Upeimpia yöunia pitkään aikaan!

Vaikka elämä ja sen haasteet pitävät tiiviisti otteessaan, on useita asioita, jotka ovat jo helpottaneet. Eräs niistä on Touhin sairauskierre, joka piti meitä otteessaan kokonaista kolme vuotta. Jos muutos ei johdu leudosta talvisäästä, Touhin sairastelu näyttäisi viimeinkin vähentyneen.

Tällä on suora vaikutus rva:n lepoon. Yksinkertaisesti, onhan se mukavampaa vaipua sikeään uneen, kun voi luottaa, ettei yöllä tarvitse nostaa yskään tikahtuvaa poikaa pystyasentoon ja viedä häntä jääkylmälle parvekkeelle hengittämään.

Samoin, iltatoimet ovat mukavammat kun tietää, ettei tarvitse lähteä yötä myöten päivystykseen, kun baby halerilla annetut avaavat lääkkeet eivät ole tehonneet ja hengitys kulkee niin huonosti, ettei kotiin voi jäädä. 



Rva on siis saanut oikeuden yöuniin. Kerran yössä herään kyllä, kun lapset tulevat viereen nukkumaan, mutta se on todella pientä verrattuna viime vuosien ponnistuksiin. 

En tiedä, johtuuko juuri siitä, mutta rva:n paino ei enää ole noussut. Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että rva:n parantuneilla mahdollisuuksilla yöuniin on osansa asiassa.  Kokonaisvaltaisesti on myös ihanaa, kun yhden taakan on voinut ehkä heittää harteiltaan. 

Myös viikonloppuaamut ovat helpottaneet. Naakkanen taituroi usein aamiaisenkin molemmille. Kun nousen ylös, kaikki jääkaappikamat ovat levällään keittiössä ja olkkarin sohvalta löytyy erilaisia ruuanjämiä (onneksi yleensä lautasilla). 

Tällä ei muuten ole hittoakaan väliä, kunhan saan yhtenä aamuna viikossa nousta myöhemmin sängystä! Unella on aivan valtaisa merkitys hyvinvointiin. 



Ei tietenkään hehkutusta ilman pientä valitusta...yläselkäni on kipuillut todella voimakkaasti kuluneella viikolla. Niskakipu säteilee olkapäihin ja sieltä alaspäin - yhtenä iltana oli pakko ottaa särkylääke, kun koko vasenta kättä alkoi jomottaa.

Nämä ovat näitä luultavasti pysyviä jälkiseuraamuksia niskavammasta. Yläkroppa ei varmaankaan tule saavuttamaan sellaista balanssia, että pääsisin eroon temppuilevasta niskasta, olkapäistä ja lavoista. 

Liike, hieronta ja joskus särkylääkkeet ovat reseptini tilanteeseen. En voi viettää elämääni etsimällä koko ajan uusia keinoja, joilla kivut saisi kokonaan pois. Kyllä se toiveena on aina siellä jossain taustalla, mutta lähden siitä, että koko tilanne ei ole korjattavissa ja opettelen koko ajan elämään asian kanssa.



PS. Hehkutan edelleen Tempur-tyynyä - toimii itselläni parhaiten. Tempur-patja on sen sijaan tuntunut kokeiltuna hivenen liian kokonaisvaltaiselta, joten skippaan sen.

PPS. Unentarpeeni on 8 tuntia. Se on muuuten pysynyt muuttumattomana yläkouluajoista lähtien. 

PPPS. Kun olen oikein väsynyt, näen vähintäänkin hervottomia unia. Niitä on sitten mukava muistella, mikäli jäävät mieleen :D 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilussa ryhtiliivi

Ärtyneen paksusuolen oireyhtymä - huonompi vaihe

Lastenhuone - tavaranvähennys