja on ilmestynyt jo 2012. Itselleni se tuli vastaan vasta tänä syksynä, kun siitä puhuttiin eräässä kirjallisuus-aiheisessa keskusteluryhmässä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Kun lukee kirjaa, joka perustuu veden puutteeseen maapallolla, tulee yhä tietoisemmaksi, että vesi on elämän perusta. Se ei ole täällä Suomessa säännöstelyn alaista, ja sitä tuntuu satavan taivaaltakin enemmän kuin tarpeeksi.
Meillä vettä voi helposti käyttää moneen ei niin välttämättömään tarkoitukseen. Olen esimerkiksi viime aikoina käynyt useamman kerran uimahallissa. Akvaariokalani asuvat vesitankissa ja kastelen huonekasveja. Kesällä siirryn puutarhapalstalle, jossa kasteluvesi ilmestyy kastelukannuun vesipostin hanaa vääntämällä. Se on sentään lukittu, eikä ole avoin kaikille.
Eri puolilla maapalloa tilanne on hyvin epätasainen. Puhtaasta vedestä on pulaa useilla alueilla. Teemestarin kirjassa vesipula koskettaa myös meidän asuinseutujamme. Ehkä juuri se on teoksessa erityisen mielenkiintoista.
Joku voisi sanoa, että vesiasioiden pohtiminen on viherpiiperrystä ja haihattelua. Itse voin kuitenkin rohkeasti sanoa olevani niistä todella kiinnostunut. Ainoastaan nykyhetki ja tulevaisuus eivät kiehdo - historia eli se miten juomakelpoisen hanaveden aikaan on päädytty, on myös mielenkiintoista.
Suosittelen Teemestarin kirjaa lukukokemuksena, mikäli minkäänlaiset dystopiat kiinnostavat.
PS. Uusi kirjahaastevuosi starttasi. Viime vuoden tulos oli suorastaan koominen; 49 kirjaa. Tiedän, että se on oikein paljon, mutta olisin ehkä halunnut päästä lähimpään tasalukuun. Kirja nro 50 tuli luetuksi 2.1.2020.
PPS. Kävin tänään Touhin kanssa kirjastossa. Oma kirjapino ei kyllä karttunut yhtään - kärräsimme kotiin vain lastenkirjoja.
PPPS. Siellä lukemattomien pinossa on kyllä onneksi varsin paljon kirjoja ilman uusia lainojakin.
Kommentit
Lähetä kommentti