Takaisku lähivuosien suhteen
Olipas kertakaikkinen viikko - maanantaina selvisi, etten pystykään hakemaan haluamiini opintoihin tänä vuonna, koska minulta puuttuu tietty määrä (30 opintopistettä) tavoittelemaani opintokokonaisuuteen vaadittuja aikaisempia opintoja.
Tämä tuntuu hullulta, kun minulla on jatko-opintoihin vaadittu maisteritutkinto kasassa ja teen jo töitä.
Aivan niin hullulta asia ei kuulostaisi, jos pystyisin ensi vuonna koostamaan sekä tämän puuttuvan oppikokonaisuuden että suuren osan sitä seuraavaa.
No, sekään ei onnistu, sillä se mihin olisin halunnut, starttaa vain syksyisin, eli homma siirtyy vuodella joka tapauksessa.
Yritin myös, että olisin voinut lukea nämä puuttuvat kurssit avoimessa yliopistossa...no en voi, sillä niitä ei siellä tarjota. Eipä tietenkään. Nekin täytyy suorittaa syksystä lähtien.
Kokonaisuus on aivan pakko saada valmiiksi ensi syksyn aikana, sillä ne on oltava suoritettuna jo hakiessa, ja haku on helmikuussa. Muuten olisin levittänyt kurssikokonaisuuden koko opintovuodelle ja pystynyt tekemään samalla myös töitä.
Rva:lla on siis edessään kaksi vuotta opintoja yhden sijaan.
Olin tällä viikolla yhteydessä moneen tahoon. Vastaus lähes kaikkiin kysymyksiin oli ei.
Kysymykseeni, mitkä kurssit olisivat hyödyllisimpiä tulevalla opinalalla, en saanut vastausta. Ilmeisesti mikä vain käy, kunhan se on tietyn tasoinen, hmm.
Mielestäni tämä ei kuulosta kovin loogiselta - minun odotetaan venyttävän opintoaikani kaksivuotiseksi, mutta on sisällöllisesti aivan sama, mitä opiskelen.
Pari viikkoa sitten Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jossa kerrottiin, että tavoittelemallani alalla on jäätävä työntekijäpula. Hakemaani opinahjoa se ei näytä haittaavan.
Minulla ei itse asiassa ole mitään puuttuvia opintoja vastaan - se ala on valtavan mielenkiintoinen.
Ongelma on tietenkin raha. Kahden vuoden opinnot tässä elämänvaiheessa ovat pieni kuolema taloudelleni.
Olen aikuisen elämässäni saanut nauttia hyvin vähän luksuksesta nimeltä kuukausipalkka. Se on itse asiassa todella upea asia - aliarvostettu, sanoisin. Matalakin säännöllinen palkka on uskomaton turva.
Olen syystäkin kärttyinen, kun seuraavat vuodet näyttävät palkattomilta.
13.2.2009 alkaen (retkautin silloin niskani) olen taistellut terveyteni ja työkykyni kanssa. Kaksi toiveammattiani ovat osoittautuneet niskan takia mahdottomiksi - viimeisestä toiveesta luovuin lopullisesti pari vuotta sitten.
Tämä kolmas toiveammattini kehkeytyi mieleeni vuosi sitten, ja olen töissä suuntautunut omien tehtävieni ohella toivealani työtehtäviin täydellä tarmolla.
Välillä tuntuu, että elämä piruilee kanssani. Ikäluokkani on työskennellyt jo keskimäärin 15 vuotta, ja rva senkun tappelee, että etenisi edes jotenkin.
Tämän vuodatuksen jälkeen rva alaa kiltisti suunnitella seuraavia vuosia ja motivoituu, että saa tavoitteensa suoritettua pohtien kuitenkin välillä, miksi kaikki tuntuu usein niin vaikealta.
PS. Sanon edelleenkin, että älkää retkauttako niskaanne - sillä voi olla pitkät seuraukset.
PPS. Onneksi minulla on työkokemusta alasta, jonka pätevyyttä haen - jotain olen ainakin tehnyt oikein.
PPPS. Eiköhän tämäkin tästä järjesty :D
Tämä tuntuu hullulta, kun minulla on jatko-opintoihin vaadittu maisteritutkinto kasassa ja teen jo töitä.
Aivan niin hullulta asia ei kuulostaisi, jos pystyisin ensi vuonna koostamaan sekä tämän puuttuvan oppikokonaisuuden että suuren osan sitä seuraavaa.
No, sekään ei onnistu, sillä se mihin olisin halunnut, starttaa vain syksyisin, eli homma siirtyy vuodella joka tapauksessa.
Yritin myös, että olisin voinut lukea nämä puuttuvat kurssit avoimessa yliopistossa...no en voi, sillä niitä ei siellä tarjota. Eipä tietenkään. Nekin täytyy suorittaa syksystä lähtien.
Kokonaisuus on aivan pakko saada valmiiksi ensi syksyn aikana, sillä ne on oltava suoritettuna jo hakiessa, ja haku on helmikuussa. Muuten olisin levittänyt kurssikokonaisuuden koko opintovuodelle ja pystynyt tekemään samalla myös töitä.
Rva:lla on siis edessään kaksi vuotta opintoja yhden sijaan.
Olin tällä viikolla yhteydessä moneen tahoon. Vastaus lähes kaikkiin kysymyksiin oli ei.
Kysymykseeni, mitkä kurssit olisivat hyödyllisimpiä tulevalla opinalalla, en saanut vastausta. Ilmeisesti mikä vain käy, kunhan se on tietyn tasoinen, hmm.
Mielestäni tämä ei kuulosta kovin loogiselta - minun odotetaan venyttävän opintoaikani kaksivuotiseksi, mutta on sisällöllisesti aivan sama, mitä opiskelen.
Pari viikkoa sitten Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jossa kerrottiin, että tavoittelemallani alalla on jäätävä työntekijäpula. Hakemaani opinahjoa se ei näytä haittaavan.
Minulla ei itse asiassa ole mitään puuttuvia opintoja vastaan - se ala on valtavan mielenkiintoinen.
Ongelma on tietenkin raha. Kahden vuoden opinnot tässä elämänvaiheessa ovat pieni kuolema taloudelleni.
Olen aikuisen elämässäni saanut nauttia hyvin vähän luksuksesta nimeltä kuukausipalkka. Se on itse asiassa todella upea asia - aliarvostettu, sanoisin. Matalakin säännöllinen palkka on uskomaton turva.
Olen syystäkin kärttyinen, kun seuraavat vuodet näyttävät palkattomilta.
13.2.2009 alkaen (retkautin silloin niskani) olen taistellut terveyteni ja työkykyni kanssa. Kaksi toiveammattiani ovat osoittautuneet niskan takia mahdottomiksi - viimeisestä toiveesta luovuin lopullisesti pari vuotta sitten.
Tämä kolmas toiveammattini kehkeytyi mieleeni vuosi sitten, ja olen töissä suuntautunut omien tehtävieni ohella toivealani työtehtäviin täydellä tarmolla.
Välillä tuntuu, että elämä piruilee kanssani. Ikäluokkani on työskennellyt jo keskimäärin 15 vuotta, ja rva senkun tappelee, että etenisi edes jotenkin.
Tämän vuodatuksen jälkeen rva alaa kiltisti suunnitella seuraavia vuosia ja motivoituu, että saa tavoitteensa suoritettua pohtien kuitenkin välillä, miksi kaikki tuntuu usein niin vaikealta.
PS. Sanon edelleenkin, että älkää retkauttako niskaanne - sillä voi olla pitkät seuraukset.
PPS. Onneksi minulla on työkokemusta alasta, jonka pätevyyttä haen - jotain olen ainakin tehnyt oikein.
PPPS. Eiköhän tämäkin tästä järjesty :D
Kommentit
Lähetä kommentti